Herkku-puhelin
Helena
Mikael

1990-luvun puolivälissä eräänä kesänä onnistuin pyöräilyonnettomuudessa katkaisemaan jalkani. Myöhempien tapahtumien valossa tämä onnettomuus muuttui mukavaksi, suorastaan erinomaiseksi sattumukseksi. Leikattu ja kipsattu jalkani ei tietenkään sallinut juuri 18 täyttäneelle lukiolaispojalle kesätöihin menoa. Kesä oli parhaimmillaan, kotiväkeni oli lähdössä kesälomamatkalle ja siinä pähkäilimme, miten selviäisin jalkani kanssa tuon reilun viikon ajan.

Jotenkin - en kyllä muista miten - päädyimme siihen, että kummitätini Helena ottaa minut hoiviinsa tuon viikon ajaksi. Helena asui naapurikaupungissa ja oli tuolloin 43-vuotias sairaanhoitaja. Minulla ei ollut suuresti järjestelyä vastaan, olisihan jo kaupassa käynti ollut mahdoton ponnistus, eikä matkustamisessakaan kesähelteessä pitkin Suomea olisi tietysti ollut mitään mieltä jalka paketissa.
Päädyin siis Helenan viihtyisään kaupunkikolmioon. Hän itse vietti kesälomaa, joten meidän oli selvittävä kaksistaan. Helena oli edustava, pitkä ja tumma aikuinen nainen. Hän oli eronnut miehestään melkein kymmenen vuotta aiemmin, eikä hänellä ollut lapsia. Olin toki joillakin kutsuilla, missä olimme sattuneet yhdessä olemaan, kiinnittänyt nuoresta iästäni huolimatta huomiotani tähän puumanaiseen, mitä käsitettä ei tietysti siihen aikaan oltu vielä keksitty.

Päivät kuluivat verkkaisasti; helteet olivat saapuneet. Helena passasi minua ja vietimme aikaa yhdessä parvekkeella aurinkoa palvoen. On myönnettävä, että Helenan bikinien verhoamaa päivä päivältä ruskeampaa sorjaa vartaloa oli aika mukava tiirailla aurinkolasien takaa. Mutta peevelin jalkani. Siitä ei päästy mihinkään, että kesähelteellä kipsatun jalan raahaaminen oli työlästä hommaa. Uimaan ei tietenkään päässyt ja peseytyminen oli muutenkin vaivalloista. Valittelin tätä Helenallekin. Siitä huolimatta olin ällikällä lyöty, kun erästä iltapäivän auringonpalvontaa lopetellessani Helena äkkiarvaamatta tokaisi:

”-Mitäs Mikael tuumisit, jos mentäis yhdessä suihkuun…niin voisin auttaa sua siinä peseytymisessä.”

Luulin kuulleeni totaalisen väärin. Nielaisin ja korvissani kohisi. Jotenkin sain änkytettyä asian olevan ok. Helena tassutteli edelläni pakarat keinuen kohti kylppäriä ja minä kepeilläni perässä. Kylppäriin päästyämme Helena naurahti käheästi:

”- No niin, vaatteet pois sitten vaan ja suihkuun.”

Helena riisui bikininsä nopeasti ja seisoi tuota pikaa edessäni alasti. Olin totaalisen hämmentynyt; minä, jolla ei ollut minkäänlaisia kokemuksia vastakkaisesta sukupuolesta, seisoin nyt alle metrin päässä alastomasta ruskettuneesta aikuisesta naisesta, joka katseli minua kiilto silmissään yhtään ujostelematta. Silmäni pyörivät varmasti kuin hedelmäpelissä, mutta ehdin noteerata tumman karvoituksen vasten maidonvalkeaa ruskettumatonta alavatsaa. Shortseissani jokin pyki uhkaavasti.

”- No, pitääkö tädin auttaa”, Helena naurahti käheästi ja veti shortsini alas. Kullini pamahti täydessä seisokissa vapauteen. Helenakin meni hetkeksi sanattomaksi, kunnes sanoi:

”-Voi hyvänen aika, tämä vesselihän on vallan mahdoton.” Helena tuli lähemmäksi ja otti pääni käsiensä väliin, suukotti minua kevyesti ja kuiskasi:

”Haluaisitko tulla vielä ennen suihkua käymään tädin makuuhuoneessa tädin kanssa?” En keksinyt esittää taaskaan vastaväitteitä ja Helena lähti menemään edeltä ja minä perässä.

Makuuhuoneessa Helena aukaisi vuoteensa ja pyysi minua käymään selälleni sänkyyn, minkä jalkaani varoen teinkin. Helena hyväili minua, mutta varoi ilmiselvästi koskemasta sykkivään kulliini. En osannut oikein tehdä tai sanoa mitään, muttei ollut tarpeenkaan.

Lopulta Helena sai tarpeekseen minun ja itsensä kiusaamisesta, kurottui yöpöydän laatikolle ja aukaisi kondomin kuorestaan. Hän nuolaisi kiimatipat terskani päästä ja sitten rullasi varmuusvälineen kaluuni. Helena naurahti ja sanoi:

-Ei taida tällä veitikalla aiemmin olla ollutkaan sadetakkia päällä..periaatteessa voisimme olla kyllä ilman kumiakin, mutta taitaa sinulla olla niin liukasliikkeiset nuoret siemenet vielä odottelemassa tädin pimppiin pääsyä, että vara parempi. Siinä Helena oli oikeassa. Samantien Helena nousi päälleni ja ummistin silmäni, mutta vaistomaisesti tartuin häntä lantiosta. Helenan häpykarvoitus kutitti vatsaani ja tunsin miten hän tarttui kullini tyveen.

-Rentoudu kultaseni, uudista naiseuteni rakas, hän kuiskasi ja samalla tunsin miten kaluni muljahti Helenan häpyyn. Tunne oli sanoinkuvaamaton. Helena alkoi hitaasti liikuttaa itseään ja kyrpäni kirnusi hänen lihassaan. Kauaa en kestänyt, eikä orkkuni paljon varoitellut tulostaan. Nytkähdellen tunsin, miten siemensyöksyni lähti kohti Helenan pimperon perukoita. Helena ratsasti vielä hetken ottaen kullini kahvaa myöten, kunnes hän huudahtaen antoi aikuisen naisen syvän orgasmin tulla minun. Helena värisi päälläni ja voihki katkonaisesti samalla painaen itsensä kaluni tyveen. Olimme kummitätini kanssa yhtä hikoilevaa, huohottavaa lihaa.

Suutelimme toisiamme ahnaasti ja kaikkensa antanut kullini luiskahti massahtaen Helenan turpeasta pimpistä. Helena katseli poikuussperman täyttämää kumia ja veti sen varovasti pois jo hieman nuupahtaneesta elimestäni. Helena solmi kortsun kiinni ja heitti se naurahtaen lattialle:

-Aikamoinen lasti..

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute