Herkku-puhelin
Siskopuoli
HunajaTassu

Olen 27-vuotias poika (tai mies, miten haluatte), itse en niin kovin vanhaksi itseäni tunne, enkä itse asiassa niin vanhalta näytäkään. Faija ja mutsi ovat eronneet ajat sitten ja faija löysi pari vuotta sitten uuden vaimon itselleen. Ne muutti yhteen puolen vuoden jälkeen ja vaimo toi mukanaan faijan luo asumaan 16 -vuotiaan tyttärensä edellisestä avioliitostaan. Näin tytön, tai sanotaan nyt tuttavallisemmin Terhin, ensimmäistä kertaa kun ne toi tavaransa faijani omakotitaloon Vantaalle. Kun näin Terhin ekan kerran, ajattelin että Terhi on ihan kivan näköinen pikkulikka, vaaleat pitkät ja suorat hiukset, kiinteä tai paremminkin tyttömäinen kroppa ja söpö hymy.

Faija pyysi mun apua Terhin opastamisessa etelän meininkiin ja me käytiinkin alussa paljon tyttöystäväni kanssa viemässä Terhiä elokuviin, kaupungille ostoksille jne. Terhi sopeutui loistavasti ja meillä oli aina tosi hauskaa yhdessä. Se ei loppujen lopuksi tuntunut niin paljon nuoremmalta kuin mitä se oli, sen otti jopa ihan kaverina.

Faija ja sen vaimo oli lähdössä risteilylle ja se pyysi meitä, siis mua ja tyttöystävääni huolehtimaan Terhistä sinä viikonloppuna. Mikäs siinä, päästiin vähän väljempiin tiloihin edes viikonlopuksi, eikä Terhistä mitään riesaa tulisi olemaan. Vietettiin ekaa iltaa ihan rauhallisesti kaikki yhdessä, syötiin pizzaa ja katsottiin leffaa telkkarista sohvalta. Ihan rehellinen jos olen, mun täytyy sanoa että, mä katselin aina välillä Terhiä, sen pyöriessä kanssamme sohvalla tiukoissa stretseissään ja paidassaan. Mä tykkäsin katsella sen kiinteää pyllyä, sillä oli todellakin sellaiset pyöreät ja kiinteät, aivan täydellisen muotoiset nuoren tytön pakarat. Leffa loppui ja ruvettiin valmistelemaan nukkumaan menoa kaikki kolme. Terhi painui ylös huoneeseensa ja me pedattiin peti alakerran sohvalle.

Alakerrassa oli talon ainoa vessa ja heräsin herkkäunisena kun Terhi oli tulossa alas. Makasin siinä levitetyllä sohvalla ilman paitaa ja tyttöystäväni nukkui vieressäni. Terhi käveli suoraan vessaan ja kun se tuli ulos ja vessan valo osui suoraan meihin, huomasin miten Terhi jäi katsomaan paikalleen meidän suuntaan. Pidin silmiä kiinni ja odotin mitä Terhi tekee. Terhi katseli hetken sohvan suuntaan ja otti askeleen taaksepäin vessaan päin. Katsoin silmien raosta, kuinka se veti ovea vähän perässään kiinni ja sammutti valon, mutta näin Terhin ääriviivat edelleen vessan oven raossa. En ensin tiennyt mitä Terhillä oli mielessään, mutta arvasin pian. Terhi jäi katsomaan mua makaamassa yläkroppa paljaana sohvalla, ei ilmeisesti ollut aiemmin montaa poikaa puolialasti nähnyt. Mua ihmetytti, nolostutti ja lopulta vähän kiihotti ajatus, että mua ihaillaan vessan oven raosta.

Yritin kääntää kuin unissani päätä oven suuntaan, että näkisin paremmin Terhin. Hahmo nojasi taaksepäin lavuaarin reunaan ja erotin hänen valkoisen t-paidan ja vaaleat pikkuhousut hyvin. Näin miten Terhin käden tumma varjo meni pikkuhousujen päälle ja alkoi liikkua. Aloin kiihottua tosissaan ja tunsin miten mulla alkoi seistä pikkuhiljaa peiton alla. Ajattelin että Terhi huomaa sen heti ohuen peiton alta ja yritin ajatella jotain muuta. Mutta mun oli pakko katsoa näkyä vessassa ja huomasin miten Terhillä oli käsi jo pikkuhousujen sisällä ja mun penis alkoi välittömästi pyrkiä ylös peiton painosta huolimatta. En uskaltanut kuitenkaan liikkua, enkä voinut tilanteelle mitään. Vilkaisin alaspäin ja peitossa oli jo iso kumpu kaluni kohdalla. Ja jos mä näin sen, varmasti Terhikin sen huomaisi. Kauaa ei hän kehdannut vessassa mua katsella ja pian Terhi hipsi vessasta hiljaa ulos ja häipyi takaisin ylös huoneeseensa. Mä jäin kiihottuneena makaamaan sängylle ja pohtimaan uskomattomalta tuntuvaa tilannetta.

Seuraavana päivänä tyttöystäväni soitti ja sanoi, että meidän on pakko mennä kotiin yöksi, hän on luvannut hoitaa vanhempiensa koiraa ja faijan luo se ei niiden allergian vuoksi voinut tulla. Sanoin, että ollaan luvattu huolehtia Terhistä ja se lupaus on pakko myös pitää. Eli tasapuolisella päätöksellä ja sulassa sovussa mä menin faijan luo ja tyttöystäväni meni kotiin koiravahtiin. Illalla mä räpläsin tietokonetta ja juttelin välillä Terhin kanssa kaikenlaista. Katselin välillä sähköpostistani kavereiden lähettämiä tyttöjen ihan kilttejä kuvia ja huudahtelin oho oho ja sen suuntaista. Terhi tuli aina välillä katsomaan ja arvosteli mukana tyttöjen ulkonäköä tyyliin: silikonirinnat, ihan anorektinen jne. Kuvissa näkyi tyttöjä bikineissä ja yhden kohdalla Terhi heitti: "tommoset rinnat mäkin haluun!" Ja nosti omiaan käsillään ylöspäin. Sanoin, että nuorella naisella on ihan hyvät rinnat ja ne kehittyy vielä. Terhi meni punaiseksi ja yritti jatkaa sanomalla jotain kuvasta. "Kato mikä peppu, ei voi olla aito!" Se jatkoi. "Sulla on Terhi nätimpi, pidä se tuollaisena. Moni poika olis kuule onnellinen tuollaisesta tytöstä" Heitin takaisin ja Terhi punastui lisää. "Meinaatko?" Hän kysyi.

Näinhän se oli, sitä sitten vakuuttelin hetken aikaa. Kehuin hänen vartaloaan ja kasvojaan ja sanoin leikilläni toivovani, että olisin muutaman vuoden nuorempi. "Mä tykkään vanhemmista pojista, ja sulla on hyvä kroppa" sanoi Terhi takaisin. Kysyin että mistäs se sen tietää. "Näkee sen t-paidankin läpi, mutta mä näin sut eilen, kun kävin alakerran vessassa" Terhi vastasi. "Vai niin, mitä muuta sä näit?" Mä kysyin. "En paljon mitään. Tai näin mä. Mä näin että sulla seisoi unissasi, mä en oo nähnyt tollasta ennen. Siis livenä" Sanoi Terhi. Nyt oli mun vuoro punastua, en edes tiennyt että vielä pystyn siihen ja vielä 16-vuotiaan tytön kanssa jutellessa. Yritin selittää, että se on ihan normaalia pojilla, toivottavasti se ei häirinnyt Terhiä. "Ei häirinnyt, mä vaan ihmettelin" Terhi nauroi takaisin. "Se näytti kivalta, teki mieli tulla kurkkaamaan, mutta kun Saara nukkui sun vieressä" se jatkoi nauraen.

Sanoin, että olisi tullut vaan, ehkä mä näin juuri unta Terhistä. "Voisitsä kuvitella olevasi mun kaa?" Kysyi Terhi vakavana. "En mä voisi tietenkään seurustella, meillä on niin paljon ikäeroa, kyllä sä ymmärrät ja mulla on Saarakin" mä vastasin. "Mä tarkotin...silleen" Terhi yritti selittää hiljaa. "Haluaisitko sä mua, yli kymmenen vuotta vanhempaa poikaa?" Mä kysyin ihan ihmeissäni. Terhi ei vastannut mitään, vaan painoi päänsä alas. Nousin ylös ja panin käteni sen ympärille ja halasin. Terhi halasi mua ja nosti päänsä vasten mun rintaa. Siinä oltiin paikoillamme vähän aikaa ja mä kiihotuin tämän hennon ja pienen tytön läheisyydestä. "Sulla alkaa seistä" Terhi sanoi hiljaa hymyillen rintaani vasten. En puhunut mitään, jos Terhi kerran penikseni tunsi, eikä pyrkinyt pois, ei mullakaan varmaan sitten kiirettä pois ole.

Aloin hyväillä käsilläni Terhin selkää paidan päältä ja Terhi puristi mua lujempaa itseään vasten ja huokaisi. "Tunnut niin hyvältä" hän sanoi edelleen. Vein kädet alemmas Terhin ohuille kangasshortseille ja painoin käteni hänen pakaroillensa. Tunnustelin varovaisesti näitä kiinteitä kappaleita, niin hyvältä ei ollut yksikään takapuoli ollut mun elämässä tuntunut. Hieroin ja hyväilin sitä molemmin käsin ja lopulta tartuin Terhin hiuksista hellästi ja aloin suukotella hänen otsaansa, poskiaan, korvanlehtiään ja kaulaa...

Terhi odotteli silmät kiinni hymyillen ja otti vastaan tarjoamani hellyyden. Polvistuin Terhin eteen ja hyväilin hänen vatsaansa, rintojaan ja housuissani alkoi tehdä todella tukalaa kun tunsin, kuinka pienet nännit kovettuivat sormieni alla. Pujotin käteni paidan alle ja hieroin Terhin paljaita rintoja käsilläni, painaen päätä hänen vatsaansa vasten. Nostin käsillä paidan helmaa ylöspäin ja painoin pitkän suudelman hänen vatsaansa. Terhi katseli silmät pyöreinä ja uteliaina alaspäin toimintaani. Avasin Terhin housujen napin ja vedin vetoketjun alas, paljastaen alta heti häpykarvoituksen. "Mulla ei oo pikkareita alla..." Terhi punastui taas ja käänsi päänsä häpeillen pois. Minua se ei haitannut, vaan annoin heti suudelman ihanan harvalle karvoitukselle vetoketjun välissä.

Vedin housuja hitaasti alaspäin ja painoin ne nilkkoihin asti. Näkymä edessä oli kaunis, viaton ja todella kiihottava. Ei yhtään ylimääräistä grammaa, vain kiinteää, tyttömäisen pyöreää säärtä, reittä, häpyä ja vatsaa. Terhin vaalea karvoitus ja hienon hieno häpykumpu oli kohollaan ja kauniin kaarevat häpyhuulet erottuivat selkeästi. Aloin suudella Terhin reisiä, Terhin nostaessa paitansa helmaa ylöspäin, paljastaen lisää ihoa suudelmilleni. Nousin muutaman suudelman jälkeen ylös ja nappasin Terhin syliini ja kannoin sohvalle. Laskin hänet selälleen sohvaa vasten ja avasin pienet reidet, paljastaen viattoman vaginan eteeni. Aivan alhaalla näkyvästä karvoituksesta huomasi Terhin jo kostuneen hyväilyistäni ja uskalsin jatkaa.

Yritin säilyttää malttini nuoren kokemattoman tytön kanssa ja hyväilin ja suutelin vaginan ympäriltä ihoa hyvin hyvin hellästi. Avasin kielen kärjellä varovasti häpyhuulet ja ne aukesivatkin nätisti kuin terälehdet. Pieni klitoris sykki edessäni ja liikuttelin sitä huulillani ja pyörittelin kieleni päällä, painaen välillä kieleni kärkeä ahtaaseen vakoon. Terhi puri nyrkkiään suussaan ja huokaili kieleni ja huulieni antamasta huomiosta.

Nousin ylös lattialta, pyysin odottamaan hetken. Juoksin faijan yöpöydälle ja hain pari löytämääni kortsua mukaani ja pingoin takaisin. Riisuin nopeasti itseni alastomaksi ja pujotin Terhin edessä kortsun paikoilleen. Minulla seisoi hurjasti, penikseni oli paisuneempi kuin mitä muistan. Terhi tuijotti sitä pitkään ja sanoi pelkäävänsä, että se sattuu. Tutustu siihen ensin, niin se pelota, yritin neuvoa ja pyysin Terhiä ottamaan penikseni käteensä. Tulin polvilleni Terhin jalkojen väliin, jotta hän ylettyi tarttumaan siihen käsin. Terhi katseli sitä ja hyväili sitä hiljaa käsin. Vein Terhin sormia omillani pitkin peniksen vartta ja näytin mikä tekee hyvää.

Laskeuduin rauhallisesti alemmas ja vein peniksen Terhin vaginan suulle. Ohjasin sen noin sentin sisään, niin että kärki juuri ja juuri upposi sisään. "Ei tunnu pahalta" Terhi loi itseensä uskoa ja pyysi jatkamaan. Vedin peniksen kerran kokonaan ulos ja työnsin uudelleen sentin sisään ja vähän lisää. Terhi oli kiihottunut ja kostea, mutta tosi ahdas. Otin taas kalun ulos ja työnsin uudelleen sisään, samaan kohtaan kuin äsken. Näin etenin pikkuhiljaa, Terhin välillä huokaillessa, välillä päästellen vähän tuskastuneita ääniä.

Pääsin loppuun asti ja aloin liikkua yhtenäisiä liikkeitä sisään ja ulos ja Terhi alkoi rentoutua yhä enemmän, vatsalihakset ja reidet ympärilläni eivät enää olleet niin jännittyneet. Aloin vähän kiihdyttää tahtia, pitäen sen kuitenkin vielä hyvin rauhallisena. Kun avasin silmäni, näin kuinka Terhi katseli minua silmiin ja hymyili. "Tunnut niin hyvältä, teet sen ihanasti" Terhi kuiskasi. Jatkoin rakasteluamme, suudellen Terhiä suoraan huulille ja kaulaan. En kestänyt ahtaassa vaginassa kauaa, vaan tunsin kuinka orgasmini oli tulossa. Painoin lujasti lantiotani Terhiä vasten joka työnnön lopussa, Terhin noustessa joka kerralla aina reilusti ylöspäin sohvalla ja lopulta laukesin ihanan pitkän lastini hänen sisäänsä.

Makasimme hetken sylikkäin sohvalla ja kehuimme kilpaa, kuinka hyvin olimme suoriutuneet urakastamme. Kävimme yhdessä suihkussa ja kysyin siinä hänen pieniä rintojaan saippuoidessani, otetaanko joskus uudestaan. Terhi otti päästäni kiinni ja painoi pitkän ja kostean suudelman huulilleni. Painuimme suihkun jälkeen nukkumaan, minä sohvalle ja Terhi huoneeseensa. Kävin peiton alle alasti makaamaan ja nukahdin melkein heti sikeään uneen, kunnes aamuyöstä heräsin lämpimän käden kosketukseen reidelläni. Käsi nousi ylös otti peniksestäni hellästi kiinni. Vilkaisin alemmas ja näin kuinka Terhin pitkät vaaleat hiukset katosivat peittoni alle. Terhi hyväili peiton alla kaluani hiljaa ja tunsi kuinka se kovettui hänen käsissään. Luulenpa ettei Terhi ollut näin läheltä penikseen aiemmin tutustunut ja hän alkoi tutustumisensa antamalla kaluni varteen pieniä suudelmia, liikutellen kättään varovasti ylös ja alas. Hennot kädet tuntuivat tosi hyviltä ja katselin mielenkiinnolla kohoilevaa ja liikehtivää peittoa lantioni kohdalla, Terhi tuntui hyvin tulevan toimeen penikseni kanssa.

Terhi nousi ylös peittoni alta ja nosti peiton reunan pääni päälle, niin etten nähnyt mitä hän alempana puuhasi. Kuulin kuinka hän otti ilmeisesti paitansa pois ja työnsi peiton alaruumiini päältä pois. Hän alkoi uudelleen hyväillä hiljakseen penistäni käsillään ja nousi hajareisin ylemmäs kohti lantiotani. Terhi tuli polviensa varaa ylös päälleni ja pienellä kädellään peniksestäni puristaen, vei sen häpyhuulilleen. Terhi liikutteli hitaasti lantiotaan eteen ja taakse ja antoi peniksen pään hyväillä häpyään varovasti. Hän avasi pehmeitä häpyhuuliaan toisella kädellään hieman raolleen, laskeutui hieman alemmas ja ihana vagina otti penikseni kivuttomasti pari senttiä syleilyynsä. Laskeutuen taas vähän alemmas ottaen jo terskan sisäänsä, jäi Terhi paikoilleen huohottamaan ja nauttimaan sisällään sykkivästä kaluni päästä.

Terhi laittoi molemmat kädet vatsani päälle ja alkoi liikkua varovasti ylös ja alas, harjoitellen miten hän päältä penikseni parhaiten sisäänsä sai. Minulta meinasi happi loppua tässä ihanan rauhallisessa kyydissä ja nostin peiton pois silmiltäni. Terhi taivutti päätään taaksepäin ja jatkoi ratsastamistaan pienin liikkein rauhalliseen tahtiin. Terhin ahdas vagina tuntui puristavan nestettäni ulos kalusta jokaisella ylös nousulla ja tunsin Terhin jokaisen liikkeen terskassani tiukkana puristuksena. Terhi liikutti pienellä pyllyllään ympyrää, pitäen vain terskani pään sisällään ja laskeutui taas kerralla alas, ottaen koko kaluni syvälle sisäänsä.

Välillä Terhin täytyi keskeyttää tanssinsa päälläni ja kumartua tervehtimään penistäni suullaan. Hän otti siitä aina vain rohkeammin kiinni ja otti sen hieman kerta toisensa jälkeen syvemmälle suuhunsa. Ja taas hän nousi takaisin päälleni ja ohjasi omin käsin kaluni suoraan sisäänsä. Terhi alkoi huokailla äänekkäästi ja teki lantiollaan voimakkaita liikkeitä, kuin puristaen samalla yhä lujemmin vaginallaan penikseni vartta. Hän päästi yhtenäisen ja pitkän voihkauksen ja jäi vavisten päälleni istumaan. Hän huokaili pitkään orgasminsa pauloissa ja haukkoi ilmaa päälläni, kunnes varovasti nousi päältäni, painoi kaluuni suudelman ja tuli kainalooni lepäämään. Vedin peiton päällemme ja nukuimme loppuyön toistemme lämpimissä vartaloissa kiinni.

Rakastelimme vielä aamulla aikaisin saunaa lämmittäessämme. Päivä kului ihanaa yötä kerratessa, kunnes isäni ja hänen uusi vaimonsa saapuivat laivalta. Olemme viettäneet tämän päivän jälkeen useita helliä hetkiä, mutta niistä mä kerron toisella kerralla.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute