Herkku-puhelin
Nuoren aviomiehen tunnustuksia
Pirkka

Toinen kesä on pikku hiljaa alkamassa tässä tarinassa, jonka kirjoittamisen viime talvena jo useaan otteeseen aloitin. Aina petti joko osaaminen tai rohkeus. Minun pitäisi näet tehdä pari tunnustusta, joiden sanoiksi pukeminen ei minulle niin helppoa ollutkaan.

Katsotaan miten nyt käy. Kestääkö kantti?

Olin saanut valmistumiseni jälkeisen ensimmäisen kunnon työpaikkani ja muuttanut S:n piirikunnan S:n kaupunkiin vaimon ja kahden pienen poikamme kanssa.

Opettelin uutta työtäni, vaimo hoiti lapsia kotona eikä meillä ollut kesäpaikkaa. Ei minulla sen puoleen vielä kesälomaakaan. Mutta Esko tajusi tilanteen ja tarjosi meille mökkiään. ”Siellä voitte olla vapaasti”, hän sanoi. Lähinaapureita ei kuulemma ole.

Se ilahdutti. Vaimo oli käynyt lasten kanssa kaupungin uimarannalla, mutta minä tuskin ennätin sinnekään.

Olin tutustunut Eskoon eräässä yleishyödyllisessä yhdistyksessä, johon liityin saadakseni tuntumaa paikkakuntaan eli verkostoituakseni, niin kuin sanotaan. Totta kai minut valittaisiin seuraavaksi sihteeriksi tai taloudenhoitajaksi, mutta ei minulla ollut mitään sitäkään vastaan. Pääsisin lujemmin kiinni kaupungin sisäpiireihin.

Esko oli meitä mökillä vastassa ja näytti kaasun käytön ja pari muuta käytännön vinkkiä. Saunalla oli kalastusvehkeitä, mutta niihin en minulla oikein ole vetoa. Vaimo asetteli tavaroita paikoilleen ja pojat tutustuivat pihalta löytämiinsä leluihin. Rinteessä, kasvimaan vieressä oli nurmettunut hiekkalaatikon tapainen.

”Sukulaisten lapsia varten”, Esko sanoi. Niitä oli ollut viikolla käymässä. Esko itse oli eronnut mies, jonka ainoa tytär oli juuri päässyt opiskelemaan. Mökki oli tullut suvun perintönä, niin kuin Eskon pieni, muutaman hengen työllistävä firmakin.

”Siellä on kuivumassa ensi kesän puut”, Esko viittoili lähimetsään, kun nousimme taas pihaan. Hän oli tekemässä lähtöä, tai oliko hän. Puut askarruttivat. ”Kun ne saisi siirrettyä talteen ennen sateita”, hän pohti puoliksi itsekseen ja katsoi minuun silmät sirrissä.

Metsään johtavan polun varteen oli pilkottu puita vaaleina loistaviin kasoihin. Siinä oli juurakoista päätellen tuulenkaatoja. Nuorta puustoa oli harvennettu.

”Mitä jos kannettaisiin ne purilailla saunalle”, Esko ehdotti.

Eihän vieras voi sellaisesta tarjouksesta kieltäytyä. Enkä halunnutkaan. Kun olin kysynyt Eskolta mökin vuokraa, hän huitaisi vain kädellään. Nyt saatoin maksaa palveluksen palveluksena, mielekkäänä askarteluna ulkona, raittiissa ilmassa.

Purilaat eli paarit syntyivät tuossa tuokiossa, ja niin aloimme siirtää puita pihapiiriin. Pojatkin tulivat uteliaina seuraamaan puuhiamme, mutta äkäiset muurahaiset palauttivat heidät polulta takaisin pihan lelujen pariin.

Vaimo oli vaihtanut ylleen bikinit. Ne olivat ne ”vanhat ja kulahtaneet”, joita ei kuulemma enää voinut pitää ”ihmisten ilmoilla”. Tänne vaimo oli ne kuitenkin mukaan varannut. Vaimo oli ehtinyt ruskettua, Eskosta puhumattakaan, mutta minä olin kuin kalkkilaivan kapteeni. Sivelin vaimon aurinkoöljyä rintaan ja hartioihin.

Hikihän siinä tuli. Sää oli helteinen sellaiseen urakkaan, vaikka puut kuivia ja keveitä olivatkin. Esko ehdotti kuorman taas saunalle tuotuamme, että pulahtaisimme järvessä. Niin riisuimme shortsit ja vilvoittelimme hetken aikaa vedessä. Eihän siinä mitään työn orjia oltu.

Kun lähdimme jatkamaan puiden kantoa, Esko jätti shortsinsa saunan kuistin kaiteelle. Niin minäkin. En minäkään. Se tuntui luonnolliselta ja raikkaalta.

Loput puut olivat kauempana metsässä, ja tasaisesti, samaan tahtiin piti askeltaa, jotta kuorma ei kallistellut. Esko meni edellä, minä perässä. Eskolla oli rajaton rusketus, panin merkille, samoin hyvin säilyneen, jäntevän, melkeinpä lihaksikkaan vartalon.

Päätin itsekin aloittaa syksyllä kuntosalilla käynnin.

Vaimo seisoi pihassa, kun tulimme kantamuksinemme saunalle. Hän oli nostanut tukkansa ylös, oli poimimassa salaatin lehtiä yrttimaalta, katsoi meitä hämmästyneenä.

”Ei kai tämä häiritse”, Esko huikkasi, ja vaimo vastasi, että ei suinkaan. ”Tai häiritsee se vähäsen”, vaimo jatkoi hymyillen ja kysyi lupaa salaatin ottoon. ”Totta kai.”

Pinosimme puut saunan takaseinälle, katoksen alle. Sekin on oma juttunsa. Ilmaraot pitää jättää ja varmistaa, että pinosta tulee silti tukeva, pystyssä pysyvä, Esko opasti. Hiki helmeili hänen otsallaan ja valui puroina rintakarvoissa. Hänellä oli korkea otsa, hieman etukaljua, ruskeat silmät, ikää kymmenen vuotta enemmän kuin minulla. Tarkistin sen myöhemmin yhdistyksen rekisteristä.

Niin saatiin katokseen loputkin puut. Vaimo seisoi vesirajassa ja vahti vedessä kahlaavia poikiamme. He täyttivät viime kesänä kuusi ja neljä vuotta. Vaimo pyyhkäisi ylimääräiset hiukset korvansa taakse ja hymyili. Mitäpä muutakaan.

”Nyt uimaan”, Esko kehotti, pyyhki märkää otsaansa. ”Rouvakin, ja uikkarit pois. Turha niitä on täällä kastella.”

Vaimo jatkoi hymyilemistään ja alkoi riisua bikineitään. Ensin läksi yläosa, sitten näppärällä sujautuksella alaosa, nopea vilkaisu etuvarustukseen.

Kahlasimme veteen lasten seuraksi, ja panin merkille vaimon tutut, ei suuren suuret, mutta hieman ajan myötä kasvaneet, vitivalkoiset rinnat. Nännipihat olivat ruskeat. Lantio oli täyteläisen pyöreä, samoin pakarat, valkoiset nekin. Vaimoni on vaaleahiuksinen, ja siihen nähden hävyn karvoitus on yllättävänkin tumma.

Siinä se keikkui silmiemme edessä. Kun vaimo kumartui huuhtelemaan kasvojaan, pilkahti takaakin päin, pakaroiden alta.

Kuinka uusin, tuorein silmin näkeekään vaimonsa, kun läsnä on toinen mies. Olin ylpeä, enemmänkin kuin ylpeä. Vaimo oli katseen kestävä sanan molemmissa merkityksissä. Ei kainostellut eikä peitellyt, vaan vilkaisi leikkisästi Eskoakin. Sinne.

Vaimo on kertonut, että hänen enonsa luona oltiin aina lapsena apposillaan, niin kuin siellä päin Savoa sanottiin. Siinä vaimo tottui. Hieman häntä jossain vaiheessa häiritsi, että äitikin oli siellä kelteisillään miesten ja poikien katseltavana.

Kuivattelimme ihoa uinnin jälkeen saunan seinustalla. Lapset puuhasivat omia leikkejään, aurinko lämmitti ja juuri kantamamme puut tuoksuivat. Olin ollut aluksi närkästynyt Eskon jäämisestä kiusaksemme. Olisin halunnut olla vaimon ja lasten kanssa, niin kuin Esko oli asian ilmaissut, ”vapaasti”.

Nyt olin iloinen, että Esko viipyi. Kiusallista se ehkä oli, mutta kivasti kiihottavaa.

Esko piti puhetta yllä. ”Tästä saa energiaa talven varalle”, hän selitti ja iski silmää vaimolle. ”Ja onhan tämä kivaa muutenkin.”

Vilkaisin vaistomaisesti Eskoa. Karvainen rinta, karvainen vatsanalus, josta ruskea sukuelin roikkui rentona ja raskaana. Löysä esinahka peitti terskan ja synkeät mukulat erottuivat tummina, toinen hieman toista alempana.

Minulla oli alkanut rinta ja hartiat punottaa, vaimo huomasi ja haki aurinkoöljyn, voiteli huolekkaasti. Aurinko oli onneksi jo hyvää vauhtia laskemassa.

Esko ehdotti saunan lämmittämistä, pisti tulen kiukaan alle. Minä kannoin vedet. Käytiin porukalla katsomassa tikan pesää haavassa rantapolun varressa. Kolo oli pyöreä ja sirosti taltattu, mutta poikaset lähteneet. Saunaa odottaessa laitettiin grillissä kanaa. Salaatti olikin jo valmis.

Oltiin alasti kaikki, kuin yhtä perhettä ja siihen alkoi tottua. Minun työkiireeni ja stressini, mökille lähdön valmistelut, lasten valvomiset odotuksen jännityksessä olivat pitäneet minua ja vaimoa erossa toisistamme monta päivää. Mökillä oli tarkoitus korjata tilanne. Niinpä huomasin, että pussit painoivat ja lähettivät vapaina heiluessaan herkkiä pikku signaalejaan aivoihin.

Olo oli kevyt ja hurmioitunut.

Niin oli sauna valmis kylvettäväksi, mutta sitä ennen minun täytyy tehdä tunnustus. Läksimme Eskon kanssa vastan tekoon äskeisen rantapolun varteen. Pojat seurasivat uteliaina, mutta kääntyivät takaisin muurahaisten pelottamina. Olihan siinä hyttysiäkin aika parvi meidän alastomien miesten kiusana.

”Sinulla on kiva perhe”, Esko kehaisi. Silmät tuikkivat ystävällisesti. ”Ja mukavannäköinen vaimo”, Esko jatkoi ja kertoi olevansa naiskauneuden ystävä.

”Kukapa meistä ei olisi”, vastasin ilahtuneena. Savunhaju tuoksui, ja kosteanhöyryinen rantametsä. Esko karkotti hyttysen mulkustaan. Se oli salakavalasti istahtanut siihen vartta imemään.

Esko teki isoa vastaa, minä pienempää lapsille, katsoin mallia. ”Vitaksen pää keskeltä tyven läpi ja sitten kiertämään”, Esko näytti, kieputti taitavasti vitasta oksanippu polviensa välissä.

Tein saman perässä, huidoin välistä hyttysiä. Jotenkin sain kierroksen onnistumaan, toisenkin, ja solmun käännettyä. Vaan ei se onnistunutkaan. Koko laitos hajosi, oksiakin tippui käsistäni maahan jalkojeni juureen.

”Minäpä näytän”, Esko sanoi ystävällisesti ja siirtyi viereeni, tarttui opastavasti käteeni. ”Tuosta noin, oikea ote.”

Eihän siitä mitään tullut, nyt varsinkaan. Syvä häpeän tunne iski osaamattomuudesta, ja siitä toisesta asiasta varsinkin. Metsikön lämmössä ja yltäkylläisessä vihreydessä, tuoksuvien lehvien keskellä ajatus oli lähtenyt karkailemaan. Eikä vain ajatus, myös silmä pieni katsoi minne vain, vilkaisi, vilkaisi toisenkin kerran, kun siinä kerran niin sopivasti oltiin. Uskalsi katsoa.

Eskon kyrmyniska nojasi rauhallisena kiveksiin.

Minulla itselläni oli alkanut sykähdellä. Kohta jo paisui, venyi pituutta, ja varmaan Eskokin sen huomasi. Minulla alkoi olla mallia kukkopilli. Niinpä hätäännyin täydellisesti, ja erektio oli valmis.

Yritin kääntyä sivuttain, muka piiloon, mutta se vain pahensi asiaa. Taisin ähkäistä ääneen, tulipunaisena kasvoiltani, paljastuneena. Rauhallisesti Esko kuitenkin viimeisteli vastaani, ei ollut huomaavinaan, mistä olin kiitollinen. ”Sattuuhan sitä”, hän näytti sanovan ilmeellään, suu huvittuneessa mutrussa.

Minun täytyi jäädä metsään rauhoittamaan itseäni. Tunnekuohu oli niin syvä ja nolo, että vasta nyt uskallan siitä kirjoittaa. Kiihottua nyt toisen miehen aikana, tämän läsnäolosta, vaikka vaimo siellä taustalla keikkuikin tupsuaan vilkutellen.

Saunomisesta voisin kertoa yhtä ja toista, mutta se olisi edellisen toistoa. Voisin muistella, kuinka pettynyt olin, kun Esko sitten teki lähtöä ja sanoi jättävänsä meidän omaan rauhaamme. Olihan meillä toki sitten vaimon kanssa kerta kaikkiaan riemukasta.

Senkin voisin kertoa, että tämä sama toistui kesän mittaan pienin muunnoksin. Kuinka odotinkaan viikonloppua pitkän ja työntäyteisen kaupunkiviikon jälkeen.

Kunnes tuli mökkipitäjän kyläjuhla elokuun ensimmäisen viikon lopulla. Esko vei meidät juhliin, esitteli ja tutustutti. Leikitettiin poikia, syötiin muurinpohjamuikkuja, juotiin lettukahvit päälle ja palattiin mökille.

Lapset olivat juoksemisesta, kiipeilystä ja markkinamenon ihmettelystä puhki väsyneitä, joten saunaa emme lämmittäneet. Pulahdimme uimassa, ihailimme illan kypsää ruskoa ja valmistelimme lasten nukkumaanmenoa.

Oli taas se tunne, miten sen sanoisi. Panetti vallan vimmatusti. Alasti oltiin vielä uinnin jäljiltä, lämpimässä illassa. Esko teki taas lähtöä kaupunkiin.

”Kuule”, minä sanoin. Olin sitä miettinyt jo monta kertaa, sanat sovitellut etukäteen, mutta tilanne, tunnelma sen lopulta ratkaisi ja rohkaisi. ”Älähän hätäile”, sanoin Eskolla ja käännyin vaimon puoleen. ”Eihän siinä olisi mitään siveetöntä, jos Esko jäisi meille yöksi, ja naisi?”

Vaimo säpsähti, punastui korviaan myöten. Esko ei sanonut mitään, vilkuili ruskeilla silmillään, kuulosteli.

”Naisi.” Se sana kaikui vielä ilmassa viattomasti, huolettomasti lausuttuna. Pihan laidassa, kuusen katveessa oli harmaa, matala aitta pienine ikkunoineen. Vierasmaja.

”Siellä Esko voisi yöpyä.”

Pitkä hiljaisuus. Vaimo katsoi Eskoon, silmät ympyriäisinä. Esko vaihtoi painoa jalalta toiselle. Hänellä oli treenatun oloiset vatsalihakset, karvainen vatsanalus, vankat reidet.

”Sehän olisi ratkaisu”, vaimo keksi, ja niinhän se oli. Siellä olisi laveri, valmiiksi sijattuna. Sinne olisi rauhallisen tunnelmallista vetäytyä. Esko menisi sinne, ja vaimo. Mitä siellä tapahtuisi, olisi heidän kahdenkeskinen asiansa.

Tunnustin harkinneeni tällaista askelta jo pitkään, ja vaimo katsoi minuun hyväksyen. Ei siinä hänenkään mielestään ollut mitään sopimatonta. Hän arvosti ja kunnioitti Eskoa ihmisenä. Ja mitäpä sitä kieltämään, Esko vetosi häneen myös miehenä.

Täytyy tunnustaa, olin taas kukkopillinä.

Niin järjestimme asian. Tai mitäpä järjestämistä siinä oli. Vaimo varasi mukaan nipun paperinenäliinoja, antoi minulle läksiäispusun. Vaimolla oli pillerit, kesäksi hankittu, ja kerroimme sen Eskolle. Hän nyökkäsi, ymmärsi.

Minä jäin mökkiin unissaan tuhisevien poikien kanssa. Se oli piinallinen vajaa tunti. Mutta sieltä vaimo sitten palasi iloisena ja herttaisena, entisellään, mutta kokemusta rikkaampana. Hän oli tyydyttänyt Eskon tarpeen, saanut hyvää oppia itsekin.

”Millaista oli?” ”Kivaa.”

Esko oli ollut hellä, sen verran vaimo suostui kertomaan.

Varmaan Esko oli ihastellut, hyväillyt pitkään. Ensin tissit, sitten varovasti lähestyen hävyn kukkulaa, laaksoa. Oli ehkä suudeltu, kuiskittu kauniita, hämyisiä sanoja, ympärillä kesäisen luonnon äänet. Esko supatteli lemmekkäitä, vaimo huokaili ja antoi myöten, miehen tunnustella, valmistella paikkansa, senkin, mihin himokas mulkku työnnetään.

Esko tukisi varpaansa laverin päätyyn, paukuttaisi. Voin kuvitella. Häikäilemättä oli vaimo naitu, siemennetty nautinnosta ääneen huutaen.

Ja nyt on edessä uusi kesä. Eskon päivänä mökki vihittäisiin taas käyttöön.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute