Herkku-puhelin
Avioelämää aurinkorannalla, osa 1
milla

Kaikki alkoi siitä kun saimme lokakuun alussa uskomattoman edullisen tarjouksen käytyämme kuuntelemassa innokasta loma-osakekauppiasta, ja päätimme pitkästä aikaa lähteä kahdestaan viettämään viikoksi lomaa Espanjan aurinkoon. Oli upea ajatus päästä pois arjen kiireestä keskellä pimeintä syksyä nauttimaan hetkeksi helteestä ennen pitkää ja pimeää pohjanmaan talvea.

Työskentelen taloushallinnon assarina suuressa kansainvälisessä konsernissa, ja mieheni on aina kiireinen yrittäjä joten yhteinen aikamme oli vähissä. Aiemmin vauhdikas seksielämämmekin oli käynyt ajan puutteen vuoksi melko tasapaksuksi, tai ehkä vain emme tarpeeksi yrittäneet piristää sitä enää. Aikuisten loma oli siis todella paikallaan. Olen kuitenkin tyytyväinen koska tällä olimme saavuttaneet tilanteen jossa rahaa jää muuhunkin kuin asuntolainan lyhennykseen, joten matkustamiseen ja muuhun kivaan oli taas mahdollisuus kun vain sitä aikaa vielä löytyisi jostain.
Tämä oli kai sitten yhteisen ajan uhraamisen arvoista, olinhan minä vasta reilut kolmekymmentä ja miehenikin vain pari vuotta minua vanhempi.

Pakkasin mukaan seksikkäitä alusvaatteita, pikkumekkoja ja muutenkin sellaista mitä ei kotisuomessa tule käytettyä. Arki kuluu töissä jakkupuvussa tai kotona verkkareissa joten olisi kiva päästä välillä laittautumaan nätiksi. Olin tehnyt paljon töitä saadakseni kroppani lasten teon jälkeen takaisin kuntoon, ja kehtasin taas pukea paljastavampaakin vaatetta päälleni. Ajattelin että tällä voisi olla myös piristävä vaikutus seksielämäämme, joten pakkasin vuosia vanhat pikkubikinitkin mukaan, sovitettuani ensin vielä mahtuvani niihin ;) Vaikka olenkin mallinmittaa kymmenen senttiä lyhyempi, olen ihan tyytyväinen kroppaani, varsinkin rintoihini jotka lapsien teon jälkeen paisuivat reiluksi d-kupiksi ja ovat vielä välttyneet kiitettävästi painovoimalta roikkuen kauniina pisaroina nännit ylöspäin edessäni. Olin saanut kovalla jumppaamisella peppunikin rantakuntoon, ja vaikkei se ihan yhtä kireä olekaan kuin parikymppisenä olen todella ylpeä saavutuksestani koska en muuten ole kovinkaan urheilullinen tyttö. Odotin innolla pääseväni pitkästä aikaa lämpimälle rannalle nauttimaan drinksuja ja rentoutumaan, lähivuodet olivat kuluneet enemmän hengenpelastajan sekä hiekkakakkuleipurin roolissa. Eikä ajatus puolialastomien miesten vilkuilusta siinä sivussa tuntunut vastenmieliselta sekään ...

Kun viimein perjantaina lähtöpäivä koitti, veimme lapset hoitoon mummolaan ja suuntasimme odottavissa tunnelmissa lentokentälle. Lähtö sujui kerrankin nopeasti, ja päästyämme koneeseen oli tunnelma katossa hiekkarantoja ja hauskanpitoa odottaessa. Lento meni hauskasti pienessä sievässä ja yritin jopa saada mieheni innostumaan kymppikerhosta, mutta kiinnijäämisen pelko oli nähtävästi liikaa ....
Laskeuduttuamme Puerto Ricoon suuntasimme taksilla Amadoresiin. Puolen tunnin ajomatkan aikana hieroin mieheni reittä ja huomasin halujen heräävän hänelläkin, kohteeseen päästyämme oli molemmilla kova kiire päästä huoneeseen tyhjentämään kasseja ;) Ikäväksemme helppo ja sujuva osuus matkasta päättyi tähän, upeasta olemuksestaan huolimatta majoituskohteemme toimi sillä kuuluisalla espanjalaisella meiningillä, eli toisinsanottuna huoneemme ei ollutkaan valmiina. Nähtävästi huoneet olivat ylibuukattuja. Hotellin henkilöstö koitti saada meitä hyväksymään huoneen kahdeksi yöksi jostakin kaupunginlaidalla sijaitsevasta murjusta josta kieltäydyttyämme päädyimme odottelemaan aulaan (ilmaisten juomien kanssa sentään) yli kahdeksi tunniksi.

Viimein pitkän odotuksen ja usean drinksun jälkeen luoksemme saapui minuakin varmaan viistoista senttiä lyhyempi espanjalaismies, ja pahoitteli kovasti tilannetta hassun kuuloisella englannillaan. Hän oli hankkinut meille ainoan vapaan huoneen, joka iloiseksi yllätykseksemme oli todellakin odottamisen arvoinen. Upea ylimmän kerroksen kulmahuoneisto oli varustettu kaikin puolin paremmin kuin yksikään viiden tähden hotelli jossa olen vieraillut. Kahden makuuhuoneen lisäksi huoneistossamme oli suuri olohuone, terassi ja upeimpana yksityiskohtana talon päädyssä omalla tasanteellaan sijaitsi yksityinen uima-allas jonka yhtenä seinänä toimi olohuoneen ikkunamme. Naapureitakin oli ainoastaan yksi, joten puitteet lomallemme olivat kaikilta osin täydelliset.

Isäntämme pahoitteli vielä tilannetta, vaikka vakuutimme hänelle hymyssä suin olevamme enemmän kuin tyytyväisiä. Hän kertoi vielä että saamme kahdeksi illaksi ilmaiset ala-carte illalliset vastaanotosta, ja olimme todella otettuja saamastamme palvelusta vaikka alku hieman kangertelikin.

Oven sulkeuduttua miehen perässä, en malttanut enää odottaa saavani vaan kaadoin mieheni olohuoneen suurelle sohvalle. Avasin hänen farkkujensa sepaluksen, ja kaivoin niiden kätköistä puolikovan munansa käteeni. Runkkasin häntä hetken hitain vedoin, seuraten kuinka hän paisui ja hengitys muuttui raskaammaksi. Nuolin ja imin hänen terskaansa kunnes en laukeamisen "pelossa" uskaltanut jatkaa, heitin pikkarit hameeni alta pois ja istuin hänen päälleen. Olin sen verran valmist että halusin vain saada hänet nopeasti sisääni. Ohjasin hänet huulilleni joiden väliin kostea kalu upposi tuntuen NIIN hyvältä, saaden minutkin haukkomaan henkeäni. Mieheni veti toppini ylös ja kaivoi rintani esiin, nojasin häneen jotta hän sai rintani suuhunsa ja pieneksi pettymyksekseni hänelläkin oli paineita koska leikki loppui laukeamiseen lähes heti.

En antanut tilanteen pilata fiilistäni, menin upeaan kylppäriimme siistiytymään, ja sormetin itseni suihkussa loppuun.

Huoneistossamme oli kaksin kappalein upeita kylppäreitä, joista toinen oli varustettu pienellä poreammeella. Näin jo itseni rentoutumassa drinkin kanssa ammeessa, ja mietin mahtuisiko siinä tekemään muutakin ...

Kuivattuani itseni totesin miehelleni olevani todella nälkäinen, ja suuntasimme alakerran ravintolaan nauttimaan mahtavasta ja vieläpä ilmaisesta illallisesta.

Sain pitkästä aikaa laittautua kunnolla nätiksi, ja kaapissa pölyttynyt iltamekkokin sai käyttöä kuten myös heräteostona löytyneet kymmenen sentin koroilla varustetut ihanat korkkarit. Ruokajuomaakin kului, ja kun väsymys ei painanut kumpaakaan päätimme suunnata vielä baariin jatkamaan illanviettoa. Kuten arvata saattaa oli täydessä hotellissa myös baarissa meno katossa, ja vietimme erittäin hauskan illan tanssiessa kunnes väsymys vei voiton ja päädyimme hotellihuoneeseemme, jälleen pieneksi pettymykseksi nukkumaan.


Ensimmäinen varsinainen lomapäivämme alkoi upeasti, syötyämme aamiaisen suurella terassillamme suuntasimme hotellimme edessä olevalle hiekkarannalle jota olin jo himoiten katsellut koko aamiaisen ajan.
Päivä kului auringossa löhöten, ja välillä virkistäytyen meressä sekä rantabaarissa. Huomasin päivän kuluessa mieheni katseen vaeltelevan vähäpukeisissa naisissa ympärillämme, ja meinasin moneen otteeseen vinoilla hänelle aiheesta mutta tyydyin tasapuolisuuden nimissä itse saamiini katseisiin, taisipa omatkin silmät vahingossa osua johonkin miespuoliseen kerran tai pari. Kävipä eräs komea ruotsalaismies tarjoamassa apua aurinkorasvan levitykseenkin mieheni käväistessä hotellillamme, jätin mahdollisuuden väliin ettei tulisi perharia mieheni palatessa, varsinkin kun hän oli juuri ennen lähtöään rasvannut minut joka puolelta ;)


Palasimme hotellillemme vasta lähempänä iltaa, ja päätimme tilata ruokaa huoneeseen nauttien illallisesta auringon laskiessa terassillamme. Syötyämme maittavan aterian, korkkasimme kaupasta tuomamme kuoharipullon ja istuimme terassin pehmeisiin lepotuoleihin nauttimaan illasta.


Saimme juuri kuoharipullon loppuun kun viereiseltä parvekkeelta kuului ääniä, ja väliseinän taakse ilmestyi väkeä. Äänistä päätellen paikalla oli ainoastaan miespuolisia, selvästikin jo hieman enemmän vauhdissa. Kului varmaan alle minuutti ja väliseinän takaa ilmestyivät miehen kasvot, tervehtien meitä kohteliaasti pahoitellen aiheuttamaansa meteliä. Vastasin ettei meitä haittaa lainkaan hauskanpidosta aiheutuvat äänet josta mies oli ilmeisen tyytyväinen. Hän taisi haluta varmistua ettei naapurissa ole lomaosakekohteista tuttuja eläkeläisiä, joita meteli olisi ehkä häirinnyt enemmän.


Korkkasimme toisen, ja kolmannenkin kuoharipullon mutta kellon lähennellessä kymmentä totesimme tuomiemme juomien loppuneen. Naureskelin leikilläni miehelleni että meistähän tuli heti alkoholisteja kun pääsimme kaksin maailmalle, ja mieheni päätti kysyä josko naapureillamme olisi lainata tai myydä meille juotavaa. Naapureillamme oli sama ongelma, mutta he olivat juuri valmistaneet ison kulhollisen sangriaa jota he kutsuivat meidätkin nauttimaan. Päätimme liittyä heidän seuraansa, ja meillä oli oikein hauskaa heidän boolimaljaansa tyhjentäessä.


Naapurimme olivat jo iäkkäämpiä, nuorempi Antti ehkä reilu viisikymppinen tummat hieman harmaantuneet lyhyet hiukset, pullea mutta sympaattisen näköinen mies. Vanhempi kymmenisen vuotta iäkkäämpi Lauri, harmaahiuksinen, parrakas, pitkä, hoikka ja selvästi vanhemman näköinen herrasmies. Miehet olivat hauskaa seuraa, he olivat poikaporukassa lähteneet viettämään aurinkolomaa kaksin Antin yrityksen lomaosakkeeseen. Vaimoille ei ollut kuulemma lomaa järjestynyt keskelle syksyä, ja viikko olisi mennyt hukkaan elleivät herrat olisi uhrautuneet kaksin reisuun. Vanhempi miehistä oli nuorempana työskennellyt samalla alalla kuin mieheni, eikä mennyt kauaa kun heidän juttunsa siirtyivät töihin liittyviin aiheisiin. Olin jo tottunut siihen etteivät miehet kovin kauaa jaksaneet keskustella "turhan päiväisistä" asioista, mutta onnekseni nuorempi isännistämme oli hauskaa juttuseuraa, ja kertoi minulle paikoista joita kannattaisi syystä tai toisesta käydä loman aikana katsomassa.


Ilta kului ja sangria loppui, jolloin päätimme siirtyä yhdessä baariin jatkamaan hauskanpitoa. Vietimme illan hotellin tanssibaarissa ja tanssittuakin tuli jälleen. Alkuillan isännillämmekin oli kova vienti vanhempien naisten keskuudessa. Molemmat olivat huoliteltuja, ja minua hymyilytti ajatus miesten aikeista lomanvietossa, he olivat kuitenkin pellavahousuineen ja kauluspaitoineen hieman ylipukeutuneita leppoisaan rantalomailuun. Illan lähennellessä loppuaan tulikin sitten mutkia matkaan ...


Saapuessani vessasta huomasin mieheni toisella puolella ravintolaa läheisissä tekemisissä hieman vanhemman näköisen tummaverikön kanssa. Olin kiinnittänyt illan aikana huomiota kun he tanssivat useaankin otteeseen, ja nainen tuntui painautuvan todella kiinni mieheeni eikä Mikko näyttänyt kovin vastahakoiselta itsekään. Sain tosin itsekin ihailijan suloisesta parikymppisestä ruotsalaispoika Thomaksesta, enkä kehdannut pahoittaa toisen mieltä kieltäytymällä tanssipyynnöistä vaikka ne molemmilla kerroilla päätyivätkin hänen käsiensä vaelteluun pepullani. Seurasin tilannetta syrjästä, ja huomasin heidän vaihtavan numeroita, jonka jälkeen he vielä suutelivat ennen kuin nainen poistui ja mieheni palasi pöytään.


Minun teki mieli sanoa aiheesta heti miehelleni, mutta päätin odottaa hotellihuoneeseen asti jos vaikka asialle löytyisi jokin hyväksyttävä selitys, saattoihan kyseessä olla vain innostunut ihailija kuten Thomaskin.
Kun palasimme illan päättyessä huoneeseemme, en malttanut olla ottamatta asiaa puheeksi josta seurasi enemmän tai vähemmän perheriidaksi laskettava keskustelu. Mikko selitti että tilanne vei vain mukanaan, ja minä kerroin että olisin voinut itsekin antaa numeron ja muutakin nuorelle ihailijalleni mutten sitä tehnyt koska kunnioitan avioliittoamme.

Tosiasiassa emme ole kummatkaan mitään maailman siveellisimpiä ihmisiä, ja ennen avioliittoamme kokemusta on kertynyt puolin ja toisin aika paljonkin. Tilanne päättyi siihen että Mikko ilmoitti kaipaavansa "uusia kokemuksia", ja minä ilmoitin asian olevan ok jos se toimii molemiin suuntiin. Lopputuloksena päätimme viettää viikon "vapaina" ja palata arkielämään loman lopulla. Olin itse kiukutuksestani huolimatta aika varma ettei tilanne ole tällainen aamun jälkeen, mieheni oli kuitenkin minusta todella mustasukkainen. Ja miksipä ei tämäkin järjestely kävisi, voisi olla ihan kiva viettää pari päivää sinkkuelämää upeissa puitteissa. Olihan siitä kuitenkin jo yli kymmenen vuotta kun vieras mies on edellisen kerran päässyt kanssani sänkyyn.


Vietimme yön eri makuuhuoneissa, ja sunnuntai-aamuna oli vaitonainen tunnelma kunnes kysyin vieläkö mielihalut ovat samat kuin illalla. Mikko vastasi aika vaikeana että ei halunnut asiasta tapella, mutta jos se sopisi minulle vielä niin voisimme kokeilla miten järjestelymme toimisi. Vastasin että tarjous on voimassa vieläkin, ja homma ei toimi niin että hän käy naimassa vierasta ja sen jälkeen haluaa keskeyttää leikin. Sovimme lopuksi että aikaa on seuraavaan lauantaihin saakka. Näin jäisi pari päivää aikaa selvitellä asiat ennen kuin paluu arkeen koittaa. Sovimme myös että mikäli yhteiseen huoneistoomme tuo vieraan on siitä ilmoitettava etukäteen toiselle, ja olihan meillä toisaalta kaksi makuuhuonetta yökyläilijöiden varalle. Naureskelin mielessäni miltä Mikon ilme mahtaisi näyttää jos hän koko yön kuuntelisi viereisessä huoneessa kuinka panen vieraan kanssa ja aamulla pitäisi esittää kämppistä ... Tiesin kuitenkin olevani estottomampi meistä kahdesta, Mikko oli suhteessamme kuitenkin se joka jänisti aina kun koitin saada häntä automatkalla pysähtymään levähdyspaikalle pikaisille tai koittaessani ottaa häneltä suihin. Kuulemma olisi kauheaa jos joku tuttu näkisi... Itse olin taas kokeillut yhtä sun toista ennen Mikkoa, ja joskus vielä kolmattakin.


Menin päiväksi uima-altaalle, ja sain lähes heti viereiselle tuolille seurakseni ruotsalaisen ihailijani, joka oli naiivilla olemuksellaan ihan piristävää seuraa äskeisten tapahtumien jälkeen. Hän käyttäytyi kuin kokeneempikin herrasmies, tarjoutuen hakemaan juomaa sun muuta melkein liiallisellakin innolla. Päästinpä hänet kiitokseksi levittämään aurinkorasvaa selkääni ja reisiini ...Siitä seurasi hymyilyttävä rektio joka sai Thomaksen punastumaan, ja menemään vatsalleen makaamaan aurinkotuoliin.


Hän kertoi tulleensa lomailemaan vanhempiensa kanssa, jotka olivat lähteneet jo viikon jälkeen pois jättäen nuoren miehen toiseksi viikoksi itsekseen lomailemaan. Hän jaksoi kehua ulkonäköäni maasta taivaaseen, vaikka se tuntuikin lähinnä söpöltä tuli siitä silti jotenkin seksikäs olo. Thomas oli vielä kaikinpuolin hyvännäköinen, niin kuin vain parikymppinen mies voi olla. Lyhyet tummat hiukset, pitkä ja lihaksikas vartalo sekä hymyilevät kasvot tekivät hänet takuulla suosituksi tyttöjen keskuudessa, ehkä siksikin tuntui imartelevalta että hän vietti päivänsä minua miellyttäen, vaikka vieressä olisi ollut uimaranta täynnä hänen ikäistäänkin seuraa.


Koko päivän kestäneen auringonoton ja juomatarjoilun jälkeen päätin käydä suihkussa sekä syödä jotain ennen ensimmäistä iltaani "sinkkuna". Tilasin huoneeseen ihanan pihvin, jota odotellessa lojuin poreammeessamme niin kauan että taisin nukahtaakin hetkeksi. Havahduin koputukseen kun illalliseni saapui, jota syödessäni mietin mitä mieheni mahtaa olla puuhaamassa kun en ollut nähnyt häntä koko päivänä. Karistin ajatuksen pois mielestäni, ja päätin helpottaa omaa oloani ilmaiseksi saamiemme maksukanavien parissa. Selailin aikani, ja löysin lopulta kanavan jolta tuli sitä itseään ... Elokuvassa kaunis brunette imi mielettömän kokoista mustaa munaa, ja alapääni oli valmiiksi sen verran turvoksissa ettei tarvittu kuin minuutti ja olin valmis laukeamaan.


Päätin valmistautua illanviettoa varten "varman päälle", ja oli suorastaan mahtavaa laittautua kerrankin rauhassa ilman että kukaan on vieressä katsomassa kelloa. Päätin jopa ajella pitkästä aikaa itseni täysin posliiniksi, jos vaikka kävisi tuuri ...


Jatkoin hyvällä vauhdilla kuoharin nauttimista laittautumiseni lomassa ja, mietin vielä lähtiessäni onko musta vesirajaan juuri ja juuri ulottuva avonainen mekkoni liian villi valinta hieman konservatiiviselta vaikuttavien kanssalomailijoideni seassa. Mutta kuohari oli tehnyt tehtävänsä ja päätin vielä jättää rintsikatkin pois, ihan vaan kun vielä kerran pystyin ennen kuin painovoima tekee tehtävänsä.


Päästyäni puolitäyteen baariin, ilta alkoi lupaavasti baaritiskillä vieressäni olleen miehen vaatiessa saada tarjota juomani. Kiitin kauniisti, ja vaihdoin hänen kanssaan pari sanaakin ennen kuin hänen vaimonsa osui paikalle katsellen minua tuomitsevasti. Olin hieman nolona tilanteesta, ja siirryin kauemmaksi heistä katselemaan ympärilleni. Miestäni ei näkynyt missään, hotellissa kyllä oli muitakin baareja jos hän oli tumman löytönsä luota päässyt lähtemään ulos asti ajattelin. Ilokseni näin tutut kasvot lähestymässä pöytääni, Thomas saapui yhtä iloisena kuin aina ja liittyi seuraani. Jatkoimme iltaa tanssien ja nauraen, välillä tanssittamassa kävi muitakin mutta päätin pysyttäytyä erossa selvästi varatuista herroista ettei aiempi nolo kokemus baaritiskillä toistuisi. Myönnän kyllä olevani sen verran lutka, että alapääni kostui kun huomasin parinkin kivan näköisen varatun miehen tuijottavan vartaloani. Mutta ehkä jonain toisena iltana ...


Illan edetessä nuori seuralaiseni uskalsi taas siirtää kättään pepulleni, ja hymy oli todella leveä kun en siirtänyt tällä kertaa hänen kättään pois. Istuessamme pöydässä vierekkäin hän siirsi kätensä sisäreidelleni, ja oloni oli sen verran tuhma että siirsin hänen kätensä pöydän alla jalkojeni väliin koskemaan pieniä märkiä stringejäni. Olen aina ollut mieheni mielestä "helppo pano" koska pienestäkin virikkeestä pilluni kastuu päällyvaatteita myöten. Hyvä asia sinänsä ajatellen pikapanoja, ja säästää liukuvoiteissa mutta hieman häiritsevä ajatellen julkisia tilanteita ja varsinkin sormettamista "epäkorrekteissa" paikoissa. Hyväilin hänen pullistunutta etumustaan farkkujen läpi, ja rohkaisin häntä laittamaan sormensa sisääni. Hänen nuori ikänsä ei häirinnyt minua enää lainkaan, olisiko syy ollut juomissa vai munanpuutteessani ... Nuori mies tuntui olevan viittä vaille valmis laitettuaan sormensa valuvaan pilluuni, jolloin vihjasin hänelle että voisimme jatkaa jossain privaatimmassa paikassa illanviettoa.


Lähdimme ravintolasta hänen huoneeseensa, huomasin matkalla saavani joitakin pitkiä katseita mutten antanut niiden häiritä itseäni. Päästyämme Thomaksen huoneeseen joka sijaitsi käytännöllisesti ihan baarin vieressä, menimme suoraan sänkyyn jossa kaadoin hänet selälleen. Siirryin hajareisin hänen päälleen ja avasin sepaluksen josta pullahti ulos hänen tähtiin sojottava kalunsa. Mittailin hänen erektiotaan, ja vaikka hänen kalunsa oli aika pieni, samaa kokoa kuin miehelläni mutta se oli ihanan kova seisoessaan kiimaisena lihaksikkaan nuoren miehen haarovälissä. Siirryin hieman ja hieroin hänen kalullaan pimppaani pikkareiden läpi, mutta se oli liikaa Thomakselle ja tunsin pian kuinka hän laukesi käsilleni. Hän oli todella nolona, mutta päätin rohkaista hänet uuteen yritykseen ja siirryin hänen päälleen suudellen häntä pitkään. Thomas vastasi suudelmaan, ja tunsin kuinka kädet etsivät rintojani mekon sisältä. Nousin riisumaan vaatteeni, enkä ehtinyt takaisin sänkyyn kun Thomas polvistui eteeni suutelemaan pilluani. Hänellä ei tuntunut olevan kovin paljon kokemusta suuseksistä, mutta nuoruuden into korvasi sen pienellä opastuksella ja laukesin huohottaen seisaallani hänen kasvojaan vasten. Hän kaatoi minut selälleni sängylle ja lähestyi minua uudelleen innostuneen kalunsa kanssa. Pysäytin hänet hetkeksi ,kaivoin laukustani fiksuna supermarketista ostamani kondomit, ja pyysin häntä laittamaan kumin päälleen. Kuulin kuinka puhelin piippasi laukussani, ja arvelin mieheni laittaneen viestin kuten sovittiin jos huoneeseemme viedään vieraita. Autettuani Thomakselle kumin päälle, hän painautui minua vasten ohjatessani hänen kivikovan kalunsa sisääni ... Tunsin oloni ihanaksi kun sain viimeinkin munaa, ja vedin Thomasta jaloillani tiukemmin sisääni. Hän hyväili ja imeskeli varovasti rintojani, minun pyytäessäni häntä naimaan kovempaa ... Se tuntui mielettömän hyvältä, mutta loppui jälleen parin minuutin jälkeen hänen lauetessaan huohottaen minuun. Suutelin poikaa vielä pitkään, ja kiitin hauskasta seurasta ... Hän kyseli minua treffeille seuraavaksi illaksi, naureskelin tyytyväisenä ja lupasin vastata myöhemmin.



Suuntasin hieman pettyneenä kesken jääneistä leikeistä kohti huonettamme, kun muistin saaneeni viestin puhelimeeni ... Vastoin odotustani mieheni ilmoitti olevansa yötä pois, joten päätin mennä huoneeseemme, kello oli jo kuitenkin lähes yksi.

Baarin ohi kävellessäni minua tervehtivät kuitenkin iloiset naapurimme, ja en kehdannut kieltäytyä kutsusta kun he pyysivät minut pöytäänsä. He kertoivat nähneensä mieheni alkuillasta, ja hän oli kertonut selkkauksestamme kännipäissään naapureillemme. Vakuuttelin naapureillemme että asia on ihan sovittu, ja Lauri totesi että parempi kai se on hoitaa mielitekonsa näin kuin salassa. Hetken päästä naureskelimme jo asialle, ja baarin sulkeuduttua parin juomakierroksen jälkeen siirryimme kohti huoneita nukkumaan.


Kun pääsin huoneeseen riisuuduin, heitin vaatteet sohvalle ja menin suihkuun. Vaikka hetken kuluttua tulikin syyllinen oli vieraan "miehen" kanssa viettämästäni hetkestä, tunsin oloni todella pirteäksi olihan kaikki lähtöisin mieheni ajatuksesta kuitenkin ... Ajattelin juoda vielä suihkun jälkeen lasillisen, kun oveen koputettiin. Häkellyksissäni ja hieman humalassa avasin oven yövaatteissani pelkkä läpikuultava valkoinen toppi ja tiukat saman sarjan shortsit jalassa. Oven takaa ilmestyivät naapurimme jotka pahoittelivat herättämistäni, ja kysyivät varovasti löytyisikö meiltä vielä juotavaa kun baarikin oli jo suljettu ... En kehdannut kieltäytyä, vaan kutsuin miehet sisälle.


Huomasin humalassakin miesten kiinnittävän huomiota vaatetukseeni, varsinkin valkoisesta topista läpinäkyviin suuriin tummiin nännipihoihini... Katsoin parhaaksi kietaista aamutakin päälleni ennen kuin kysyin miehiltä mitä he tahtoisivat juoda. Mieheni oli innostunut edellisenä päivänä täyttämään baarikeittiömme kaapit hieman liioitellusti ainakin kymmenen hengen juomatarpeilla joten valinnan varaakin oli pienen baarin edestä. Antti halusi perinteisen oluen, ja Laurille tein vodkaa tuoremehulla. Otin itse lasillisen valkkaria ja istuimme sohville juomiemme kanssa. Oikeastaan olin iloinen yllätyksestä, en tuntenut oloani väsyneeksi ja herrat tuntuivat olevan ihan piristävää seuraa joten istuimme niitä näitä jutellen.


Jutellessani Antin kanssa niinkin tylsästä asiasta kuin paikallisesta ruoasta, Lauri keksi laittaa television päälle. Kanavahan oli jäänyt tietenkin aikuisviihdepuolelle, ja telkkarista kuului kamala voihkina kun ilmeisen pervossa saksalaiselokuvassa mies tunki kättään melkein kyynerpäätä myöten vanhemman rouvan pilluun ...


Lauri naurahti "tätä ei olekaan nähty meidän telkkarista"


Koitin hieman nolona sanoa selitellä kanavan jääneen varmaan edellisiltä asukeilta päälle, mutta miehet tuijottivat ruudun tapahtumia lasittuneina ...
Olen itsekin kokeillut kaikenlaista, mutta elokuvan meno oli jotain ihan uutta ... Käden pois vedettyään mies virtsasi naisen rinnoille, jonka jälkeen paikalle ilmestyi useita miehiä joita rouva rupesi välittömästi imemään ...


Ehkä humalatila tai muuten kiimainen olo sai harkintakykyni herpaantumaan, kaikkien tuijottaessa hiljaa ohjelman tapahtumia en edes huomannut että olin laskenut käteni aamutakin välistä haaroväliini, ja koskettelevani itseäni pikkuhousujen päältä. En ole varma kuinka kauan olin jatkanut pimppani hieromista kun huomasin Antin tuijottavan viereiseltä sohvalta minua ...


Hän huomasi "jääneensä kiinni", mutta ei aikonutkaan kääntää katsettaan poispäin vaan kysyi kohteliaasti hymyillen


"Ei kai haittaa jos minäkin helpotan oloani?"
Tilanne yllätti minut täysin, vedin käteni pois jalkovälistäni ja sopersin "ei kai ..." jonka jälkeen hän välittömästi avasi vaaleiden pellavahousujensa sepaluksen ja kaivoi kalunsa esille ...


Lauri tuijotti edelleen telkkaria, jossa miehet olivat siirtyneet vuoronperään nussimaan pyllistävää rouvaa. Anttikin oli suunnannut katseensa telkkariin, ja runkkaili hitaasti kun kehtasin varovasti vilkaista häneen ...

Olin vaivaantunut tilanteesta, mutta ajattelin että menköön ja jatkoin pilluni hieromista varovasti. Muistelin kuinka vuosia takaperin tanssin työpaikan vuosijuhlissa hieman humaltuneena vanhemman herran kanssa, joka kokeili takapuoltani ja kuiskaili pikkutuhmia saaden pilluni niin märäksi että jouduin käymään kesken juhlia sormettamassa vessassa. Ajatus ikäeroon liittyvästä ”tabusta” sai minut jo silloin kiimaiseksi vaikken koskaan ajatellutkaan sormettavani itseäni vanhempien herrojen katsellessa pornoa vieressä. Tunsin kuinka pilluni valui kiimasta mutten oikein pystynyt keskittymään, ja huomasin katselevani telkkarin sijasta Antin runkkaamista kun hän kääntyi minua kohti sohvallaan. Oloni oli mielettömän tuhma hänen tuijottaessaan häpeilemättä minua ...

Vedin aamutakin kokonaan sivuun ja levitin aiemmin tiukasti kiinni pitämäni jalkovälin häntä kohti, kiimani kasvoi kun hän siirtyi lähemmäksi viereisellä sohvalla silmät tiukasti haaroissani joita hieroin. Siirsin käteni pikkareiden sisälle ja jatkoin hieromista voimakkaammin, kiimani kasvoi valtavaksi ja en varmaan hallinnut itseäni lainkaan kuiskatessani hänelle "pane mua" ...



Vanha ukko tuijotti mua suu auki, ja siirtyi runkaten mun eteeni polvilleen lattialle ... En ehtinyt edes ottamaan pikkareita pois kun hän oli edessäni vetäen ne sivuun ja laittoi paksut sormensa läpimärkään pilluuni. Huohotin kiimassa kun Antti runkkasi mun edessä työnnellen sormiaan sisääni ...


En ehtinyt runkata itseäni loppuun kun mies könysi lähemmäs ja rupesi tunkemaan lyhyttä mutta ihanan paksua kulliaan mun sisään. Hänen mahansa oli tiellä enkä pystynyt laittamaan sormia klitalleni, mies työnteli hitaasti ja kaivoi innoissaan mun rinnat esille topin sisältä. Tuntui mahtavalta saada hitaasti paksua munaa, ja oloni oli niin kiimainen että olisin antanut vaikka jalkapallojoukkueen panna mua. Antti kääntyi istumaan sohvalle nostaen mut päälleen, en ollut huomannut kuinka takanani Lasse oli siirtynyt lähemmäksi viereiselle sohvalle katselemaan ja hieroi etumustaan housujensa päältä. Antti veti tissini suuhunsa ja istuin hänen sylissään ratsastaen, hän imi rintojani melkein kipeästi ja tunsin kuinka mies kiihdytti hengitystään ... Hän imi vasenta rintaani niin että sattui ja tärisi vetäen minut itseensä kiinni, tunsin kuinka kulli sykki lämpimät lastit sisälläni ja ukko huohotti allani.



En ehtinyt edes nousta miehen päältä kun lantiooni tartuttiin, ja Lasse nosti minut Antin päältä ... Kyselemättä hän otti aamutakkini pois ja siirsi minut nelinkontin olkkarin pöydälle. Ihmettelin mitä hänellä on mielessä, ja kysyin kiimoissani "ai tahtooks setä panna mua kanssa?" Lasse ei vastannut mitään, ja tunsin itseni jo typeräksi keskellä olkkarin pöytää vanhojen miesten katseltavana ... Lasse siirtyi eteeni, avasi vyönsä ja pudotti housut nilkkoihinsa ... Hänen housuistaan paljastui aivan järkyttävän kokoinen mulkku, se oli puolikovanakin paksumpi kuin Antilla ja ainakin tuplasti pidempi. Katselin naamani edessä puolikovana seisovaa tummaa, mielettömän ryhmyistä kalua jonka päässä oli vielä esinahan peittämä valtava terska. Vaikka olen nähnyt villissä nuoruudessa kalun jos toisenkin en ollut koskaan törmännyt niin valtavan paksuun kaluun. Kaikesta kiimasta huolimatta kauhistelin ajatusta tuon jättikullin tunkemisesta sisääni ...

Lasse tuli kalu kädessään minun naamaani kiinni ja sanoi määrätietoisesti "ime Milla mun kullia"
Olin hankalassa asennossa pöydällä, mutta avatessani suuni Lasse laittoi vielä esinahan peittämän terskansa mun suuhun ... Olen aina tykännyt suuseksistä molemmin puolin, mutta oli todella hankalaa saada miehen terska pidettyä suussani sen alkaessa paisua imiessäni.

Valuin tahdottomasti kuolaa miehen tunkiessa valtavaa kaluaan suuhuni, kunnes hän veti kalunsa ulos ja näin sen kasvojeni edessä täydessä mitassaan ... VALTAVAA kalua reunustivat pitkät harmahtavat karvat joiden alla suuret roikkuvat pallit heiluivat miehen runkatessa. Vaikkei miehen erektio enää ollut Thomaksen luokkaa kattoon sojottavine mulkkuineen, jännitin kuin teinityttö Lassen siirtyessä taakseni painelemaan läpimärkien pikkareideni päältä pilluani kalullaan ...

Ikuisuudelta tuntuneen hetken jälkeen hän vetäisi pikkarini alas ja tunsin kuinka nesteen valuivat pitkin reisiäni. Koitin levittää jalkojani mutta reisiin vedetyt pöksyt estivät sen lähes täysin. Lassen ruvetessa painamaan kulliaan huulieni väliin tärisin jännityksestä ja kiimasta tuntiessani vanhan ukon jättimäisen terskan työntyvän hitaasti sisääni...


Huohotin ja voihkin kun upean tuntuinen valtava terska painui limaiseen tussuuni. Lasse veti upean suonikkaan kullinsa hitaasti ulos ja takaisin sisälle useita kertoja ennen kuin tarttui lantiostani ja painoi sen syvemmälle. Vapisin ja huohotin kun pappa työnsi valtavan sykkivän kalunsa syvälle pilluuni, täyttäen sen pohjaa myöten ja tuntien kuinka se painui sentti sentiltä sisääni koluten jokaisen poimun sisälläni... Jouduin käyttämään kaiken humalaisen keskittymiskykyni pystyäkseni pysymään tasapainossa pöydällä ...

Mun edessä pöydän reunallani oleva puhelin alkoi soida, ja mieheni kasvojen kuva vilkkui ruudulla ... Sopersin Laurille "mun pitää vastata tohon, se on Mikko” .. Lauri komensi minua vastaamaan muttei selvästi aikonutkaan vetää kaluaan pois sisältäni ... Painoin varovasti vastaa nappia ja mieheni sanoi puhelimessa että ajatteli "varoittaa" olevansa sittenkin tulossa huoneeseemme yöksi ... Samaan aikaan Lauri painoi kullinsa pilluni pohjaan saakka ja päästin tahattomasti voihkaisun jonka Mikko kuuli aivan varmasti ... Koitin sanoa huohotukseni keskeltä että "tule vähän myöhemmin" ... Mikko kysyi hämmentyneenä "onko tunnin päästä jo sopiva vai kahden ?", en pystynyt ajattelemaan vaan sanoin "ihan sama", johon Mikko ilmoitti "tunnin päästä nähdään siis" ...


Antti nousi sohvalta ja tuli eteeni runkaten puolikovaa mulkkuaan ja pyysi minua imemään häntä. En pystynyt liikkumaan pöydällä mutta avasin suuni ja otin hänen tahmean kullinsa suuhuni. Keskityin pysymään pöydällä pystyssä Lasse työnnellessä minua takaapäin, ja Antin nussiessa mua suuhun. Pillu sykki ja odotti että saisin mahdollisuuden hieroa itselleni orgasmin, mutta siinä asennossa se oli mahdoton ajatus. Mietin humalaisessa mielessäni mieheni ilmettä jos hän saapuisi huoneistoomme ... Se mahtaisi olla näkemisen arvoinen hänen nähdessään edessään vaimonsa suu ja vittu täynnä kullia olkkarin pöydällä. Ajatus kiihotti minua ihan järjettömästi imiessäni täysillä Antin kovettunutta kalua ...


Lauri nai mua rauhallisin, pitkin työnnöin ... Hän päästi valtavan terskansa lähes ulos ja työnsi päättäväisesti kalunsa niin syvälle kuin se mahtui, pitäen sitä sisässä hetken ennen kuin aloitti uudelleen ... Valuin omiani sekä Antin mehuja pitkin reisiäni ja tärisin kiimasta vaikken päässyt koskemaan klittaani ... Antti veti kullinsa ulos suustani ja runkkasi sitä kasvojeni edessä, tuijottaen kuinka Laurin kalu upposi pakaroideni väliin ...

Lauri tarrasi pakaroihini ja veti niitä erilleen, työntäen nyt nopeammalla tahdilla kaluaan sisääni ... Huohotin ja voihkin nautinnosta kun hän survoi upeaa kulliaan pohjaan asti ja laukesi lopulta syvälle sisääni .... Hän veti itsensä ulos minusta, ja tunsin kuinka mahlat ja mällit valuivat vitustani reisiini vedetyille pikkareilleni ...

Antti oli jo tunkemassa kaluaan takaisin suuhuni kun pyysin häntä odottamaan että saan paremman asennon. Kiskoin pikkarit jotenkin päälleni että pysyin liikuttamaan taas jalkojani ja siirryin sohvan reunalle istumaan. Antti tuli eteeni ja otin hänet suuhuni kokonaan, asento oli parempi kun sain hierottua kiimasta kiljuvaa pilluani joka kaikesta panemisesta huolimatta kaipasi vielä huomiota .... En ehtinyt laukeamaan kun Antin paksu kalu sykki valtavat lastit suuhuni, jatkoin imemistä tuntien kuinka nesteet valuivat suunpielistäni topin sisään rinnoilleni .... Antti veti kalunsa suustani ja meni Laurin seuraksi baarikeittiöömme, minä nojauduin taaksepäin ja upotin sormeni sykkivään, valuvaan pilluuni hieroen klittaa samalla kun tunsin miesten mällien valuvan vitustani läpimärkiin pikkuhousuihini ... Laukesin niin että taju meinasi lähteä, enkä muista koska olisin saanut yhtä voimakasta ... Huohotin uupuneena sohvalla ja muistan hämärästi kuinka miehet kiittivät vieraanvaraisuudesta lähtiessään ...



Heräsin sohvalta kun mieheni tuli sisään, ja raahauduin toiseen makuuhuoneista. Kaaduin sängylle ja nukahdin uudelleen varmaan ennenkuin ehdin osua patjaan.
Heräsin krapulaisena, ja tunsin hieman morkkista edellisen illan tapahtumista ... Kiepuin sängyssä hetken mutten pystynyt jatkamaan unia joten suuntasin hakemaan juotavaa. Mikkoa ei näkynyt missään joten palasin takaisin sänkyyni.



Muistelin edellisen illan tapahtumia, ja jotenkin käteni kulkeutui eilisiltaisista eritteistä tahmealle klitalleni.... Mieleeni muistui kuinka joskus parikymppisenä maksoin taksimatkan tuhmia puhuneelle pulskalle iäkkäämmälle kuskille luonnossa, vaikkei rahasta tiukkaa silloin ollutkaan. Pikkuhousuni olivat edelleen läpimärät kaikista eritteistä ja vaikka tuoksu oli lähes epämiellyttävän voimakas kiihotuin siitä niin että laukesin parissa sekunnissa.


Torkahdin raukeana hetkeksi, ja nousin hakemaan lisää juotavaa. Mikkoa ei näkynyt vieläkään, oli varmaan käynyt vaan vaihtamassa vaatteet ja lähtenyt takaisin puumansa luokse. Pudotin sotkuiset vaatteet päältäni ja suuntasin suihkuun ...


Kun palasin suihkusta kuulin ääniä olohuoneen puolelta, menin hiljaa ovelle katsomaan ja näin kuinka Mikko piteli eilisiä pikkuhousujani kädessään kasvojaan vasten ja runkkasi täydessä seisokissa olevaa kaluaan. Näky sai minut säpsähtämään, mutta päätin katsoa jännittävää näkyä vielä hetken pidempään. En malttanut olla "yllättämättä" ja kävelin muina naisina huoneeseen. mieheni säpsähti jouduttuaan yllätetyksi ja näytti todella nololta pikkuhousut kädessään ja muna pystyssä :) Kysyin "miellyttääkö tuoksu ?" ja ajattelin etten mainitse mitään vielä tässä vaiheessa siitä mitä mieheni nuuhkii runkatessaan ... "En voinut olla vilkaisematta kun nuo tuoksuivat kiimalta kymmenen metrin päähän" Mikko selitti vieläkin aika nolona. Vihjasin ettei hän nuuhki ainoastaan minun tuoksujani, ja naureskelin tilanteelle ... mieheni jatkoi runkkaamistaan ja pyysi varovasti kertomaan mitä tarkoitan ... Avasin kylpytakkini ja siirsin itsekin käteni posliinilleni, ja kysyin vielä mieheltäni onko hän ihan varma että tahtoo kuulla. Saatuani kiimaisen "ihan takuulla" vastauksen kerroin hieman kiusoitellen kuinka annoin molemmille naapureillemme, ja siitä johtuen hänet innostaneet pöksyt olivat siinä kunnossa ... Mikko oli aika hämillään, mutta sanoi kiimaisena että antaisi mitä vaan jos olisi päässyt näkemään ja panemaan liukkaille ... Nauroin pöksyjäni nuuhkivalle miehelleni ja sanoin että jos pöksyt saivat hänet noin kiimaiseksi niin hänellä tuskin olisi enää kuntoa panna mua katseltuaan ... Mikko lupasi että olisi koskematta kaluunsa jos saisi tällaisen mahdollisuuden ja mieleeni tuli ajatus siitä kuinka hauskaa olisi kiusata häntä tilanteessa jossa saisi vierasta hänen katsellessaan kiltisti vierestä. Krapulapanetuksesta huolimatta päätin olla antamatta Mikolle, itsehän hän oli tätä järjestelyä tahtonut. Päätöstä helpotti hieman hellän tuntuinen alapääni, joten päätin lähteä hakemaan aamiaista ja jättää mieheni leikkimään pöksyilläni. Vedin pienet shortsit ja topin päälleni, vilkaisin peilistä että olin inhimillisen näköinen ja toivotin miehelleni hauskoja hetkiä pöksyjeni kanssa händen jäädessä katsomaan hämmentyneenä lähtöäni. Huikkasin hänelle vielä lähtiessäni että katsotaan illalla josko hänen toiveensa toteutuisi :)


En ollut kauhean yllättynyt loppujen lopuksi, muistin kuinka muutamia vuosia takaperin juttelin hyvän ystäväni kanssa samasta aiheesta hänen miehensä nähtyään hänet tanssimassa hitaita kollegansa kanssa tavallista intiimimmin työpaikan juhlissa ... Ystäväni yllätykseksi hänen miehensä oli vihjannut asiasta kotona kertoen kiihoittuneensa näkemästään ja kysynyt voisiko sitä viedä pidemmällekin ... Sain käsityksen että tämä oli käynyt ystäväni mielessä mutta en koskaan kuullut miten tarina päättyi.


Baarissa nauttimani aamiaisen ja skumpan jälkeen päätin lähteä vaihtamaan vaatteet ja uimaan. Kävellessäni huoneellemme mieleeni tuli aamuiset tapahtumat, ja päätin piipahtaa naapurissamme kysymässä olisiko heillä suunnitelmia illaksi.


Koputin oveen varovasti, ja hetken päästä Lauri tuli avaamaan oven ja oli silminnähden ilahtunut nähdessään minut ovensa takana. Hän pyysi minut sisään ja kiitteli vielä eilisillan vieraanvaraisuudesta, johon vastasin hymyillen että ilo oli minun puolellani :) Hekin olivat kuulemma nukkuneet hieman pidempään yöllisen seikkailun väsyttäminä, ja Antti oli mennyt torkuille parantelemaan päänsärkyään.

Lasse tarjosi minulle juuri keittämäänsä aamukahvia, joka oli tervetullut yllätys baarin automaattikahvin jälkeen. Vaihdoimme pari lausetta kahvitellessa naapuriemme baarikeittiössä niitä näitä ennen kuin kysyin melko suoraan olisiko naapureillamme haluja järjestää illalla pieni show miehelleni. Lasse ei vaikuttanut edes hämmentyneeltä kysymyksestäni, naureskellen vain mieheni vieraanvaraisuutta. Mainitsin aamuisesta kohtaamisestani mieheni kanssa, ja naapurimme lupasi auttaa mielellään hankkimaan miehelleni lisääkin nuuhkittavaa.


Rupesin tekemään lähtöä uikkareita vaihtamaan. Noustessani Lauri kysyi voisiko pikaisesti helpottaa oloaan kanssani krapulapanetuksen poistossa, heillä kun ei ollut niitä telkkarikanaviakaan ... Itseänikin panetti vieläkin aamuisen jäljiltä, mutta kerroin että paikat olivat vieläkin hellinä yöllisen jäljiltä johon Lasse nauroi "ei se haittaa, noin nuoren ja kauniin naisen kanssa riittää pelkkä vilkaisukin". Naurahdin ja sanoin että ”setä on hyvä ja vilkaisee sitten, ja saa kyllä pikkaisen koskeakin jos se helpottaa asiaa” ... Kuultuaan vastaukseni hän pudotti shortsinsa lattialle, ja rupesi hitain vedoin runkkaamaan upeaa heräilevää kaluaan. Nautin tilanteesta pienessä skumppahumalassa ja päätin auttaa setää hädässä parhaani mukaan ... Nostin toppini ja päästin rintani näkyville, joka sai Laurin upean suonikkaan kullin paisumaan lähes täyteen mitaansa ... Tulos sai minut hyvin tyytyväiseksi ja päätin lisätä löylyä laittamalla käteni housuihini ... Hieroin jo valmiiksi kastunutta pilluani katsellessani edessäni seisovan miehen runkkaamista, ja tunsin kuinka kiimalimat valuivat reisilläni ... Vaikka olenkin aina ollut märkä tapaus, tilanne sai pilluni muistuttamaan suihkulähdettä ... Ellei se ollut sitten edellisen illan jäljiltä :)

Tunsin kuinka orgasmi lähestyi ja laskin shortsejani tehdäkseni paremmin tilaa runkkaamiselle. Lauri tuijotti lasittuneena kuinka upotin sormia kiiltelevään pilluuni, ja näky sai hänet nähtävästi yhtä kiimaiseksi kuin minutkin ... Hän käveli eteeni ja upotti vapaan kätensä sormet sisääni, saaden minut laukeamaan räjähtävästi. Toivuttuani kysyin ”tahtoisko setä laueta mun pyllylle?” ... Lauri veti limoistani kiiltelevät sormensa pillustani, ja talutin hänet viereisen sohvan luokse. Polvistuin sohvalle ja laitoin pienen pyllyni niin pystyyn kuin selkä taipui ... Tunsin Lassen valtavana sykkivän terskan pillunhuulillani ja vaikka olisin halunnut saada hänet pohjaan asti jouduin kieltämään häntä panemasta, ettei tarvitse illalla ruveta pihtaamaan. Hän tyytyi kastamaan mieletöntä kärkeään huulillani huohottaessamme molemmat kiimasta ... Lasse hieroi liukasta pakaraväliäni terskallaan ja koitin helpottaa hänen kärjen kastamistaan levittämällä pakaroitani. Tunsin kuinka kulli painui puoleen terskaan asti avoimeen pilluuni ja kuinka hän veti sen kärsivällisesti ulos litisevän äänen säestyksellä. Huohotin täristen hänen keksittyään ruveta hieromaan limaisella terskallaan peppureikääni... Olen aina tykännyt saada peppuun mutta Mikolla ei ole koskaan riittänyt kärsivällisyys anaaliseksiin, vaan hommat on hoidettu yleensä pikaisemmin perinteiselle puolelle. Olin kyllä tyydyttänyt tätä tarvetta itsekseni Mikon tapaamisen jälkeenkin laittamalla sinne häneltä saamaani vaatimattoman kokoista sauvaa, samalla auttaen pillun puolelta tyttökavereideni miehekkäämmän kokoisella polttarilahjalla. Siitä huolimatta jännitin ihan liikaa että valtavaa kullia olisi voinut mitenkään saada sisään. Levitin silti kiimoissani pakaroitani ja nautin kuumana sykkivän jättimäisen terskan hangatessa peppureikääni vasten... Tuntui kuin olisin ollut pornolehden keskiaukeama Lassen sykkiessä valtavat kuumat mällit levitetylle perseelleni. Nautin raukeana olostani ja kiusasin Lassea sanomalla viattomasti ”setä taitaa tykätä pepusta”. Lasse naureksi että kukapa ei tykkäisi saada melkein neljäkymmentä vuotta nuorempaa, varsinkin kun peppuun on saanut panna viimeksi parikymppisenä.



Hymyilin tilanteelle ja nostin shortsit takaisin jalkaani. Sovin että lähetän tekstiviestin illan suunnitelmista ja jatkoin viimein matkaani uikkareiden vaihtoon.
Kävin uudelleen suihkussa ja vaihdoin bikinit päälleni. Naureksin mielessäni että taas saatiin Mikolle viihdykettä jättäessäni sotkuiset shortsini olkkarin pöydälle.


Lähetin vielä Mikolle rannalle päästyäni viestin ”nähdään viideltä, huoneessa on sulle nuuhkittavaa mutta säästä itsees iltaa varten”.



Päivä kului oikein rennosti, torkkuen auringossa välillä virkistäytyen meressä sekä rantabaarin tiskillä. Thomaskin kävi innoissaan kääntymässä seurassani mutta poistui kun en ollut kovin seurallinen. Mietin innoissani illan ohjelmaa ja päätin levätä hyvin sitä odotellessa.


Saavuin takaisin hotellihuoneellemme hieman ennen viittä, ja yllätyksekseni Mikko oli käynyt täyttämässä juomavarastot ja laittanut parvekkeelle salaattia sekä muuta pikkupurtavaa tarjolle. Mieheni suhtautui vieläkin innokkaan odottavasti iltaohjelmaan, kun kysyin häneltä onko hän nyt ihan varma että tahtoo katsoa kun annan vieraille niin sain vastaukseksi leveän hymyn ja innokkaan nyökytyksen. Totesin hieman voitonriemuisena että saamasi pitää, ja menin laittamaan itseni nätiksi vieraita varten.


Muistin vanhan totuuden ettei hienoinkaan merkkivaate voita paljasta pintaa ja puin päälleni valkoisen pienen bikinitopin joka juuri ja juuri peitti kriittiset kohdat. Seuraksi laitoin läpikuultavan valkoiset hävyttömän pienet pikkuhousut ja valkoisen xs-koon minihameen joka kovasta jumppaamisesta huolimatta ei riittänyt peittämään pientä mutta auttamattomasti liian pyöreätä pyllyäni kuin välttävästi. Päätin lisätä ”lutkalookia” vielä sukkanauhaliiveillä sukkineen sekä vaarallisen korkeilla korkkareilla. Siihen päälle vielä hieman liian paljon huulipunaa ja peilistä katsoi aika vetävän näköinen pimu.


Puoli kuuden aikaan ovikello soi ja naapurimme saapuivat paikalle. Iloiseksi yllätyksekseni he eivät olleet lainkaan vaivaantuneita tilanteesta. Tunsin itsekin enemmän odotuksen aiheuttamaa jännitystä kuin minkään laista noloutta, se tosin johtui luultavasti päivän aikana nauttimistani drinksuista. Olin hieman varautunut puuhaamaan parvekkeella sen enempää koska siitä huolimatta tummennetusta lasikaiteesta joka esti näkymän rannalta melko hyvin, jätti se rannan edustalla oleville veneilijöille aitiopaikan katsella mitä parvekkeellamme tapahtuu.


Makasin Mikon vieressä aurinkotuolissa naapuriemme istuessa meitä vastapäätä terassisohvalla. Tyhjensin skumppaa muiden nauttiessa miehisesti oluesta. Keskustellessamme pikkutuhmia Mieheni huomasi naapuriemme katseen seikkailevan hameeni vesirajassa. Tarjosin herroille lisää silmänruokaa nostamalla toisen jalkani rististä aurinkotuolin käsinojalle tarjoten vain pienen kangaspalan peittämän näkymän heitä odottavaan herkkuun.

Skumpan ja drinksujen nauttiminen aamusta lähtien oli poistanut muutenkin vähäiset estoni kiitettävästi, eikä tuntunut yhtään kiusalliselta ajatukselta laittaa miestäni katsomaan kuinka minua nussitaan vieressä ...
Ajattelin jatkaa kiusaamista ja odottelua vielä hetken, mutta koska ihoni oli aurinkorasvan tarpeessa päätin pistää peliin vauhtia. Otin vierestäni rasvapullon ja kysyin tahtoisiko Antti levittää hieman rasvaa minuun ...

Kuten arvelinkin, kohteliaalta herrasmieheltä löytyi auttamishalua rasvan kanssa.



Kävelin hänen eteensä ja kuiskasin antaessani pullon hänelle "rasvaa kunnolla" ... Antti aloitti varovasti levittämään rasvaa selkääni seisoessani kohti mieheni aurinkotuolia. Hymyilin Mikolle ja huomasin kuinka hänen shortseissaan alkoi hieman näkyä heräämisen merkkejä. Antti nousi takanani seisomaan ja kädet siirtyivät selästäni vatsalleni, ja levittivät rasvaa innokkaasti siirtyen ylemmäs ... Kun kädet saapuivat rinnoilleni ja puristelivat niitä hellästi, tunsin alapääni alkavan sykkimään. Sama reaktio näkyi myös mieheni shortseissa. Antti painoi etumustaan vasteni ja tunsin kuinka tuo upea paksu kulli painoi innokkaasti pakaroitani vasten... Suljin silmäni nautin Antin käsistä puristelemassa rintojani. Mieheni tuijotti minua silmät kiiluen ja käsi etumuksellaan ...

Ajattelin että hän vielä sotkee shortsinsa ja kuiskasin hänelle "malta nyt vain katsella" ... Päätin uhrata bikinitoppini ja sidoin sillä Mikon kädet aurinkotuolin käsinojiin. Näin hän pystyi mukavasta asennosta katsomaan muttei silti hukkaisi hyvää seisokkia kesken leikin ...



Antti painautui takaisin minua vasten, ja kouri tisujani painaen samalla etumustaan persettäni vasten. Työnsin pyllyäni vastaan, odottaen että saisin tuon upean kalun sisääni jälleen.


Kiihotuin aivan järjettömästi kun vain metrin päässä edessäni mieheni katseli telttansa kanssa Antin käsien seikkailua vartalollani ... Ikuisuudelta tuntuneen odotuksen jälkeen Antti laittoi kätensä pöksyihini ja painoi paksut rasvaiset sormensa sisään muutenkin liukkaaseen pilluuni ... Hän runkkasi minua määrätietoisin ottein minun täristessä kiimasta, odottaen saavani muutakin kuin sormet sisääni ... Leikittyään hetken Antti pudotti shortsit pois päältään ja istuutui takaisin sohvalle... Lassen siirryttyä Mikon viereen aurinkotuolille katselemaan konttasin perse pystyssä mieheeni päin hänen eteensä ja otin upean sykkivän kullin suuhuni ...



Nielin Anttia niin syvälle kuin pystyin, ihanan paksun terskan sykkiessä suussani. Runkkasin häntä imien valtavia palleja kunnes mies alkoi huohottaa uhkaavasti. Siirryin hajareisin Antin syliin hänen imaistessaan tissini suuhunsa välittömäsi. Antti veti olemattomat stringini sivuun ja survoi kullinsa limaiseen pilluuni painaen sen suoraan niin syvälle kuin vartta riitti... Pyöritin kiimasta täristen peppuani Antin kouriessa minua kaksin käsin pakaroista. Tuntui aivan mahtavalta saada paksua kullia espanjan ilta-auringon lämmittäessä selkääni. Mietin koko ajan kuinka Mikon katse porautui perseeseeni Antin painaessa minua kiimasta sykkivää kulliaan vasten. Antti piti selvästi asennosta, ihanutta ei kestänyt kauankaan kun hän tarrasi pakaroihini ja laukesi huohottaen turvonneeseen vittuuni. Suutelin miestä vielä kiitokseksi noustessani hänen päältään. Istuuduin Antin viereen sohvalle ja katsoin Mikkoa istumassa edelleen kädet sidottuna tuolissa shortsit pullollaan, odottaen koska pääsisi työntymään vaimoonsa tai edes helpottamaan itse oloaan.

Pilluni kaipasi hieman naisellista kosketusta ja päätin helpottaa oloani sujauttamalla käden limaisiin pöksyihini. Levitin reiteni Mikon ja Lassen suuntaan, ja rupesin hieromaan kuumaa liukasta pilluani joka oli jo viittä vaille valmis ilman kosketustakin. Tunsin kuinka Antin lämpimät spermat valuivat sormilleni, ja osa pitkin kattoterassimme lattiaa lauetessani mielettömän voimakkaasti miesten katsoessa esitystäni.
Noustessani sohvalta tunsin orgasmin jäljiltä oloni todella huteraksi epäkäytännöllisten korkojeni kanssa. Mikko pyysi varovasti voisinko irrottaa hänen kätensä että hän saisi otettua juotavaa. Päätin auttaa reppanaa. Kävelin hänen luokseen, ja vedin hänen shortsinsa alaspäin paljastaen pystyssä seisovan kalun joka näytti räjähtävän hetkenä minä hyvänsä. Kosketin hellästi mieheni kullia ja sanoin muka ihmeissäni ”onpa se innokkaana” ...

Kävelin hänen viereensä pyllistäen oikein sievästi poimiessani hänen oluensa pöydältä. Mieheni katse oli liimaantunut hameen alta näkyvään nussittuun jalkoväliini ja kysyin kiusaavasti ”tahtoisitko rakas katsoa lähempää?”.

Mikko ei saanut sanaa suustaan ja annettuani hänelle juomaa laitoin sen takaisin pöydälle ja menin hajareisin hänen aurinkotuolinsa päälle. Mikko tuijotti allani sukkanauhojen ja läpimärkien stringien verhoamaa alapäätäni hieroessani sitä hitaasti. Raotin stringejä ja pillustani valahti iso lammikko nesteitä Mikon paidalle. Sanoin viattomasti ”hups” mutta mieheni ei näyttänyt lainkaan pahastuneelta, voin kuvitella kuinka nopeasti hän olisi lauennut jos olisin istunut hänen kullinsa päälle mutta se ei ollut tarkoituksena. Sanoin miehelleni että ensin on vieraiden vuoro jonka jälkeen siirryin istumaan hänen aurinkotuolinsa käsinojalle. Autoin Lassea hankkiutumaan eroon housuista ja survoin hänen hyvässä vireessä olevan suuren kullinsa suuhuni. Mieheni tuijotti suu auki Lassen kalua ja tunsin nauttivani suunnattomasti tilanteesta.

Saatuani Lassen täyteen juhlakuntoon pyysin häntä kääntämään tuolin niin että Mikkokin pääsisi nauttimaan showsta. Käännettyämme tuolin mieheni suuntaan istuin peppu edellä Lassen syliin ja rupesin sovittamaan tuota upeaa jättimäistä terskaa jälleen sisääni. Näky oli varmasti katsomisen arvoinen kun jättimäinen kulli painui vittuuni ja tuli sieltä limaisena ulos ... Siitä asennosta oli mahdotonta liikkua paljoa mutta tunsin olevani niin täynnä Lassea ettei siihen ollut mitään tarvettakaan. Lasse puristeli rintojani Mieheni katsellessa kiimaisena minua hieromassa ääriään myöten Lassen täyttämää pilluani. Laukesin uudelleen Lassen kalun ympärille hänen kuiskatessaan todella rivon ajatuksen korvaani.

Nyökytin toivuttuani vielä aikaisempaakin upeammasta orgasmista ja kysyin Mikolta tahtoisiko hän katsoa lähempää. Mieheni nyökytti ja nousin Lassen päältä laskemaan hänen aurinkotuolinsa makuuasentoon. Konttasin hajareisin hänen päälleen ja kysyin vielä että ”onko nyt tarpeeks lähellä?”. Mieheni ei saanut sanaa suustaan kun Lasse oli jo hänen kasvojensa yläpuolella tunkemassa kyrpäänsä uudelleen sisääni.
Lasse sanoi Mikolle työntyessään minuun ”tällä sun Millalla on kyllä upea vittu”

Mieheni sopersi jotain mistä en saanut selvää ja sanoin kiimoissani ”pane mun märkää vittua kunnolla, saat panna ihan niin kovaa kuin tahdot”

Lasse painoi kaluaan syvälle sisääni puristaen kovasti pakaroitani enkä voinut muuta kuin huohottaa kiimasta. Suuret roikkuvat pallit läiskyivät ihanasti häpykumpuani vasten ja pitkän upean nainnin jälkeen Lasse laukesi Antin jatkoksi syvälle sisääni. Lasse veti kullinsa ulos ja korjasi stringini kohteliaasti paikalleen ettei Mikko saisi pillustani valuvia nesteitä suoraan kasvoilleen.

Nousin tuolista, sanoin miehelleni ”nyt on sun vuoro”, ja siirryin hänen syliinsä. Mikon kulli odotti kiimatippa kärjessä innokkaasti kun painoin sen märkään pilluuni. Mieheni katsoi kiimasta huohottaen kun puristelin rintojani ratsastaessani hänen päällään. Hän kesti kunniallisesti ehkä kaksi minuuttia, kunnes nousin hänen päältään ja otin kiimalta maistuvan kalun suuhuni jonne hän vavisten laukesi ennen kuin ehdin edes aloittaa imemistä.


Istuimme alas nauttimaan upeasta illasta ja joimme ”munasillaan” oluet. Juttelun tauottua ja Antin mentyä hakemaan lisää juomaa jääkaapistamme Mikko kysyi minulta hiljaa tahtoisinko vielä toisen kierroksen.
”taidat vaan tahtoa nähdä uudelleen kuinka sedät panee mua” vastasin Mikolle niin että vieraammekin kuulivat ja harmittelin ääneen ”Mun pillu on kyllä niin sotkuinen että täytyy varmaan tarjota peppua vieraille”
Mieheni hätkähti silmin nähden, miettien varmaan kuinka Lassen jalkojen välissä roikkuva luonnottoman kokoinen elin tunkeutuisi tiukkaan peppureikääni... Ajatus aamupäivän ihanan peppupanoharjoituksen jatkamisesta mieheni nähden sai minut vain kiimaisemmaksi ja päätin lisätä vettä myllyyn.


Nousin seisomaan, otin sukkanauhat irti saadakseni pillulimoistani ja vieraidemme siittiöistä tahmeat stringini pois. Saatuani tahmeat pikkarit pois, heitin ne Mikolle ja sanoin niin viattomalla äänellä kuin pystyin ”saisitko rakas aikas kulumaan noiden kanssa kun annan vielä vieraillemme iltapanot?” Mieheni vastasi hämmentyneenä ”j oo o enköhän” kun siirryin vieraidemme eteen ja nostin hameen ylös pilluni edestä. Laitoin pari sormea sisääni josta siirsin ne kiimoista kiiltelevänä suuhuni miesten katsellessa edessäni. Huomatessani ettei se riittänyt saamaan vieraitamme kovaksi kysyin viattomalla äänellä ”eikö sedät antaisi vielä hyvän yön kullia mulle illan päätteeksi?” Antti vastasi ”vehje taitaa tarvita lepoa tämän juopottelun jälkeen, onhan sillä pantukin enemmän kuin viimeiseen kahteen vuoteen”. Harmittelin heille ”entäs jos saisitte panna mua peppuun?”, Lasse totesi ”olisin ottanut viagrat mukaan jos olisin arvannut että vanhalle kalulle on näin paljon käyttöä”.

Vilkaisin miestäni jolla oli jo pelkästä ajatuksesta teltta pystyssä, ja naureksin ajatukselle kuinka hän joutuisi vielä seuraamaan kärsivällisesti auttaessani vieraat pelikuntoon ja antamaan heille peppuani.
Muistin erään opiskeluaikoina vanhemmalta poikakaveriltani opitun tempun, joka oli toiminut tähän asti kaikkiin miehiin joihin olin sitä joutunut kokeilemaan. Otin Lassea kädestä ja talutin hänet avoimesta lasiovesta olohuoneeseen.


”Nyt on sun vuoro olla kontallasi” sanoin ja siirsin hänen suureen pehmeään nojatuoliimme pyllistämään haarat leväällään. Otin hiuslenkin ja kiepautin sen roikkuvan kullin juureen, ruveten lypsämään upeaa elintä hitain vedoin. Mikko ja Antti olivat tulleet perästä ja seurasivat vieressämme sohvalla kuinka Lassen kulli alkoi saamaan uutta eloa ottaessani hänen valtavan karvaisen pallin suuhuni... Jatkoin lypsämistä vääntäen välillä upean kalun suuhuni, ja siiryin nuolemaan hänen pallejaan pitkin rauhallisin lipaisuin. Kalu alkoi lämmetä ja sykki kädessäni jo lupaavasti siirtyessäni kieleni kanssa hänen peppureikänsä kohdalle ... Kiihdytin runkkaamista härnäten hänen herkkää aluettaan kunnes kulli sykki jo uhkaavasti kädessäni...


Nousin ylös ja pyysin Mikkoa hakemaan käsivoiteen yöpöydältämme... Pyysin häntä rasvaamaan peppuni ja tunsin kuinka hänen vapisevat sormensa levittivät rasvaa reiälleni...


Sanoin miehelleni ”rasvaa kunnolla sisältä asti, muuten Lasse ei saa ikinä isoa kulliaan sinne”...


Mikko painoi varomattomasti sormiaan peppureikääni joka koitti vaistomaisesti puristaa niitä ulos... Viimein hän tajusi pitää sormiaan paikallaan kunnes sulkijalihas rauhoittui ja rasvaaminen alkoi sujua paremmin.


Kuulin Mikon huohotuksen hänen runkatessaan sormilla peppuani, ja keskeytin hänet sanomalla ”se on varmaan jo ihan hyvin rasvattu, anna rasvaa vähän Lassellekin”.
Kurkkasin olkani ylitse kuinka mieheni ojensi rasvapurkkia Lassen hieroessa rasvaa kulliinsa. Ikuisuudelta tuntuneen odotuksen jälkeen Lasse siirtyi taakseni ja tunsin kuinka hän laittoi sormiaan rasvaiseen peppuuni runkatessaan samalla upeaa kyrpäänsä...


Viimein tunsin jälleen tuon tennispallon kokoisen terskan vasten pyllyäni, hiuslenkkini oli turvottanut terskan valtavaksi sinipunaiseksi palloksi ja nostanut koko varresta verisuonet pintaan. Jo ennestäänkin valtava kalu näytti suorastaan pelottavalta. Siirsin käteni levittämään pakaroitani hänen alkaessaan painaa sitä sisääni. Huohotin kiimaisena mutten pystynyt rentoutumaan jännitykseltäni ja vedin lantiotani reaktiomaisesti eteenpäin hänen painaessaan kovemmin persettäni vasten ...




”Onpas likalla tiukka persereikä” Lasse naureskeli
”Taitaa olla käytön puutetta vaan” Antti naureskeli vastaukseksi... Hän oli siirtynyt viereeni katselemaan Lassen yritystä päästä peppuuni, ja oli ilmeisen kiinnostunut näkemästään koska hänenkin kiimalta tuoksuva paksu kullinsa sojotti terhakkaasti naamani vieressä.


Lasse siirsi minut vatsalleni sohvan päätyä vasten jolloin pyllyni jäi pystyyn käsinojan päälle. Hän siirtyi takaisin taakseni ja painettuaan ensin sormillaan sisääni hän alkoi survomaan turvonnutta terskaansa uudestaan persereikääni vasten. En pystynyt liikuttamaan lantiotani ja voihkin varmaan rannalle asti. Vaikka tunne sisään väkisin painuvasta valtavasta kullista oli kaikkea muuta kuin miellyttävä, huohotin Lasselle ”paina se iso kullis muhun, tahdon sedän kyrvän mun peppuun”. Huohotin naama tuolia vasten ja koitin levittää pakaroitani kun terska painui hitaasti mutta varmasti tahdottomana vastaan puristavan sulkijalihakseni sisäpuolelle. Luulin halkeavani kun valtava pallo viimein pääsi sisälleni, ja purin sohvaa etten herättäisi koko hotellia. Tunne muuttui nopeasti kiimaksi reikäni tottuessa Lassen päättäväisesti suoleeni tunkemaan valtavaan terskaan, ja uskalsin liikuttaa takapuoltani saadakseni kalun paremmin sisääni.


Valtava kalu työntyi syvemmälle tiukkaan suoleeni Lassen vetäessä sen välillä kokonaan ulos valtavan ”maiskahduksen” säestämänä. Se tuntui joka toistolla paremmalta ja olin kuin seitsemännessä taivaassa toivoen vain että olisin voinut sormettaa samalla pilluani. Valtavan täysi tunne pepussani olisi tehnyt laukeamisesta sanoin kuvaamattoman, mutta asentoni esti tämän joten jouduin ”tyytymään” vain upeaan kulliin perseessäni.




Kuulin kuinka Antti kysyi Mikolta vieressäni "saankos vähän kokeilla Millan tiukempaa kanssa?" johon mieheni sopersi kiimasta hämmentyneenä "Kyllä kai .." Lasse veti kalunsa perseestäni ja teki tilaa Antille joka levitettyään pakarani kourillaan painoi kovan paksun kyrpänsä limaiseen pilluuni.

Työnneltyään kaluaan pari kertaa hän painoi sen perseeseeni kokonaan ja aloitti kiimaisen rynkytyksen joka päättyi nopeasti ukon lauetessa ähisten suoleeni. Olin itse kiimasta sekaisin Antin kalun sykkiessä perseessäni, ja kuulin kuinka Lasse naureksi Antin lyhyelle suoritukselle "Taisit pitää Millan perseestä aika tavalla" ... "No en ole kyllä koskaan päässyt pukille tällaisen pikkuvitun kanssa, vähemmästäkin menee pidätyskyky" Antti tokaisi Lasselle vastaukseksi, mukamas loukaantuneena kaverinsa kommentista.



Kehoitin miestäni istuutumaan sohvalle ja konttasin hänen eteensä jättäen Antin spermaa valuvan perseeni Lassen katseltavaksi. Otin Mieheni kalun varovasti suuhuni ja tunsin kuinka se odotti pääsevänsä purkautumaan katselusta kertynyttä painetta. Päätin tyytyä nuolemaan sitä varovasti ettei kävisi kuten aiemmin. Lasse oli jo siirtynyt taakseni ja painoi valtavaa kaluaan uudelleen liukkaaseen perseeseeni. Lassen täyttäessä persettäni nuolin mieheni kalua minkä huohotukseltani pystyin, Mikko katseli edessäni kuinka saan perseeseen saaden nauttia suuseksistä. Lassen tahti kiihtyi ja perseeni täyttyi äärimmilleen hänen turvotessaan, viimein laueten äänekkäästi syvälle suoleeni.


Hengitykseni tasaannuttua kysyin Mikolta tahtoisiko hän panna hyvin voideltua peppuani ... Sain vastaukseksi hyväksyttävän kuuloisen hymähdyksen, ja kiipesin mieheni syliin ohjaten hänen pystyssä sykkivän kalunsa vastapantuun peppureikääni. Lasse ja Antti katsoivat vieressä kun liikuin mahdollisimman hitaasti mieheni sylissä hänen huohottaessaan allani. Mieheni kalu rupesi hitaista liikeistäni huolimatta paisumaan uhkaavasti hänen ottaessaan tissini suuhunsa ja koittaseessaan lisätä tahtia allani joten päätin nousta hänen päältään ... Katsoin hänen kaluaan joka valui naapurin setien nesteitä ja sanoin muka kiukkuisesti "malta nyt sen laukeamisesi kanssa ettei mun tarvi taas pyytää setiä paneen mua tyytyväiseks" ... "mää koitan, mää koitan mutta kun sun märkä pillus kiihottaa mua niin kovasti" mieheni selitti edessäni vastaukseksi. Astuin ihan hänen eteensä ja asettelin jalkani hieman leväälleen, laitoin sormeni märälle pillulleni ja kysyin "sää taidat olla vähän pervo kun tykkäät katsoa vieraiden panemaa pillua noin kovasti" ... "olen olen ... " Mikko sopersi. "sitten saat tyytyä taas katselemaan" vastasin, siirryin vieressä naureskelevan Lassen eteen polvilleni ja otin jälleen kerran tuon upean kalun suuhuni. Yllätyksekseni se heräsi lähes heti, ehkä äskeinen kokemus perseestäni oli saanut siihen puhtia. Lutkutin kalun niin kovaksi kuin pystyin ja siirsin Lassen istumaan nojatuoliin istuutuen itse hänen syliinsä. Lasse hyväili rintojani ja minä hänen kaluaan pilluani vasten, laitoin kalun sisääni ja sanoin Mikolle kiusallani "tälläin rauhallisesti, ota mallia" ... "joo, voinko katsoa lähempää?" mieheni kysyi pieneksi yllätykseksi ... "ihan miten vain tykkäät" vastasin jolloin Mikko oli jo siirtynyt lattialle katselemaan vierestä kun Lassen jättimäinen kalu liikkui hitaasti liukkaassa posliinissani.

Nousin hieman ja ohjasin Lassen vielä avoimena sykkivään peppureikääni, sen upotessa syvälle kaikkien eritteiden liukastamaan suoleeni lähes vaivattomasti. Lassen hengitys kiihtyi Mikon runkatessa edessämme, joten päätin saada kaiken ilon irti tilanteessa ja sanoin miehelleni "nuole mulle orkku" ...

Mikko ei tiennyt miten reagoida, kunnes Lasse kehoitti altani "anna mennä vaan, vaimosi tuntuu tietävän mitä tahtoo" jolloin mieheni siirtyi jalkojemme väliin ja rupesi nuolemaan turvonnutta herkkää pilluani ...

Tunsin kuinka orgasmini rupesi lähestymään ja painoin persettäni syvemmälle Lassen syliin saadakseni mahdollisimman paljon tuota upeaa kalua sisääni. Laukesin maailman ihanimpaan orgasmiin perseeni puristaman kullin lauetessa sykkien samaan aikaan mieheni nuoleman pilluni kanssa ...

Kiitin molempia ja menin sohvalle tasaamaan hengitystäni, naapuriemme pukiessa päälleen ja mieheni odottaessa heidän lähtöään kulli pystyssä vieressä ...
Oven sulkeuduttua naapuriemme takana pyllistin sievästi Mikolle ja kysyin viattomasti "tahtoisiks sää panna mua kanssa?"... Mieheni halut olivat sillä tasolla ettei kestänyt minuuttiakaan kun hän oli jo purkautunut liukkaaseen peppuuni. Mutta toisin kuin yleensä hän oli uudelleen kovana jo ennen kuin ehdin nousta peseytymään ja nai onnensa kukkuloilla toisen, ja vielä kolmannenkin kerran todeten lopuksi uupuneena "olet sää Milla upea nainen". Naureskelin suihkussa että joku voisi saada konservatiivisemmallakin tavalla miehensä kehumaan itseään, mutta tämä tapa oli varmasti hauskempi!


Viikko kului rauhallisemmissa merkeissä, seksielämämme oli ilokseni muuttunut vilkkaaksi Mikon ollessa kimpussani aamusta iltaan. Tämä sai minut tyytyväiseksi, mutta koska Mikko muisteli niin haikeana parin illan takaisia tapahtumia päätin antaa sedille vielä läksiäislahjan, ennen kuin heidän aamulentonsa palauttaisi heidät arkeen. Saavuimme heidän lähtöaamunaan viiden aikaan baarista hotellille, ja kävellessämme heidän huoneensa ohitse kuulin muuten hiljaisessa käytävässä keskustelua joka kertoi heidän olevan hereillä. Päästyämme sisään huoneeseemme riisuin jättäen päälleni todella lyhyen baarimekon ja korkkarit, päättelin että näillä eväillä saisin tilanteen kuin tilanteen muuttumaan mieleisekseni ...

Istuin jättimäiseen nojatuoliimme ja pyysin Mikkoa nuolemaan pilluni märäksi jonka rakas mieheni tekikin antaumuksella saaden minut laukeamaan naamalleen miettiessäni kuinka saisin taas kohta olla naapurin setien pantavana ...



Pyysin kiusallani miestäni kutsumaan naapurimme aamukahville, jonka hän tekikin innokkaasti ilmestyen hetken kuluttua ovestamme perässään vielä aamutakkeihin pukeutuneet naapurimme.
Huomasin Antin silmien pyöristyvän hänen kävellessään sisään huoneeseemme jossa odotin valuva pillu leväällään nojatuolissa. "eivätkös nämä ole ne iltapäiväkahvit" Lasse vinoili avatessaan aamutakkinsa. Osoitin hänen pussejaan jotka roikkuivat jopa alempana kuin hänen valtava kalunsa ja koitin sanoa viattomalla äänellä "noi näyttää kaipaavan tyhjennystä ettet joudu maksamaan kentällä ylimääräistä painosta" ...

Miesten naureskellessa ohjasin heidät istumaan olohuoneemme sohville ja tarjoilin heille kahvit vilautellen peppuani lyhyen mekon alta niin että se olisi saanut venäläisen ilotytönkin nolostumaan. Istuuduin takaisin nojatuoliin, levitin haarani vieraillemme. Tahdoin nähdä kuinka kauan vieraamme malttavat jutella niitä näitä kahvin kanssa ja huvituksekseni Lasse laski kuppinsa lähes välittömästi ja siirtyi polvilleen eteeni ... Katsoin odottavana kun Lasse runkkaili heräilevää kaluaan ja siirsin peppuni kärsimättömänä ihan tuolin reunalle. Tämä tuntui toimivan, ja tunsin kuinka Lasse painoi runkatessaan puolikovan kullinsa terskaa pilluuni ...

Se painui liukkaaseen vakooni kovettuen välittömästi, hieroin kiimaisena klittaani hänen työnnellessään sitä hitaasti sisääni. Laukesin kerran tai parikin ennen kuin Lasse aloitti mielettömän rynkytyksen joka päättyi valtavan turvonneen kalun lauetessa kuin tulivuori ihanasti sisälläni. Lassen siirtyessä takaisin sohvalle näin kuinka Mikko runkkasi kiimaisena hänen takanaan, ja Antti siirtyi pukille survoen täyteen mittaansa paisuneen paksun kullinsa Lassen liukastamaan karvattomana kiiltävään vittuuni ...

Jatkuu...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute