Herkku-puhelin
Vanhaan hyvään aikaan
joulu-ukko

No siinä aamusella ennen ylös nousua vetelin eukkoa karvatussun ja kiharakolmion takke kiireettöämästi päivän alkuun. Akka tulikin siihen kun aamuposti tuoreena ja painomusteelle haisten. Nousin ylös ja könysin saunalle alapesulle ja siellä olikin jo navettapiika viruttamassa pimppiään haaleella veellä. Oli kuulemma renki käynyt navetan orsilla heiniin kaatamassa ja ruikannut lastin suoraan hempukkaan. Timotein kukintoja virutteli nyt turpeasta pimpistä. Minä siihen että kyllä tuollaien vaalee naturelli maistuisi näin aamusella ja heitin pesusoikon ovesta ulos ja kaadoin piikasen pitkälleen savusaunan lauteelle.

Tungin heti kylän kuulun kirnuvarren pohjia myöten valmiiksi rasvattuun rööriin. Siinä sitten nykyttelin ja panin samalla tupakaksi, kun oli vielä aamusätkä vetämättä. Tumppasin ja laskin lastin pohjille. Piika nousi ylös, niiasi ja kiitti, niinkuin palkollisen tuleekin. Sanoin, että jos kahville keittiöön, kun aamuaskareet jo "putkessa". kävin hevostallilla ja siellähän oli renki juottamassa hevosta ja katseli tamman takavärkkiä, minä siihen, että annappa luontopolon olla. Samalla kouraisin haaroista renkiä ja tempaisin lappuhaalarit alas ja nappasin tummelipurkin ja vetäsin jykevän "tamman tappajan" varteen paksun kerroksen rasvaa ja tungin, aamuauringon osuessa silmään, rengin perseeseen koko metvurstin. Samalla sanoin, että vai sitä piikaa on kiusattu jo aamusella, mitä.

Renki siihen että isäntä hyvä ymmärtää nuoren tarpeet. Sanoin, että palkolliset ei näillä tanhuvilla tee mitään, mitä isäntä ei määrää. Sitten lisäsin, että otat nyt sitten joka aamu hommaksi piikasen panon askareiden lomassa. On sitten valmiiksi märkänä paikat isännälle. Laskin mällit rengin tiukkaan suoleen ja lopuksi pyyhkäisin tangon puhtaaksi navettakissan karvaan. kahville mennessä tuli pihalla vastaan naapurin eukko sokeria lainaamaan, hampaaton akka jotain virnuili ja sanoin, että haetaan eukolle sokerit aitasta. Aitassa vedin kyrvän housuista ja sanoin, että sokerit pitäisi nuolla tämänkin varresta. eukko otti liinan päästään ja siunaili kangen mallia ja imeskeli huulet mutrulla kyrpää koko kokemuksensa voimalla. oli se niin hyvvää. Eukko kiitteli, kun sai pitkästä aikaa jotain lämmintä suuhunsa, eikä aina sitä kahvin lirua. sokerit sai eukko ja hyvän mielen.
sitten alkoivat ne tilan työt...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute