Herkku-puhelin
Lomalaisia
Aisankannattaja

Tämä tapahtui kesällä -2001 ja tapahtumat ovat vaikuttaneet meidän avioelämäämme sen jälkeen.

Olemme kolmekymppinen lapseton pari ja vaimoni (Sini) on vaalea 152 cm hoikka kaunis nainen, jonka vaaleuteen kai joskus aikanaan rakastuinkin. Minä taas olen tumma 171 cm ja oluesta / makkarasta on vyötärölle päässyt hieman kiloja kertymään.

Meillä on kesämökki Jyväskylän seudulla ja siellä vietämme lähes kaikki kesämme. Tuona kesänä kuitenkin saimme harvinaisia vieraita Ranskasta. Vaimoni lapsuuden aikainen ystävä oli ottanut yhteyttä keväällä ja kysynyt onko vastaanottoa hänelle ja ranskalaiselle miehelleen. Vaimoni innostui kovasti ja tiedusteli asiaa minulta. Minä taasen en oikein lämmennyt, kun kaveri ei osannut muuta kuin ranskaa. Viimein koitti heinäkuun perjantai, jolloin vieraamme saapuivat ja heidän oli tarkoitus viettää kaksi viikkoa luonamme. Minä jäin saunan lämmitykseen, kun vaimoni lähti vieraita vastaan lähellä olevalle huoltoasemalle. Mietin, että millainen nainen sieltä mahtaa saapua. Viimein kaksi autoa kurvasi pihaan ja takimmaisesta autosta tuli ulos kaunis punatukkainen minun mittaiseni nainen. Kuskin paikalta nousi ainakin kaksimetrinen musta NEEKERI. Tämä tästä vielä puuttui, eikä vaimoni ollut aiemmin tehnyt mitään selvää, millainen ystävänsä mies oli. Pariskunta esitteli itsensä Mirvaksi ja Robertiksi. Mies näytti huomattavasti vanhemmalta kuin Mirva. Mirva nauroi ja halasi minua ja vaimoani ja sanoi, että Robertia voi kutsua Roopeksi. Kaveri kätteli meitä ja vaimoni katseli haltioissaan isoa neekerikolossia. Roope oli kuulemma 48-vuotias ja työskenteli kuntosaliväline edustajana. Kaverilla oli ainakin 50 numeron kengät ja hartiat kuin ladon ovet. Menimme sisälle mökkiimme ja tein meille paukut tervetulotoivotuksien kera.

Ilmoitin, että vieraat voivat mennä saunaan ensin ja minä ja Sini menemme sitten. Panin merkille kuinka kaverilla oli jo vähän harmaata ohimoilla ja kuinka tutkivasti hän katseli Sinin tiukkojen shortsien peittämää kiinteää persettä. Mirva oli hieman pyöreä ja muodot silti paikallaan oleva pakkaus. Roope ei puhunut kuin ranskaa ja kuunteli hiljaa kun naiset keskustelivat ja vaihtoivat kuulumisia. Viimein vieraat nousivat ja siirtyivät saunalle. Otin myös viinaa mukaan ja siirryimme Sinin kanssa saunan päädyssä olevalle terassille. Aikansa löylyteltyään vieraat tulivat ulos ja menivät uimaan. Mirvan perse keikkui kiivaasti ja työväli näkyi takaapäin kävellessä leveänä hahlona. Roopen kiinteä perse oli uimahousuissa ja huomasin kuinka täynnä housujen etumus oli. Sini katseli lasittunein silmin hikisen neekerin uimaan menoa. Viimein vieraat saivat saunottua ja he pitivät siitä kovasti. Menimme vaimoni kanssa saunaan ja he jäivät terassille olutta särpimään. Kysyin Siniltä saunassa, että eikö tämä tosiaan tiennyt, että Mirvalla on neekeri ja että hän on melkein parikymmentä vuotta vanhempi kuin Mirva. Vaimoni sanoi kuullensa asian, mutta ei kutsuessa ajatellut siitä mitään negatiivista. Omistamme aika kattavan porno-filmi valikoiman ja olen pannut merkille, kuinka vaimoni pillu on ollut märkänä jos on esitetty neekerin ja valkoisen naisen naimista. Selvästi olen huomannut hänen kiihottuvan siitä. Menimme myös uimaan ja kuulin vieraiden taputtavan käsiään kun Sini tuli jälkeeni saunasta. Noustessamme vedestä vaimoni käveli edelläni laiturilla kiinteä perse keikkui ihanasti ja huomasin miten Roope katseli häntä pitkään.

Syömisen ja saunomisen jälkeen siirryimme mökkiin sisälle, jossa keskustelimme ja otimme teräviä. Roopekin alkoi laukoa suomenkielisiä sanoja mitä osasi keskustelun joukkoon. Naiset nauroivat ja pitivät Roopea vitsikkäänä. Viimein tuli maata menon aika ja ilmoitimme, että vieraat voivat nukkua yläkerran parvella ja me nukumme keittiön lattialla, että on jonkinlainen rauha kun on katto tällä osalla päällä, muuten huone on auki ylös saakka. Minua väsytti niin pirusti ja nukahdinkin heti. Heräsin kuitenkin yöllä yläkerran ääniin ja huomasin Sinin olevan myös silmät auki vieressäni. Mirva voihki raskaasti ynisten ja sänky natisi säälimättä naimisen tahdissa. Kuului maiskahtavia litsahtavia ääniä, jotka arvelin kuuluvan kyrvän työntyessä märkään pilluun. Koitin Sinin pikkuhousujen verhoamaa häpykumpua ja märkyys oikein tulvi housujen läpi. Sitten yläkerrassa tilanne riistäytyi ilmeisesti hallinnasta ja Mirva alkoi vollottaa suoraa huutoa ja sänky liikkui lattiaa vasten työntöjen tahdissa. Neekeri nussi voimalla ja pillu litsahteli kuuluvasti alakertaan saakka. Hieroin Sinin pillua ja huomasi, että hänkin oli saamassa orkkua. Sitten yläkerrassa Mirva sai orkkunsa ja neekeri purki ilmeisesti spermansa pilluun. Vaimoni laukesi myös kättäni vasten kuuluvasti voihkaisten. Kuulimme, että vieraamme on siirtymässä alas rappusia ja suljin silmäni muka nukkuen. Roopen tullessa pyyhe kainalossa alas lattialle näimme vaimoni kanssa suurimman näkemämme kyrvän puolitanassa hikisen neekerikolossin varressa.

Mirva tuli myös alas ja he menivät ilmeisesti uimaan. Nukahdimme vaimoni kanssa ja aamulla ihmettelimme herätessämme missä vieraamme ovat Samassa he tulivat sisään, olivat jääneet nukkumaan saunan yhteydessä olevaan huoneeseen. Seuraavana yönä saimme taas kuunnella kuinka musta mies nussii pitkään ja nauttimalla vaimoaan.

Vaimoani tuntui kovasti kiihottavan nämä naimisen äänet ja olihan se kieltämättä aika eläimellistä naimista ja pillun litsahtavat maiskahdukset olivat kiihottavaa kuunnaltavaa.

Ajattelin, että miten jo melkein 50:en mies jaksaa tuntitolkulla nussia ja oli ilmeisen kokenut pidättelykyvyssään. Mirva sai useat orkut ja märän pillun litinä säesti mökkimme kellon äänen.

Viikko meni saunoessa ja seurustellessa, Mirvan toimiessa tulkkina Roopen ja meidän kommunikoidessa. Vieraamme pyysivät saada nukkua saunan huoneessa, ilmeisesti halusta saada naida rauhassa. Mirva antoi ymmärtää, että Roope on kova naimaan ja haluaa miltei joka yö. Sini kuunteli korvat höröllä ystävänsä kehuja. Panin jälleen merkille miten tämä kokenut harmaaohimoinen neekeri katseli vaimoni tiukkaa vartaloa. Olimme aiemmin sopineet, että pidämme pienet juhlat viikonloppuna, jolloin kutsumme pari pariskuntaa kylään. He olivat työkavereitani vaimoineen. Risto ja Saila ovat nelikymppisiä, onnellisesti naimisissa parin lapsen kera. Mika on 28 ja kova viinamies. Hän seurustelee 22 vuotiaan Nellan kanssa, joka on erittäin kaunis pienikokoinen blondi. Ystävämme hätkähtivät nähdessään vieraamme ja naiset tuntuivat olevan kovin kiinnostuneet Roopesta. Ilta kului ankarasti viinaa nauttiessa ja Mika tuntui olevan valmista kauraa nukkumaan. Hän nukahtikin alakerran sohvalle ja naiset, myös Mirva halusivat mennä yläkertaan siskon petille.

Roope lähti saunalle ja Risto tuli Sinin paikalle keittiön lattialle. Naisetkin tuntuivat olevan melko huppelissa. Olin varmaan nukkunut pari tuntia ja lähdin ulos kuselle. Kävelin saunan suuntaan ja poikkesin polulta heittämään vettä.

Kustessa kuulin saunan huoneen avoimesta ikkunasta naisen kiihottunutta voihketta.

Ajattelin, että Mirvan on alkanut tekemään miestään mieli. Hiivin ikkunan alle ja kuulin kun sänky rytisi. Tiesin, että neekerikolossi nai siellä rajusti. Nostin päätäni ja näky sai minut jähmettymään. Isot jalat näkyivät ikkunaan päin ja lihaksikas perse paineli ahnaasti avoimien reisien välissä. Naiminen oli jatkunut jo jonkin aikaa, kun hiki virtasi selästä oikonaan. Kyllä siellä Mirva saa kunnon hoitoa, ajattelin. Samassa Roope veti järkyttävän kokoisen kyrvän pois pillusta ja nousi seisomaan. Samalla näin tyrmistyneenä, ettei nainen ollutkaan Mirva vaan nuori Nella. Roope meni sängylle selälleen ja Nella hyppäsi Roopen kasvojen päälle. Suuret lapiomaiset kädet pitivät kieppuvaa pientä persettä paikallaan ja paksu kieli oli tehdä naisen sekopäiseksi. Eivätkö he yhtään ajatelleet, että joku sisällä olijoista saattaa herätä.

Mika nukkui humalassa autuaan tietämättömänä, kun morsian saa saunalla hoitoa. Samassa Nella nousi sängyllä pystyyn ja laskeutui neekerin vatsalle. Kaunis vaalea tukka vain hulmahti, kun pieni kätönen ohjasi ranteen paksuisen kyrvän pillun huulille. Nellan selkä kiilsi hiestä kun kyrpä jyysti tiensä pilluun. Tämä vanha musta kehäkettu antoi altapäin sellaista hoitoa nuorelle blondille, että ei ole varmaan saanut koskaan. Muulin kokoinen kyrpä saavutti pillun perukan ja Nella voihki kuuluvasti. Huomasin, että Nella oli saamassa kovaa orkkua. Samassa neekerin isot kädet painelivat kiinteää persettä ja nostivat naisen pois kyrvän päältä. Ei saatana kellään voi olla tuollaista kyrpää joka sykki Nellan selkää vasten. Roope halusi nauttia tästä nuoresta blondista, eikä päästänyt vielä siementään liikkeelle. Mika rassukka ei tiennyt mitään, että nuorikon kiinteää persettä venytetään isolla kyrvällä väljemmäksi. Samassa neekeri kiepsautti Nellan alleen ja levitti jalat auki. Nella piti käsissään isoa mustaa kyrpää ja ohjasi sen reijälle. Roope laittoi lapiokädet kieppuvan perseen alle ja painoi kerralla kyrvän tyveä myöden pilluun. Nussinta oli rajua ja Nella vollotti orkun kynsissä. Perse vispasi horkassa altapäin ja ihmettelin neekerin kestokykyä orkun pidätyksessä. Kyrpäni seisoi kovana näkemästäni kiihottuneena. Eikö tuo elukka lopeta koskaan, sillä sehän repii tuon pienen naisen tavaran. Sitten sain todistaa kun neekeri otti kätensä perseen alta pois ja nousi käsiensä varaan. Alkoi kieppuva naiminen ja aina välillä se runnoi kyrvällä pohjille saakka. Nella voihki orkun kynsissä ja samalla märkä musta perse alkoi tuuppia lyhyttä iskua pohjille saakka. Tiesin, että se purkaa kuumaa spermaa, tämän nuoren naisen sisään. Kyrvän varsi vain vilkkui valkoista tahnaa pinnallaan. Nella huusia, että apua sattuu sattuu, älä lopeta, älä lopeta. Orkku tuli jälleen ja naiminen taukosi. Mieleni teki mennä sanomaan, että kai ehkäisy oli kunnossa. Olin mennä sisään ja pyytää Nellaa heti sisälle, ennen kuin joku mökissä herää. Lähdin kiireesti mökiin ja siellä nukuttiin autuaan tietämättömänä koko tapauksesta. Odottelin hetkisen ja samassa Nella tuli sisälle aivan märkänä, mutta oli ilmeisesti käynyt uimassa peittääkseen naimisen tuoksut.

Katsoin peiton rakosesta ja huomasin kun hän varmisti Mikan nukkuvan. Nella kömpi siskonpetiin, jossa muut naiset nukkuivat. Hän oli varmaan yöllä mennyt vessaan vai liekö illan mittaan sopinut neekerin kanssa, että tulee saunamökkiin käymään. Aamulla nousimme ylös ja Mika valitti kauheaa krapulaansa. Roopekin tuli saunalta aamiaiselle ja suuteli Mirvaa kaikkien nähden. Katsoin Nellan päälle, joka oli hieman hermostunut. Varmaan oli pillu kipeänä tämän aasin käsittelyn jäljiltä. Vieraat läksivät sunnuntaina kotiinsa ja Ranskan vieraiden viimeinen lomaviikko meillä alkoi. Tämä sitten vaikuttikin meidän neljän elämään ratkaisevasti. Maanantaina Mirvan oli pakko mennä käymään Oulussa veljensä kummityttöä katsomassa, mutta hän ei halunnut viedä Roopea mukanaan. Veli oli ilmoittanut että parempi, ettei tuo tätä ulkomaan elävää nähtäväksi. Mirva lähti ajamaan Ouluun klo 10:n maissa ja me jäimme mökille kolmestaan. Puolen päivän seutuvilla minulle soitettiin töistä, että suuri asiakkaamme haluaa tulla saunomaan Laajavuoreen. Samalla olisi tarkoitus puhua syksyn kaupoista ja syödä hyvin. Ilmoitin, että minulla on vieraita, mutta se ei auttanut. Sanoin Nellalle, että heittää minut sinne ja hän voi käydä samalla kaupassa. Roopen oli jääminen yksin mökille. Vaimon oli puhe käydä kotonamme kastelemassa kukkia ja odottaa samalla minua palaverista. Olimme kokoustaneet noin 2 tuntia, kun puhelimeeni tuli tekstiviesti vaimoltani: tulen hakemaan sinua vähän myöhässä kun ajelin tässä Jämsään siskolleni, soita kun olet vapaa. Minut valtasi epätietoisuuden tunne ja aloin miettimään, että jos vaimo ei mennytkään siskolleen. Pyysin johtajalta lupaa poistua kesken tilaisuuden, muka vaimoni on vietävä lääkäriin, kun oli astunut mökillä lasinsiruun. Tilasin taksin ja suunnistin kohti mökkiämme. Olin varma, että vaimoni autoa ei ole mökillä ja viheltelinkin onnellisena, kun pääsin palaverista tällä siivellä kesken päivän. Sanoin taksille, että jättää minut pikkutien päähän, josta ajattelin kävellä mökille. Saavuin viimein mökille ja etupihalla ei ainakaan autoa näkynyt. Kävelin reippain mielin mökkiä kohden ja samalla huomasin meidän automme mökin takana. En ymmärtänyt mitä tämä tarkoittaa ja ajattelin vaimon tulleen hakemaan jotain mennessään siskolleen. Avasin mökin oven ja huomasin sen olevan tyhjä. Lähdin kävelemään rantaan päin ja olin astumassa saunan terassille, kun äänet sisältä pysäyttivät minut. Hiivin ikkunan alle ja kuulin heikkoa mutinaa. Ikkuna oli raollaan ja hyttysverkko peitti aukon. Mitä pirua tämä tarkoittaa ja samassa kuulin voihkaisun, jonka tunnistin Sinin ääneksi. Katsoin varovasti hyttysverkon läpi ja ihoni nousi kananlihalle. Tätä oli varmaan suunniteltu pidemmän aikaa ja Sini luotti, että Mirva tulee Oulusta vasta seuraavana aamuna ja minä olen 20 km:n päässä palaverissa. Musta harmahtava pää kieppui vaimoni jalkojen välissä ja Sini oli sängyllä selällään neekerin ollessa lattialla kontillaan. Siinä minä seisoin katselemassa kun vaimoani nuoltiin. Isot mustat kivekset riippuivat lattiaa vasten ja ainakin 50:n numeron jalat pitivät miehen tukevasti pillun kimpussa. Ei saatana, eihän minulle voi käydä näin?

Neekeri piti käsillään reisien ympäriltä pillun suutaan vasten. Sinin perse kieppui holtittomasti ja kädet pitivät neekerin harmahtavasta säkkäräpäästä kiinni. Huomasin vaimoni äänestä, että orkku oli lähellä. Samassa kolossi nousi pystyyn ja järkyttävä kyrpä seisoi kivi kovana navan yläpuolelle vatsassa kiinni. Samassa huomasin kortsupaketin yöpöydällä, eli Sinin on täytynyt ostaa niitä ennen paluutaan mökille. Paketin vieressä oli kännykkä odottamassa soittoani Laajavuoresta, että koska saa tulla hakemaan. Sini nousi istumaan ja avasi paketin ja samalla runkkasi pienessä vaaleassa kädessään paksun kyrvän vartta ja sormet eivät läheskään yltäneet paksun tyvikyrvän ympäri. Toisella kädellä hän hieroi tomaatin kokoista kyrvän päätä ja katsoi lasittunut ilme kasvoillaan pikimustan kyrvänvarren nahan liikettä edestakaisin.

Hän venytti kortsun äärimmilleen paksun kyrvän päälle ja huomasin siinä olevan melkoisia vaikeuksia saada sopimaan. Sitten vaimo heittäytyi sängylle selälleen ja riuhtoi neekerin päälleen. Tämä alkoi hieromaan käsillään kyrpäänsä Sinin pillun huulia vasten. Siitä aiheutui ulos asti kuuluvat litsahdukset. Samassa pää muljahti sisään ja vaimo valitti itkuisella äänellä, että repeää, tekee ihanaa. Olin aivan turtana ja suuta kuivasi. Lihaksikas perse antoi peruuttamattoman käskynsä ja kyrpä painui kohteeseensa. Vaimo huusi ja itki orkun kourissa. Roope paineli kyrpää sisään reipasta tahtia ja hiki kiilsi pakaroilla.

Tätä jatkui jonkun aikaa ja märän pillun litinä kuului ulos saakka. Yhtäkkiä Roope lopetti naimisen ja käänsi Sinin vatsalleen sängylle. Samalla hän asettui kontilleen ja roplasi muniaan. Sini nosti perseensä pystyyn ja samalla murjaani painoi aasin kalunsa syvälle pillun uumeniin. Lapiomaiset kädet vetelivät pientä vaaleaa naistani mustan kyrvän varrella. Samassa naiseni huusi taas orkun kourissa. Mieleni teki keskeyttää akti, mutta en uskaltanut kun tämä vanha iso kolossi näytti hikisenä niin hurjalta. Sitten neekeri alkoi pidättelemään ja vetäisi kyrvän ulos. Samassa hän käänsi Sinin selälleen ja huomasin kuinka vaimoni oli hiuksia myöden hiessä ja märkänä. Neekeri vedettiin päättäväisesti naimaan ja ISO kyrpä haki kuumaa silmäkettä johon työntyä. Ihmettelin, kun en erottanut kortsua kyrvän päällä ja samalla syykin selvisi. Näin lattialla käytetyn kortsun ja samalla minulle valkeni, että miksi hän oli roplannut välillä munillaan. Tämä neekeri kolossi oli riisunut kyrpänsä paljaaksi. Ei saatana ajattelin, että nehän nai ilman ehkäisyä. Miksi minulle tapahtuu tämä ja tuntuu, että maailma murenee käsiin. Samalla kuulin ihastuksen huudon kun kolossi painoi kohtuun saakka. Vilkaisin sänkyyn päin ja sain todistaa voimakkainta naimista mitä olen nähnyt. Sitten keksin keinon, millä voin keskeyttää tämän naimisen ja estää mahdollinen siitostapahtuma. Pelotti ajatella mahdollista vahinkoa ja kun olin huomannut silloin miten neekeri oli Nellaa naidessa menetellyt. Laski silloinkin paljaalla kyrvällä nuoreen tyttöön säälimättä paksun vuolaan sperma vuotonsa. Tuskin silloinkaan edes kysyi, onko ehkäisy kunnossa, mutta nyt Sini oli tuonut kortsut, joista piti kyllä päätellä, että ei naida paljaalla. Lähdin varovasti hiipimään mökille päin ja soitin kännykällä vaimolleni mökin takaa. Kännykkä hälytti ja kesti loputtoman kauan kun hän vastasi. Ääni oli hätääntyneen oloinen ja hengästynyt. Sanoin, että nyt olen vapaa ja voisi tulla hakemaan. Sini sanoi, että ota muutama paukku loman kunniaksi, sillä hänellä ja siskolla on jut

ut niin pahasti kesken. Pyysin kuitenkin, että lähtisi heti tulemaan, johon vaimo vastasi, että kahvit on tulemassa ja juo ne ensin. Kyllä sulla nyt kuluu aika siellä hetken baartiskillä. Vaimo lupautui tulemaan mahdollisimman pian ja lopetimme puhelun. Kuvittelin miten neekeri hieroi paksuilla sormillaan märkää blondipillua vaimoni puhuessa minulle. Samalla lähdin hiipimään saunamökille päin ja toivoin, että siellä jo puetaan vaatteita päälle. Kävelin reippain askelin ollessani 5 m:n päässä avoimesta ikkunasta kuulin kauhukseni voihketta ja naimisen ääniä. Ei perkele, ne on päättänyt jatkaa naimista loppuun ja vaimo pettää minua oikein olan takaa tämän neekerin kanssa. Hiivin ikkunan alle ja sisällä neekeri jyysti vaalean nuorikkoni päällä päättäväisesti ja Sinin on täytynyt huomata, että saa paljasta kyrpää. Neekerin kädet olivat vaimoni kiinteä perseen alla ja musta pajavasara perse paineli pohjia myöden. Hiki virtasi tämän hevosen selästä virtanaan ja sänky rytisi liitoksistaan. Samassa kolossi nyppäsi hevosen kokoisen kyrvän pillusta ja jäi huohottamaan vaimoni päälle. Taas sain todistaa pidättämisen mestarin laukeamisen kestoa ja kykyä estää orkun tulo ja pitkittää nautintoa. Suuret munat liikkuivat vaimoni reisien päällä ladaten nestettä täyteen. Sini suuteli neekeriä kiihkeästi ja piti lihaksikkaasta selästä käsin kiinni. Näin vaimoni käsien hakeutuvan neekerin poskille ja suutelu oli todella kiihkeää. Minua vitutti ja samalla kiihotti näkymä huoneesta, sekä se että hakemaan ei tuntunut olevan mikään kiire. Sitten neekeri nousi taas kontilleen vaimoni jalkojen väliin ja Sini tarttui paljaaseen jättikyrpään kasin käsin lumoutunut katse silmissään. Samassa neekeri otti Sinin syliinsä ja vaimoni junttasi paalun pilluunsa. Neekeri oli konttaistunnassa sängyllä ja vaimoni hieroi pilluaan sylissä. Seuraavaksi Roope kaatoi vaimoni selälleen ja Sini ohjasi voihkien kyrvän huulille. Neekeri oli käsiensä varassa ja kiiltävä kyrpä painui naiseeni. Perselihaksista näin miten tämä lähes 50:n musta nussija nautti nuoresta naisestani. Samalla sain jälleen korviini kimeät orkun aiheuttamat kiljahdukset kun neekeri veteli pohjille saakka. Hiki juoksi kummankin iholla ja vaimon perse vispasi ympyrää alla. Toivoin salaa, että neekeri vetää mällin vatsalle, sillä vetojen rajuudesta ja pituudesta päättelin laukeamisen olevan lähellä. Ei saatana en uskalla mennä väliin, sillä katsoin vain horkassa kyrpä pystyssä, kuinka rakas vaimoni saa sellaista hoitoa, että oksat pois. Neekeri kehui huonolla englannilla vaimoni vaaleutta ja hieroi kourillaan valkoista tukkaa. Sitten huomasin, että orkku tuli Sinille jälleen ja hän veti neekerin turpeat huulet omiaan vasten tarttumalla harmahtavasta päästä. Samalla Roope runnoi kyrvän kahvaa myöden ja perselihakset pumppasivat lyhyttä iskua. Tästä tiesin, että siitosnesteet siirtyivät vaimoni pilluun, sillä olinhan nähnyt vastaavan tapahtuman neekerin naidessa Nellaa. Neekeri urahteli eläimen lailla ja valkoisessa liisteessä oleva kyrpä liikkui hitaasti pillussa edestakaisin. Ajattelin, että ei kaveri vetänyt pois vaan surutta laski nuoreen naiseen aikamiehen paksun vellisuihkun, joka varmaan on siittiöiden kyllästämä. Tärisin kiukusta, jos tämä musta uros nussi ja siitti nuorikkoni. Hiestä märkä neekeri kierähti vaimoni viereen ja huomasin kyyneleitteni läpi, kuinka paksu valkoinen noro juoksi patjalle Sinin pillusta. Samalla lähdin kävelemään mökkiin päin ja siitä edelleen mökkitietä pitkin päätielle. Puolen tunnin kuluttua kuulin lähestyvän auton äänen takaani ja käännyin kävelemään mökille päin. Vaimoni tuli autolla ja iloisesti huusi, millä olen tullut tähän saakka. Vastasin, että taksilla ja kun oli niin ihanan lämmin, niin päätin kävellä. Vaimo sanoi, että oli käynyt kotona laittamassa saunaan tulet kun oli palannut Jämsästä. Istuin autoon ja lähdimme takaisin mökille päin. En uskaltanut paljastaa vaimolleni, että olin nähnyt kaiken. Panin merkille, miten tuo musta kolossi katsoi vaimoani silmiin kun tulimme mökille. Saunoimme ja istumme iltaa kahden, sillä Roope halusi olla omissa oloissaan saunamökissä. Yöllä en saanut unta, vaan mietin näkemääni. Tämä jo iällä oleva neekeri oli saanut jo kahta nuorta pillua meidän mökillä ja tuntui olevan kovin nuoren naisen perään. Muistelin, miten vaimoni oli nauttinut naimisesta neekerin kanssa ja mieleeni palasi kuva hikisestä lihaksikkaasta perseestä kun mies oli purkanut spermansa sisään. Mirva saapui seuraavana päivänä ja loppuloma meni taas aivan kivasti, kun tiesin Mirvan antavan miehelleen pilluaan, ettei tarvitse huolehtia vaimostani. Lomat loppuivat aikanaan ja palasimme töihin ja vieraat lähtivät Ranskaan. Töissä sitten se kaikki karmeus paljastui, kun Nella ja Mika olivat menossa eri teille. Nella oli tunnustanut nussineensa neekerin kanssa Mikan nukkuessa ja oli nyt raskaana tälle murjaanille. Toimitin asian vaimolleni ja samalla sain kuulla, että tämä ISO kullinen musta nussija oli siittänyt myös minun nuoren vaimoni. Panin silloin kyllä merkille, miten paksua sen sperma oli, jota se laski nuorten naisten sisään paljaasta kyrvästä mitään seurauksia ajattelematta. Samalla tunnustin vaimolleni näkemäni. Suhteemme on ollut melko viileät sen jälkeen ja odottelemme nyt vain lapsen syntymää, jonka tämä vieras siitti vaimolleni. Nyt myös ymmärrän, että vaimoni pääsi mustan kyrvän lumoihin, kun katselimme alan filmejä ja päätti toteuttaa unelmansa hinnalla millä hyvänsä.

"aisankannattaja"

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute