Herkku-puhelin
Sidontaa porukassa 2
Ninni

Olin odottanut jo kauan puhelua edes yhdeltä noista miehistä joille jätin numeroni tuon uskomattoman illan jälkeen, kunnes olin jo luopunut toivosta. Päätin lähteä ystävieni kanssa tuulettumaan ulos terassille. Eli edessä oli suihku, sheivaus ja ihon kuorinta. Ei muuta kuin tuumasta toimeen, kuoriuduin ulos vanhasta kesämekostani, stringeistä ja F kuppisista liiveistäni. Suihkussa ehdin muistelemaan miehiä samalla kun saippuoin sääriäni, suuria rintojani, pyöreää peppua ja pientä vatsaani. Kiihotun ajatuksesta niin, että olen jo ottamassa käsisuihkua lelukseni, kunnes muistan, ettei minulla ole aikaa koko päivää ja jatkan suihkua.

Suihkusta päästyäni olen edelleen märkänä ja pillua pakottaa, yritän olla välittämättä ja sidon vaaleat pitkät hiukset pyyhkeen sisälle kuivumaan samalla kun levitän kosteusvoidetta koko kehoon pitääkseni ihon kimmoisan pehmeänä ja hohtavana. Kaivan valkoiset pinkillä koristeviivoilla koristellut stringit ja valkoisen läpinäkyvän topin ja yhteen sopivan minihameen kaapista, ihastelen peilikuvaani, juuri oikeanlainen, että saan huomiota osakseni ja ehkä jopa seuraa yöksi. Ei muuta kuin vaaleanpunaista huulipunaa huuliin, korkeakorkoiset sandaalit jalkaan vielä ja ulos ovesta.

En joudu kävelemään pitkään kun olenkin jo määränpäässäni, erään baarin edessä. Ystäväni tulee täsmälleen samaan aikaan myös joten menemme tilaamaan sisälle mansikka margarita kannun ja pian pääsemmekin ulos kannun ja viiden lasin kera. Juttelemme hetken ennen kuin kännykkäni soi. Vastaan ja soittaja onkin Toni, rupattelemme hetken ja päätämme, että toni ystävineen tulee kyseiselle terassille pian. Kerron ystävilleni kaiken jotka vain hihittelevät ja kyselevät kaikkea.

Tuttu miesjoukko saapuu pitkän odottamisen jälkeen ja istuvat seuraamme, juttelemme mukavia ja tajuan, että Toni saa jalat altani pelkällä katseellaan, alan jo kostua taas tuosta vaaleasta kiharatukasta. Jutellaan niitänäitä muutama tovi ja päädymme siihen, että hetken kuluttua samat miehet kuin viimeksi, minä ja neljä ystävääni olemme tuon kiharatukkaisen miehen asunnolla, tuntuu kuin siitä olisi ollut jo liian kauan. Toni kaappaa minut syliinsä jo eteisessä ja kuiskii korvaani "sinä olet minun" "minun tuhma mutta kaunis kukka" ja vie samalla minut makuuhuoneeseen ja kuulen samalla ystävieni kikatusta ja ihastelua.

Toni sulkee oven perässämme ja suutelee minua kiihkeästi, samalla riisuen itseään, katson alas ja siinä se on järkyttävän isona, täydessä seisokissaan, tuo kaunein ja suurin kyrpä minkä olen ikinä nähnyt. Mies ottaa esiin köydet ja kuvittelen tietäväni mitä on tulossa, mutta sitten hän kuiskaa korvaani "tänään olemme kahden". Toni on täysin alasti ja makaa vierelläni yrittäen riisua vaatteitani todeten sen olevan turhaa, ainoastaan vaaleat stringit hän vetää pois päältäni ja sitoo jalkani yhteen ja käteni selän taakse. Toni katselee häikäilemättömänä vartaloni jokaista kurvia ja harmittelee miten kauniit jäljen reisieni takaosista on jo kadonnut, asialle olisi tehtävä jotain.

Kuulin edelleen naurua ja ääntä joka muistutti lähinnä ryhmäseksiä naisten ujelluksista päätellen. Samalla itse tunnen jälleen tutut sivalluksen takareisissä ja vielä kerran uudelleen jonka jälkeen viileä käsi hivuttelee kuumia jälkiä takareisilläni. Kehrään jo mielihyvästä kun saan niskaani, selkääni ja kylkeeni suudelmia. Yhtäkkiä pillussani on sormi, ilman varoitusta, mietin kuinka olen odottanut tätä niin pitkään, ihanaa. Toni kyselee, miten olen näin märkänä ja alkaa imemään korvaani samaan aikaan kun runkkaa minua sormillaan, tuo sormensa suuni eteen ja komentaa imemään sormensa puhtaiksi, maistun vähän suolaiselta, ei paha maku, Toni maistaa myös ja hymisee itsekseen.

Mies kääntää minut selälleni ja laittaa tuon kovan, jättimäisen kalunsa minun suuni eteen ja komentaa avaamaan. Otan sen suuhuni, päässä maistuu ihanan makuiset kiimatipat samalla kun mies työntää kaluaan yhä syvemmälle ja syvemmälle, kunnes kalun on uponnut kurkkuuni ja mies aloittaa pumppaamaan samalla kun puristaa kaulaani, olen jo niin kiimassa että haluaisin tuon kyrvän jokaiseen reikään heti. Olen menettämässä tajuntaa kun Toni vetää itsensä pois, hän läpsäyttää kovalla ja sylkeäni täynnä olevaa kaulaan poskelle, "uudestaan" komennetaan, kakistelen jälleen mutta kyllä se väkisin kurkkuuni uppoaa. yhtäkkiä tunnen sisälläni valuvan lämmintä nestettä, tajuan että se on virtsaa kun mies ei näytä että olisi saanut orgasmia, pian suihku vähenee ja mies vetäytyy suuhuni ja maistan vahvan virtsan maun ja tunnen edelleen pientä suihkua, "niele" ja teen työtä käskettyä. Mies ottaa kalunsa pois suustani ja käskee nuolemaan puhtaaksi, nautin joka nuolaisulla.

Kun kyrpä on Tonin mielestä tarpeeksi puhdas nostaa minut pöydälle vatsalleni ja alkaa panna minua kunnolla märkään pilluuni, ei kestä kauaa kun jo tulen ensimmäisen kerran ja ruikin samalla, mies ei anna armoa vaan jatkaa pumppausta ja seuraavana työntää sormensa kuivana perseeseeni. Hän kehuu kuinka ihanan kireä olen ja kuinka peppuni sykkii ihanasti, olisi pakko tunkeutua sisään vaikka väkisin. Hän ottaa kalunsa pois ja kiimasta ja pelosta jännitän tulevaa koitosta, niinkuin arvata saattaa hän asettaa kyrpänsä reiälleni, napaa oikealla kädellä lanteestani kiinni ja painaa, kipu on kauhea mutta kiima voittaa ja yhtäkkiä pillunesteistä märkä oleva kalu on täysin sisälläni. En ehdi tottua kaluun yhtään ennen kuin alkaa taas pumppaaminen, kiemustelen kivun ja kiiman rajalla kunnes saan vibran klitalleni ja tunnen kuinka toinen orkku on tulossa, koko kehoni värisee ja olen hiestä märkä kun palaan takaisin todellisuuteen, mies pysäyttää pumppaamisen ja alkaa virtsata "toivottavasti ei haittaa?" hän kysyy kiusoitellen ja läpsäyttää peppuani joka on jo valmiiksi arka. Taas pumppaaminen jatkuu ja oloni on todella täysi, oloni on tuskastunut kun huomaan, että mies painautuu syvemmälle jälleen ja murahtelee. Hän jää hetkeksi päälleni huohottamaan ja avaa käsistäni ja jaloistani käydet. Olen jälleen niin nääntynyt etten jaksa edes pysyä pystyssä itsekseni ja minut viedään jälleen suihkuun pestäväksi ja tämän jälkeen sänkyyn missä minulle nuollaan vielä yksi orkku.

Otan pienet unet ja kun herään Toni makaa vieressäni edelleen alastomana ja sanoo että tästälähin olen ainoastaan hänen. Pukeudun ja teen lähtöä, ulkona puhelimeni soi ja ystäväni soittaa, että missä olen ja he ovat juuri lähdössä miesten luota ja miten ihana ja villi yö heillä oli miesten kanssa ja minun olisi kuultava kaikki, mutta vasta myöhemmin. Joten odotan ystäviäni, kävelemme yhdessä kotiinpäin kun pari miestä autossaan vislaa meille, nauramme ilosta ja vilkutamme perään.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute