Herkku-puhelin
Ensimmäistä kertaa mustaa miestä
Sanna

Ystäväni Julia meni naimisiin pari vuotta sitten. Olin hänelle kaasona. Bestmanina oli Jukka-sulhasen ystävä Benny. Jukka työskentelee kansainvälisessä yrityksessä, ja Benny on yksi Suomessa asuvista ranskalaisista ekspateista. Hänen perheensä on Kongosta.
Benny oli kolmekymppinen komea musta mies. Ihailin hänen timmiä kroppaansa ja "kansainvälistä charmiaan". Hän puhui äidinkielenään ranskaa, mutta myös sujuvaa englantia. Itse olin 24-vuotias, opiskelen yliopistossa.

Emme tavanneet ennen häitä kuin yhden kerran polttariseurueitten kohtaamisessa kaupungilla. Meidät esiteltiin, ja ajattelin, että ihan komea bestman on sulhasella.
Hääjuhlissa tajusin, että haluan panna Bennyn kanssa. Hän oli kertomansa mukaan halunnut minua jo heti silloin kun tapasimme.

Tanssiessani juhlissa keinutin peppua ja saatoin tuntea Bennyn katseen siinä. Minulla oli viininpunainen satiininen mekko. Olin mielestäni tosi kaunis. Kun juhlat päättyivät, veimme hääparin hotelliin hääyön viettoon. Päädyimme minun huoneeseeni patoutunutta himoa purkamaan.

Omassa huoneessa sitten etenimme nopeasti. Benny suuteli minua jo eteisessä, alkoi kouria peppua kovasti. "Sulla hyvä pylly!..". Joku oli kyllä keuhunut peppuani "muhevaksi", ja kai se oli tosiaan kehu. Ei takapuoleni ole mikään kovin luiseva jos ei mikään tukevakaan. Sen verran kapea vyötärö minulla on, että tiedän pepun pääsevän etenkin juhlamekoissa oikeuksiinsa.
Nautin Bennyn kehuista ja suudelmista silmät suljettuina. Potkin kengät jalasta.
Sängyn äärellä tunsin, kuinka Benny veti mekon vetoketjun auki. Olipa mies jo nopea! Mekko valahti pois, hän alkoi hyväillä rintoja.. Ei minulla mitään megameloneja ole, mutta kuppikoko vaihtelee C:n ja D:n välillä vähän mallista riippuen. Kyllä ne miehet joiden kanssa olen ollut ovat kehuneet että minulla on mukava, muodokas kroppa. "Oh you have nice big boobs, Sanna.." Hän oli selvästi mielissään imeskellessään nännejäni istuessani hänen sylissään kasvot häntä kohden. Näytti kiihottavalta kun rintani soljuivat hänen huuliensa välissä. "Perfect bump and... ihana isot rinnat!.."
Menin sängylle, hän riisui smokin. Tiukka vatsa, lihaksikkaat hartiat. Tummissa boksereissa paistoi puolikoholla ihan kauhean suuri kulli. Hän paljasti sen hymyillen ja tiedän jo nyt, etten tule koskaan niin suurta miehen elintä näkemään.

Hän tuli lähelleni suudellen, hyväillen, riisuen kaiken. Hänen sormensa valmistivat pilluani taitavasti. Kohta hänen kielensäkin eksyi sinne.. voi ihanaa!
Suudellen kaulaani hän tuli ylleni ja aloin kaksin käsin ohjata jättimäistä ympärileikattua kullia sisääni. Ei se meinannut ensin edes mahtua! Pian kuitenkin työntö työnnöltä, milli milliltä oltiin jo vähän sisällä. Onneksi Benny tajusi, että hänen kalunsa oli valtava, eikä siksi yrittänyt väkisin runnoa sitä sisääni. Parahtelin jo välillä epätoivoisena, kun mietin, mahtaako ollenkaan onnistua.
Mesieni kastelemana viimein sarvi mahtui sisääni osittain, ja Benny alkoi naimaan. Hän pani pehmeästi, kulli työntyi yhä syvemmälle. Olin varmasti aivan täynnä häntä.. Tuntui ihanalta.
Orgasmi tuli yllättäen. Se tuntui erilaiselta kuin koskaan ennen, kai siksi, että olin niin täynnä miestä.

Benny tuli vielä takaapäin. Nyt mahtui jo paremmin. Hän tarttui pyllystä, pani todella kovaa. Minä huusin ja mietin, että tästä huoneesta saattaa kuulua enemmän melua kuin läheltä hääsviitistä. Bennykin huhki ja huohotti, huippu lähestyi. Kohta kulli paisui vielä äärimmilleen ja sitten... "Ooooohh!!" mies huudahti nautinnosta irvistäen. Ensimmäinen sykäys hulmahti sisääni, Benny veti kuitenkin kullinsa ulos heti, loput spermat valuivat vuoteelle.

Benny nojasi taaksepäin kaikkensa antaneena. Punakka, kostea kulli heilahteli siinä yhä pystyssä, työnsä tehneenä. Benny tarjoutui jäämään siihen huoneeseen yöksi, kun vuode oli saanut kostuketta hänen kiveksistään. Vähän tietysti hääpari aamulla ihmetteli kun huoneet olivat vaihtuneet. En vielä silloin paljastanut Julialle, että kaasolla ja bestmanilla oli ollut ihan oma hääyö..

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute