Herkku-puhelin
Maaseudun romantiikkaa - emännän astutusta
Astuva orhi

Tarina liittyy viime kesään ja kesämökkimme naapureihin.

Mökkimatkani kulkee maalaistalon ohi, jota nuorehko pariskunta hoitaa. Talon isäntä kulkee kesät talvet haalareissa ja usein talon pihalla temmeltää kaksi pellavapäistä lasta heiluttamassa mökkiläisille. Lasten muodokas äiti puolestaan kulkee vanhanaikaisessa pitkässä mekossa. Mieleeni hänestä tulee oma lapsuusaika ja senaikaiset emännät eli tuo Leena -rouva on rintava ja takamuksestaan rehevä. Stereotypia maalaistalon emännästä!

Olen perheeni kanssa tutustunut hyvin tuohon maanviljelijäperheeseen ja käymme vastavuoroisesti toisillamme kahvittelemassa. Osallistun kykyjeni mukaan myös heidän töihin, koska maataloudessa on ajoittain hyvinkin kiireettä ja silloin lisäkädet ovat tarpeen. Kalevi-isäntä ymmärtää taitamattomuuteni maataloudesta, mutta ajan myötä taitoni on karttunut ja olen saanut ajaa jopa hänen uusimmalla traktorillaan. Luonteeltaan Kale on rauhallinen ja asiallinen, sanoisinko työkeskeinen. Leena puolestaan on iloisuutta hersyvä kodin hengetär, joka luo kotiin ystävällisen tunnelman iloisella naurullaan. Hänellä on myös hyvä huumori ja nopea tilannetaju.

Viime keväänä mökkikauden alussa Kalevi kysyi jälleen apuani. Tällä kertaa kyseessä oli perunan istutus. Aiemmin oli vanhaisäntä ollut apuna, mutta kunto oli heikentynyt ja nyt tarvittiin rouvan vierelle uusi istuttaja. Lupauduin mukaan ja kohta istuin istutuskoneen takana Leenan vierellä. Edessä oli täyteen ladattu säiliö siemenperunaa, joka tuli tiputella pienen putken kautta maahan. Homma oli kaupunkilaiselle riittävän yksinkertainen, joten lyhyellä neuvonnalla pääsimme alkuun. Ensin traktori heilutti laitetta ilmassa melkoisesti, mutta kohta Kalevi laski sen maahan ja meno rauhoittui. Leena naureskeli minun arkuudelle, kun pelkäsin putoavani kyydistä. Hetkessä olin kuitenkin tilanteen tasalla ja istutuksen päästyä käyntiin aloimme Leenan kanssa rupattelemaan kaikkea mukavaa tulevasta kesästä.

Leena katseli iloisena työntekoani ja kysyi:

- Onko mukavaa panna siemenet putkeen, kun vako on auki isännän avaamana?

Samalla hän iski silmäänsä ja nauroi makeasti. Tämä oli oivallinen esimerkki Leenan tilannetajusta.

Vastasin samalla mitalla, että pakkohan on panna, kun isäntä niin kauniisti pyysi. En tosin aiemmin ole näin kuivaan putkeen tujauttanut.

- Kesällä saamme sitten kiinnostuksella seurata, onko kaupungin herran siemenistä mihinkään. Tuleeko uusia mukuloita vai kasvaako ainoastaan joka toinen penkki - oli Leenan vastaus ja päälle hersyvä nauru. Ei ole tainnut kaupungin herra aiemmin nauttia tällaisesta maalaisromantiikasta?

Kesä kului ja kiinnostuneena seurasin perheen elämää. Usein Leena-rouva seisoin jalat harallaan kasvimaataan kitkemässä ja rehevä takapuoli herkullisesti pystyssä. Toisesta suunnasta oli myös yhtä upeat näkymät, kun runsaat rinnat heiluivat raskaina rouvan kyykkiessä pää alhaalla. Joskus juhannuksen tienoolla Leena totesi silmää iskien, että on herran siemenet viriilejä, koska kaikissa penkeissä mukulat kasvaa. Minä tähän, että antamasi siemennysopetus oli kohdallaan, joten tumpulampikin mies kykeni hedelmälliseen tulokseen. Vastaavan suuntaisia kommentteja olin kesän aikana saanut muitakin ja varmistuin, että Leenalla oli muutakin mielessään kuin pelkkä kaksimielisten herjojen heitto.

Seuraava mieleen syöpynyt tilanne syntyi, kun lasten lemmikkinä olevalle Armi-tammalle tuotiin miespuolinen kumppani. Orilla oli heti toimintasuunnitelma selvillä, kun se innoissaan ryntäsi tamman taakse. Homma vaikutti alkuun jopa inhimilliseltä, kun ori haisteli Armin peräpäätä kuten ihmisten suuseksissä ikään. Tamma kurkki ujosti uutta kumppaniaan, kun Leena totesi vierelläni, että ori suorittaa kunnollisen esileikin ennen rytinää. Kalevi piti tammaa paikoillaan, kun ori nosti etujalat Armin selkään ja tuo helvetinmoinen aisa oli valmiina. Se tuntui vaan entisestään kasvavan ja kohta tuuttipäinen, liki puolen metrin mittainen kyrpä (niin sitä on pakko kutsua) heilui holtittomasti tamman peräpäässä. Sitten orhi yritti kiimoissaan, kovalla innolla löytää lemmenluolan. Leena seurasi silmä tarkkana toimitusta kommentoi, että kohta orhi saa sitä mitä haluaa, muttei meidän Armikaan osattomaksi jää. Itselleni tilanne oli uusi ja kiihotuin tuosta kiihkeästä lemmenleikistä, kun ori isännän ottein astui alistuneen oloista tammaa. Kohta ori jo rynkytti miehisellä tavalla takaapäin tamman liukkaaseen. Kokemattomana ihmettelin Leenalle, että miten tuo seiväs mahtuu kokonaan tamman emättimeen. Emännän kiima näkyi nousseen, kun hän sanattomana ja posket punaisena suu hieman raollaan tarkkaili hevosten rymistelyä vierelläni. Rynkytys ei kestänyt pitkään, kun siemenet oli sisällä, tamma astutettu ja kyrpä liukui roikkumaan limaisena orin mahan alle.

- "Melekoista hommaa, kun hevoset nai - tanner tömisee ja hiekka pöllyää", sanoi Leena-rouva posket hehkuen ja silmät sikkurassa. Itse kiihotuin kovasti hevosten esityksestä ja pulssini hakkasi vieläkin toista sataa. Koitin kääntyä sivulle, kun emäntä huomasi lievän erektioni. Hän jatkoi, "ettei tuota kannata hävetä, ellet sitten ole kiinnostunut hevoseen ryhtymisestä". Vastasin, ettei taitaisi paljon huomata teidän Armi, jos niin tekisin. Tähän Leena, että "ei tuota kokoa kannata kadehtia, mutta tekniikasta kannattaisi ottaa oppia".

Oivalsin, että Leenaa oli kiihottanut orin mahtipontinen voiman käyttö ja tamman astutus omistaja ottein. Suoritus ei sisältänyt väkivaltaista voimaa tai satuttamista, vaan yksiselitteisesti orin oman mielihalun täyttämisen ja tamman alistumisen omaan rooliinsa. Oletettavasti kumpikin hevosista nautti tapahtuneesta.

Kiiruhdin astutuksen jälkeen mökille ja lasten ollessa uimassa sai rouvani kokea vastaavan suorituksen. Tempaisin bikinien alaosan pois, nuuhkaisin takaapäin emätintä nuolaisemalla muutaman vedon ja sitten änkesin oman kyrp... pikku-pippelini vaimon liukkaaseen pilluun. Omaa rynkytystäni kesti - jos hevostakin vähemmän, kun spermani ryöppysi vaimon sisuksiin. Oli pakko kertoa näkemästäni ja siitä riitti iloa vielä illallakin vaimon kiihotuttua pelkän kertomukseni perusteella. Mietin mitähän tapahtui Leenan ja Kalevin maalaistalon makuuhuoneessa samana iltana.

Seuraavana päivänä pyöräilin kysymään Kalevilta polttopuita tulevaa talvea varten. Olin jo useana kesänä ostanut häneltä klapeja ja nauttinut talvi-iltoina takan rentouttavasta lämmöstä ja tulen rätinästä. Nyt hänellä ei ollut klapeja tilallaan, koska hän oli kevättalvella varastoinut uudet jonnekin pellon reunassa olevaan vanhaan latoon. En tiennyt paikkaa, jonka hän lupasi tulla loppuviikosta näyttämään. Leena kuuli keskustelumme ja sanoi, että hän ennättäisi näyttämään ladon, niin osaisin myöhemmin mennä kärryni kanssa klapeja lastaamaan. Kalevi oli kovasti tyytyväinen, koska hänellä oli poutapäivänä kiire heinäntekoon.

Ensin Leena ohjeisti lapset, sitten hyppäsi pyöränsä satulaan ja polkaisimme rinnatusten hiekkatielle. Matkaa kertyi liki 10 km ja sen aikana juttelimme kuulumiset. Tamman astutus tuli myös puheeksi ja uskalsin kysyä, että jatkuiko kiihkeä tunnelma illalla sisätiloissa. Kalevi oli heinätöistä tultuaan liian väsynyt ja hevoset oli unohtunut ennen nukkumatin tuloa. Leena itse sanoi nauttineensa tamman astuttamisesta, koska oli vain kerran aiemmin nähnyt "hepat hommissa". "On siinä naimisen meininki, kun kunnon ori hyppää selkään" - hän totesi.

Oli kaunis, aurinkoinen kesäpäivä ja ladolle päästyämme kummallakin oli hiki ja jano. Istahdimme ojanpenkalle juomaan Leenan mukaan ottamaa mehua ja ihailimme vaaleiden kumpupilvien taivallusta yli sinisen taivaan. Siitäkin Leena löysi eroottisia piirteitä, kun hänen mukaansa "pilvet yhtyivät hetkeksi keskenään ja kohta jälleen erosivat toisistaan". Arvelin rouvan olevat edelleen kiihottunut eilisestä ja tästä rohkaistuneena painoin hänet ruohokummulle pitkälleen ja kumarruin suutelemaan hänen punaisia huuliaan. Leena vastasi välittömästi suudelmaani avaten suunsa ja työntäen kielensä omaani vastaan. Enää ei puhetta tarvittu, kun suudelmat voimistuivat yhä kiihkeämmiksi ja kätemme hapuilivat eri puolilta toistemme kehoa.

Napitin Leenan mekosta etuosan, jolloin kookkaat D-kupin rinnat avautuivat vaaleissa liiveissä ihailtavakseni. Avasin hakaset saaden liivit tippumaan, jolloin laajat nänninpihat ja niiden keskellä napakasti törröttävät nännit olivat edessäni. Puristelin rintoja yhteen ja erilleen nauttinen tuon maalaistalon emännän kauniista vartalosta. Leena nautti otteistani silmät suljettuina samalla, kun pyöritin kieltäni nännien ympäri. Ne paisuivat entisestään ja olivat kesän kunniaksi kuin mansikat. Nautin koko rahan edestä rouvan rehevästä olemuksesta katsellen ja suudellen yhä uudelleen hänen turpeita huulia, pyöreitä poskia, pieniä korvanlehtiä, täyteläisiä rintoja ja pehmeää kaulaa. Tuntui myös upealta nähdä kuinka Leena nautti omalta osaltaan hänelle antamastani huomiosta.

Leenan mekossa oli napit vain yläosassa, joten en pystynyt avaamaan sitä kokonaan ja siksi aloin rullaamaan helmaa ylös. Hivelin reisiä sisäreunalta vähitellen kohti reisien yhtymäkohtaa. Yllätyin, koska vastaan ei tullut minkäänlaista vaatetusta, vaan karhea alapään karvoitus oli ensimmäinen tunne sileiden reisien juuressa. Leena oli siis pyöräillyt koko matkan ilman pikkuhousujaan, kuten joskus lapsuudessani olin huomannut maaseudun naisten kulkevan. Hän huomasi yllätykseni ja naurahtaen sanoi, ettei kesäaikaan kulje turhissa vaatteissa ja näin on myös helpompi pissiä. Painoin kämmenen tuheron päälle ja keskarilla koitin keskellä olevaa rakoa. Pillun märkyys oli runsas, koska sormi upposi helposti pehmeiden häpyhuulten kosteaan onkaloon. Koukin sormellani emättimen etureunaa ja Leena huokaili voimakkaasti jokaiseen painallukseen. Myös klitoris töpötti terhakkaana. Taitavana kielimiehenä painoin suuni maistelemaan tuota aina niin maukasta lemmenluolaa. Vetelin pitkiä nuolaisuja aina peräaukolta kohti klitorista ja sekös sai nuoren emännän huohottamaan kärsimättömästi. Tajusin Leenan laukeamisen olevan enemmän kuin lähellä ja muutama kielen työntäminen emättimeen olikin hänelle liikaa. Rouva suorastaan huusi ensimmäisen orgasmin koittaessa. Ojanpenkka tärisi Leenan vartalon tahdissa, kun hän ejakuloi suuhuni valtavan määrän lämmintä eritettä.

Annoin Leenan hetken tasoittua samalla, kun vapautin oma elimeni kesäpäivän aurinkoon. Se oli valmiina kuin partiopoika Leenan katsellessa uljasta kulliani. Hän kääntyi koskettelemaan ladattua asettani ja laski suunsa terskan ympärille. Kevyesti huulillaan Leena suukotti herkkutattia ja välillä upotti kullin syvälle nieluunsa. Paineeni oli samaa luokkaa kuin oli emännällä ollut hetkeä aiemmin. Edellisenä iltana vaimoni kanssa harrastaman seksin johdosta kykenin kuitenkin olemaan muutakin kuin minuuttimies. Pystyin sankarillisesti kestämään rouvan oraalista hyväilyä, kunnes halusin osaltani siirtyä orhin paikalle. Komensin emännän töyräälle polvilleen, jotta pääsin uudelleen nuuhkimaan kiimaista piirakkaa kuten eilen olin nähnyt orin tekevän. Muutaman nuolaisu takaapäin todisti onkalon olevan edelleen liukas ja odottava, joten siirryin varsinaiseen astutukseen.

Asetin kyrpääni runsaan karvoituksen keskelle ja terskan kärjellä hinkkasin hetken aikaa Leenan turpeita häpyhuulia erilleen. Sitten määrätietoisesti painoin kullin koko pituudeltaan rouvan pyhimpään ja nautiskelin hetken aikaa emättimen miellyttävästä puristuksesta. Vetelin kullin ulos pillusta kunnes vedon lopuksi kuului iloinen lurpsahdus ja sitten junttasin melani uudelleen pillun syvyyksiin. Yritin toimia kuten eilinen ori, riittävällä uroksen voimalla, mutta hieman rauhallisemmalla tahdilla. Sisäinen alfa-urokseni pomppasi esiin, kun tajusin hallitsevani tilannetta rouvan alistuessa asututtavaksi. Nostin toisen jalkani töyrään päälle rouvan rinnalle, jotta sain tukevan asennon lykkiä entistä pontevammin. Edessäni oli pystyssä rehevä takamus ja sen keskellä tuuheakarvainen pillu, johon rynkytin elämäni innolla.

Tässä vaiheessa vain oma nautinto oli minulle tärkeä ja omistajan oikeudella yritin ottaa tilanteesta kaiken ilon, jonka pystyin. Jytyytin emäntää takaapäin helteisessä heinäkuisessa auringonpaiseessa, kuunnellen hänen huohotustaan ja itse ähisten ja hikoillen. Muistelin eilistä hevosten näytelmää, jolloin mielikuvituksessa kullini kasvoi hevosen mittoihin lunssipäiseksi kyrväksi. Todellisuudessa maalaistalon emännän sisuksissa ponnisteli keskinkertainen pippeli. Muistin Leenan kommentin, ettei kokoa kannata kadehtia vaan tekniikkaa, jolloin jatkoin uroksen oikeudella naaraan astumista. Mielikuva aivoissani moninkertaisti nautinnon. Aikani puurrettua aivoihin nousi tunne, että kohta lähtee ja aloin jytyyttämään täydellä teholla yhä vain liukkaammassa pillussa. Viimein taivas räjähti ja kullistani ryöpsähti annos hedelmällistä siementä tamman sisuksiin. Hetken vielä työntelin veltostuvaa elintäni Leenan sisällä ja ajattelin tammarouvan astutuksen suoritetuksi.

- Tömisikö tanner riittävästi ja pöllysikö hiekka? kyselin Leenalta.

- Olet sinä aikamoinen orhi ja kestit pitkään, vastasi emäntä.

- Eihän se orikaan kauaa rynkyttänyt, joten onko ajalla suurta merkitystä.

- Kyllä kesto voi olla lyhytkin, mutta asenne sulla on kohdallaan. Otat naisen juuri kuten uroksen kuuluu tehdä. Sain kerrankin tuntea olevani vain nainen.

Aikamme juteltiin ja sitten taas pyörien selkään. Puolivälissä Leena pysähtyi pienen lammen rantaan ja marssi hame korvissa veteen. Alapää oli kuulemma yhä liekeissä ja vaati sammutusta. Taisi kuitenkin vain pesaista suurimmat spermat lampeen, jotta olisi valmis kotiintuloon. Kotona emäntä pyysi vielä kahville, johon suostuin, jotta sain samalla putsata omat vehkeeni WC:ssä. Leena pyysi poikkeilemaan kylässä, jos tulee jotain tarvetta. Lupasin pitää mielessäni ja autuaan onnellisena palasin mökille kertomaan vaimolle, että tulevan syksyn takkatulen lämpö on taas hoidossa.

Loppukesän kuluessa poikkesin säännöllisesti Kalevin ja Leenan luona turisemassa elämän menosta. Kaikkiaan neljä kertaa tuli vielä tilaisuus nuuhkia myös emännän kimmeltävää kosteikkoa. Joka kerralla isäntä teki omia hommiaan pihapiirissä ja aina temput tehtiin samalla sabluunalla. Leena pyysi minut sisälle ja käveli keittiön pöydän äärelle katselemaan ulos. Siitä näki hyvin tallille, jossa Kalevi touhusi omissa hommissaan ja lapset leikkivät pihassa. Havaittuaan tilanteen suotuisaksi, hän yksinkertaisesti veti hameen ylös selkänsä päälle ja kumartui pöydän ylle perse pystyssä minua kohti. Käskyjä en tarvinnut, vaan joka kerta polvistuin ensin haistelemaan ja maistelemaan Leenan tuuheaa karvoitusta ja nuolemaan turpeita häpyhuulia. Emätin oli aina valmiina, kuten astuttavalla tammalla kuuluukin, joten lyhyen esileikin jälkeen laskin housut puolisääreen ja tunkesin kullini tuohon ihanaan lemmenkoloon. Tilanne oli absurdi, koska samalla seurasimme isännän ja lasten touhuja sekä nautiskelimme toisistamme. Liekö juuri tuosta syystä, mutta joka kerta orgasmi oli kummallakin herkässä. Astuvan orin lailla rynkytin joka kerta emäntää omistajan oikeudella (vaikka olinkin pelkkä lainamies). Joka kerta myös Leena ennätti laukeamaan kerran tai kaksikin, ennen kuin itse pääsin perille. Johtopäätöksenä tästä voitaneen vetää, että uroksen velvollisuutena on ainoastaan astua ja tamman oikeutena on alistuneena nauttia rakastelusta.

Mielenkiinnolla odotan tulevaa kesää, kun jälleen alkaa mökkikausi. Leena jo vihjaili tulevasta sienikaudesta ja kosteista mättäistä...

Astuva orhi

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute