Herkku-puhelin
Lihaksikas kundi
Anna

Olin jo jonkin aikaa käynyt eräällä kuntosalilla erinäisistä syistä ja suuntasin sinne taas eräänä lauantai-iltana kiusaamaan itseäni stepperin ja kuntopyörän kanssa. Mielestäni illat ovat yleensä parasta aikaa, sillä vaikkei siellä olekaan samalla tavalla silmänruokaa, ovat ainakin laitteet vapaampia eikä tarvitse itse tuntea silmiä selässä. Tälläkään kertaa ei salilla ollut kuin eräs afrikkalaisperäinen kundi, jonka isoa ja lihaksikasta olemusta olinkin muutamia kertoja aiemmin sivusilmällä ihaillut. Omassa harhaisessa mielessäni kuvittelin myös hänen kiinnittäneen huomionsa minuun, mutta rauhoituttuani suljin ajatuksen pois mielestäni.
Salilla oli todella hiljaista lukuun ottamatta taustalla soivaa radiota ja hiljaista laitteiden ääntä. Kuntopyörää polkiessa ja paremman tuijotettavan puutteessa ihastelin miehen selkälihaksia jotka liikkuivat isoina hänen treenatessa taljalla. Myös käsien lihakset näyttivät mahtavilta lihasten pullistuessa jokaisella vedolla.
Yht´äkkiä kuntopyöräni poljin irtosi, jalkani pamahti kovaa lattiaan ja loukkasin hieman nivustani. Myös parkaisuni taisi herättää hieman huomiota, sillä mies kääntyi katsomaan suuntaani. Punastellen aiheuttamaani meteliä, astuin alas pyörän päältä ja aloin yrittämään laittaa poljinta takaisin paikoilleni. Se ei osoittautunutkaan helpoimmaksi tehtäväksi, sillä irronnutta ruuvia oli todella vaikea saada kieritettyä takaisin. Hetken ähistyäni ja puhistuani kuntopyörän vieressä kuulin äänen takaani:
"Voisinko jotenkin auttaa sinua?"
Vastasin nopeasti selviäväni itsekin, mutta mies kyyristyi viereeni ja pyysi ojentamaan osat hänelle. Tein kuten hän pyysi ja hän suoriutui siitä sekunneissa kun itseltäni siihen oli jo kulunut minuutteja. Kiitin häntä kauniisti hymyillen ja hän totesi vain olevansa iloinen voidessaan auttaa.

Nousin takaisin pyöräni päälle ja mies tulikin viereiselle pyörälle. Koitin keskittyä polkemiseen mutta jotenkin äskeisen tapahtuman takia en voinut olla jatkuvasti vilkuilematta sivulleni ja toinenkin taisi sen huomata. Hetken kuluttua hän jo kysyikin mitä kaltaiseni tyttö tekee tähän aikaan lauantai-iltana salilla eikä esimerkiksi baarissa? Vastasin hänelle pitäväni illoista, sillä kuten sanoin, on silloin enemmän laitteita vapaina enkä erityisemmin pidä täysistä kuntosaleista.
Hän vastasikin olevansa samasta syystä siellä jatkaen kommentilla ettei häntä haitannut että oli joutunut kahden kanssani salille. Kuitenkin huomasin ettei hän sanonut sitä ihan vakavissaan ja paljastikin taas hymynsä tuon sanottuaan.
Jatkoimme molemmat polkemista tahoillamme, mutta jää väliltämme oli nyt rikottu ja keskustelimme niitä ja näitä polkemisen ohella. Hän kertoi mm. kuinka oli saanut opiskellessaan ghanalaisessa yliopistossa suomalaiselta yritykseltä stipendin ja mahdollisuuden opiskella Suomessa ja kuinka oli edelleen tällä tiellä. Hänen juttujaan oli mukava kuunnella, mutta itse yritin välttää kertomasta itsestäni, sillä en todellakaan ole kaikkein avoin. Erilaisista syitä johtuen.
Kesken juttelun hän kuitenkin hiljeni, katsoi pitkään minuun ja kysyi haluaisinko lähteä hänen kanssaan illalla vielä lasilliselle tai kahville. Pudistin hieman päätäni ja vastasin etten ollut varma tahtoisinko enää tähän aikaan lähteä minnekään ulos ja totesin vielä olevani aika huono muutenkaan käymään ulkona. Hän ei oikein hyväksynyt vastaustani vaan alkoi maanittelemaan mutta yritin kuitenkin pysyä tiukkana ja kieltäytyä kutsusta.
Siirryin pois pyörän päältä istumaan viereiselle penkille ja mies seurasi minua ja tuli viereeni istumaan. Hän totesi että pyysi minua ulos ennen kuin edes olimme esittäytyneet. Hän esitteli nimekseen Sam johon vastasin olevani Anna. Sam jatkoi maanitteluani ulos lähtemiseksi ja lopulta keräsin rohkeuteni ja sanoin etten ehkä ole se treffiseura jota hän hakee. Hän katsoi minuun naurahtaen ja sanoi taitavansa ymmärtää mistä oli kyse. Hätkähdin hieman ja kysyin mitä hän oikein tarkoitti. Hän jatkoi että on niin kauan kun olemme käyneet samaan aikaan salilla kiinnittäneensä minuun huomiota etten ole aivan tavallinen tyttö. Säikähdin ensin hieman hänen sanomisiaan mutta ennen kuin sain suutani auki, hän jo jatkoi ettei sillä niin kahvittelussa tai lasillisella ollut väliä ja pyysi minua jälleen kanssaan ulos.
Ehkä asenteeni salaisuuden paljastuttua hieman pehmeni, sillä lupauduin iltakahvittelemaan hänen kanssaan mutta ehdolla, että hän tulisi luokseni. Enhän ollut edelleenkään innokas lähtemään ulos ja hän tuntui sellaiselta, jonka kotiinkin uskalsi päästää. Eihän kuitenkaan komeaa miesseuraa liian usein ole tarjolla. Sovimme näin että kävisimme vaihtamassa vaatteet ja tapaisimme ulkopuolella hetken kuluttua.
Ajaessamme autollani kotiani kohti, avauduin hieman enemmän menneidyystäni, siitä kuinka olin jo lapsena tuntenut olevani tyttö, useiden välieni rikkoutumisesta, hormonihoidoistani sekä kivuliaista leikkauksista joiden rahallista arvoa en enää uskalla edes laskea. Samuel tuntui ottavan hyvin kaiken vastaan sekä osoitti ymmärrystä lisäten, että vaati kuitenkin huomattavaa rohkeutta lähteä tielle jolla olin. Kerroinkin viettäneeni monta unetonta yötä ja vieläkin puntaroivani montaa asiaa mutta etten varmasti koskaan voisi tehdä ns. viimeistä askelta. Lopullinen muutos tuntui kuitenkin jotenkin niin kaukaiselta ajatukselta. Kerroin kuitenkin olevani tyytyväinen siihen mitä olen nyt.
Saavuimme kerrostaloni pihaan ja kävelessämme kohti rappuani, kiinnitti piha aina päivystävä poikajoukko huomionsa parimetriseen afrikkalaiskundiin ja 158 senttiseen blondinhupakkoon. Ehkä ylimielinen vilkaisuni heidän suuntaansa sai taas heidän mielenkiintonsa kiinnittymään johonkin muuhun.
Saavuttuani kotiini, pyysin Samia tekemään olonsa mukavaksi ja istumaan sohvalle siksi aikaa kun kävisin äkkiä suihkussa. Sam teki kuten pyysin ja riensin suihkuun. Suihkun jälkeen puin hieman läpikuultavat pitsiset alushousut sekä flirttailevasti valkoiset olohousuni ja t-paidan. Kysyin vielä makuuhuoneestani Samilta halusiko hän todellakin vielä tähän aikaan kahvia vai ottaisiko mielummin lasin punaviiniä. Kuten omasta, myös Samin mielestä punaviini olisi tähän vuorokauden aikaan parempi, joten otin kaapista reilun puolikkaan pullon sekä lasit ja menin Samin viereen sohvalle juttelemaan. Jatkoimme keskustelussa siitä mihin aiemmin jäimme ja ennen kuin huomasimmekaan, olimme jo ehtineet tyhjentään pullon. Kysyin Samilta haluaisiko hän vielä lasillisen ja saatuani myönteisen vastauksen, lähdin hakemaan keittiöstä uutta pulloa. Kun olin keittiössä avaamassa viinipullon korkkia, kuulin takanani askeleita ja yht´äkkiä tunsinkin Samin kädet lanteillani.
En kai vain säikäyttänyt ja voinko taas auttaa? Hän kysyi normaalilla iloisella äänellään.
Ynähdin vain vastaukseksi vääntäen yhä pulloa auki. Kun korkki aukesi, käännyin nopeasti ympäri, varvistin ja pussasin Samia nopeasti huulille. Jälleen hänen kasvoilleen levisi hymy, hän kumartui ja suuteli minua intohimoisesti. Suutelin Samia samalla intohimolla takaisin samalla repien hänen t-paidan pois housuista ja liikuttelin käsiäni pitkin hänen lihaksikasta selkäänsä. Sam alkoi myös liikutella käsiään pitkin kylkiäni ylösalas käsien välillä osuen leikkauttamiini b-kupin rintoihin. Tunsin oloni jotenkin turvalliseksi tuon ison miehen syleilyssä ja toivoin ettei hän koskaan päästäisi minusta irti. Sam alkoi kuitenkin laskea käsiään kohti housujeni resoreita ja alkoi hitaasti valuttaa niitä yli lantioni joka oli myös saanut naisellista pyöreyttä hormonien takia. Liikuttelin hieman jalkojani, jolloin olohousuni putosivat nilkkoihin joista potkin housut keittiön pöydän alle.
Aloin repimään Samilta paitaa päältä ja kun hän lopulta sai sen päänsä yli, edessäni oli juuri se lihaksikas näky jota olin aina salillakin kuvitellut. Edelleen suudellessamme liikutin toista kättäni pitkin selkää ja toista liikutin yli hyvin muodostuneiden rinta- ja vatsalihasten kohti hänen housujensa vyötäröä. Tässä vaiheessa Sam työnsi minut hetkeksi poispäin itsestään ja alkoi nostaa paitaani pääni yli paljastaen rintani. Sam katsoi ihastellen rintojani hetken ja laittoi kätensä rinnoilleni pyöritellen peukaloita kivikovien nännieni päällä. Tunsin itseni jotenkin avuttomana seisoessani vain alushousuilla ison miehen edessä mutta toisaalta tilanne tuntui erittäin kiihottavalta ja jännittävältä. Sam kyykistyi eteeni, laittoi kätensä pakaroideni päälle ja otti nännini suuhunsa aloittaen pyörittää kieltä sen ympärillä. Voihkin nautinnosta sillä rintani ovat erittäin herkät ja pelkkä nänneihin koskeminen saa minut kiihottumaan. Rintojani imien ja nuollen hän liikutti käsiään pitkin peppuani välillä peppuaukkoani alushousujen päältä hieroen. Paloin jo halusta saada tuota miestä ja sanaakaan sanomatta vedin itseni poispäin hänen otteestaan. Varvistin hieman, suutelin häntä rajusti lähtien sitten liikuttamaan kieltäni hitaasti alaspäin pitkin hänen leukaansa ja kaulaansa. Toisella kädellä hieroin hänen nänniään ja pyöritin hitaasti kieltä toisen mustan nännin päällä sitä välillä varovasti imien. Samin hengittäessä raskaasti, lähdin hitaasti liikuttamaan jälleen kieltäni pitkin hänen lihaksikasta vatsaansa ja polvistuen hänen eteensä. Suutelin hänen vatsansa aluetta ja liikutin käteni housun vyötäröä pitkin hänen takapuoleltaan vyönsoljelle. Sain vyönsoljen helposti auki ja nopealla riuhtaisulle avasin hänen farkkujensa napit. Samalla kun aloin laskemaan hänen farkkujaan ja boksereitaan, aloin suutelemaan hänen vatsaansa ja etenin koko ajan alaspäin. Otin hänen puolijäykästä kalustaan kiinni ja avasin silmäni. Edessäni oli valtava ympärileikattu, suonikas kyrpä joka oli kaunein minkä olin koskaan nähnyt.
Sam oli ajellut itsensä täysin posliiniksi joka sai tuon kyrvän näyttämään vieläkin isommalta ja kiveksetkin olivat valtavat. Otin hänen toisen kiveksen suuhun ja aloin imeä sitä ja tunsin kuinka tuo iso musta kyrpä alkoi paisumaan kädessäni. Hitaasti liikutin kättäni pitkin kyrvänvartta, liikutin kieltäni kiveksillä ja välillä kyrvänvarrella. Samin hengitys tiheni ja hänen kroppansa nytkähteli. Liikutin kieltäni ylöspäin pitkin vartta kohti terskaa ja kun kieleni osui terskan alaosaan, pääsi häneltä voihkaisu. Pyörittelin kieltä terskan ympärillä ja Samin nytkähtely voimistui. Kyrpä maistui todella hyvälle suolaisuudessaan imin sitä koko ajan voimakkaammin ja yrittäen osua kielelläni herkimpiin alueisiin. Sam hieroi ja silitteli hiuksiani välillä työntäen kyrpää yhä syvemmälle suuhuni, niin että välillä tunsin sen tulevan niskastani ulos. Sam alkoi nyt nytkähtelemään vieläkin rajummin, hänen hengityksensä muuttui nopeammaksi ja tunsin kuinka penis alkoi nykimään suussani. Hän päästi pienen karjaisun ja lämmin suolainen sperma alkoi maistumaan suussani. Vedin päätäni hieman taaksepäin ja otin nytkähtelevän terskan huulilleni. Spermaa tuli edelleen tuosta valtavasta kyrvästä ja levitin sitä terskan avulla huulilleni välillä ottaen terskan suuhuni. Sam vavahteli ja murahteli kun runkkasin häntä ja yritin saada viimeisetkin tipat tuosta namista jota hänen kyrvästään tuli. Tunsin kuinka kyrpä alkoi pehmenemään kädessäni ja katsoin ylöspäin Samia näyttäen spermat suussani huuliani nuollen. Hän hymyili minulle paljastaen kauniin valkoiset hampaansa ja kiusoitellen isoeleisesti nielaisin koko valtavan lastin.
Sam nosti minut takasin polviltani seisomaan ja suuteli minua jälleen intohimoisesti.
"Ethän vain vielä lopettanut?"
Kysyin häneltä johon Sam vastasi vain kääntämällä minut pöytää vasten, painoi minua niskasta kohti pöytää ja veti peppuani itseensä päin. Hän siirsi vaaleat hiukseni pois niskan edestä ja alkoi suudella niskaani. Suudeltuaan hetken niskaani, alkoi hän liikutella kieltään pitkin selkääni kylmien väreiden vavistellessa kroppaani. Suuret kädet kulkivat pitkin kylkiäni hänen pikkuhiljaa edetessä kohti peppuani ja odotin kiimasta huohottaen hänen riisuvan alushousuni. Hänen ollessaan peppuni kohdalla, hän tarttui molemmin käsin alushousuihin ja veti ne peppuvakooni kuljettaen kieltään pitkin vavahtelevia pakaroitani. Huohottaen sanoin hänelle haluavani tuntea hänen valtavan kyrpänsä sisälläni ja yritin kiihoittavasti liikutella peppuani hänen kasvojensa edessä.
Hetken aikaa hänen nuoltuaan ja suudeltuaan pakaroitani, hän veti nopealla liikkeellä housuni nilkkoihin ja tunsin kuinka kovana seisova kullini osui viileään keittiön pöytään. Molemmin käsin hän levitti pakaroitani ja alkoi hitaasti liikuttaa kieltään pitkin peppuvakoani. Hän levitti hieman enemmän jalkojani ja otti toisella kädellä kiinni kalustani alkaen hieroa ja runkata sitä hitaasti. Yritin liikuttaa peppuani taaksepäin ja hän siirsikin kielensä peppuaukkoni päälle alkaen nuolemaan sitä. Tärisin kiimasta ja voihkien pyysin häntä jatkamaan aukkoni nuolemista. Sam läpsäytti kovahkosti pakaraani kivun tuntuessa nautinnolliselta. Tunsin itseni likaiseksi lutkaksi ja huohottaen pyysin saada olla hänen oma pikku huoransa. Sam vastasikin haluavansa rankaista omaa pikku lutkaansa ja läimäytti hieman kovempaa persettäni.
Tunsin kuinka Sam asetti sormensa peppuaukkoni päälle ja alkoi hitaasti työntämään sormea sisälleni. Kiusoitellen Sam työnsi hitaasti sormeaan syvemmälle ja yritin itse nopeuttaa nautintoani työntämällä peppuani taaksepäin. Sormensa perseenreiässäni Sam nuoli pakaroitani alkaen samalla runkkaamaan jäykkänä sojottavaa kyrpääni. Keikuttelin lantiotani edestakaisin ja kiiman takia tuntui kuin sydän olisi tullut ulos rinnastani. Sam veti nopeasti sormensa pois sisältäni sylkäisten reikäni päälle ja alkoi työntämään nyt toistakin sormea sykkivään lemmenaukkooni. Lihakset sisälläni antoivat hitaasti periksi Samin käännellessä sormiaan sisälläni äännällehdessäni pienestä kivusta ja valtavasta kiimasta. Takaapäin hän alkoi samalla nuolemaan kivikovia pussejani joita hänen kielensä kutitteli kivasti.
Hetken aikaa sormetettuaan hän nousi ylös ja pyysi minua makaamaan selälleni keittiön pöydälle nähdäkseen salaisuuteni. Tein kuten hän pyysi Samin nostaen minut kevyesti pöydän päälle. Sam kurottui päälleni suudellen minua, rintojani ja otti sitten jäykkänä kaartuvan kullini käteensä. Ensin liikutettuaan kieltään pitkin kyrpäni vartta, hän otti koko pienen kyrpäni suuhunsa ja alkoi imeä sitä. Hän nosti jalkani hartioilleen ja kyrpäni suussaan alkoivat hänen sormensa taas liikkua peräaukkoni suulla. Voimakkaalla työnnöllä hän työnsi jälleen kaksi sormeaan sisälleni ja alkoi nussimaan minua sormillaan rajulla tahdilla samalla kyrpääni imien. Pidin molemmilla käsillä kiinni keittiön pöydän reunoista kovaäänisesti nautinnosta huutaen. Sam osasi todella tehdä suullaan ihmeitä enkä ollut koskaan vielä saanut tuntea tällaista suihin ottoa.
Juuri ennen kuin tunsin olevani tulossa, Sam lopetti imemisen ja levitti jalkojani miltei ääriasentoon. Otin molemmilla käsillä kiinni pakaroista levittäen peppuaukkoani niin paljon kuin mahdollista. Sam nuolaisi nopeasti reikääni ja kostutti sitten molempien käsien etu- ja keskisormensa suussaan. Tämän tehtyään hän alkoi levittämään peräaukkoani molempien käsien sormilla ja työntämään niitä sisälleni. Tunsin polttavaa kipua joka kuitenkin tuntui samaan aikaan ihanalta. Sam kehui pienen huoransa pehmeää persettä ja ihanaa reikää välillä sitä kielellään koskettaen ja välillä pussejani sekä kyrpääni suudellen.
Lopulta hän veti kaikki neljä sormeaan pois sisältäni ja venytti reikäni niin kuin mahdollista tunkien samalla kieltään sisälleni. Paloin halusta saada Samin suuren mustan kyrvän sisälleni ja ehdotin että siirtyisimme sängylleni.
Tultuani alas pöydän päältä tartuin Samia puolijäykästä kalusta ja aloin lanteitani seksikkästi keikutellen vetämään häntä perässäni makuuhuoneeseen. Makuuhuoneeseen tultuamme istuuduin sängyn reunalle ja vedin Samin seisomaan eteeni. Suutelin ensin hänen vatsaansa muutaman kerran ja kohotin hänen jäykistymässä olevan kalunsa kasvojeni eteen. Kalun päähän oli ilmestynyt tippa, jonka ahnaasti nuolaisin. Samin kalu oli vielä hieman tahmea spermasta ja maistui edelleen tuolle ihanalle eliksiirille. Hänen kalunsa jäykistyi valtaviin mittoihinsa suussani ja imin tuota suonikasta hyvänmakuista kyrpää kuin riivattuna. Sam piti kiinni vaaleista hiuksistani ja käski pienen lutkansa imeä kunnolla unohtamatta nuolla hänen suuria kiveksiään. Tein suurella nautinnolla mitä käskettiin ja tunsin itseni oloni kiimaisemmaksi kuin koskaan.
Hetken aikaa nautittuani tuosta mahtavasta kullista, Sam vetäisi itsensä irti otteestani, nosti minut ilmaan ja työnsi vatsalleni sängylle. Aloin vetämään itseäni kohti sängyn päätyä ja juuri saatuani pääni tyynyt päälle, hän tarttui kiinni perseestäni, levitti pakaroitani ja alkoi nuolemaan reikääni. Avasin toisella kädellä yöpöydän laatikkoni, otin liukasteeni ja puristin siitä sormiini. Toisella kädellä työnsin Samin pään sivuun samalla nostaen peppuani ja alkaen levittämään liukastetta reiälleni. Sam katsoi kyrpä jäykkänä takanani kuinka liukastetta laittaessa sormeni upposi peppuuni kehuen näkemäänsä ja oman lutkansa pyöreää naisellista peppua. Otin hieman lisää liukastetta ja hapuilin sitä myös Samin kalun päälle. Sam levitti liukastetta itsekin ja tartuin kiinni sänkyni päästä pyörittäen persettäni kutsuvasti. Sam alkoi hieman runkata kaluaan valmiiksi ja upotti vielä sormensa sisälle valmistellakseen minut. Pyysin häntä jo upottamaan kalunsa sisälleni ja hän alkoikin asetella kaluaan sykkivän peppuaukkoni suulle. Hitaasti tuon ison kalun terska alkoi upota sisälleni ja tunsin kuinka sähköiskut ja pieni kipu vavisutteli koko ruumistani lihasteni antaessa periksi kalun uppotuessa yhä syvemmälle. Työnsin peppuani kohti Samia ja tuo massiivinen kalu alkoi koko ajan liikkumaan paremmin sisälläni. Kiljuin nautinnosta ja pienestä tuskasta Samin alkaessa koventamaan tahtia jä läpsytellessä persettäni käskien huoran nauttia. Jokaisella työnnöllä kyrpä upposi yhä helpommin ja syvemmälle kivun väistyessä nautinnon edeltä. En ollut koskaan elämässäni saanut yhtä isoa munaa enkä olisi osannut kuvitellakaan kuinka hyvältä sellainen mahtaisi tuntua. Kyyneleet valuivat silmistäni sotkien meikkini ja voihkin kovaan ääneen Samin pidellessä kiinni hiuksistani vetäen päätäni taaksepäin. Jokaisella työnnöllä Samin suuret pussit osuivat omiini pitäen läpsyttävän äänen sen kuitenkin jäädessä toiseksi ääntelyilleni.
Sam alkoi kääntämään minua hitaasti kyljelleni lusikkaan ottamatta kuitenkaan kyrpäänsä pepustani. Hän otti kädellään kiinni toisesta nilkastani tavuttaen jalkani ylös suudellen samalla niskaani. Kiihtyvin työnnöin Sam nai minua koko valtavalla kyrvällään työntäen pohjiaan myöten sisääni ja välillä vetäen sen miltei ulos. Vaikeroiden pyysin ettei hän ikinä lopettaisi johon Sam hengästyneenä vastasi huoran kyllä saavan riittävästi kyrpää. Sam laittoi toisen kätensä alleni ja otti nännini sormiensa väliin alkaen puristella sitä. Nänni nöpötti kovana ja Sam välillä hieroi sitä välillä nipistellen joka aiheutti polttavaa mutta nautinnollista kipua. Sam veti kyrvän pois sisältäni ja pyysi minua istumaan päälleen että näkisi kuinka kyrpä uppoaa peppuuni. Hän asettui selälleen makaamaan ja nousin seisomaan selin häneen päin. Hitaasti kyykistyin hänen jäykkänä sojottavaa elintä kohti, otin siitä kiinni ja aloin ohjaamaan sitä suoleeni. Sam kehui näkemäänsä ja tunsin kihelmöintiä kun tuo paksu ja pitkä kalu upposi hitaasti sisälleni laskeutuessani alaspäin. Aloin hitaasti ratsastamaan Samin päällä ja Sam piti kiinni pakaroistani nopeutta säännellen. Hyvää tekevä suonikas kyrpä suolessani hieroin kovia nännejäni Samin kehuessa tiukan perseeni tuntuvan hyvältä. Voihkien lupasin tehdä ihan mitä vain ettei hän vain lopettaisi ja aloin runkata kovana seisovaa kyrpääni.

Hetken aikaa ratsastettuani Sam nosti minut kevyesti päältään ja asetti selälleni makaamaan. Hän kurottautui viereeni ottamaan tyynyä ja samalla yritin saada napattua hänen kyrpänsä suuhuni. Sam kuitenkin otti tyynyt ja asetti sen selkäni alle nostaen hieman peppuani ylös asettuen jalkojeni väliin. Hän levitti jalkani ja upotti kyrpänsä nopealla työnnöllä peppuuni pohjiaan myöden. Nopeutuvin työnnöin hän nussi minua rajusti ja aloin samalla runkata pientä kaluani. Lihakseni olivat antaneet isolle aseelle periksi jo aiemmin, mutta tunsin halkeavani kun Sam nussi persettäni niin rajusti. Kyrpäni alkoi sykkiä ja sperma ruiskusi pitkin vatsaani ja rintojani. Levitin spermojani pitkin vatsaani sekä rintojani ja pyysin Samia laskemaan lastinsa sisälleni. Samassa Samin hengitys muutti katkonaiseksi ja hänen ruumiinsa sekä kyrpä suolessa alkoi nytkähtelemään. Urahdellen ja vavisten hän alkoi laskemaan lämmintä lastiaan suoleeni. Sam tarttui minua hiuksista joka vain kiihotti minua entisestään kullin edelleen nykiessä aukossani. Laskettuaan spermansa kokonaan sisälleni, Sam veti kalunsa ulos, asettui polvilleen pääni viereen ja käski minua nuolemaan loput tipat. Otin puolivelton spermaisen kyrvän käskystä suuhuni ja aloin imemään siitä viimeisiä tippoja tuntien samalla sperman valuvan peppuaukosta. Lämmin sperma vaossani imin ja nuolin velttoa suonikasta kalua Samin silittäessä hiuksiani.

Samin hengitys alkoi viimein jo tasaantumaan, hän veti kalunsa suustani ja asettui viereeni sängylle makaamaan. Hän otti minua kainaloonsa ja sanoi olevani paras lutka jota oli koskaan nussinut. Hän suuteli sitten minua ja taputti kevyesti peppuani. Nautin olostani lihaksikkaan ison miehen kainalossa, sanoin että olisin valmis hänen kanssaan ihan mihin vain. Sam naurahti takaisin ja kysyi, saisiko minut viedä aluksi vaikka huomenna syömään. Vastasin lähteväni mielelläni, jos hän ensin tulisi kanssani suihkuun ja jäisi ehkä vielä yöksi..

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute