Herkku-puhelin
Mökkinaapurin yllättämä
BustyGee

Oli heinäkuun loppu ja meidän mökillä oli perinteiset kesänlopettajaisjuhlat, jonne oli kutsuttu tutut ja naapurit. Ensi viikolla vanhemmat aloittaisivat taas työt ja lähtisivät mökiltä pois - minä olin kuitenkin päättänyt jäädä vielä viikoksi sillä verukkeella, että saisin luettua lukion kursseja etukäteen ihan rauhassa.

Kauden päätösjuhlat olivat edenneet kahvipöydän antimiin ja siis vaiheeseen, jossa ihmiset olivat jo aika humalassa. Itsekin olin nauttinut siideriä ja kuohuviiniä sen verran, että tunsin oloni kivan rentoutuneeksi. Sisällä oli kuitenkin kuuma ja kun puhe kääntyi päivän politiikkaan, päätin hipsiä pois.

Kapusin yläkertaan ja menin parvekkeelle haukkaamaa raitista ilmaa. Täältä ylhäältä oli upeat näkymät yli järven, joka kimmelsi kuutamossa. Venyttelin antaumuksellisesti ja naurahdin, kun rintavarustukseni meinasi pulpahtaa mekostani ulos - eihän sitä piilottanut kuin kangaskaitale, joka puristui kroppaa vasten. Kurottauduin reippaasti kaiteen yli ja vedin henkeeni kesäyön ilmaa, kun kuulin äänen sanovan takaani: "Ihan kivat maisemat!"

En tiedä kumpaa säikähdin enemmän: sitä, että parvekkeella oli joku muukin seuranani enkä ollut häntä edes huomannut vaiko sitä, kun tajusin, että lyhyt hameeni ja pienet stringini eivät varmaan olleet jättäneet mitään arvailun varaan kaiteen yli kurotellessani.

- Niin on, vastasin ja käännyin katsomaan puhujaa, joka olikin naapurimökin Matti - Masa, sellainen reilu nelikymppinen yrittäjä, joka oli eronnut jo toistakymmentä vuotta sitten ja joka vietti mökillään 3 kuukautta kesässä. Masa oli ihan kiva, mitä nyt aina taputtelemassa takapuolelle ja monesti kuulin sen kommentoivan isälle, kuinka minustakin oli kasvanut iso tyttö – tisutkin kuin aikuisella naisella. No kieltämättä niille oli tullut kokoa, kun D-kuppeja jouduin kaupassakin jo etsimään.

- On se järvikin kaunis, mutta mä puhuin jostain ihan muusta, hymähti Masa ja jatkoi - Venytteles naapurin tyttö vielä näin vanhalle miehelle mieliksi.

En tiedä, oliko syy kuohuviinin estottomuudessa vai missä, mutta minähän tottelin nätisti ja antaumuksella. - Vielä vähän, kannusti Masa. – En mä voi, toppi tippuu, vastasin ja Masa nauroi: - Sen takia juuri!

– No en mä kehtaa, kainostelin, jolloin Masa nousi ylös, käveli luokseni, nosti kätensä rinnoilleni ja nyppäsi yläosan vyötärölle. – Noin, ei se niin vaikeaa ollut, sanoi Masa ja katsoi rintojani himokkaasti. - Olen kuule näiden sun tisujen katsonu kasvavan jo jonkin aikaa ja kun oot tuolla laiturilla ottanut yläosattomissa aurinkoa, niin mulla on ollut herkkä hetki.

Kädet puristuivat rintojen ympärille, pallottelivat ja hölskyttelivät niitä käsissään ja peukalot pyörittelivät nännejä, joiden tunsin kovettuvan. Masakin huomasi sen, kun naurahti: – Tyttöhän taitaa tykätä tästä!

- Taitaa ne pojat siellä koulussa ja kotona olla näiden kimpussa koko ajan?, kysyi Masa leikkiessään tisuillani. – Ei oo, kun niiden mielestä ne ovat liian isot, sanoin ja toivoin, ettei Masa lopettaisi. Samalla tunsin jalkovälissäni kosteutta ja olisin halunnut Masan koskevan sinnekin. – No ei ne 17-vuotiaat pojat hyvän päälle tajua, hymähti Masa ja kumartui näykkäämään nänniä, – Tällainen vanhempi mies kyllä keksisi kaikenlaista tekemistä näille ja näiden kanssa. Eli ihan neitsytkö vielä oot?, jatkoi Masa ristikuulusteluaan. – Juu, sanoin kainosti, kun Masa pyöräytti minut selkä itseensä vasten ja jatkoi rintojeni puristelua painautuessaan selkääni ja takapuoltani vasten. – Et oo sitten tainnut ennen tunteakaan, kun miehellä seisoo?, kysyi Matti ja tunsin kuinka hänen kova etumuksensa painautui takapuoleeni.

- Tekisi mieli upottaa tämä sisääsi, mutta kun kerta olet neitsyt, niin otetaan hitaammin, kähisi Matti korvaani ja toinen käsi siirtyi takapuolelleni, puristi sitä ja sieltä haarojeni väliin, jossa sormi tunkeutui häpyhuulteni väliin, pyöritteli häpykieltä ja jatkoi matkaansa aukolle, jonne se työntyi. Huokasin ja Matti naurahti – Taidatkin olla sellainen himokas tissipimu, kun olet ihan märkä täältäkin. Miltäs se sormi siellä pillussa tuntuu? – Ihanalta, vastasin, kun Matti pyöritteli sormea ympäriinsä ja toisella kädellä nipisteli toista nänniäni. Tunsin käteni kohoavan puristelemaan vapaana olevaa tisua, mikä jälleen huvitti Masaa. - Mennäänpä tuonne istumaan, niin saat setä sormettaa sulle kunnon orgasmin, sanoi Masa ja tarttui kädestäni ja vei minua kohti parvekesohvaa.

- Ensin sun täytyy kyllä riisua nuo stringit, käski Masa ja minä kiltisi tottelin, Masan istuessa tuoliin. - Nyt sitten täytyy sedälle vähän näyttää noita herkkuja, joten ensiksi - hyväilepä itse rintojasi!, komensi Masa. Minähän tein, kuten käskettiin ja puristelin ja näpräsin nännejä ja koko ajan paine pillussani kasvoi. Välillä Masa käski vähän hypähdellä, sitten taas heilutella rintoja ja lopuksi nuolla ja imeä nännejä.

Tämän jälkeen Masa kehotti kääntymään ja pyllistämään hänen suuntaansa niin lähellä, että hän ylettyi koskemaan. Tunsin viileän yöilman pillussani ja se tuntui niin hyvältä, kun Masa läpsäytti pakaralle, sitten toisella ja taas toiselle. Isot kourat puristuivat pakaroideni päälle ja kuulin Masan mutisevan: - Persekin on niin pantava!

Sitten käsi jatkoi pilluuni ja taas upposi sormi ja kaksikin ja kuulin, kuinka Masa käski minun puristella rintojani. Sormet liikkuivat sisään ja ulos ja Masan toinen käsi hieroi häpykieltä. Miten paljon paremmalta tämä tuntuikaan kuin omat sormeni. Juuri, kun luulin tulevani, Masa lopetti, käski minun kääntyä ja imeä sormiaan, jotka olivat täynnä omia mehujani.

Sitten Masa avasi housunsa ja otti esiin kovan kalunsa. Henkäisin säikähtäneenä, mutta Masa sanoi – En mä aio sitä sun sisään pistää, mutta haluun sut syliin istumaan ja oot niin märkä, että housut olisi entiset. Joten tyttö, nyt syliin - ota se kalu sinne häpyhuulten väliin, mut ei sisälle. Just noin!
Masan kädet puristuivat pakaroiden ympärille, nostivat mua ylös ja alas ja kalu hinkkasi mun häpykieltä ihanasti. Sitten Masa otti nännin suuhunsa ja puri ja imi sitä ja mä voihkin kiihkoissani. Samalla Masan käsi ujuttautui takaisin sisääni ja alkoi rytmikkään liikkumisensa. Olisin halunnut jäädä siihen loppuiäkseni - sormet sisässäni, nänni Masan suun kiusattavana ja kalu hinkkaamassa herkkää häpykieltä. Toisaalta ajattelin samalta, miten hyvältä tämä ehkä tuntuisikaan, jos tuo iso kalu olisi sisälläni.
Näihin ajatuksiin tuli katkos, kun tunsin ikäänkuin räjähdyksen sisälläni ja vavahtelin holtittomasti. Taas Masa nauroi mulle ja sanoi, - Tais tyttö tulla! Miltäs ne orkut tuntui?

- Hyvältä, vastasin minä ja hymyilin. - Vieläkös tekis mieli lisää?, kysyi Masa ja minä nyökyttelin vastaan. - Sähän oot ihan nymfo, tyttö. Sun on paree tulla tuonne naapurimökille ensi viikolla, niin annan sulle kunnon kyytiä, mutta nyt: nuolepa nuo sormet ensin!
Nuolin Masan sormet, jonka jälkeen Masa sanoi: - Jotain muutakin on sun nesteissä!

Masa painoi mut polvilleen eteensä ja ojensi kalua suutani kohti. - Muista, ettei sitten hampaita!, huomautti hän vielä. Ojensin kieleni varovasti kalua kohti ja nuolaisin päätä ensin. Kuulin Masan vuorostaan huokaisevan. Nuolaisin kalun vartta juuresta päähän saakka ja pyörittelin kieltä kullin pään ympäri. - Ota se kokonaan suuhun ja ime sitä, Masa kähisi ja otin kalun suuhuni. Upotin sen juurta myöten suuhuni, vaikka tuntuikin, että pää osui kitarisoihin ja imin varovasti. Liikutin päätä edes takaisin ja annoin suun liukua suonikkaalla kalulla, ja olisin halunnut upottaa sen muihinkin aukkoihin. Nuolaisin taas kalun päätä ja nuoleskelin sen vartta, jonka jälkeen taas imaisin kerran, kaksi, kolmekin ja olin juuri upottamassa sitä neljättä kertaa, kun kuulin Masan ähkäisevän - Ei voi olla totta, ja tunsin jotain lämmintä valuvan suuhuni. Säikähdyksissäni vedin kalun pois suustani ja sitä lämmintä, valkoista tuli kasvoilleni ja rinnoilleni. Masa tarttui käteeni kiinni, pyöritti sen kalun ympäri ja lypsi kalua minun kädelläni ruikkien lämmintä spermaa kaikkialle ylävartalolleni.

Kun sperman tulo oli ehtynyt Masa levitteli spermaa kalullaan ja pyysi minua vielä nuolemaan sitä. Nuoltuani pari kertaa Masa kuitenkin lopetti - Saat sen pystyyn uudestaan, jos jatkat! Mutta mites se on, kiimapilluseni, tuletko tuonne naapuriin ensi viikolla? Otetaan ilo irti irstailusta! Nyökäytin Masalle, joka kumartui suutelemaan minua, nipisti samalla nännistä ja totesi - Kasvatetaan susta kunnon pornobeibi!

Mutta se on jo seuraavan tarinan paikka!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute