Herkku-puhelin
Seksiä lihavan naisen kanssa
keke

Vuonna 1996 olin Harley Davidsonin omistaja ja ajelin pohjois-suomessa, tarkemmin, Kuusamossa. Kuusamon Tropiikki oli hyvä taukopaikka, sekä lepohetki. Kylpylässä oli kesällä tosi "härdelli" ja porukkaa oi todella paljon. Altaalla, uituani aikani, viereeni tuli
tosi lihava nainen, about 130 kg, läskit lyllyi joka suuntaan, reidet oli kun pylväät. Peppu, ei sitä ollut, oli jotain ihan upeaa. Perse oli ja leveni ihan uskomattoman leveäksi. Tissit tällä naisella roikkuivat navan alapuolella.

Olen aina tykännyt lihavista naisista, mutta tämä "lady" oli jotain erilaista.
Seurasin illan aikana tuon naisen toimintaa, eikä kukaan käynyt hänen luonaan. Tuli mieleen ajatus, josko hän voisi jutella kanssani (ajatus seksistä).

Tutustuimme toisiimme ja pian otin hänen kätensä pöydällä käteeni. Katsoin häntä silmiin ja tunnustin haluavani häntä. Hän ( Kati, nimim.) pyysi minua tanssimaan, kun kukaan ei uskalla kuulema hakea lihavaa. Tanssitin Katia ja hänen ihana vartalonsa suorastaan pursusi sylissäni. Ihanaa naista sylissäni puristaen tunsin hänen hengityksensä kiihtyvän. painauduin lujasti kiinni Katiin ja kaluni alkoi nousta.

Kati, läskeistään huolimatta tunsi kaluni kovuuden ja kertoi minulle , että haluaisi neitsyytensä antaa minulle, jos minulla olisi kondoomia, jota pitäisi käyttää. Minulla on aina kondoomia mukana ja kysyin, missä voitaisiin naida. Kati kertoi tulleensa isänsä asunto-autolla ja voitaisiin siellä rietastella.

Kati meni asunto-autoon ja seurasin perässä. Tarrasin hänen housunkaulukseensa, Kati nousi viimeistä askelmaa ja vedin housuja alas. Eteeni paljastui aivan taivaallinen näkymä. Ihanat rasvaiset persekankut ja paksut reidet. Kati availi housujan ja sai kivikovan kaluni(18/5)kätösiinsä. Riisuimme molemmat alasti. Kati on ikinä lihavin nainen, jota olen saanut naida, ja se on todella mahtavaa, ei siksi, että, olisin joku pervo, vaan, koska tykkään todella isoista naisista.
Pyysin Katia avaamaan mahtavat reitensä ja aulkemaan silmänsä ja nauttimaan. Noh.... avoin pimppi löytää nopeasti klitoriksen. Nuolin klitorista ja Kati alkoi vavahdella. Nuolin lisää ja Kati sanoi, että pitää lopettaa, hän laukeaisi pian. Kerroin, että minun auurin haaveeni olisi saada nainen laukeamaan nuolemalla. Pyysin Katia suostumaan. Ok. Hän halusi.

Aloin nuolla hitaasti, nuolin klitoriksen ympari. Pyöritin kieltäni ympäri höpykieltä. Ajattelin, ettei tästä tule valmista. Yht`äkkiä Kati alkoi reagoida ja alkoi vavahdella. Nuolin lisää ja Katin vatsa nytkähteli ja hän pyysi lisää. Äkkiä Kati tarrasi päähäni ja veti sitä pilluaan kohti.
Kati laukesi pitkään.

Kerroin, etten ollut vielä lauennut, jolloin Kati kysyi, miten haluaisin saada. Kerroin, jos olisi mahdollista, naida häntä takaapäin. Otin kondomin, rullasin sen kovan kaluni päälle, Kati kävi kontalleen ja avasi häpynsä. Nousin naiseni taakse ja sovitin kaluni todella isolle häpyhuulille. Aloin hitaasti työntää sisään. Aah..tuntui ihanalta. Aloin naida ihan hurmoksessa. Nain , kiun tajuton.. Minulta tuli, koko spermalasti tuli.

Vedin kaluni pois. Saamari.. kortsu olikin mennyt rikki. Mitäs nyt ?
No...Kati tuli raskaaksi ja minä isäksi. Kati on pudottanut painoaan puoleen ja menimme naimisiin. On Kati vieläkin pikkuisen pullukka, mutta se ihana takapuoli on pysynyt. sitä vasten on todella ihana puskea.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute