Herkku-puhelin
Pimeällä Kadulla
LadyLust

Korkoni kopisivat ontolla asfaltilla, minua ympäröi hiljaisuus, vain tuulen ajattamien roskien rapina kuului. Tuntui siltä kuin joku tai jokin olisi seurannut minua, vilkuilin välillä taakseni mutta ketään ei näkynyt. Yritin kulkea hieman nopeammin, mutta ahtaat kenkäni hidastivat vauhtia. Kuulen kalahduksen, tyhjä peltitölkki vierii kulman takaa eteeni. Potkaisen hien hiertämät kengät jalastani ja lähden juoksemaan, sydämeni hakkaa kuin viimeistä vetoa. Jalkani koskevat rosoisen saastaiseen asfalttiin. Pian tunnen voimakkaan otteen ympärilläni, se pysäytti minut heti kujan lopulla. "ole hiljaa niin en satuta sinua, miehen ääni sanoi". Apua!! Apua!! Yritin kiemurrella ja huutaa. Mies tiukensi otettaan ja vaiensi minut. Hän sitoi nahkaisen remmin suuni eteen, ja torui minua. Tunsin kiihottuneeni, mutta samalla olin hyvin hämmentynyt. En tiennyt mitä hän aikoi tehdä minulle. Olin sidottuna suureen tuoliin, jossa oli nahkainen istuin. Jalkani oli köytetty nahkaremmein tuolinjalkoihin, haarani olivat levällään ja olin alusvaatteillani. Käteni olivat taivutettu tuolin taakse ja sidottu. Sydämeni hakkasi koko ajan villimmin, ehkei pelosta vaan kiihkosta. Tunsin kuinka alapääni koski nahkaiseen istuinosaan, ja se kiihotti minua. Jokainen terävä katse mieheltä sai minut hikoilemaan. Mies alkoi kävellä ympäriinsä miettien mitä tehdä minulle, pian hän käveli taakseni ja asetti molemmat kämmenensä olkapäilleni. Alapääni kostui, ja pillumehujani valui hiljalleen nahkapenkille. Luulen että hän huomasi sen. Mies hivutti kämmenensä alemmas ja alkoi hieroa rintojani, hän aukaisi rintsikoiden hakaset ja nakkasi ne sivuun. Hän kostutti sormenpäänsä vitussani ja hieroi nännejäni kunnes ne olivat ihan pystyssä, sitten hän käveli eteeni ja alkoi imeä rintaani. Voihkin kiihkosta, silmät kiinni ja sydän hakaten. Hän asetti toisen kätensä alapäälleni ja yhdellä vedolla kiskaisi pikkuhousuni pois. Hän työnsi etusormensa vittuuni ja alkoi hieroa, hän hieroi syvään ja hitaasti samalla imien nänniäni. Minä tärisin ja hikoilin. En enää pelännyt häntä, vaan halusin hänet sisälleni enemmän kuin mitään muuta, sisukseni suorastaan huusivat hänen paksua ja suonikasta kaluaan. Mies ei kauaa aikaillut vaan avasi vetoketjunsa ja paljasti kalunsa. Mies oli täysissä valmiuksissa, ja niin olin minäkin. Mies asetti pullean terskansa häpyhuulilleni ja kiusoitteli. Hän tiesi kuinka paljon halusin hänen survaisevan sen sisuksiini. Hän hieroi lantiotani ja työnsi suuren kalunsa sisääni, kuuma mahla valui ulos pillustani, kun hän veteli kaluaan sisään ja ulos. Kasvojani kuumotti, sydän hakkasi mielipuolen lailla, kuuma pilluni sykki nautintoa jonka tämä tuntematon mies oli minulle suonut. Pian mies lopetti ja aukaisi kahleeni, poistui paikalta minun maatessa nahkapenkillä, elämäni ihanimman panon saaneena.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute