Herkku-puhelin
Aikuinen nainen ja nuori mies
NK

Joka arkipäivä nouse samaan bussiin samaan aikaan ja palaan kotiin samalla bussilla.

Noin kuukauden jälkeen alkoi kanssamatkustajat jo erottamaan vakimatkustajat muista.
Mielenkiintoisin näissä tutuista vakimatkustajista oli hieman iäkkäämpi nainen, jakkupukulady, silmälasit ja vaaleat hiukset olkapäille.

Ujona nuorena kundina, aloin pelaamaan silmäpeliä kyseisen naisen kanssa(tuijotin) joka kerta kun hän nousi bussiin ja itse lähdin bussista.

Hän asui jossain suht lähellä minua koska nousi aina seuraavalla pysäkillä bussiin.

Koska nainen oli kaunis ja sormuksella varustettu, niin ajattelin että tätä voin vain syödä silmilläni.

Eräänä päivänä kun hän nouse yksi kaunis päivä bussiin ja sopivasti bussi sattui olemaan niin täynnä että hän tuli viereeni istumaan.

Naisen käsilaukku oli hieman kookkaampaa, hän etsi sieltä jotain ja samalla huomaamattaan piti laukkua myös minun reiden päällä.
Hetken kaivelemisen jälkeen, hänkin huomasi tämän ja pyysi anteeksi ja selitteli että ei näin suuresta laukusta löydä mitään.

Nyökkäilin typeränä vain takaisin aluksi, tosin kysyin sitten jotain odottamatonta että "mitä etsit?", vaikka asia oli täysin minulle kuulumatonta ja kyseessä oli täysin tuntematon ihminen.

Hän hieman miettien vastasi että huulikiiltoa minä vain yritän etsiä.. sama kuin etsisi neulaa aavikolta.. ja taas typeränä nyökkäilin.. loppumatka olikin täysin hiljaista(niinkuin normaalisti) ja katsoin perään ikkunasta kun hän poistui bussista.

Sinä yönä hän tuli kyllä uniini, märkään uniini.

Pari kuukautta kuluikin sitten pelkällä silmäpelillä.. huomasin että hänkin myös silmäili minua enemmän kuin aluksi..

Olin juuri tullut töistä, huomasin että tarvitsisin jotain sapuskaa lähikaupastani..
Kaupassa kun olin tutkimassa jotakin energiajuomia(joo olen nörtti), kuulin takaani melko tutun äänen "hei anteeksi".

Käännyin ja huomasin että tämä sama nainen seisoi siinä kahden olut-tölkin kanssa.. Kauniina kuin aina.

"Joo?" sanoin typeränä, "Mietin vain että osaatko sinä ehdottaa kumpi näistä olisi parempi?"

Katselin tölkkejä ja vastasin että "Eiköhän tuo Kukko-olut ole ihan hyvä.."
Hymyillen hän vastasi "kiitos, kun en tiedä näistä oikein mitään.. ja mieheni pyysi ostamaan jotain uutta olutta kaupasta.."

"Eipä mitään", vastasin hymyillen.. ajatellen että se oli siinä..

"Anteeksi, etkös sinä mene tuolla xxx-bussilla aina **?"

"Juu, sama mies" vastasin hymyillen.

"Asut varmaankin tässä lähellä? Tämä on oma lähikauppani" laukoi nainen.

"Juu, kuin myös, yksin asustelen tuonneppäin.." osoittaen typerästi kaupan seinää..

"Ahaa.. noh mutta minun pitää lähteä kassalle päin, kiitos tästä ja nähdään huomenna!"


Kivat sanat tuli hänen suustaan tuolloin, seuraava päivä olikin hieman erikoinen bussimatka.

Hän tuli suoraan viereeni istumaan ja kohteli minua kuin jotain tuttua.. hieman herkästi jutellen minusta jokapäiväsistä asioista.. tämä ei tietenkään haitannut.. juteltiin ja tutustuttiin..

Parisen kuukautta matkusteltiin bussilla edestakaisin ja oli taas torstai..

Menomatkalla töihin hän voivotteli itsekseen että kun hän joutuu yksin olemaan viikonlopun miehensä työmatkan takia..
Juttumme luisti joka päivä paremmin niin jostain syystä heitin 'Minä voin pitää sinulle seuraa, jos vain kelpaa?'

Hetken hän katsoi ja sanoi "Mikä ettei?" ja hetken jutustelun jälkeen sovittiin että tavataan lähikaupan luona 'huomenna' (perjantai), siinä viiden aikaan iltapäivällä.

Oli perjantai ja olin tulossa kotiin töistä, huomasin että nainen ei ollut takaisinpäin tulevassa bussissa, kävin nopeasti kotona suihkussa ja laitoin vähä parempaa päälle vaikka en tällä hetkellä odottanut mitään enempää..

Seisoskelin hassuna lähikaupan edustalla vähän ennen viittä. Kello oli kohta viis yli viis eikä näkyny missään.. Sitten huomasin hänen tulevan kaupasta ulos.. Kauniina kuin aina!

Nainen kutsui minut luoksensa ja sinne siis mentiin, oli outoa olla pitämässä seuraa kauniille varatulle naiselle hänen kotonaan. Minulla ei ollut takaajatuksia tilanteessa, yritin pitää haaveeni erillään vaikka tämä tuntui myös hyvältä tilaisuudelta..

Hän tarjosi minulle lasin valkoviiniä ja pyysi minut istumaan sohvalle, jutustelimme mukavia ja jostain syystä aloimme keskustella parisuhteista ja jokainen viinilasi suurensi keskustelun määrää..

Sitten yhtäkki hän kysyi minulta, "Olenko sinusta kaunis?".. Olin hieman jäässä kysymyksestä mutta "tottakai olet" sain ulos..

Tämän jälkeen, haaveeni toteutui.

Nainen lähesty minua varovasti, huomasin mihin olemme menossa ja minäkin lähestyin häntä.. Suutelimme.. en voinut uskoa että suutelen häntä..
Alkoholilla osuutensa.. ja aloimme hyväillä toisiamme käsillä.. olin kalu samantien kovana ja vein käsiäni ylös alaisin hänen vartalollaan.. Nainen huohotti minua suudellessaan ja työnsin itseni ihan kiinni häneen ja hankasin hieman itseäni häntä vastaan.. farkkuni kiristi tilannetta mutta hän varmasti tunsi kuinka kova kaluni tuntui housujen läpi..

Kävin kiinni hänen kaulaansa ja työnsin hänet selälleen sohvalle.. hiljaa avasin hänen paitaansa ja näin kivat pitsirintaliivit joiden läpi loisti ihannat nännit.. olin jo täysin huumassa ja avasin samantien rintaliivit ja kävin käsiksi ihaniin muhkeisiin rintoihin.. nännit olivat kivan kovat, niitä oli ihana imeskellä ja hieman hellästi näykkiä..

Hän makasi sohvalla, leuka ylöspäin huohottaen kun suutelin itseäni alaspäin.. käsilläni avasin hänen farkkujen nappeja ja sieltä paljastui samalaista pitsiä olevat alushousut.. jotka vedin housujen mukana pois hänen jalastaan..

Karvoitusta oli sopivasti, ihailin näkyä.. tämä nainen makaa edessäni nauttien kosketuksesta, elän haavettani..

Sukelsin hänen haarojensa väliin, kielellä hellästi maistaen, hieman tutustuen klitorikseen ja työntäen kieltä vähän sisään.. pillun ihana maku valui kielelleni.. kaluni seisoi kovana..

Työnsin sormeni hänen sisään ja kielellä lipitin hänen klitoristaan hellästi.. hän huokaili nautinnosta.. minä nautin, hän nautti.. olen siis onnistunut..

Hetken jälkeen hän suorastaan käski minua työntämään kaluni sisään.. Tein työtä käskettyä ja riisuin itseni salamana ja menin lähetyssaarnaaja asentoon, ja paljaalla munalla suoraan hänen mehuisaan pilluun (joo, nautinto ylitti järjenkäytön).

Näykin hänen kaulaa samalla kun työnsin kaluuni syvälle sisään, nostin tempoa pikku hiljaa ja huohotin hänen korvaansa.. Kuulin kuinka hän äänelehti jokaisella työnnöllä..

Lopulta hän otti kovalla voimalla minusta kiinni ja nosti tempoa oikein kunnolla.. nautinto oli mahtava.. tunsin kuinka kaluni oli räjähtämässä.. sanoin että tulen ihan just.. Tempo vain nopeutu..
ja...

Lastini purkautui syvälle hänen sisäänsä, jokaisella kaluni sykähdyksellä nainen säpsähti vartalollaan..
Olimme hikisiä ja hengästyneitä.. mutta tyytyväisiä.. jäin makaamaan hänen viereen ja tunsin kuinka lastini tuli hänen reisiä pitkin sohvalle..
Emme välittäneet, olimme jossain korkealla taivaassa..

Noin tunnin olimme vierekkäin, lepäsimme, tyytyväisinä.. kuiskasi hän korvaani "Kiitos"..
ja makasimme taas hetken.. hän pyysi jos jäisin vielä yöksi..

Minä jäin.

Hän sanoi menevänsä suihkuun, katselin kun hän nousi, suorastaan söin häntä taas silmilläni.. yllättävän kaunis vartalo ja perä.. ja nuo rinnat.. halusin ne taas suuhuni.. Hetken odotin ja menin myös suihkuun hänen seuraksi..

Siellä kaluni taas seisoi kovana, seisoin hänen takanaan ja työnsin kaluani haarojen väliin.. hankaen pillua vasten.. huohottaen hän nojasi lämpimässä suihkussa seinää vasten niin että kaunis mehukas pillu tuli esiin..

Nostin kaluni hänen sisäänsä takaapäin.. ja taas hiljaa työntäen alotin.. nautinto oli mahtavaa.. mehukas pillu yllättävän tiukkana kaluni ympärillä.. hän työnsi vastaan että kaluni menisi mahdollisimman syvälle..

Vedin kaluni ulos ja käänsin hänet ympäri.. kävin taas kaulaan kiinni ja työnnyin sisään nostan hänen toista jalkaansa ilmaan..
Tulin taas.. roiskuttaen suoraan hänen sisään.. suutelin..

Olimme lähekkäin, halailimme ja pesimme toisiamme tyytyväisinä..

Siirryimme makuuhuoneeseen alasti, tuntui hieman erikoiselta mennä hänen ja hänen miehensä sänkyyn makaamaan mutta tein sen.. Siinä oli jotain 'kiellettyä' joka kiihotti todella paljon..

Vaikka ei ollut myöhä, olimme kummatkin alasti peiton alla ja keskustelimme toisillemme siitä sun tästä.. aloin hieman leikkiä ja hävisin peiton alle.. taas olin hänen pillussaan kieleni kanssa.. hetken lutkutuksen jälkeen laittoi hän minut selälteen makaamaan ja nousi kaluni päälle.. kaluni seisoi jo taas niin kovana tuntui että jotain repeää kun se upposi hänen sinäänsä..

Hiljaa ratsastaen kalullani, minä hyväilin hänen rintojaan.. katselin häntä taas, hän oli silmät kiinni.. nautti seksistä.. nautin.. ihanat rinnat menivät ylös alas.. sormeni pyörivät rintojen alla ja nänneissä.. mehukas pillu kaluni ympärilläni meni ylös alaisin.. ei mennyt pitkään kun taas tyhjensin lastini hänen sisäänsä..

Hän tuli kainalooni makaamaan ja taas tunsin kuinka lastini valuvat hänen sisästään.. emme vieläkään välittänyt..

Olin iloinen, toivottavasti hän oli myös iloinen. Nukahdimme.

Seuraavana aamuna söimme aamupalaa ja lähdin kotiinpäin kun hänen miehensä oli kuulemma palaamassa iltapäivällä ja hänen piti siivota.. Tarjosin siivousapua mutta hän halusi itse tehdä sen.. Hän lähestyi minua ja suuteli minua vielä kerran ja sanoi taas Kiitos.

Ulospäästyäni hymyni oli varmaan korviin asti, elämäni ilta ja yö. Innolla odottaen seuraavaa bussimatkaa ja hänen miehensä työmatkaa...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute