Herkku-puhelin
Minä ja vaimoni - osa 7
Aviomies X

Heräsimme lauantaiaamuna yhtä aikaa. Tällä kertaa heräämiseen ei liittynyt mitään erikoisempaa dramatiikkaa. Aamuerektiokin käyttäytyi niinkuin tavallisesti, laskeutui hetken kuluttua. Tiina oli herätessään hyvällä tuulella ja hymyili minulle lämpimästi. Ei tarvinnut kovinkan kauaa miettiä mitä hän ajatteli. Sami oli tulossa illalla käymään. Enkä taatusti minäkään sitä unohtanut.

- Menehän keittämään kahvia meille, Tiina sanoi ystävällisesti. Tuo ne tänne sänkyyn.

Laitoin kahvin tippumaan ja ajattelin tulevaa iltaa. Tai en oikein tiennyt mitä siitä halusin ajatella. Omilla ajatuksillani ei näyttänyt enää olevan suurta väliä, asiat enemmänkin tapahtuivat minulle tällä hetkellä. En voi väittää, etteikö tilanne olisi minua omalla tavallaan kiihottanut. Ei ehkä pitäisi, mutta jotain perverssillä tavalla kiihottavaa siinä oli. Kahvi oli valmista, kaadoin sen kahteen mukiin, lisäsin maidon ja vein sänkyyn.

- Kiitos, ihanaa kun käyttäydyt noin ystävällisesti, Tiina sanoi.
Tiina silitteli rintaani ja vatsaani, samalla kun joi kahviaan.

- Et varmaan ole unohtanut, että Sami tulee tänään käymään illalla. Minusta on mahtavaa, kun käyttäydyt asian suhteen noin luonnollisesti. Olet näköjään ymmärtänyt mitä minä haluan ja tarvitsen. Minä käyn kohta kaupassa ja sitten laitetaan yhdessä ruokaa.

Tiina joi kahvinsa nopeasti ja laittautui kuntoon. Tällä kertaa ehostaminen sujui nopeasti, kauppaan ei näköjään tarvinnut ihan niin paljon laittautua.

- Minä tuon kaupasta lihaa, perunoita ja punaviiniä. Tee sillä aikaa salaatti valmiiksi, siihen on ainekset jo valmiina jääkaapissa, Tiina sanoi ovelta lähtiessään.

Jäin yksin ja ajatukseni siirtyivät väistämättä tulevaan iltaan. En voinut sille mitään, mutta tunsin kiihottuvani ja minulla alkoi seisomaan. Sen enempää ajattelematta menin tietokoneelle ja selasin esiin tutun pornosivuston. En ollut aikaisemmin katsellut cuckold-pätkiä, mutta nyt halusin kaivaa niitä esiin. Ja näytti niitä löytyvän. Aihe ei näköjään ollut erityisen harvinainen. Laitoin pyörimään pätkän, jossa nelikymppinen kotirouva otti suihin nuoremmalta isokaluiselta mieheltä. Aviomies nuoli samalla rouvaansa ja katseli ylöspäin. Äänet olivat todella kiihottavia, ja laitoin kuulokkeet korvilleni. Tuntui että munani räjähtää ja riisuin farkkuni nilkkoihin. Ryhdyin hitaasti runkkaamaan ja katselin minulle aivan uudenlaista pornoa. Tai olinhan minä samanlaista oikeastaan nähnyt jo livenä. Asennot vaihtelivat leffassa ja vedin hitaasti käteen.

Sitten tapahtui oikein klassinen virhe. En kuullut oven käyvän ja kuulin Tiinan huhuilevan olohuoneessa. Yritin paniikissa repiä farkkujani ylös ja sain ne ainoastaan reisiin, kun Tiina tuli työhuoneen ovelle.

- Mitä vittua sinä teet?

Sen huomaamiseen ei suurta neroa tarvittu. Taustalla koneella pyöri pornoa, housuni olivat puolitangossa ja yritin epätoivoisesti repiä niitä ylös kaatumatta.

- Niin hyvin kuin tämä päivä lähti liikkeelle. Olen kaupassa puoli tuntia, pyydän sinua tekemään salaatin ja ainoa mihin pystyt on vetää käteen. Runkkaat epätoivoisesti pikkumunaasi, kun minä olen poissa. Sovittiinko me, että minä sanon milloin saat vetää käteen? SOVITTIINKO?

- Sovittiin, sanoin hiljaisella äänellä.

- Sovittiin yhteisesti, mutta se ei näköjään sinulle mennyt perille. Heitä vaatteet pois. Kaikki.

Olin ymmälläni, mutta mieleeni ei tullut muuta kuin totella. Heitin teepaidan pois ja riisuin puolimatkassa olleet farkkuni ja alushousuni kokonaan.

- Irrota farkkujesi vyö ja anna se minulle.

Nyt ei tarvinnut enää arvailla mitä oli tulossa. Pulssini hakkasi varmaan kahtasataa, kun tajusin, että vaimoni aikoi piiskata minua omalla vyölläni. Ymmärsin, että olin tehnyt virheen, mutta ajatus tuntui absurdilta. Totta se näytti olevan.

- Sinä et näköjään usko puhetta. Tehdään se sitten tällä tavalla. Mene keittiön pöydän luo ja kumarru pöydän päälle.

Kävelin hitaasti keittiöön ja kumarruin ylävartalo pöydän päällä. Pylly jäi suojattomaksi kuin tarjottimelle. Tiina käveli taakseni vielä ulkovaatteissa ja kengät jalassa. Sekin tuntui jotenkin nöyryyttävältä. Itse olin alasti ja vaimoni oli täysissä vaatteissa – vyö kädessä.

- Pyllistä paremmin, nosta se peppu kunnolla esille. TEE SE NYT!

Yritin saada peppuni paremmin pystyyn ja onnistuin kai tyydyttävästi. Tiina siveli pari kertaa pakaroitani. Kuulin kuinka hän kiersi vyön pari kertaa kämmenensä ympärille, jotta siitä tuli sopivan mittainen. Sitten kuulin ensimmäisen viuhahduksen ja vyö lävähti pakaroilleni. Ynähdin hiljaa.

- Jos et ymmärrä asiaa muuten, niin minä aion laittaa sinut ymmärtämään sitten tällä tavoin. Minä sanon milloin sinä hinkkaat pikkupeliäsi.

Tiina jatkoi piiskaamista muutamalla lyönnillä. En tiedä kuinka täysillä hän löi, mutta iskut oikeasti kirvelivät pakaroilla.

- Ymmärrätkö? Hän kysyi ja löi taas muutaman lyönnin. Ymmärrätkö?

Myöntelin ymmärtäväni ja vyö tuntui lävähtävän yhä uudelleen ja uudelleen. Pakaroihin sattui jo paljon, enkä tiennyt miten olisin. Aloin nousta hallitsemattomasti varpailleni joka lyönnin jälkeen.

- Alkaa näyttämään siltä, että olet pikku hiljaa jyvällä siitä, miten tulee käyttäytyä. Käänny ympäri ja mene polvillesi.

Tein kuten vaimoni sanoi ja katselin häntä polvillani. Tiina näytti olevan edelleen raivoissaan. Nöyryytys ei näköjään ollut vielä ohi.

- Kun kerran niin mieli teki, niin vedäpä siinä polvillasi käteen. Katso minua ja tätä vyötä ja runkkaa.

Onnistuin taas yllättämään itseni, sillä tunsin olevani kiihottunut. Tunsin itseni nöyryytetyltä, kun vedin käteen polvillani vaimoni edessä ja katselin häntä ylöspäin. Ei mennyt minuuttiakaan, kun laukesin. Osasin tehdä sen oikealla tavalla. Laitoin toisen käteni terskan eteen ja ruiskutin lastin käteeni. Tiinan ei tarvinnut kuin katsoa minuun ja tiesin mitä tehdä. Nuolin käteni nopeasti puhtaaksi ja nielaisin.

- Hyvä, teit niinkuin pitikin. Sitten takaisin pöydän ääreen ja pylly pystyyn.

Olin järkyttynyt, vieläkö tämä jatkui. Tiina otti tyynesti vyön käteensäja jatkoi. Vaihtelevalla rytmillä hän piiskasi pakaroitani.

- Tätä tehdään niin monesti, että opit varmasti. Ensi viikolla joka päivä, kun tulen töistä kotiin, sinä riisut vaatteesi, annat minulle vyön ja menet samaan asentoon. Joka päivä. Katsotaan riittääkö viikko sinulle opiksi.

Olin järkyttynyt Tiinan sanoista. Elämäni näytti menneen pienessä ajassa aika lailla erilaisemmaksi, kuin olisin ikinä kuvitellut. Vyön iskut tuntuivat joka kerran kovemmilta ja aloin huohottamaan huumaantuneena. Tiina lopetti yhtä-äkkiä ja meni sohvalle istumaan.

- Tänne näin, tuohon lattialle eteeni. Vedä käteen.

Tiina alkoi katselemaan televisiota ja vilkuili minuun vain satunnaisesti. Runkkasin kiivaasti ja katselin häntä. Tiina näytti välinpitämättömältä. Käteni liikkui nopeammin ja nopeammin, mutta toisella kerralla laukeaminen ei ollut niin helppoa. Tiina vilkaisi minua välillä ilmeettömästi, katseli haaroihini ja taas kasvoihini. Jatkoin runkkaamista ainakin viisi minuuttia ja laukesin sitten käteeni ja puhdistin sen kuten tavallista.

- Tee salaatti, Tiina sanoi, siirtämättä katsettaan televisiosta.

Tein salaatin keittiössä, Tiina ei sanonut sinä aikana sanaakaan. Katoin pöydän ja söimme salaatin täydellisessä hiljaisuudessa. Minä olin edelleen kokonaan alasti. En ollut uskaltanut pukea päälleni. Ruoan jälkeen Tiina meni takaisin sohvalle ja jäin korjaamaan astioita pöydästä. Sain pöydän puhtaaksi ja katselin olohuoneeseen, en tiennyt mitä nyt olisi järkevintä tehdä.

- Takaisin tänne. Mene lattialle polvillesi. Vedä käteen.

Tiina halusi nöyryyttää minua vielä tälläkin tavalla. Tässä vaiheessa en ollut enää erityisemmin kiihottunut, mutta tein kuten hän sanoi. Kalu seisoi enää puolittain, kun runkkasin sitä. Tunsin, että laukeaminen tulee olemaan todella tiukassa. Tiina katseli televisiota, eikä vilkaissutkaan minuun enää. Runkkasin epätoivoisesti, aikaa kului luultavasti puoli tuntia. Katsoin Tiinaa, mutta hän ei edelleenkään katsonut minuun. Aloin liikkumaan nopeammin ja tunsin laukeavani. Katselin jälleen Tiinaa, mutta hän katsoi tiukasti televisiota. Siirsin toisen käteni alleni ja aloin ruiskuttamaan pieniä kirkkaita tippoja käteeni. Samassa Tiina nousi ja meni makuuhuoneeseen katsomatta minuun tai sanomatta sanaakaan. Olin polvillani olohuoneen lattialla spermatipat kädessäni. Nuolaisin ne pois. Kävelin vessaan ja vilkaisin peilistä takapuoltani. Se oli tummanpunainen. En uskaltanut mennä makuuhuoneeseen ja jäin sohvalle istumaan. En halunnut ajatella tulevaa iltaa enää yhtään.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute