Herkku-puhelin
Jatko-opinnot
opo

Viimeiset puoli vuotta eivät olleet minulle mukavaa aikaa. Olin eronnut syksyllä miehestäni, vaikka olimme olleet yhdessä pitkän aikaa. Sitten menetin luottamukseni häneen. Miehet eivät eron jälkeen kiinnostaneet minua, mutta kevät on odotuksen aikaa, kuten sanotaan. Olen lukion opettaja ja toimin myös oppilaiden opinto-ohjaajana. Vaikka olen vuosia ollut nuorten kanssa yhteistyössä, en ole tuntenut heihin seksuaalista kiinnostusta. Kunnes erään oppilaan kanssa jatko-opinnoista puhuessamme huomasin, että minussa on tapahtunut jotain. Siihen vaikutti varmasti moni asia. Hän oli hyvännäköinen, kohtelias ja ujon tuntuinen. Lisäksi kysyessäni miten tyttöystävä suhtautuu, jos muutat opiskelemaan muualle, hän kertoi, ettei ole mitään tyttöystävää. Sain myös vaikutelman hänen olevan ihastunut minuun. Eniten kiinnostukseeni vaikutti varmasti se, että olin ollut ilman seksiä syksystä asti.

Olihan useampikin oppilas näissä kahdenkeskisissä tapaamisissa osoittanut kiinnostusta minua kohtaan. Toiset olivat jopa melkoisen itsevarmoina esittäneet ehdotuksia. Ne olivat tehneet minuun täysin päinvastaisen vaikutuksen. Minussa on muotoja ja ymmärrän, että ne kiinnostavat lukioikäisiä poikia. Jussi ei ollut itsevarma, mutta huomasin hänen katseistaan ja käytöksestään, että hänkin olisi varmasti kiinnostunut tutkimaan muotojani lähempää. Aloin ajatella häntä. Kun näin hänet taas koulussa, minulle tuli tunne, että olin ehkä ihastunut häneen ja taisin myös haluta häntä.

Suunnittelin miten voisin lähestyä häntä. Pyysin, että hän tulee kirjoitusten jälkeen vielä keskustelemaan jatko-opinnoistaan, koska ne olivat jääneet vielä hänen harkittavakseen. Sovimme ajan parin viikon päähän. Aika oli iltapäivällä. Olimme keskustelleet puolisen tuntia, kun siirryin suunnitelmani seuraavaan vaiheeseen.
- Anteeksi nyt, mutta minun pitää ehtiä pankkiin. Tämä jäi nyt vielä ikävästi kesken. Voisitko tulla mukaani, niin voimme jatkaa vielä hetken minun luonani.
- Jos siitä ei ole haittaa.
- Ei siitä ole haittaa. Saataisiin tämä asia valmiiksi.

Jussi odotti autossa, kun kävin pankissa. Jatkoimme siitä asunnolleni. Huomasin hänessä vähän jännittyneisyyttä ja pelkäsin ajatukseni paljastuneen. En halunnut antaa käsitystä, että minä halusin hänet sänkyyni, vaan toivoin häneltä aloitetta. Kun tulimme sisään, hän kysyi onko mieheni kotona, jolloin kerroin erostani.

Kävimme opiskelumahdollisuuksia läpi Internetissä, joten istuimme vierekkäin. Reitemme koskettivat toisiaan, enkä korjannut asentoa. Minulla oli hame ja aika avokaulainen paita. Myös paljaat käsivartemme koskettivat välillä toisiaan. Saimme kaikki vaihtoehdot järjestykseen. Nousin ylös ja etsin Jussin takana olevasta kirjahyllystä kirjaa, jolloin hänellä oli näkymä rintojeni väliin hyvin läheltä.
- Ovatko ne siinä, vai haluatko vielä jotain muuta.
Otin kirjan hyllystä ja katsoin häneen. Hänen kasvonsa punoittivat.
- Mikä sinun nyt tuli? Olet ihan punainen.
- Ei mikään.
- Sano nyt. Kyllä sinulla jotain nyt on.
- En minä… voi.
- Kyllä sinun nyt täytyy. Sanoinko minä jotain, vai mistä se johtuu.
- Minä luulin, että tarkoitit rintojasi, kun kysyit ovatko ne siinä. Anteeksi.
- Ei kyllä minun pitää pyytää anteeksi. Taisin aiheuttaa sinulle epämiellyttävän tunteen.
- Ei se ollut epämiellyttävää.

Ei se ollut aloite, mutta jonkunlainen myönnytys kuitenkin.
- Tarkoitin, että ovatko ne vaihtoehdot opiskelupaikoistasi siinä, vai katsotaanko vielä jotakin muuta. Eli ollaanko me nyt valmiit tämän asian kanssa?
- Siinä ne ovat.
- Hyvä. Voisin tarjota sinulle jotakin. Juotko kahvia?
- Voin juoda. Kiitos.
Joimme kahvia keittiössä.
- Kyllä minä olin hassu, kun tulin rintoineni sinun eteesi ja kysyn ovatko ne siinä. En vain ymmärtänyt. Mutta hyvä, jollei sinulle jäänyt traumoja siitä. Ne voi olla jollekin herkkiä asioita.
- Ei jäänyt. Ihan mielelläni minä niitä… tai siis… ei mitään.
- Tarkoitatko, että katselet mielelläsi minun rintojani?
- Katselen.
Hän sanoi sen vähän nolostuneen näköisenä, mutta se oli jo aloite hänen ujoutensa huomioon ottaen.
- Sehän on imartelevaa. Ei sinun tarvitse siitä nolostua. Kyllähän pojat ovat tytöistä kiinnostuneita sinun iässäsi, mutta minä olen jo vähän kypsemmässä iässä, enkä varmaan kiinnosta sinun ikäisiäsi poikia.
- Et sinä ole vanha.
- Olen 41-vuotias, enemmän kuin kaksi kertaa sinun ikäsi.
- Ei sillä ole väliä.
- Hyvä on.

Menin Jussin puolelle pöytää, riisuin paitani ja rintaliivin.
- Nyt ne ovat sitten oikeasti siinä.
Hän katseli niitä kasvot taas punehtuneina. Astuin vielä vähän lähemmäs. Hän katsoi minua anovasti ja kosketti sitten rintojani käsillään. Vaikka se oli arkaa, kosketus tuntui hyvälle. Olin kaivannut sitä jo pitkään. Rintani ja vartaloni ovat säilyttäneet kiinteytensä, joten en joutunut häpeämään niitä tämän nuoren miehen edessä. Olin aika kiitollinen rinnoistani. Ilman niiden kiinnostavuutta ei olisi päästy tähän.

Koskettelullaan hän sai nännini kovettumaan, mutta hän ei vielä ymmärtänyt käyttää suutaan niiden hyväilyyn.
- Voit antaa niille suukon.
Jussi antoi niille suukkoja, mutta ei vielä ottanut nänniä huultensa väliin. Hetken kuluttua se tuli hänen mieleensä ja se tuntui oikein hyvältä. Hän hyväili paljasta selkääni, samalla kun imi kiihkeästi nännejäni. Hänen kätensä vaeltelivat selältä pepulleni ja reisilleni. Hän istui edelleen tuolissa, joten hänen kätensä ylsi polvitaipeisiini. Minun hameeni oli tiukka ja kapea, joten sen alle olisi ollut vaikea laittaa kättään. Kädet tulivat takaisin pepulleni ja hyväilivät sitä ihanan herkästi.
- Voinko riisua hameen.
- Voit tehdä ihan mitä sinua vain haluttaa.

Käännyin peppu Jussiin päin, että hän sai hameen vetoketjun auki. Avattuaan sen hän riisui hameeni vähän vaivalloisesti, koska se oli niin tiukka. Jäin seisomaan siihen odottaen mitä hän tekisi. Hän hyväili nyt peppuani pikkuhousujen päältä. Kädet liikkuivat myös paljailla reisilläni. Käsi nousi reiteni sisäpintaa ylöspäin. Se nousi niin pitkälle kuin pääsi. Sitten molemmat kädet olivat taas lanteillani ja hyväilivät lantioni kaaria. Ajattelin samalla, miten hän hyväilee naista ensimmäistä kertaa ja tutustuu naisen vartaloon. Se oli huikea tunne. Sain olla hänen tutkimuskohteensa ja hän oli tutkimusmatkailija, joka löysi mieleisiä paikkoja, joista oli aina haaveillut. Aloin jo pelätä, ettei hän uskaltaisi mennä sen pidemmälle, mutta sitten hän riisui pikkuhousuni.
Seisoin edelleen peppu häneen päin kääntyneenä. Käänsi päätäni nähdäkseni hänen ilmeensä. Hän katsoi peppuani miettien, miten hänen kauan haaveilemansa peppu oli siinä paljaana hänen edessään, ennen kuin alkoi taas hyväillä sitä. Tällä kertaa käden noustessa haaroissani, se päätyikin häpyhuulilleni. Hän oli hyväillyt minua jo niin pitkään, että hänen sormeensa tuli liukasta nestettä. Se sai hänet vetämään käden pois ja hän hyväili taas lanteitani. Käännyin ympäri, jolloin hänen edessään oli häpykarvoitukseni. Hän katsoi minua silmiin ja sitten taas alapäähäni. Hän laittoi kätensä karvoitukselle ja tunnusteli sitä. Sormet eivät menneet liukkaalle vaan pysyivät karvoituksella. Huomasin hänen housujensa pullistelevan.
- Nouse ylös, niin saadaan sinultakin vaatteet pois.
Jussi nousi ylös ja riisuin häneltä ensin paidan. Sitten avasin vyön ja vetoketjun. Hän ei laskenut housujaan, vaan minä laskin ne alas. Boxerit joustivat enemmän kuin farkut. Nyt pullistuma oli suoraan eteenpäin, kun katselin sitä läheltä kyykyssä ollessani. Koskin siihen varovasti alushousujen päältä. Jussi värähti vähän kosketuksesta. Sitten venytin vyötärönauhaa, että sain kovana seisovan peniksen esiin. Vedin boxerit alas ja jäin katselemaan suurta penistä. Se oli aivan pystyssä, mutta esinahka ei ollut aivan takana. Laitoin käteni sen ympärille katsoin Jussia silmiin ja vedin esinahan hitaasti taakse. Hyväilin kivespusseja ja samassa penis nytkähti ja ruiskutti spermaa kasvoilleni. Jussin suusta kuului samalla huokauksia.
- Se oli odottanut tätä pitkään, kun se oli noin herkkä.
Sanoin sen iloisena, en missään tapauksessa moittivassa sävyssä. Arvelin sen olevan hänelle vähän noloa, vaikkei siinä mitään noloa ollutkaan.

Ohjasin Jussin kylpyhuoneeseen, jossa pesin hänen peniksensä ja spermat kasvoiltani. Alapääni olin jo pessyt tullessamme asuntooni, varmuuden vuoksi.
- Voin opettaa sinua näissä seksiasioissa, jos haluat. Sinun täytyy nyt sanoa minulle suoraan mitä haluat.
- Haluan, että opetat minua.
- Hyvä on. Kerro minulle sitten, jos on jotakin mitä et halua tehdä.
- En usko, että on mitään sellaista.

Menimme makuhuoneeseen ja annoin Jussille suukon siinä seisoessamme. Suutelin häntä pidempään ja sain hänet mukaan suuteluun. Pian suutelumme oli hyvin intohimoista ja olimme puristuneina toisiamme vasten. Jussin penis oli puristuneena meidän väliimme. Mutta sillä ei ollut hätää. Se tuntui kovana ja halukkaana mahaani vasten. Hyväilin hänen leveitä hartioita ja hänen niskaansa. Niska on eroottinen alue ja huomasin Jussinkin reagoivan siihen sillä tavalla. Tietysti hyväilin myös hänen peppuaan, joka oli pieni, mutta ei litteä, vaan ihanan pyöreä. Tuntui niin hyvälle saada koskettaa sitä. Suutelimme koko hyväilyn ajan kiihkeästi.

Laskeuduin polvilleni karvalankamatolle. Annoin suukkoja peniksen varteen ja sitten sen päähän. Vähitellen upotin sen suuhuni. Uskalsin tehdä muutaman sisään ulos liikkeen, pelkäämättä sen purkautuvan taas. Nuolin vielä sen päätä herkästi kielelläni kutitellen. Siitä oli aikaa liian paljon, kun olin nauttinut tällaisesta. Oli ihana ajatus, että se seisoi minun vuokseni siinä uskomattoman kovana.

- Sinä voisit nyt kutitella minua kielelläsi sieltä, jos se ei tunnu sinusta pahalta.
Istuin samassa sängylle ja avasin vähän jalkojani.
- Ei varmasti tunnu pahalta.
Hän meni vuorostaan matolle polvilleen minun jalkojeni väliin. Nostin polveni koukkuun ja tarjosin avoimen näkymän pimppiini. Tajusin, ettei hän ollut vielä sormillaankaan tutkinut sitä, kun pyysin häntä jo hyväilemään sitä suullaan. Ajattelin Jussin joutuneen vähän liian kovaan koulutukseen näin alkuun ja yritin hillitä itseäni, vaikka halut eivät sitä sallineet. Annoin hänen jatkaa miten halusi, pyytämättä nuolemaan juuri oikeasta paikasta.

Hän laittoi kädet lantiolleni ja kumartui alemmas. Tunsin miten kieli kosketti häpyhuuliani. Huulieni välin tunsin olevan ihan kostea. Jussin kieli sai myös huulien ulkopuolen ihan märäksi. Kieli liikkui huulilla ja tuli viimein ylös klitorikselle. Olin jo niin kiihottuneessa tilassa, että klitorikseni oli kova ja ensimmäinen kielen kosketus sai aikaan selvän värähdyksen ja huokauksen minussa. Jussi taisi siitä ymmärtää, että tätä hänen kuuluu kielellään kutittaa. Hän jatkoi sitä aina vaan pidempään ja minä huohotin kiivaasti. Halusin kuitenkin säästää orgasmini siihen, kun hän olisi sisälläni.
- Tule nyt minun sisälleni. Työnnä penis minun sisälleni.

Käännyin sängyssä toiseen suuntaan hänen noustessaan lattialta. Levitin jalkani ja hän tuli polvillaan sänkyyn jalkojeni väliin. Otin peniksestä kiinni ja hieroin sen päällä vielä klitoristani. Sitten ohjasin sen häpyhuulieni väliin ja vedin toisella kädellä häntä pepusta lähemmäksi. Hän tuntui epäröivän menisikö se sinne sisään, eikä se heti onnistunut liukumaan sinne. Se kiihotti minua vain lisää, koska tajusin hänen aivan kohta antavan poikuutensa minulle. Ajattelin sitä arvostuksena. Hän antoi ainokaisensa minulle. Uudella yrittämällä penis liukui hitaasti minuun. Jussin kasvoista näkyi helpotus, kun se oli vihdoin sisällä. Hän veti sitä varovasti ulospäin, ettei se luiskahtaisi uudelleen ulos. Muutaman työnnön jälkeen hän uskalsi liikuttaa sitä pidemmälle. Hän nousi käsivarsiensa varaan ja silloin se alkoi tuntua niin hyvältä, että aloin nauttia siitä, enkä enää ajatellut hänen suoriutumistaan siitä.

Sitä olin odottanut ja sitä nyt sain. Olin onnistunut siinä mitä olin jo viikkoja ajatellut. Siinä kohtaa en ajatellut mihin tämä voisi johtaa, vaan annoin haluilleni täyden vallan. Oli oikein hyvä, että Jussi oli jo aikaisemmin purkautunut. Nyt hän jaksoi viedä minut huipulle asti. Hänen käsissäänkin oli tarpeeksi voimaa niihin punnerruksiin, joita tarvittiin. Kaikki ne ihanat ajatukset päässäni, pitkä seksitön kauteni ja mahtava penis sisälläni saivat aikaan valtavan orgasmin. Jussi tajusi mitä oli saanut minussa aikaan ja paine myös hänessä purkautui syvälle sisääni. Orgasmini sykki vielä hänen maatessaan minun rintojeni päällä.
- Oletko sinä haaveillut tällaisesta. Tarkoitan tällaisen kypsemmän naisen kanssa.
- Olen minä haaveillut sinusta.
- Tuo oli mukava kuulla. Eihän meidän välillä saisi olla mitään suhteita, kun minä olen opettajana samassa koulussa, vaikka en opetakaan sinua. Uskotko, ettei tällaista ole ennen minulle sattunut. Toivon, ettet saa väärää kuvaa minusta. Se tuntui vaan niin viattomalta.
- Uskon sinua. En ikinä ajattelisi mitään pahaa sinusta.
Uskoin hänen arvostavan ja kunnioittavan minua sen jälkeenkin, kun olimme harrastaneet seksiä. Näin ei varmasti olisi ollut kaikkien oppilaiden kanssa.
Hyväilin hänen poskeaan maatessamme sängyllä vierekkäin.
- Voit tulla käymään täällä silloin kun haluat.
Jussi hymyili minulle ja makasimme siinä vielä hetken aikaa, mutta emme enää rakastelleet.
Seuraavan parin kuukauden aikana Jussi kävi luonani kolme tai jopa neljä kertaa viikossa. Hän oli ymmärtänyt sanan ”haluat” siten, että aina kun häntä halusi seksiä, hän tuli luokseni. Olihan se minulle suuri muutos, koska olin elänyt pitkään puutteessa. Sain seksiä riittävästi ja se oli aivan ihanaa. Jussi oli entistä rennompi ja oppi kaikki asiat. Meidän seksimme oli todella nautinnollista. Siinä ei ikäerosta ollut mitään haittaa. Sain aina mitä halusin ja niin sai Jussikin.

Sitten lähdin kolmen viikon lomalle ja pyysin Jussia hankkimaan itselleen tyttöystävän. Kun olin tullut takaisin, Jussi tuli luokseni yhtenä iltana. Hän kertoi löytäneensä tyttöystävän, jonka hän oli jo ennestään tuntenut, muttei ollut koskaan uskaltanut lähestyä. He olivat seurustelleet pari viikkoa ja viimeksi kuluneen viikon aikana he olivat olleet pääasiassa sängyssä. Hän pyysi minulta ymmärrystä, ettei voisi enää käydä luonani, vaikka piti minusta niin paljon. Kerroin kuinka iloinen olin hänen puolestaan.

Ilman minua Jussilla ei ainakaan vielä olisi tyttöystävää. Uskon, että hänelle oli paljon hyötyä siitä, että tutkimme jatko-opintoja minun kotonani. Minulle se oli suuri nautinto. Suhtaudun taas miehiin ja seksiin ihan eri tavalla, kuin sen pitkän kuivan jakson aikana. En taida kuitenkaan uskaltaa enää sekaantua oppilaisiin. Etenkään, kun Jussin kaltaisia poikia ei tunnu olevan.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute