Herkku-puhelin
Emäntä saa piiskaa
Katselija

Olin 30 kymppinen urheilullinen sälli ja kiertelin savossa imurikauppiaan talosta taloon. Tulin eräänä kesäisenä päivänä syrjäisen ja hieman ränsistyneen maatalon pihaan. Koputin oveen pari kertaa ja reilu viisikymppinen isäntä tuli avaamaan ovea ja pyysi sisään. Tuvassa oli isäntää nuorempi emäntä alle nelikymppinen verevä nainen jonka takapuolta katseli mielellään (ja sen isäntä heti huomasi). Olin tullut ilmeisesti keskelle riitaa sillä isännän käskiessä emäntää laittamaan kahvit hän pyörähti kipakasti kannoillaan ja käski keittämään kahvit keskenänsä. Porstuan ovi paukahti perässä kun emäntä lähti navetalle.

Huomasin kun isäntä puri huultaan ja katsoi oven vieressä roikkuvaa nahkavyötä. Sanoin isännälle emännän olevan hieman kuriton, johon hän mutisi että pitää illalla vähän keskustella.. Lisäsin vettä myllyyn ja sanoin ettei selkäsauna pahaa tekisi. Josta alkoikin hedelmällinen keskustelu kotikurista ja remmin antamisen jalosta taidosta. Selvisi että isäntä oli antanut emännälle piiskaa ennenkin ja nytkin illalla olisi kunnon kurinpalautus tiedossa. Yllytin isäntää että voihan sen piiskauksen suorittaa nytkin.

En tiedä, en ole aiemmin piiskannut muiden nähden, isäntä mietti.

Sehän vain tehostaisi selkäsaunaa, ja mielelläni minä katson tuhmat naiset laitetaan kuriin, vastasin.

Samassa ovi avautui ja nainen tuli hieman rauhoittuneena tupaan sisälle. Isäntä komensi ankarasti emännän luokseen ja käski riisua alavartalon paljaaksi.

Ei herranen aika.. ei vieraiden nähden.. ,nainen sanoi ja yritti lähteä pois.

Isäntä tarttui kiinni veti hameen ja pikkuhousut pois jalasta ja kiepsautti emännän polviensa päälle ja alkoi piiskata lujaa kämmenellä paljaita pakaroita. Olin suoraan emännän takana eli minulla hyvä näköyhteys tuohon pyöreään pyllyyn ja kostean kimaltelevaan karvattomaan pillivakoon. Isäntä lopetti piiskauksen hetkeksi ja määräsi rouvan levittämään reitensä, sitten hän otti remmin ja alkoi vedellä nahkavyöllä hitaassa rytmissä pitkin paljasta pyllyä. Näin kuin joka iskulla pillu supistui ja sitten taas huulet taas rentoutuivat ja avautuivat. Sanoin isännän piiskatessa, että taitaa nainenkin kostua... Hän laittoi remmin alas ja työnsi paksun sormensa pilluun jolloin nainen kiljahti kiimoissaan.

Märkähän tämä tamma on, haluatko koittaa? Isäntä kysyi

En ehtinyt edes vastaamaan kun olin työntämässä sormeani tuohon hekumalliseen turpeaan pilluun. Nainen laittoi reitensä yhteen, jolloin mies antoi pakaroiden paukkua ja komensi ankarasti että reidet levälleen ja pillu ylös tarjolle. Emäntä laittoi tottelevaisesti selkänsä kaarelle ja pillun ylös niin ettei häpyhuulet pysyneet kiinni vaan märkä lovi avautui sormelleni. Sormetin hetken naista ja kysyi että haistavat orit tamman pillua ennen astumista? Isäntä sanoi että saat vaikka nuolla. Nuolin pillua varovasti, tilanne tuntui tosi kiihottavalta sillä emäntä pyllisti isännän polvien päällä ja minä nuolin kontallani isännän vielä sormillaan levittäessä häpyhuulia.

En pystynyt olemaan ottamatta kyrpääni housuista sillä se tuntui räjähtävän. Pyysin kiltisti lupaa siemäntää tammaa johan isäntä vastasin myöntävästi. Isäntä itse tarttui kyrpääni kiinni ja ohjasi sen varovasti pillun suulle. Isännän silmien alla painoin kiimasta ulisevaa eukkoa minkä jaksoin ja laukesin märkään pilluun ruiskien koko satsin sisään.

Miten tarina jatkui, siitä ehkä lisää myöhemmin. Ja vastaavat parit voivat ottaa yheyttä ;)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute