Herkku-puhelin
Sieniretken päätös
Naapuri

Tämä on hieman väritetty tositarina tältä syksyltä. Asun pienellä paikkakunnalla Keski-Suomen ja Etelä-Savon rajamailla. Tarinassa esiintyvien henkilöiden nimet muutettu.

Olen hieman yli 40-v aviossa oleva vanttera kaveri, jolla on aina silmää naisia kohtaan, ikähaarukassa 18 + ja yläikäraja menee jossakin 70-v kieppeillä. Vaimoni oli ilatavuorossa töissä, lähdin koirien lauantaina iltapäivällä etsimään suppilovahveroita läheisestä metsästä. Metsän laidalla olevan järven rannalla on muutama mökki, meidän kotoa n 2 km päässä. Minulla on matkassa reppu, jossa muutama tölkki evästä ja sienikori suppiksia varten. Aikamme kierreltyä korin pohjalle kertyi muutama litra sieniä.

Rantaa lähestyessä huomasin että sinisellä mökillä oli elämää. Lähemmäs päästyäni tunnistin autoista, että mökillä oli sisaruksen Tuire ja Katri. Mökki on heidän serkkunsa omistama, mutta sukulaisilla on siihen vapaa käyttöoikeus. Vakio metsäreittini kulkee aika läheltä mökkiä, lähemmäs päästyäni huomasin naiset grillikodalla istumassa ja pitämässä pientä tulta tulisijassa. Tuire huomasi minut huikkasi tulemaan heidän luokseen. Tepastelin paikalle ja koirat tervehtivät iloisesti naiskaksikkoa. Huomasin että naiset olivat nauttineet muutaman oluen tai siiderin, hieman kikatutti.

Tuire on 59-vuotias leskeksi jäänyt opettaja ja Katri on sinkkuna pysynyt 48-v farmaseutti. Juttelin naisten kanssa niitänäitä, he kertoivat että haravoivat serkkkunsa mökin pihan ja päättivät palkita itsensä saunaillalla ja parantamalla maailmaa jutustelemalla. Katri sanoi että lämmittäisivät kohta saunan ja laittaisivat uunissa jotain iltapalasta. Minulla heräsi pikkupiru mielessäni, muutaman lonkeron rohkaisema sanoi; tehän tarvitsette selänpesijän ja iltapalan tekijän ja tässä olisi vapaaehtoinen kaveri.

Sisarukset vilkaisivat toisiaan ja nyökkäsit yhtäaikaa ja sanoivat, sopii. Kerroin vieväni koirat kotiin ja palaavani saunavarusteineni vajaan tunnin kuluttua. He lupasivat laittaa saunan lämpiämään ja sanoivat, että se onkin varmastí kylpyvalmis tunnin kuluttua. Kotiin päästyäni ruokin koirat, keräsin saunatarvikkeet reppuun ja vilkaisin kelloa, se lähestyi iltapäivä viittä, vaimon kotiin tuloon olisi aikaa hieman yli 4 tuntia.

Ennen mökille lähtöä katsoin hetken aikaa DVD.tä joka sai haluni herämään ja kanuli pystyyn, runkkailin elokuvaa katsoessani ja ajattelin jos pillulle pääsen, niin eipähän lennä ensi minuuteilla....
Mökille saavuttuani huomasin että naiset olivat ottaneet jo aloitus löylyt ja olivat ensimmäisellä tauolla tuvassa, laiton sopimuksesmme mukaan kirjolohikiusauksen uuniin kypsymään ja sanoin olevani valmis löylyyn.

Katri meni ensimmäisenä saunaan, minä hänen perässään ja Tuire sanoi käyvänsä puuceessä. Löylyhuoneessa istuin kiuas nurkkaukseen, Katri ja toiseen reunaan ja ajattelin että Tuire jää keskelle. Tuire saapui pissalta ja sanoi minulle, nurkka paikka on aina ollut hänen. Siirryin lauteilla keskemmälle ja hän nousi ylemmäs, ohittaessaan minua, hän istuikin yllättäen syliini. Vaikka olin puolisen tuntia aiemmin tumputtanut, mitään en voinut sille että veitikkani heräsi kun syliin istuu paljas naisen pylly. Tuire ei voinut olla huomaatta alkaa seisokkia. Hän vielä kihnutti persettään ja sanoi, että taidankin jäädä tähän, kun tuntuu olevan kiinni- pito keppikin olevan. Hän nousi ja siirtyi omalle paikalleen, kaluni pomppasi lähes täyteen mittaansa ja sisarukset vilkaisivat toisiaan. Minullakin alkoi nyt valjeta, ainakin Tuite oli vailla munaa. Katri heitti sopivan viileää löylyvettä nivusiini ja sanoi olehan rauhassa.

Katri on n 165 cm, tumma, rinnat c-kupit, nännipiha aika suuri ja sen kruunaa noin 2 cm nypykät. katrin pimppi näytti olevan siistityssä täyskarvassa. Tuire, vanhempi sisar on n 175 cm, todella hoikka, b-kupin rinnat, nännipihaa ei juurikaan, mutta terhakan vadelman oloiset nännit. Tuire on parturoinut pimppinsä aivan paljaaksi.

Aikamme löylyteltyä, lähdemme pesulle. Minä saan kaksi pesusinetä ja molemmat naiset kääntävät selkänsä minulle ja kumartuvat pesuhuoneessa olevaa penkkiä vasten. Pesen molempien selät, vilkuilen peppujen alta pilkistäviä pimppejä ja ajattukset ovat myös niissä. Kaluni seisoo niin suurena kuin vain voi. Naiset pesytyvät loppuun ja lupaavat pestä minut kaksistaan. Seison keksellä pesuhuonetta, kyrpä pystystyssä ja molemmin puolin minua saippuoidaan ja pestään. Tilanne oli aivan kuin unesta, eihän tälläinen voi olla totta. Selvisimme pesulta tupaan kuivattelemaan odottamaan ruokaa. Kello oli hieman yli ilta kuuden...

Naiset olivat pukeutuneet kylpytakkeihin, minulla oli t-paita ja verkkarit. Katoin pöydän, ruokajuomaksi valkoviiniä ja olutta. Ruokailtuamme Tuire pyysi Katri rasvaamaan selkänsä, johon minä herrasmies pervona heti; käykää naiset tuohon sohvalle selkä minuun päin, rasvaan teidän molemmat. Siihen sisarukset kävivät sohvalle selät minuun päin ja peput paljaana. Rasvatessani selkiä, etenin pakaroihin asti, en voinut olla sipaisematta vahingossa ihanasti näkyviä pimppejä. Kumpikaan ei pahastunut moisesta vahingosta, verkkareissani pullotti taas. Tuire otti opettajan auktoriteetillä komennon, määräsi minut vuorostani "voideltavaksi". Kävin mahalleni sohvalle, tunsin neljän käden levittävät ihovoidetta selkääni, komento käänny ympäri. Taas napsahti seisokki, he eivät välittäneet. Hetken kuluttua Katri nappasi kalustani kiinni, sitten Tuire, tajusin he tekevät pesäpallosta tuttua "hutuhkeittoa" kalullani, etusormella ja peukalolla. Katri voitti, hän halusi ensimmäisenä käsitellä heppiäni. Olin aivan ekstaasissa sohvalla selälläni, Katri runkkaili ja hieman lipaisi terskaani, imaisi lopulta koko pötkylän suuhunsa. Olin silmät kiinni, tunsin Tuiren tulleen hajareisin rintani päällä, hän hivuttautui koko ajan ylemmäs. Tuiren pimppi oli suuni edessä, kieleni alkoi lipoa ihanan märkää vakoa, samalla tunsin kuinka Katri istahti ratsastamaan kalullani. Nyt oltiin niin taivaissa. Katri ratsastaa rynkytti kaluani ja livoin Tuiren aina vaan enemmän valuvaa pimppiä. Sain sen verran pillunnuolun lomassa sanottua, että Katri kohta minulta lentää. Katrin pillu alkoi puristella kaluni ympärillä, päätin nyt ei pidätetä enempää ja laskin nesteet mitä pusseista löytyi. Tuire voihki myös naamallani ja ujuttaessa kieleni vielä syvemmälle pimpin uumeniin alkoi hänenkin vartalonsa nykiä ja suusta kuului kiimahuutoa.

Huilasimme hetken, kellon vilkaisu heiman yli seitsemän. Minä ehdotin noin vartin päästä että Katri kävisi nyt sohvalle selälleen, kuiskuttelin Tuirelle, voisiko hän nuolla siskonsa pimppiä? Tuire nyökkäsi ja sanoi ellen olisi tullut selänpesijäksi, he olisivat kyllä nuolleet toistensa pimppejä illan mittaan.. Katri asettui sohvalle, samalle sijalle jolla itse olin äsken ollut hoidettavana. Tuire kyyristyi Katrin pimpin ääreen ja aloitti nuolemisen. Tuire sanoi, täällä on sperman makua, mutta ei haittaa. Siinä kTuiren pystyssä olevaan persettä katsellesani sain kuin sainkin kaluni vielä eloon. Koleilin ensin sormella miten Tuiren pimpin kosteus tilanne on, se oli hyvä. Laitoin kaluni hänen posliinipesänsä huulille aloitin rauhalliset työnnöt. Ehkä noin viidennellätoista työnnöllä kaluni oli pohjia myöten 59-vuotiaan kahden tyttären äidin pillussa. Tuiren harmaat hiukset lainehtivat hänen olkapäillään. Katri vitisi isosiskon hääriessä hänen piparinsa parissa ja minä nussin kuin viimeistä päivää Tuirea takaapäin. Katrin huuto yltyi lähes yhtä hurjaksi kuin Tuirekin karjui kun häntä nuolin. Sain sanottua Tuirelle, että minulta lähtee lasti, jos sielä enää mitään on. Kaluni sykki Tuiren pesässä, samoi hänen pillunsa puristui kaluni ympärille.

Kävimme kaikki pesulla, kello oli jo yli kahdeksan, lupasin tulla aamulla keittämään heille kahvit, koska oma rouvani oli menossa klo seitsemäksi aamuvuoroon.
Aamupalasta sitten myöhemmin.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute