Herkku-puhelin
Luonnonoikku
Mikaela

Olen huomannut, että tässä osastossa on monenlaisia kirjoituksia. Ehkä minunkin muisteluni sopii joukkoon. Olenhan jo fyysisiltä ominaisuuksiltani poikkeava ja se ehkä on muokannut myös minut henkisesti poikkeavaksi. Tähän on vaikuttanut ympäristön paineet hyvinkin paljon.

Olen kai eräänlainen luonnon koekappale. Olen kaksineuvoinen. Alkiovaiheessa kaikki alkavat kehittyä tytöiksi, mutta vasta myöhemmässä vaiheessa alkaa poikien kehitys. Jostakin luonnonoikusta johtuen minulla on molempien sukupuolten ulkoiset täydelliset sukuelimet. Sisäisiä sukuelimiä ei ole mitään. Minulla ei ole munasarjoja eikä kohtua, eikä myöskään kiveksiä. Pissaaminen tapahtui kuten miehillä peniksen kautta. Sitä vastoin minulla on kiinteät C-kupin rinnat. Karvoitustakin oli vain sukuelimien ympärillä. Kasvonpiirteeni ovat ehkä enemmän naismaiset. Näiden kanssa on sitten pitänyt elää.

Vanhempani eivät lapsuudessani antaneet lääkärien leikellä minua mitenkään, vaan olivat sitä mieltä että antaa luonnon kasvattaa ja minun täysi-ikäisenä päättää mitä haluan. Lääkärit olisivat mielellään leikanneet vieläkin, mutta en ole antanut. Kummaksi he olisivat leikanneet, sitä he eivät vieläkään ole voineet sanoa. Nyt vain en osaa päättää kumpaa sukupuolta olen. Molemmissa on hyvät, jos huonot puolensa.

Kuten arvata saattaa, olen lapsuudessa ja kouluaikana saanut kuulla monenlaista. Sen takia olen joutunut muuttamaan usein koulua. Teini-iässä aloin käyttämään naisten vaatteita, jotka kätkivät peniksen. Alasti toisten naisten kanssa en voinut olla, sillä se olisi herättänyt liikaa huomiota. Itsetyydytyksellä olen tutkinut elimiäni ja kummallakin saan orgasmin aikaiseksi.

Kun sitten tulin lähemmäksi täysi-ikää, aloin kaivata intiimimpää ystävyyttä. Hain molempien sukupuolten seuraa vuorotellen. Kokeilin molempia aina yhdyntään saakka. Miesten kanssa meni muuten hyvin, mutta penikseni häiritsi jonkin verran.. Naisten kanssa ollessa heitä häiritsi rintani, jotka olivat joskus paremman näköiset kuin heillä. Parhaiten heidän kanssa onnistui kun he ratsastivat selkä minuun päin, jolloin he voivat leikkiä myös rakoni kanssa. Mutta olin kumman sukupuolen kanssa tahansa, niin aina jäi tunne, että jään jostakin ilman.

Elin näin ystävää hakien jonkun vuoden, mutta en löytänyt. Suhteet päättyivät yleensä toisten aloitteesta. Miehet ja naiset lopettivat kun selvisi, että en saa lapsia aikaisiksi. Joskus taas lopetin suhteen joko sen takia, että heidän luonteensa ei miellyttänyt tai kyllästyin muuten heihin. Lopulta lopetin ystävän etsimisen ja elin yksin itseäni tyydyttäen aikuisten kaupan tarvikkeiden avulla.

Kerran löysin netistä erään jolla tuntui olevan vaikeuksia vähän samasta syystä kuin minullakin. Otin häneen yhteyttä ja ilmeni, että hän oli samalla tavoin kaksineuvoinen. Lähemmin sitten tutustuessa ilmeni, että hänellä on miehen ominaisuudet voimakkaampana kuin minulla ja hänellä oli enemmän karvoitusta. Myöskään rinnat eivät hänellä olleet niin kehittyneet kuin minulla. Luonteemme olivat hyvin yhteen sopivat. Näin ollen päätimme muuttaa yhteen.

Koska olimme samanlaisia, sukupuolielämäämme voimme kehitellä monenlaisia variaatioita, joita normaaleilla sukuelimillä varustetut eivät voi käyttää. Suosikkimme oli maata kyljellämme päät eri suuntiin. Näin voimme käyttää kaikkia sukuelimiämme. Eli minä työnnyin hänen rakoonsa ja hän vastaavasti minuun. Meillä oli siis tuplayhteys ja vastaavasti tuplanautinto. Näin saadut orgasmit olivat mahtavia, sillä emme pystyneet erottamaan sitä, että tuliko se peniksestä vai pimpistä.

Koska sovimme hyvin yhteen myös muuten, laitoimme hynttyyt yhteen ja elelimme parina. Ympäristö ei huomannut meissä mitään erikoista. Emme kuitenkaan olleet toisten kanssa alasti, joten porukkasaunat olivat meiltä tabuina. Emme kuitenkaan saaneet elää niin kuin saduissa onnellisina elämämme loppuun saakka, sillä toverini kuoli yllättäen kymmenen vuoden yhdessä olomme jälkeen. Nyt elelen yksin ilman mitään toveria.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute