Herkku-puhelin
Mökkinaapuri
Veijari

Oli helteinen kesäpäivä ja olin ajelemassa mökille viikonlopun viettoon. Etukäteen en edes osannut arvata kuinka ikimuistoinen viikonlopusta olisi tulossa. Saavuin mökille hieman puolenpäivän jälkeen ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Mökki sijaitsee järven rannalla, mutta muutamat koivut peittävät hieman näköalaa järvelle. Tosin samalla ne antavat hieman yksityisyyttä ettei järveltä näe ihan kaikkea mitä pihalla tapahtuu. Maisema on yleisesti ottaen erittäin kaunis ja mökille on aina kiva tulla rentoutumaan rankan työrupeaman jälkeen.

Mökkinaapureina oli noin viisikymppinen pariskunta, joihin en vielä kunnolla tutustunut, koska he olivat ostaneet mökin vasta äskettäin. He olivat siis noin viisitoista vuotta minua vanhempia. Hannele oli varsin hoikka, mutta mukavan muodokas rouva, joka tietääkseni teki jonkinlaisia toimistotöitä. Hänen oli pakko harrastaa liikuntaa varsin säännöllisesti, koska hänen vartalonsa näytti todella hyvältä. Kauko taas oli työnjohtaja jossain tehtaassa, minkä nimi ei millään tullut mieleeni. Liikunta taas ei näyttänyt kuuluvan hänen harrastuksiinsa, ainakaan vatsan koon mukaan määriteltynä. Mökkiemme välissä oli hieman koivikkoa, mutta tarkkaan katsottuna meillä oli näköyhteys toistemme pihoille.

Päätin lämmittää samantien saunan, koska olin hikoillut matkan aikana aika paljon. Sauna on aivan rannassa ja sieltä on mahtavat näkymät suoraan järvelle. Saunoessa on mahtava nauttia hiljaisuudesta ja vain nautiskella. Heitin hikiset paidat pois ja lähdin kantamaan puita saunalle. Hikikarpalot valuivat pitkin otsaani ja putosivat siitä alas vartalolleni. Iho kiilteli hiestä ja tunsin oloni varsin seksikkääksi. Mielessä kävi ajatus, että miltä tuntuisi jos joku katselisi salaa ja nauttisi näkemästään. Sain saunan syttymään varsin helposti ja päätin saunan lämmetessä pulahtaa järveen. Vilkaisin naapuriinpäin ja totesin, ettei Kaukon auto ollut pihalla, joten päätin tällä kertaa uida alasti. Alasti uiminen on kuitenkin paljon mukavampaa kuin räpiköiminen kireissä uikkareissa. Riisuin vaatteet laiturille ja annoin auringon lämmittää ihoa. Tunsin oloni kiihottuneeksi, koska periaatteessa kuka tahansa olisi voinut nähdä minut seisomassa laiturilla ilman vaatteita. Olin edellisenä iltana ajellut kaikki karvatkin pois, mikä lisäsi kuumottavaa oloani. Pulahdin järveen ja annoin veden hyväillä treenattua vartaloani. Noustessani laiturille kuulin, kuinka Hannele tervehti minua iloisesti. Jähmetyin aluksi seisomaan ja vain tuijottamaan Hannelea. Hänen katseensa vaelsi selvästi pitkin alastonta vartaloani. Tunsin hänen katseensa ja kaluni alkoi jäykistymään. Lopulta tajusin nostaa laiturilla olevan vaatenipun kaluni suojaksi ja sain tervehdittyä Hannelea. Kauko oli tuonut Hannelen mökille ja lähtenyt itse takaisin kaupunkiin, koska häntä tarvittiin tehtaalla tärkeissä koeajoissa. Vaihdoimme muutaman sanan vielä auringon kuumuudesta ennen kuin totesin, että minun piti mennä katsomaan onko sauna jo lämmin.

Manasin mielessäni tökeröä käytöstäni äskeisessä tilanteessa. Miksi en voinut vain olla rennosti ja antaa Hannelen katsoa ihan rauhassa vaan pitikin mennä sähläämään sen vaatenipun kanssa. Rentouduin saunassa ja mielessäni pyöri äskeiset tapahtumat. Tilanteen ajatteleminen sai minut kiihottumaan uudestaan. Tartuin kyrpääni ja runkkasin hitaasti ajatellen Hannelea. Suorastaan kiusasin itseäni koko tilanteella. Halusin säästää nautinnon myöhemmäksi ja päätin käydä vielä järvessä. Hain uikkarit kassistani, jotta en vaikuttaisi ihan tyrkyltä ja pilaisi hyvin alkanutta naapuruussuhdetta. Uikkarini olivat kuitenkin varsin niukat ja kyrpäni kaari näkyi varsin selvästi. Kävellessäni laiturille huomasin ilokseni, että Hannele oli tullut ottamaan aurinkoa omalle laiturille. Katseeni vaelsi pitkin hänen vartaloaan. Hän oli pukenut vaaleat bikinit, jotka korostivat mukavasti hänen muotojaan. Rinnat olivat täyteläiset aikuisen naisen rinnat ja lantio oli naisellisen muodokas. Hannelen vilkaistessa minuun päin tajusin, että olin jäänyt kiinni hieman liian pitkästä tuijotuksesta. Tunsin kuinka puna nousi kasvoilleni. Hannelen kasvoille taas nousi iloinen hymy. Sukelsin veteen sanomatta sanaakaan. Lyhyen vedessä vietetyn ajan jälkeen nousin laiturille ja olin lähdössä kävelemään mökilleni kun kuulin Hannelen sanovan jotain. Hän ilmoitti, että hänen hyvä ystävänsä oli tulossa pitämään hänelle seuraa ja he ehkä kaipaisivat hieman apua saunanlämmitykseen. Herrasmiehenä totesin, että toki voisin auttaa ja sovimme, että tulen seitsemän aikoihin apumieheksi.

Aika kului tuskastuttavan hitaasti. Lopulta kello oli sen verran, että oli aika lähteä auttamaan rouvia saunanlämmityksessä. Olin laittanut päälleni polviin ulottuvat sortsit ja varsin kireän, ihoa myötäilevän paidan. Naapurissa Hannele ja hänen ystävänsä Kaija nauttivat ilta-auringosta siemaillen samalla lonkeroa. Kaija oli suunnilleen samanikäinen kuin Hannelekin. Sieltähän se meidän apumies tulee Hannele totesi ja molemmat naiset hymyilivät leveästi. Kaijan pitkät tummat hiukset heiluivat tuulessa. Hän oli hieman rehevämpi kuin naapurini, mutta erittäin seksikkään näköinen nainen. Hänen rintansa olivat isommat kuin Hannelella ja katseeni meinasi naulitua niihin hieman liian pitkäksi aikaa. Esittelin itseni Kaijalle ja lähdin samantien saunalle. Sain saunan pesän syttymään helposti ja siirryin rouvien seuraan. Hannele toi minulle oluen vaivanpalkaksi ja lupasin pitää heille seuraa niin kauan, että sauna olisi varmasti lämmin. Hannele totesi hihittäen, että eikös me kaivattaisi apumiestä myös selänpesuun. Yritin änkyttää jotain epäselvää muminaa ja menin hieman hämilleni, mutta Kaija siirsi kätensä reidelleni ja totesi, että tottakai me tarvitaan vielä apumiestä. Asia oli siis sillä selvä. En voinut muuta kuin suostua rouvien pyyntöön tai suorastaan vaatimukseen.

Todettuani, että sauna oli lämmin päätimme siirtyä saunalle. Tässä vaiheessa totesin itsekseni, että turha tässä on enää ujostella. Pukuhuoneessa jokainen alkoi riisua vaatteitaan selvästi toisiaan välillä vilkuillen. Hannele totesi kylmän rauhallisesti, että kohta saat nauttia samoista maisemista, jotka minä näin jo päivällä. Minulla oli enää kalsarit jalassa, joiden annoin pudota nilkkoihin. Kaluni oli hieman jäykistynyt ja huomasin Kaijan tuijottavan sitä lasittunein silmin. Rouvilla oli vielä rintaliivit ja pikkuhousut riisumatta. Hannele pyysi minua, apumiestä, auttamaan niiden riisumisessa. Avasin rintaliivien hakasen selän takaa ja riisuin ne hänen yltään kuitenkaan koskematta rintoihin. Hannele kumartui edessäni ja liu´utin pikkuhousut hänen nilkkoihinsa. Olin kyykyssä hänen takanaan ja minulla oli suora näköyhteys hänen pilluunsa. Näky oli silmiä hivelevä, kaunis. Nousin ylös ja menin auttamaan Kaijaa pääsemään eroon rintsikoista ja pikkuhousuista. Tottunein ja varmoin ottein avasin myös hänen liivinsä. Raskaat rinnat laskeutuivat liivien pudottua ja kiihottava leveä takapuoli oli suoraan edessäni kun Kaija kumartui eteenpäin. Otin pikkuhousujen reunoista kiinni ja valutin ne pois hänen päältään. Käteni taisi viipyä hieman liian kauan Kaijan pakaran päällä, ainakin Kaijan hymystä päätellen.

Saunaan mennessä Hannele oli jo järjestänyt istumapaikat. Istuuduin siis rouvien keskelle. Yllätyksekseni Hannele kertoi kuinka hän oli kiihottunut päivällä näkemästään ja miettinyt koko päivän mitä ilta toisi tullessaan. Hannele kertoi kuinka hänen oli ollut pakko tyydyttää itsensä sauvalla, koska ei voinut enää mitään kiimalleen. En voinut olla kiihottumatta kun kaksi seksikästä rouvaa istui vieressäni alasti saunan lauteilla ja toinen heistä kertoi kiihottumisestaan. Vilkaisin Hanneleen päin ja huomasin kuinka toinen käsi hyväili jo pillua. Hannele oli ajanut kapean kiitoradan pillun yläpuolelle, mutta muuten hän oli ajanut kaikki karvat pois. Hän jatkoi tarinaansa ja antoi käden vaellella pitkin pilluaan, joka näytti jo varsin kostealta. Tunsin Kaijan käden reidelläni. Hän siveli hitaasti reittäni ja levitin jalkojani, jotta hänen olisi helpompi jatkaa hyväilyäni. Kaija oli jättänyt selkeän kolmion pillunsa yläpuolelle. Hänen toinen kätensä hyväili omaa reittään ja toinen käsi lähestyi jo varsin kovaa kyrpääni. Siirsin oman käteni Hannelen reidelle. Hannele levitti reisiään ja hivutin käteni hänen kosteaan jalkoväliinsä. Sormeilin häntä hitaasti ja nautin samalla Kaijan antamasta käsittelystä. Kaija oli ottanut jo tukevan otteen kalustani ja veteli esinahkaa vaativasti edestakaisin. Kaija laskeutui alemmalle lauteelle ja imaisi kovan kyrpäni huuliensa väliin. Ujutin toisen käteni hänen rinnalleen. Puristelin hänen suuria rintojaan samalla kun toisella kädellä tuotin nautintoa Hannelelle. Sormeni liukui pitkin Hannelen liukasta vakoa ja yritin parhaani mukaan pyöritellä hänen klitoristaan sormillani. Huokaukset täyttivät saunan ja ilmassa leijui kiiman tuoksu. Kaija lopetti suihinoton ja totesi Hannelelle, että nyt olisi apumies valmis toimintaan. Hannele kipusi syliini ohjaten kyrpäni pillunsa huulille. Kyrpäni alkoi porautua hänen sisälleen ja kohta tuo kaunis minua selvästi vanhempi rouva istui sylissäni kyrpäni kokonaan sisällään. Huulemme kohtasivat ja vaihdoimme muutaman todella kiihkeän suudelman ennen kuin Hannele alkoi liikkua sylissäni. Hän ei todellakaan ollut ensimmäistä kertaa ratsailla vaan tiesi tarkkaan mitä teki. Hän antoi kyrvän liukua melkein kokonaan ulos pillusta ennen kuin laskeutui takaisin alas syliini. Hän kuiskasi korvaani, että ei ne kuntosalilla vietetyt tunnit olleet menneet lainkaan hukkaan. Puristin käsilläni hänen pakaroitaan ja autoin häntä liukumaan pitkin kyrpäni vartta.

Kaijan vaatimus saada myös jotain keskeytti tämän mahtavan ratsastuksen. Hannele nousi sylistäni. Kaija oli jalat levällään lauteilla ja hän oli selvästi sormettanut itseään katsellessaan minua ja Hannelea. Menin polvilleni alemmalle lauteelle ja painoin pääni Kaijan syliin. Tunsin voimakkaan kiiman tuoksun nenässäni. Painoin kieleni vasten Kaijan pillua. Kaija värähti hieman ja hänen suustaan pääsi nautinnon ynähdys. Nuolin hitaasti Kaijan pillua yrittäen saada hänet nauttimaan mahdollisimman paljon. Samaan aikaan Hannele hyväili käsillään meitä molempia joka puolelta. Tunne oli uskomaton, kaksi vanhempaa rouvaa estottomasti nauttimassa apumiehen palveluksista. Jatkoin Kaijan nuolemista ja puristelin samalla raskaita rintoja, välillä hieman kovakouraisestikin. Kaija nosti pääni melkein väkisin sylistään ja komensi, että nyt annat apumies sitä isoa kyrpääsi. En voinut muutakaan kuin asettaa kovan kyrpäni Kaijan pillun huulille. Hieroin kyrpääni Kaijan pillunhuulia vasten kiusaten häntä ilkikurinen ilme kasvoillani. Hän kietoi jalkansa taakseni ja painoi lantiotani jaloillaan eteenpäin, jolloin kyrpäni painui hänen sisälleen. Aloitin todella rajusti työntymään häneen yhä uudestaan ja uudestaan. Kaija heitteli päätään puolelta toisella ja huokaili raskaasti. Tunsin Hannelen kädet kiinteillä pakaroillani ja kuulin hänen huokailevan kuinka ihanat ne olivat. Jatkoin Kaijan nussimista raivokkaasti kunnes tunsin, että kohta olisi mälli tulossa. Vetäydyin hänen sisältään ja komensin rouvat ottamaan vuorotellen kyrpääni suuhunsa.

Kaksi viisikymppistä rouvaa polvillaan edessäni nauttien kyrvästäni huulillaan. Ahnaat huulet vaihtuivat vuoronperään. Enää en kestänyt vaan ruiskutin spermat rouvien päälle. Molemmat hymyilivät iloisesti ja hieroivat spermaa pitkin meidän kaikkien kolmen vartaloa. Oma ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen. Todennäköisesti se oli erittäin raukea. Rouvat nousivat ylös ja aloimme pesemään toisiamme. Kädet vaeltelivat ristiin rastiin pitkin alastomia vartaloita kunnes jokainen oli pesty perusteellisesti.

Saunan terassilla istuessamme Hannele totesi, että tuolla tuvassa olisi apumiehelle vielä pari hommaa. Tietämättä mitä hommia Hannele tarkoitti päätin jatkaa apumiehen roolissa...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute