Herkku-puhelin
Ihana inttipoika
Katja

Marja on yksi parhaita ystävättäriäni. Olimme olleet luokkakavereita jo neljänneltä luokalta lähtien jatkuen aina yläasteen ja lukion ajan. Lukion jälkeen, josta on jo vierähtänyt viisi vuotta, Marja muutti opintojen perässä toiselle paikkakunnalle. Yhteydenpito toisiimme on sujunut sen jälkeen pitkälti sähköpostin muodossa, mutta toki tapailemme melkein aina kun Marja poikkeaa kotimaisemissaan viikonloppuisin noin kerran kuukaudessa sekä tietysti pidempien lomien aikaan. Oli perjantai-ilta ja Marja oli jälleen tullut viikonlopuksi kotiin (tai siis vanhempiensa luokse) ja istuin iltaa hänen luonaan. Aika kului kuin huomaamatta ja alkoi olla kotiinlähdön aika. Sovimme että lähtisimme seuraavana päivänä hieman shoppailemaan.

Olin liikkeellä jalkaisin, mutta kuinka ollakaan illan aikana sää oli muuttunut kehnoksi ja sataa ropisi tasaiseen tahtiin. Marjon pikkuveli Samuli oli päässyt armeijasta viikonloppulomille ja oli myös kotona. Samuli ehdotti että hän voisi heittää minut autolla kotiini samalla kun käväisisi katsastamassa onko hänen kavereitaan liikkeellä kaupungilla. Otin tarjotun kyydin mielelläni vastaan vaikkei minulla olisi ollut kuin parin kilometrin matka omalle asunnolleni, mutta koko ajan yltyvä sade ei oikein houkutellut iltakävelylle.

Olin tuntenut Samulin Marjan kautta jo pikkupojasta lähtien. Samuli oli vastikään täyttänyt 19. Hän oli viime kevään ylioppilaita ja mennyt heinäkuussa armeijaan, jotta saisi sen hoidettua alta pois ennen kuin suuntaisi jatko-opintojen pariin. Samuli oli todella komea nuori mies ja kaiken lisäksi vielä varsin fiksun tuntuinen kaveri ikäisekseen. Hänen kanssaan oli kiva harrastaa pientä, puoliharmitonta verbaalista flirttailua, jonka Samuli hallitsi myös. Tavaksi tulleen flirttailun puolellehan se myös meni kun Samuli kyyditsi minua kaupungin halki. Tällä kertaa flirttailumme oli hieman normaalia ronskimpaa. Armeijassa ollessa Samulille kasautui luonnollisesti paineita purettavaksi loma-aikoihin enkä tietenkään malttanut olla ottamatta sitä esille. Samuli taas - tietäen että olin ollut sinkkuna melkein vuoden ajan - ei malttanut olla iskemättä takaisin utelemalla omista ”puutostiloistani”. Puheemme kävivät vähän turhankin härskeiksi ja me molemmat huomasimme sen ja hillitsimme juttujamme vähän maltillisempaan suuntaan. Silti poskemme punoittivat vielä kun saavuimme kerrostaloni pihaan.

- Haluaisitko poiketa sisällä? Et olekaan nähnyt vielä tätä ylellistä vuokrakaksiotani, kysäisin Samulilta. – Ja voisin tarjotakin sulle jotain, jatkoin vielä perään.
Samuli vilkaisi minua hymyillen.
- Hei, älä kuvittelekaan, ei mulla ole mitään taka-ajatuksia, naurahdin kun arvasin mitä hänen mielessään liikkui.
- Ai, hetken jo toivoin että olisi ollut, Samuli vastasi jatkaen tyypillistä flirttailulinjaamme.

Asuntoni oli kolmannessa kerroksessa ja monet ajatukset ehtivät liikkua mielessäni astellessani rappusia ylös Samulin edellä. Sinänsä harmi että minulla ja Samulilla oli ikäeroa reilut viisi vuotta. Olin muutaman kerran mielessäni pohtinut että mitähän meidän välillemme olisikaan vuosien saatossa kehittynyt jos olisin ollut muutaman vuoden nuorempi ja Samuli vastaavasti muutaman vuoden vanhempi.

Avasin oven ja astuimme vaatimattomaan kaksiooni. Samuli riisui ulkotakkinsa ja laittoi sen naulakkoon sillä välin kun menin keittiöön tutkimaan löytyisikö jääkaapista hänelle jotain tarjottavaa.

- Täällä ei kyllä taida olla sinulle muuta mielekästä kuin siideriä, mutta sitä ei sulle arvaa antaa kun olet auton kanssa liikkeellä, sanoin.

Samuli oli tullut perässäni keittiöön. Olin vielä jääkapilla kun hän tuli aivan taakseni ja laski kätensä varovasti lanteilleni.

- En mä välttämättä mitään juomista tarvitse, onhan täällä muutakin tarjolla… esimerkiksi tämä sinun ihana peppu josta olen uneksinut jo monta vuotta, Samuli kuiskasi korvaani.

Se ei ollut enää mitään flirttailua, ainakaan viatonta sellaista. Tunsin nuorukaisen kädet pakaroillani.

- Se on täydellinen, Samuli huokaisi ja jatkoi peppuni hyväilemistä. Olin tietysti imarreltu nuorukaisen sanoista vaikka pidinkin itseäni niin taviksena kuin olla ja voi, niin pepun kuin ulkonäköni suhteen muutenkin. Jotain vaikutusta pepullani taisi Samuliin olla, sillä kun hän painautui lähemmäs minua, tunsin jotain kovaa hänen housun etumuksessa. Samulin kädet kiertyivät etupuolelleni ja hän alkoi availla paitani nappeja. Minun olisi tietysti siinä vaiheessa laittaa peli poikki, mutta antauduin täysin hänen vietäväksi. Nappi toinen toisensa jälkeen aukesi samalla kun huulet hamuilivat kaulaani.

- Et arvaakaan miten mua haluttaa, edellisestä kerrasta on jo kaksi viikkoa, Samuli huokaisi korvaani.

Kuten jo aiemmin tuli todettua olin ollut sinkkuna jo vuoden verran. En ollut niitä tyyppejä jotka harrastavat yhden illan juttuja tiuhaan tahtiin, joten itselläni edellisestä kerrasta – siis seksistä miehen kanssa – oli kulut jo kaksi kuukautta. Mutta sitähän en tietenkään kehdannut tunnustaa Samulille. Saatuaan napit auki Samuli riisui paitani ja käännyimme kasvotusten. Suutelimme toisiamme hiukan arkaillen ja tunnustellen, aivan kuin olisimme olleet kaksi punastelevaa, ensikertalaista teiniä. Samuli pudotti rintaliivini pois. Hän alkoi kiusoitella nännejäni sormiensa välissä samalla kun suutelimme. Hetken kuluttua hän nosti minut pöydän reunalle istumaan ja alkoi näykkiä ja nuolla nännejäni, ensin toista ja sitten toista. Itsekään en jäänyt aivan toimettomaksi. Samulin housuissa pullotti mahtavasti ja tunnustelin ja hieroin housujen päältä hänen elintään. Voi luoja että se oli kova ja kookas. Jotenkin onnistuin avaamaan Samulin housujen vetoketjun ja napin ja tunkemaan käteni hänen housujensa sisään. Sormeni tavoittivat pian hänen elimensä. En saanut sitä ulos housuista, eivätkä käteni yltäneet loppujen lopuksi kovin syvälle sillä housut kävivät yksinkertaisesti liian ahtaiksi. Keittiön pöytä, eikä istuma-asentoni sen reunalla ollut kaikkein mukavimpia ja sanoinkin Samulille että voisin esitellä seuraavaksi makuuhuoneeni.

Ei liene vaikea arvata sopiko tämä nuorukaiselle. Makuuhuoneessa Samuli kellisti minut sängylle ja pyysi että saisi riisua minut kokonaan. Nyökkäsin kuin automaattisesti. Samuli avasi farkkujeni vyön soljen, napin ja vetskarin. Kohotin hiukan peppuani jotta Samuli pääsi vetämään farkut jalastani. Pikkupöksyni seurasivat perässä samaa reittiä.

- Vau, sulla on makee kiitorata, Samuli tuumasi nähdessään häpykarvoitukseni. Olin joskus teininä ajanut alapääni täysin paljaaksi, mutta parin sormen levyinen ”kiitorata” oli ollut minulla jo vuosikaudet. Samuli jatkoi siitä mihin jäi keittiössä. Hän jatkoi rintojeni hyväilemistä. En voinut vieläkään uskoa mitä oli tekeillä. Vielä tunti sitten juttelin ystävättäreni kanssa niitä näitä ja nyt makasin alastomana sängyllä ystävättäreni pikkuveljen nuollessa ja hyväillessä rintojani. Samulin huulet hyväilivät yhä rintojani kun hän vei kättään hitaasti vatsani yli alemmas ja alemmas. Hän pysähtyi häpykukkulalleni hetkesi painaen sitä kevyesti. Raotin jalkojani. Samuli liukui alemmas ja vei kätensä reisilleni, levitti jalkojani lisää ja alkoi hivellä häpyhuuliani. Voihkaisin hiljaa kun Samuli liu’utti kaksi sormea sisääni. Olin jo niin märkä että kuului vain litinää kun Samuli liikutteli niitä sisään ja ulos. En edes muista milloin olisin kiihottunut yhtä nopeasti ja voimakkaasti. Luulin jo laukeavani siihen paikkaan, mutta sitten Samuli kuitenkin lopetti mitä oli tekemässä. Hän katsoi minua.

- Sä olet tosi märkä… mulla olisi kortsupaketti takin taskussa…
- Jos haluat, saat tehdä sen paljaallakin, mä käytän pillereitä, sanoin.

Tämän kuultuaan Samulin huulille ilmestyi mairea hymy. Hän nousi sängyn viereen, tempaisi paidan nopeasti yltään ja alkoi seuraavaksi kiskoa housujaan alas. Tämän tehdessään hän oli minuun osittain selin. Vapauttaessaan kalunsa ahtaista kalsareista Samuli kääntyi sivuttain ja saatoin nähdä kuinka tuo upea elin ponnahti vapauteen kiristävistä alushousuista. Vaikka olin jo keittiössä kopeloinut ja tunnustellut sitä niin sen koko sai minut haukkomaan henkeäni. Olin vuosien varrella toki nähnyt ja kokenut useampiakin vehkeitä, mutta Samulin varustus oli aivan omaa luokkaansa. Toisaalta tuon valtavan kalun näkeminen lisäsi kiihotustani ennestään, toisaalta taas hieman arvelutti osaisiko nuorukainen käyttää sitä riittävän hellästi. Samuli tuli takaisin sänkyyn ja asettautui jalkojeni väliin tuoden kalunsa jalkoväliini.

- Haluatko ohjata sen itse sisään? Samuli kysyi.

Kurotin käteni hänen kivikovalle kangelle. Terska hipoi reisiäni joten ohjasin sen oikeaan osoitteeseen hyvin kostuneiden häpyhuulieni väliin. Pidin sitä hetken paikoillaan nauttiakseni siitä ihanasta tunteesta jonka samettinen terska sai aikaan painaessaan häpyhuuliani vasten, aavistuksen jo raottaen niitä.

- Nyt, työnnä, annoin ohjeen Samulille.

Kohta tunsin kuinka terska halkaisi vakoni. Huuliltani purkautui vaimea voihkaisu. Päästin otteeni irti kyrvästä ja Samuli liikkui eteenpäin ja kalu liukui sisään.

- ”Ohh… olet ihanan tiukka!” Samuli huokaisi.

Hän alkoi naida minua hitaasti, vetäytyen lähes kokoaan ulos ennen kuin upotti mahtavan melansa sisääni yhä uudelleen ja uudelleen. En voinut olla hämmästelemättä sitä kestävyyttä jota Samuli osoitti. Ottaen huomioon että nuorukaisella oli kahden viikon paineet alla olisi ollut helppo kuvitella hänen laukeavan hyvinkin nopeasti, mutta pikaisesta laukeamisesta ei ollut tietoakaan. Samuli piti tahdin maltillisena ja nainti jatkui hitain, rytmikkäin työnnöin. Hän ei ollut todellakaan ollut ensimmäistä kertaa asialla. Inahtelin työntöjen tahdissa kun tunsin paksun aisan täyttävän minut äärimmilleen kerta toisensa jälkeen. Sänky nitisi allemme ja sen ääni kiihotti minua entisestään. Tunsin orgasmin tekevän tuloaan.

- Samuli, nai mua kovempaa, kuiskasin.

Samuli korjasi hiukan asentoaan ja kiedoin samalla jalkani hänen lanteille.

- Katja, sä olet uskomaton. Olen haaveillut susta viimeiset kolme vuotta enkä voi uskoa vieläkään että teemme tätä, nuorukainen sanoi kiihdyttäessään tahtia. Hänen puhe oli hengästynyttä ja katkonaista ja aavistelin ettei hän kestäisi enää pitkään. Samuli lisäsi vielä kertaalleen tempoa ja pilluni vain litisi hänen komean kalunsa armoilla. Se sai minut orgasmin partaalle.

- Samuli, mä laukeen…

Tuskin olin saanut sanotuksi tämän kun tunsin kuinka hänen kalunsa alkoi vavahdella. Saatoin tuntea kuinka sperma ruiskusi sisääni ja se sysäsi minut omaan nautintooni. Ummistin silmäni orgasmin värisyttäessä vartaloani ja pilluni alkaessa sykkiä. Samulin kalu oli yhä syvällä sisälläni ja se nytkähteli vielä vaimeasti tiristäen viimeisetkin spermatipat sisälleni. Makasimme hetken toisiimme painautuneena ja annoimme hengityksemme tasaantua. Samuli katseli minua tyytyväinen ilme kasvoillaan.

- Vau, se oli ihan erilaista kuin teinityttöjen kanssa. Säkin taisit saada kunnon orkut?
- Ai, säkin huomasit sen, vastasin naurahtaen.
- Tekisi kyllä mieli tehdä se uusiksi sinun kanssa joskus toistekin.
- Minulla on kyllä huomisilta vapaana jos vain olet vielä maisemissa silloin…
- Täh? Oletko tosissasi… tarkoitatko tosiaan että voisimme huomenna ottaa uusiksi? Samuli kysyi epäuskoisena.
- Samuli, mä en ole koskaan saanut tuollaista kyytiä keneltäkään toiselta, joten totta kai haluan sitä, vastasin ja suutelin hän varmimmaksi vakuudeksi suulle.

Ja jotenkin minusta tuntui että minulla olisi tilausta Samulille myös hänen seuraavalla lomallaan ja sitä seuraavalla…

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute