Herkku-puhelin
Kuvausreissu
Veijari

Ajelin moottoripyörälläni kohti Turkua, jonne olin sopinut tapaamisen chatissa tapaamani naisen kanssa. Maha oli jännityksestä täynnä perhosia. Olinhan varattu mies, joka ei ole koskaan pettänyt vaimoaan. Reissun tarkoitus tosin oli, että kyseinen 35-vuotias nainen ottaisi minusta alastonkuvia luonnossa. Olimme sopineet, että mitään muuta ei tapahdu. Kyseessä ei siis olisi fyysinen pettäminen, mutta eihän tämäkään tilanne kestäisi päivänvaloa jos se tulisi julki.

Aamu oli kaunis, oli lämmintä, aurinko paistoi ja linnut lauloivat jos nyt sen moottorin pörinän takaa pystyin mitenkään kuulemaan. Olin saanut hyvät ajo-ohjeet kaupungin sisääntuloväylän pikaruokaravintolalle, jossa meidän oli määrä tavata. Jouduin pysähtymään valoihin ennen parkkipaikalle kääntymistä ja tunsin kuinka kuuma aalto pyyhkäisi ylitseni. Osin sen varmasti aiheutti kuuma sää, mutta eiköhän osan aiheuttanut tilanteen erikoisuus ja sen tuoma jännitys. Valot vaihtuivat ja lähdin liikkeelle. Parkkipaikalle käännyttäessä jouduin muistelemaan kaikki hitaanajon säännöt, koska tuntui, että kaikki rutiini ajamisestakin oli hävinnyt jännityksen tunkiessa tilalle.

Sain pyörän parkkiin ja riisuin kypärän päästäni. Vilkuilin ympärilleni, josko siinä lähellä olisi naisen antamaan kuvaukseen sopiva auto parkissa. Muutaman kymmenen metrin päässä näytti olevan sellainen ja autosta nousi joku. Se oli hän, Mirja. Hän oli kuin olikin juuri niin muodokas kuin hän oli kuvaillutkin. Pitkät tummat hiukset heilahtelivat kun hän saapui luokseni lantio varsin kutsuvasti keinahdellen kesämekossaan. Hänellä oli suuret rinnat, joiden väliin jäi selkeä vako. Täytyy myöntää, että kesämekko istui varsin kivasti hänen päälleen. Näky oli kaunis. Pidin muodokkaista naisista, joista saa kiinni ja nyt edessäni oli todellakin sellainen.

Ojensin käteni tervehtiäkseni häntä, mutta hän tuli lähelleni halatakseni minua. "Eikös me nyt voida kuitenkin halata", hän totesi ja vinkkasi silmäänsä. Yritin sopertaa jotain vastaukseksi, mutta se hukkui jonnekin hänen painautuessaan minua vasten. Tunsin tuon muodokkaan noin 165 senttiä pitkän naisen vasten vartaloani, tosin vaatteet päällä, mutta kyrpäni heräsi kuitenkin jo tässä vaiheessa. Hellän ja varsin pitkän halauksen jälkeen lähdimme kävelemään Mirjan autolle, koska meillä oli tarkoitus mennä sillä Turun saaristoon ottamaan. Mietin mielessäni, että mitähän tästä nyt tulee, koska melko varmaa olisi, että niin sanotut taidekuvat ilman seisokkia voisi unohtaa jo tässä vaiheessa.

Riisuin ajotakkini ja muut ajovarusteet housuja lukuunottamatta Mirjan auton takapenkille. Takin alla minulla oli vain erittäin ohut pitkähihainen vartaloa myötäilevä aluspaita. Olin kuulevinani selkäni takaa hiljaisen huokauksen. Virnuilin, koska annoin itselleni ymmärtää, että myös kuvaaja tykkäsi näkemästään jo tässä vaiheessa.

Istuin auton etupenkille. Mirja istahti ratin taakse ja käynnisti auton. En voinut olla vilkuilematta säärtä, joka oli hieman näkyvillä kun kesämekko nousi tahattomasti varsin ylös. Mirja katsoi minua lempeästi, mutta jotenkin ilkikurisesti ja kysyi, että pidinkö näkemästäni. Olin siis jäänyt kiinni tuijottamisesta. Yritin kasata itseni punastumatta ja myönsin, että maisemat ovat olleet tänä aamuna erityisen kauniita ja mielenkiintoisia. Molempia nauratti. Jännitys alkoi selvästi poistua väliltämme ja matkan aikana juttelimme varsin monista eri asioista, mutta ei kuvaustilanteesta.

Tulimme saaristoalueelle ja Mirjalla oli tiedossa joku sopiva rauhallinen paikka kuvausta varten. Siellä ei kuulemma yleensä käynyt paljoakaan ihmisiä, joten minäkin voisin ottaa ihan rauhallisesti. Tämä oli tosiaan ensimmäinen kerta kun minusta otettaisiin alastonkuvia. Tilanne oli muutenkin riistäytynyt chatissa hieman käsistä ja pienen piikittelyn jälkeen olin itse ehdottanut tällaista kuviota. Saavuimme alueelle, jossa oli paljon kallioita. Mirja pysäytti auton paikalle, mikä toimi ilmeisesti epävirallisena parkkipaikkana tai siltä se ainakin näytti.

Hän oli pakannut mukaan viltin ja eväskorin. Hyvä idea, mietin mielessäni, koska välillä voisi olla kiva haukatakin jotain hiukopalaa jos oikein innostutaan kuvaamaan. Lähdimme kävelemään Mirjan osoittamaan suuntaan. Saavuimme rantaan ja siellä tosiaan oli kaunista. Kalliot yläpuolellamme peittivät näkyvyyttä parkkipaikan suuntaan. Meri kohisi hiljalleen. Mirja rikkoi hiljaisuuden toteamalla: "Herra ottaa sitten niitä vaatteita sitten vähemmäksi. Eikös me sen takia tänne tultu". Hänellä oli selvä virne kasvoillaan.

Riisuin paitani ja silloin räpsähti ensimmäisen kerran. Mirja siis aikoi ottaa koko tilanteen talteen. "Hieman lämmittelen vain" hän tyytyi toteamaan. Hän näytti minulle ensimmäistä ruutua ja se näytti omastakin mielestä ihan kohtuulliselta, koska olin tilanteessa varsin rentona, koska en edes osannut odottaa kuvan ottamista. Seuraavaksi lähtivät ajohousut, joiden alle en ollut sitten tällä kertaa laittanut pitkiä alushousuja vaan bokseri -malliset aluhousut. Kyrpäni lepäsi housuissa puolijäykkänä ja Mirja vilkuili selvästi etumukseni suuntaan samalla kuvaten. Enää en välittänyt kameran räpseestä vaan raotin hieman housun kaulusta kuitenkaan näyttämättä vielä tässä vaiheessa kaikkea. Mirja kuvasi ja sanoi saaneensa varsin kiihottavia kuvia, jossa käsi työntyy housun kauluksen sisään paljastaen karvatonta ihoa ja hieman kyrvän vartta. Mirjan silmistä pystyi havaitsemaan, että hän piti näkemästään ja ehkä jonkinlaista kiihottumista oli myös havaittavissa. Itse ainakin olin jo kiihottunut tilanteesta.

Mirjalla oli kuvausidea ja hän halusi asetella minut haluamaansa asentoon kalliota vasten. Tunsin hänen pehmeät kätensä vasten vartaloani kun hän asetteli vartaloani haluamaansa asentoon. Ihan kuin hän olisi tahallaan hieman viivytellyt ja silitellyt ihoani, mutta en antanut sen häiritä vaan nautin tuosta kosketuksesta. Hän asetteli minut asentoon, jossa olin poikittain Mirjaan nähden ja etummainen reisi olisi hieman edessä, jotta saataisiin se niin sanottu taidekuvakin. Kyrpä seisoi jo tässä vaiheessa kovana housujen sisällä. Mirja räpsi kuvia antaumuksella. Taisimme molemmat nauttia, omalla tavallamme.

"Eiköhän oteta nyt sitten ne housutkin pois", Mirja komensi ja käveli luokseni. Hän katsoi minua silmiin. "Haluan itse riisua ne, kuvauspalkaksi", Mirja sanoi. Kuuma aalto meni lävitseni ja ennen kuin ehdin sanoa mitään oli Mirja jo polvillaan edessäni. Hän siirsi kätensä reisilleni ja vei käsiään hitaasti ylöspäin kohti housuja. Hän otti käsillään kiinni housunkauluksesta. Yläpuolelta kuului autonääni. Manasin mielessäni, että tähänkö tämä sitten jääkin, koska itse en välittänyt ylimääräisistä katseista. Olimme kuitenkin sopivasti kallionkielekkeen alapuolelle, jonne ei nähnyt rantatörmältä. Yläpuolelta alkoi kuulua selvää puhetta ja kauniiden maisemien ylistystä. Mirja veti housujani hitaasti alaspäin. Kyrpäni ponnahti ulos housuista ja osui melkein Mirjaa kasvoihin. "Hmmm... mikäs se täällä onkaan..", Mirja kuiskasi hiljaa. Tätä ei oltu suunniteltu, mutta tässä vaiheessa en voinut enää perääntyä tai itse asiassa en edes halunnutkaan.

Mirja tarttui kiinni kyrvänvarteen ja veteli esinahkaa hitaasti edestakaisin. Hän katsoi minua silmiin ja pureskeli samalla alahuultaan. Hänen kosketuksensa tuntui todella hyvältä ja kyrpä seisoi jo uljaana patukkana hänen käsiensä välissä. Äänet kaikkosivat yläpuoleltamme ja kuulimme kun auto kaasutti tiehensä. "No niin. Nyt on sitten veijari valmiina varsinaisiin alastonkuviin", Mirja totesi naurahtaen. Mirja räpsi kuvia ja minä vaihdoin asentoja, mutta ilmeisesti varsin kömpelösti, koska Mirja totesi, että hänen varmaan täytyy asetella minua, jotta saadaan hyviä kuvia. Mirja käveli taas luokseni ja asetteli minua tuttuun tapaansa, mutta nyt hänen kätensä osui aina salakavalasti myös kyrpääni. Kävelleessän poispäin hän alkoi riisumaan kesämekkoaan. Oli kuulemma niin kuuma. Mekon alla hänellä oli vain valkeat rintaliivit ja stringit. Hengitykseni melkein salpautui tuosta näystä, koska rinnat eivät meinanneet pysyä liivien sisällä. Mirja huomasi tilanteen ja totesi vain lakonisesti, että muista hengittää ja naureskeli päälle.

Kuvaus jatkui ja ei todellakaan ollut vaikeuksia pitää seisokkia yllä. Ennemminkin kyrpää alkoi jo hieman pakottamaan ja mielessä kävi, että kohta täytyy pitää pieni tauko, jolloin kävisin sivummalla helpottamassa oloani. Muutamien kuvien jälkeen Mirja manasi, että pitikin ottaa nämä huonot rintaliivit mukaan ja riisui nekin pois. Hän seurasi ilmeitäni, koska mistään tällaisesta ei oltu sovittu. "Mitäs tykkäät?", hän kysyi yllättäen. Kiimaisin katsein nuolin hänen muodokasta vartaloaan ja jäin tapittamaan noita suuria rintoja, jotka olivat nyt vapaana katseltavaksi. "Tykkään, tykkään", sain vaivoin sanottua. Itse seisoin alastomana Mirjan edessä ja hänellä oli vain valkoiset stringit jalassaan. Hän vaihtoi seksikkäästi painoaan jalalta toiselle, ihan vaan kiusatakseen minua.

Tässä vaiheessa Mirja otti ohjat käteensä ja kaivoi oman pienen kameransa laukustaan. Hän käveli eteeni ja polvistui. Seisoin kauttaaltaan jäykkänä hänen edessään enkä pystynyt tekemään tai sanomaan mitään. Hän ojensi kameran minulle ja totesi, että nyt on sinun vuoro kuvata. Vapisevin käsin otin kameran käteeni. Mirja tarttui reippaalla otteella kyrpääni ja suuteli sen kärkeä. Yritin ottaa kuvia yläpuolelta kun Mirja imaisi kyrpäni kuumien huuliensa väliin. Lämmin aalto meni selkärankaani pitkin kun Mirjan huulet liukuivat edestakaisin kyrpäni vartta pitkin. Yritin räpsiä kuvia myös sivusta miettimättä sen enempää miten ne onnistuivat. Pettämisen raja oli viimeistään nyt ylitetty enkä välittänyt enää mistään mitään. Elin vain sitä hetkeä. Mirja päästi kaluni suustaan ja pyysi katsoa millaisia kuvia olin saanut. Yhdessä raskaasti hengittäen katsoimme kuvia. Kuvissa näkyi kiimainen nainen varsin suurelta näyttävä kyrpä suussaan. Olin itsekin hieman yllättynyt miten suurelta kyrpäni kuvissa näytti. "Eiköhän jatketa sitten. Nyt on sun vuoro", Mirja totesi ja kävi selälleen viltille.

Ojensin kameran Mirjalle ja siirryin hänen reisiensä väliin. Mirja nosti valmiiksi jo lantiotaan, jotta saisin stringit pois hänen jalastaan. Tuossa epämukavassa asennossa hän sai ikuistettua tilanteen kamerallaan kun vedin hänen stringejä alaspäin kyrpä kovana polvillani hänen jalkojensa välissä. Stringit tosin venyivät aikalailla, mutta sainpahan ne pois kuitenkin. Koitin sormillani hänen pilluaan ja se tuntui todella kostealta. Olin siis oikeassa, että Mirjakin oli nauttinut katselustani. Siirryin vatsalleni ja painoin pääni noiden ihanien reisien väliin. Mirja oli siistinyt karvoituksen siistiksi kiitoradaksi pillun yläpuolelle. Mielessäni totesin, että ei tarvitse kaivella karvoja sitten hampaiden välistä. Painoin huuleni Mirjan pillunhuulia vasten. Mirja ynähti hiljaa ja kuulin kun kamera laukesi taas. En antanut kameran häiritä vaan hitaasti pitkin vedoin nuolin Mirjan pillunhuulia. Ihan kiusatakseni häntä en pitänyt mitään kiirettä vaan jatkoin kiusaavalla tyylillä. Raotin hieman pillunhuulia ja työnsin sormen hänen sisälleen samalla nuolleen hänen pillunsa yläosaa. Mirja nytkähteli viltillä ja huokaili hiljaa. Toisella kädellään hän puristeli rintaansa ja toisella yritti epätoivoisesti räpsiä kuvia, mutta nyt kuvaaminen näytti todella amatöörimaiselta.

Liikutin sormea hänen sisällään samalla kun nuolin häntä. Pillu oli todella märkä ja kiimanesteitä alkoi valumaan hänen anustaan kohti. Mirja vavahteli käsittelyssäni kun nopeutin nuolemista. Samalla painoin kieltä myös vaativammin vasten hänen klitoristaan. Tässä kohdassa Mirja oli jo luovuttanut kuvaamisen suhteen ja nautti vain tilanteesta. Kaunis ja muodokas nainen yritti pysyä aloillaan, mutta pidin häntä varsin tiukassa otteessa samalla kun kieleni teki hyvää hänelle hänen pillussaan. Mirja vinkaisi ja hänen vartalonsa jäykistyi kaarelle. Hän nosti lantiotaan ja pienen tärinän saattelemana laski sen alas. Raukeana ja raskaasti hengittäen hän kurkkasi minuunpäin. "Tekipäs hyvää. Ei tullut turha reissu minullekaan", hän totesi. Molempia alkoi naurattamaan, koska alunperin vain minun piti saada kuvista niin sanottu matkamuisto.

Istuimme viltillä ja napostelimme Mirjan mukaansa ottamia herkkuja. Tässä vaiheessa en tiennyt, että muutakin herkkua oli vielä luvassa. Luulin, että lähtisimme pois kun eväät olisi syöty. Molemmat istuivat viltillä auringon hyväillessä alastomia vartaloitamme. "Olet sä vaan aika herkullisen näköinen ja hyvässä kunnossa ikäiseksesi", Mirja totesi minulle ja voileipäkeksi oli jäädä kurkkuun kiinni. "Säännöllinen liikunta pitää kropan kunnossa", totesin kunhan olin ensin yskinyt keksin palat kurkustani ja huuhdellut kurkun mehulla. "Liikunta tekee aina hyvää", Mirja totesi ja tuli viereeni. Hän hieroi reittäni hivuttaen kättään kohti jalkoväliäni todeten, että nyt harrastetaan sitten vielä kahden ihmisen välistä kiihkeää liikuntaa. Minulla ei ollut siihen mitään sanomista. Mirja kumartui ottaen kyrpäni suuhunsa. Hänen puheet olivat kiihottaneet minua ja kyrpä oli jo tässä vaiheessa taas puolijäykkänä. Huulten liukuessa taas kyrpäni vartta pitkin mietin mitä voisin menettää jos jäisin kiinni. Hiljaa mielessäni totesin, että kaiken, mutta tilanne oli jo vienyt mukanaan eikä tästä voinut enää perääntyä.

Kovana seisova kyrpäni liukui tuon syöjättären kuumien huulien välissä. Nautin tilanteesta täysillä ja annoin huokauksieni tulla suusta ulos. Tämä kiihotti selvästi myös Mirjaa, koska hänen tyylinsä muuttui selvästi ahnaammaksi, kiimaisemmaksi. Hän yritti upottaa koko kyrpää suuhunsa, mutta kookas kalu kutitti jo hänen nieluaan ennenaikaisesti. Mirja moiskautti kyrpäni suustaan ja tuli hajareisin päälleni. Hän asetteli itseään kyrpäni päälle ja istui syliini kyrpäni hänen pillussaan. Pienen asennonmuutoksen jälkeen hän pystyi hitaan ratsastuksen. Suuret rinnat heiluivat yläpuolellani kun kyrpäni kirnusi Mirjan pillussa. Otin kameran viltiltä ja ikuistin tuon riettaan näkymän. Otin kuvia hänen rinnoistaan, jotka näyttivät alaviistosta valtavilta, mutta kauniilta. Ikuistin kyrpäni liikkeen hänen märässä pillussaan. Kuvaaminen aktin aikana kiihotti selvästi meitä molempia. Mirjan ratsastaessa mieleeni tuli ajatus, että tällähän saa otettua videokuvaakin. Jätin ajatuksen muhimaan ja nyt keskityin vain meidän molempien nautintoon. Nostin lantiotani hieman vastaan, jotta kyrpäni menisi mahdollisimman syvälle Mirjaan. Puristin häntä tiukasti pakaroista, jotka tuntuivat pehmeiltä, mutta kuitenkin varsin kiinteiltä, täydellisiltä.

Pyysin Mirjan nousemaan päältäni ja käänsin hänet selälleen alleni. Levitin hänen jalkansa jo nostin ne harteilleni. Mitään sanomatta työnsin kyrpäni Mirjan pilluun, pohjaan saakka. Pienen vinkauksen saattelemana työntelin hitaasti kyrpääni hänen sisällään. Vedin kyrvän aivan pillun huulille ja kysyin, että haluaako kuvaaja vielä jatkaa. Hiljainen ynähdys Mirjan suusta oli ilmeisesti positiivinen vastaus ja samalla Mirja yritti nostaa lantiotaan, jotta kyrpäni painuisi syvemmälle hänen pilluunsa. Painoin kalun taas pohjaan saakka painaen lantiotani reilusti häntä vasten. Katsoin häntä suoraan kiimaisiin silmiin, joista näkyi nautinto. Työntelin voimakkailla lantionliikkeillä kyrpääni hänen sisällään. Aurinko paistoi kuumana suoraan selkääni kun nautimme Mirjan kanssa toisistamme meren kohistessa taustalla. Mirja vaikersi allani kun otin kameran käteeni ja yritin hakea siitä videoasetuksia. Mirja ei tätä huomannut, koska hän nautti hyvänolontunteesta silmät kiinni. Yhdellä kädellä yritin ikuistaa videon tilanteesta, jossa kyrpäni painui yhä uudestaan tuon kauniin naisen jalkoväliin. Tilanne kiihotti minua suunnattomasti ja minulla oli täysi työ, jotta en laukeaisi vielä. Yritin miettiä samalla asioita, joilla ei ollut mitään tekemistä erotiikan kanssa.

Mirja halusi, että nussisin häntä takaapäin. Hän kävi kontalleen ja tarjosi pyöreän pyllynsä näyttävästi eteeni. Pakarat olivat sopivan pyöreät. Selkeä lantionkaari muodosti seksikkään näkymän. Mielessäni mietin, voiko nainen olla enää naisellisempi. Sen enempää analysoimatta levitin hänen pakaroitaan ja survaisin kyrpäni takaisin tuohon tuttuun kosteen koloon. Mirja työnsi pyllyään vastaan ja minä otin toisella kädellä kiinni hänen lantiostaan. Kyrpäni liukui taivaallisen tuntuisesti Mirjan sisällä kun samalla ikuistin tilannetta toisella kädellä videolle. Kauaa en jaksanut heilua kameran kanssa vaan laskin sen viltille ja aloitin rajun naimisen. Molemmilla käsillä tiukasti lantioista kiinnipitäen painoin kyrpääni mahdollisimman syvälle Mirjaan samalla kun hän sormeili klitoristaan. Mirjan huokailu oli muuttunut jo pieneksi vikinäksi ja näytti, että hän olisi saamassa orgasmia. "Älä tule vielä, älä", Mirja voihki samalla kun hän sormetti itseään rajummin ja minä nussin häntä takaapäin. Olin itse lähellä laukeamista ja hidastin hieman tahtia, jotta en laukeaisi ennen Mirjaa. "Nyt, anna tulla", Mirja vinkui ja se oli minulle kuin formuloiden lähtövalojen muuttuminen vihreäksi. Nussin niin rajusti kuin pystyin Mirjaa takaapäin ja ei se ollut enää mitään hellää hymistelyä vaan todellista eläimellistä kiimaa. Kyrpäni painui pilluun yhä uudestaan ja uudestaan ja Mirja tärisi edessäni. Tunsin Mirjan pillun supistelut kyrpäni varressa ja se oli minulle liikaa. Laukesin hänen sisälleen ja kuuma spermaryöppy täytti hänen pillunsa. Nojauduin raukeana hänen selkäänsä vasten ja annoin hengityksen hieman tasaantua. Suutelin hänen selkäänsä kiitokseksi ennen kuin vedin kaluni pois hänen sisältään.

Ylhäältä putosi pieni kivi kalliota pitkin alas. Vilkaisin ylöspäin ja huomasin siellä keski-ikäisen pariskunnan vilkuilevan suuntaamme. "Kivat maisemat", pariskunnan rouva huudahti meille ja meitä kaikkia nauratti. Emme olleet huomanneet, että olimme asetelleet viltin sellaiseen paikkaan, jonne näki varsin selvästi rantatörmältä. Kuinkahan moni olikaan nähnyt meidän nautinnon hetket? En jäänyt miettimään sitä vaan ehdotin pientä peseytymistä meressä.. Mirjalla ei ollut mitään sitä vastaan vaan kävelimme rantaa pitkin yhä syvemmälle veteen kietoutuen toisiimme pariskunnan katsellessa hellää hetkeämme.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute