Herkku-puhelin
Maken kanssa saunassa
MikkoKV

Istuimme parhaan kaverini Maken kanssa vierekkäin saunan alimmaisella lauteella vanhempieni suuren rivitaloasunnon saunassa. Seinän takaa kuului päättymäisillään olevien bileiden viimeisimmät äänet. Tavalliseen tapaamme olimme saunoneet kokoillan ja ottaneet siinä sivussa muutaman huurteisenkin.

Make on minua muutaman vuoden nuorempi. Olen tutustunut häneen kanssani samalla luokalla amiksessa olleen veljensä kautta. Veljessarja on tunnettu isosta varustuksestaan, kieltämättä kaikkia veljeksiä, myös harvoin kanssamme liikkunutta vanhinta veljeä, oli ilo katsella saunareissuilla. Make oli kaikista kolmesta lihaksikkain, ei mitenkään bodattu, mutta kaikki lihakset kauniisti pinnassa, seksikkäät karvaiset jalat, rinta ja peppu. Parasta Maken karvoituksessa oli minut melkein hulluksi ajava karvavana, joka alkoi navasta ja muuttui tuuheaksi tasaisen tummaksi karvoitukseksi Maken mahtavan lemmen lelun ympärillä.

Monen tytön mielestä Makessa kaikkein komeinta oli peppu. No he eivät olleetkaan päässeet katsomaan sitä etupuolen upeaa veijaria. Minua Makessa miellytti kuitenkin eniten hänen luonteensa, sähäkkä, mutta lempeä ja aina auttamassa ja puolustamassa kavereitaan. Vietimme käytännössä kaikki viikonloput yhdessä milloin mitäkin puuhaillen ja usein vaan aikaa tappaen. Kieltämättä se peppukin oli upea, pieni pyöreä ja lihaksikas. Maken peppukarvat alkoivat kauniisti siitä, mistä peffa alkaa kaartua ja jatkuivat tasaisena reisiin. Siinä ne hänen reisikarvat nyt kutittivat omia reisiäni, kun istuimme alalauteella.

Hetken mielijohteesta kysyin Makelta haluaisiko hän tulla kolmanneksi paneskelemaan minun ja tyttöystäväni Ninan kanssa, kun vieraat olisivat lähteneet. Tuttuun tapaansa Make katsoi minua veikeästi ja sanoi tietenkin olevansa käytettävissä. Viimeisestä sekstailu kerrasta olikin kuulemma kulunut luvattoman pitkä aika. ”Minkäs teet, kun olet poikamies” totesin ja poistuin suihkuun. Make tuli hetken päästä perässä ja hänen melansa oli jo selvästi alkanut heräilemään. Se riippui velttona mutta selvästi härnääntyneenä karvaisten reisine välissä, ja ne kivekset! Upeat isot kivekset ponnahtelivat rytmikkäästi Maken peseytyessä minä katselin Makea varsin estoitta eikä se tuntunut häntä häiritsevän.

Hetken päästä olimme pelkät pyyhkeet päällä takkahuoneessa ja totesin vierailleni meneväni nukkumaan, että, jos vaan joku haluaa lähteä kotiin, niin nyt olisi sopiva aika. Suurin osa väestä oli poistunut jo saunoessamme, mutta muutama läyhääjä oli vielä olohuoneen sohvan nurkassa. Minua vieraat eivät haitanneet eikä Makekaan kiinnittänyt heihin huomiota, joten suunnistimme huoneeseeni, joka oli kotoa muuttoni jälkeen muutettu parisängylliseksi vierashuoneeksi. Muutos palveli tätä iltaa mitä parhaimmin.

Nina oli jo nukkumassa kun kömmimme hänen viereensä. Minä toiselle puolelle ja komea kaverini toiselle. ”Miksi Make on täällä?” kuului uninen kysymys, johon vastasin kuiskaten hänen korvaansa haluavamme rakastella häntä pitkään ja hellästi. Tämän kuultuaan Nina siirtyi hieman keskemmälle sängyssä, jotta Makekin pääsi kunnolla makaamaan hänen viereensä. Maken käsi vaelsikin jo kiihkeästi Ninan rinnalla ja suuntasi kohti pikkuhousuja. Itse keskityin pussailemaan Ninaa ja näykkimään korvannipukoita. Make sujautti Ninan alushousut varsin näppärästi pois jalasta. Suoran toiminnan miehenä Make oli tunnetukin ja maine näytti olevan täyttä totta. Oma kaluni sojotti jo täydessä mitassaan ja näytti Makenkin kalu olevan valmis taistoon. Vinkkasin Maken tuomaan kalunsa Ninan suun ulottuville ja hyppäsin itse perinteiseen lähetyssaarnaaja-asentoon Ninan kanssa. Niin läheltä en ollut ikinä kuvitellut näkeväni Maken kalua varsinkaan täydessä juhlakunnossa. Nina imi ja pussaili Maken noin 20 senttistä ylöspäin käyrää ja ainakin 5 senttiä paksua kalua silminnähden innoissaan. En voinut olla siinä sujauttamatta nopeaa suukkoa Ninalle, samalla sain lipaistua Maken terskaa. Olin niin kiimoissani, että laukesin siihen paikkaan.

Make hymyili minulle ja kysyi joko me lopetetaan? Sanoin, että ei vaan nyt vasta aloitetaan ja että nyt olisi hänen vuoronsa. Make otti paikkani ja rupesi painamaan Ninaa varsin vauhdikkaaseen tahtiin. Makasin kyljelläni heidän vieressään ja sivelin Nina sieltä täältä. Lopulta uskallauduin silittämään myös Maken reisiä ja peppua ja lopulta otin kivekset hellään puristukseen. Makea meno ei tuntunut haittaavan ollenkaan ja Nina tuskin edes huomasi missä minun käteni vaelsi. Tässä touhussa oli sanomattakin selvää, että oma seisokkini oli palannut kovempana kuin koskaan ja niinpä ehdotin Makelle, että joskos se olis minun vuoroni. Kohteliaasti Make siirtyi sivuun kääntäen samalla Ninan minua kohden siten, että pystyimme rakastelemaan Ninan kanssa sylikkäin kyljillämme maaten. Hetken päästä tunsin Maken sormien tunnustelevan Ninan pillua ja minun melaani Ninan takakautta. Ja silloin se tapahtui, tunsin Maken ohjaavan oman molonsa Ninan sisälle yhtä aikaa omani kanssa. Sanoin kuvaamaton tunne valtasi vehkeeni. Parhaan kaverini penis puristui omaani vasten ihanan tyttöystäväni sisällä. Tässä vaiheessa viimeistään olimme kaikki kolme täydessä kiimassa ja hyvin vapautuneessa mielentilassa. Rakastelimme kolmistaan monessa eri asennossa ja aina lopulta molempien kalut olivat samassa pimpassa. Peppuunsa Nina ei halunnut mitään eikä meitä kumpaakaan peppuun paneminen sen enempää kiinnostanutkaan.

Make oli joskus kehuskellut voivansa laueta useamman kerran yössä. Tämäkin väite osoittautui todeksi yön mittaan. Ensimmäisten kolmen laukaisun kohdalla en huomannut Maken edes lerpahtavan välillä. Homma vaan jatkui 22-vuotiaan kundin innolla. Vuoron perään ja välillä yhdessäkin nuolimme Ninan pimpan puhtaaksi mälleistä vähään samaan tapaan kuin kissan pennut ovat maitokupilla. Temppu, jota en ole sen koommin saanut tehdä Ninalle. Minä laskin lauenneeni sinä yönä kolmesti ja Maken huomasin roiskineen mehunsa maailmaan ainakin viisi kertaa, kunnes Nina sanoi paikkojensa olevan niin hellät, että olisi pakko lopettaa. Hän vakuutti saaneensa niin monta ihanaa orgasmia, että meidän ei olisi mitään syytä jatkaa.

Leikin loputtua asetuin itse keskelle sänkyä kumppaneideni jäädessä reunoille. Hetken perästä molemmat tuhisivat vieressäni jo syvää unta. Päällämme oli yksi iso peitto, joten tunsin helposti molempien alastomat vartalot omaani vasten. En voinut vastustaa kiusausta, vaan laskeuduin varovasti Maken haaroväliin ja imaisin koko rentoutuneen komeuden suuhuni kerralla. Make maistui pimpan ja sperman sekoitukselta. Muutamassa hetkessä kalu paisui käyttökuntoonsa. Make ynähti muutaman kerran ja kääntyi sitten vatsalleen, niinpä minulle ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin antaa hyvän yön suukko sille jumalaiselle pepulle. Ja täytyy myöntää, että ihan hyvin sen suukottelin ennen nukahtamistani.

Aamulla heräilimme äitini tultua kotiin jostain reissustaan. Talosta oli kuulemma ammulla poistunut joku vieraista, kun äiti oli herättänyt tämän saunan pukuhuoneesta. No olipahan hyvät juhlat. Parasta koko touhussa oli, että aamulla kaikki jatkui yhtä hyvin kuin ennekin. Söimme yhdessä aamupalaa, eikä kukaan kyräillyt asiaa. Itse asiassa kolmenkimppa uusittiin myöhemmin pariinkin otteeseen ja tulossa oli vielä jotain mistä en osannut edes unelmoida ensimmäisen kerran jälkeen.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute