Herkku-puhelin
Kaksi opiskelijatyttöä
TK

Olimme kaverini Peten kanssa päätyneet perjantai-iltana tyypilliseen alkuillan baariin jossa tutustuimme kahteen nuoreen naiseen. Salla ja Mari olivat meitä n. 10 vuotta nuorempia yliopisto-opiskelijoita ja heillä oli juuri takana rankka tenttiviikko jonka päättymistä he olivat päättäneet lähteä juhlimaan. Salla oli upeavartaloinen pitkä blondi joka oli pukeutunut EU-direktiivien vastaiseen minihameeseen ja vatsan paljaaksi jättävään toppiin. Mari oli enemmän maatiais-mallinen, mutta oikein viehkeän näköinen isorintainen ja -peppuinen brunetti.

Pitemmän kaavan mukaan vedetyn ravintolakierroksen jälkeen päädyimme tyttöjen opiskelijakämppään jatkoille. Kotiviinin lähestyessä uhkaavasti loppuan koko porukkaa alkoi jo väsyttää ja päätettiin jakautua makuuhuoneisiin. Ja niinhän siinä kävi että Pete pääsi Sallan viereen nukkumaan ja minä jouduin tyytymään Mariin. ”Niinpä tietysti, aina Pete saa kauniimmat naiset”, tuumin itsekseni muka pahoillani kun heitin vaatteita pois.

Seuraava havaintoni oli että havahdun hereille. Olin tainnut kaiken alkoholin kanssa lotraamisen jälkeen niin sanotusti nukahtaa. Makasin sängyssä Marin huoneessa ja Sallan huoneesta kuului oven läpi aikamoinen läiske. Taisi Pete painella Sallaa takaapäin. Sitten tajusin tilanteen täysin: Mari imee lerppanaa kaluani.

Hetkessä olin taas täysin hereillä ja ynähdin kun kaluni alkoi kovettua Marin suloisen suun käsittelyssä. Mari vilkaisi minuun päin hymyillen: ”Heräsithän sinä. En kestänyt yksin kuunnella tuota viereisen huoneen touhua joten ajattelin jos sinua kiinnostaisi...” No kyllähän se alkoi kiinnostamaan kun Mari piti minua niin hyvänä suullaan. Hän oli polvillaan vieressäni muhkea peppunsa minuun päin ja aloin sormeilemaan hänen jo kostunutta pilluaan. Väänsin itseni Marin alle 69-asentoon että pääsisin nuolemaan hänen lemmenmehujaan. Enpä tiedä sitten mitä hän oli jo ehtinyt tehdä, mutta hänen lemmenvakonsa oli jo aivan kostea.

Mari nuoli niin ihanasti kovettuvaa kaluani että jouduin todella keskittymään hänen lemmenvakonsa oraaliseen hyväilyyn. Lipsutin innolla hänen jöpöttävää klitoristaan ja samalla työntelin sormea hänen kuumaan ja kosteaan lemmenreikäänsä. Kaluni oli kivikova ja Marin imutekniikka tuntui jo melkein liian hyvältä kun hän nousi päältäni, työnsi minua syrjempään ja kävi sängylle selälleen, ”anna munaa heti!”. En jäänyt pohtimaan mitään vastalauseita noin suoraan käskyyn.

Nousin Marin päälle kun hän levitti riettaasti reitensä antaen kullilleni vapaan pääsyn hänen lemmenkoloonsa. Työnsin kaluni pillunhuulille ja kulli luiskahtikin vaivattomasti liukkaaseen pilluun. Työnsin eka kerralla nautinnollisen hitaasti pohjaan asti ennen kuin aloitin pitkät rytmikkäät työnnöt. Samalla totesin mitkä herkkumelonit Marilla olikaan ja kumarruin nuolemaan hänen rintojaan. Mari kouri käsillään peppuani kun aloin kiihdyttämään tahtia. Suutelin Maria ja nostin kädelläni hänen muhkean pyöreää peppuaan ylös antaen kalulleni ihanteellisen suunnan hänen kosteana sykkivään pilluunsa samalla kun toisella kädelläni puristelin hänen muhkeaa rintaansa.

Kiihdytin tahtia kunnes aloin lähestyä pistettä josta ei enää ole paluuta. Mari hommasi tähän erään kuitenkin aika-lisän ähkäisemällä ”Haluan sua takaapäin”. Vetäydin Marin syleilystä ja hän kävi kontalleen sängylle asettaen ihanan muhkean peppunsa kutsuvasti pystyyn.

Näykkäisin hampaillani Marin peppua kun kävin hänen taakseen ja työnsin kaluni kertatyönnöllä hänen kuumaan kosteaan pilluunsa perukoille asti. Tartuin kaksin käsin hänen pepustaan kiinni ja aloin raivokkaan pumppaamisen. Ei kuitenkaan kestänyt kauaa kun syvällä nivusissani alkoi lähtölaskenta. Marikin taisi huomata laukeamiseni olevan lähellä kun hän huudahdi ”älä tule sisään”, eikä hetkeäkään liian myöhään. Vetäisin pikaisesti kaluni lemmen tunnelista järisyttävän orgasmin tullessa ja ruiskautin kuuman spermalastini Marin pakaroille. Samalla polvet tuntuivat pettävän ja lysähdin voimattomana sängystä lattialle. ”Herra siunaa mikä orkku, miten sinä tuon teit?”

Mari pyöritteli sormeaan spermalla peitetyllä pepullaan ja nuoli riettaan näköisesti sormensa puhtaaksi ja nousi sängyltä suutelemaan minua. Enpä ole ennen maistellut omaa spermaani mutta kertahan se on ensimmäinenkin. Mari meni vessaan siistiytymään ja minä laskin hetken aikaa lukua Marin huoneen lattialla ennen kuin menin keittiöön juomaan vettä. Marin suoriutuessa ulos vessasta, Pete syöksyi Sallan huoneesta vallaten taas vessan. Hetken kuluttua Pete tuli vauhdikkaasti vessasta ja meni Marin huoneeseen. Siistiydyttyäni vessassa menin puoliksi vapaaksi jääneeseen Sallan huoneeseen. ”Mikäs uusjako tässä nyt kävi kun Pete meni kuorsaamaan Marin luo? Sun pitää varmaan sitten jäädä mun viereen nukkumaan”, Salla totesi.

...

Herään jossain oudossa paikassa, ulkona on jo valoisaa. Päätäni särkee. Vieressäni makaa upeakroppainen nainen. Kaamea krapulapanetus. Yhtäkkiä yön tapahtumat muistuvat mieleeni ja tajuan missä olen. Samalla kuulen Marin huoneesta rytmikästä voihkintaa. Taitaa Pete olla taas vauhdissa. Ihailen sylissäni olevaa upeaa kroppaa kun Salla alkaa heräilemään. Hän avaa silmänsä ja suutelee raukeana huuliani.

Puristan häntä tiukemmin vartaloani vasten. Hänen upeat rintansa painuvat vasteni ja krapulaseisokkini käy entistäkin kovemmaksi. Salla tarttuu varovasti kaluuni ja alkaa vetelemään esinahkaani hitaasti edestakaisin. Olo on niin raukea että en voi mitään muuta kuin kääntyä selälleni ja nauttia tuon jumalaisen kauniin naisen minulle tarjoamasta runkkauksesta.

Salla asettuu kyykkyyn päälleni ja ohjaa kullini häpyhuulilleen ja istuu kaluni päälle nautinnollisen hitaasti. Hänen pillunsa on jo liukas ja uskomattoman tiukan tuntuinen hänen aloittaessaan hitaan ratsastuksen. Salla ratsastaa parhaalla mahdollisella tavalla: jalkojen lihaksilla ylös-alas pomppien niin että vain kaluni koskee häneen. Mutta rikon taian kun en malta olla tarttumatta hänen täyteläisiin, juuri käteen sopiviin rintoihinsa. Nousen istualleni suutelemaan hänen rintojaan samalla kun tuen hänen ratsastustaan tarttumalla hänen herkullisiin pakaroihinsa.

Yhtäkkiä Marin huoneen ovi käy ja Mari ryntää suihkuun Sallan jatkaessa ratsastusretkeään. Hetken kuluttua Pete tulee Marin huoneesta lemmennesteestä kiiltävän lerpahtaneen kullinsa kanssa. Salla vilkaisee Peten suuntaan sanoen ”Tules tänne niin puhdistetaan sut”. Pete asettuu seisomaan Sallan vierelle ja Salla ottaa Peten pehmeän kullin suuhunsa alkaen kiihkeän lutkutuksen.

Peten kalun alkaessa taas kovettua alkaa Sallan ratsastus tehdä tehtäväänsä minulle ja tartun kiinni Sallan kapeasta vyötäröstä painaen hänet tiukasti päälleni. Päässäni kipinöi kaluni alkaessa pumpata lastiaan syvälle hänen tiukkaan pilluunsa. Orgasmini tuntuu kestävän ikuisuuden kunnes lysähdän voipuneena patjalle.

Peten kalu on taas juhlakunnossa Sallan noustessa päältäni ja käydessään polvilleen sängyn reunalle. Pete on heti kuvioissa mukana tarttuen Sallaa vyötäröstä ohjaten kyrpäänsä Sallan pakaroiden suuntaan. Salla ohjaa kädellään kullin limaiseen pilluunsa ja Pete aloittaa vauhdikkaan pumppauksen. Hetkeä aikasemmin Sallan lemmenkoloon pumppaamani spermalasti litisee viehkosti Peten lisätessä vauhtia. Salla runkkaa samalla toisella kädellä pilluaan huohottaen yhä äänekkäämmin. Viimein hän huutaa niin että naapuritkin varmaan tietävät mistä on kyse. Sallan laukeaminen taitaa olla liikaa Petelle koska saman tien Pete toteaa ”tänään on kyllä lasti ihmeen herkässä”, ja purkaa ulvoen toisen spermalastin Sallan pilluun.

Salla ja Pete lysähtävät sänkyyn viereeni Marin huutaessa keittiöstä kahvin olevan valmista. Itse olen jo ehtinyt toipua sen verran että menen keittöön Marin seuraksi. Pian kahvien jälkeen poistuimme Peten kanssa tyttöjen kämpästä todeten että maamme tulevaisuus on turvattu koska yliopistojärjestelmämme kouluttaa erittäin potentiaalista materiaalia.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute