Herkku-puhelin
Arkista mökkielämää 9
LauraCD

Lähdin kävelemään määrätietoisesti kohti aulaa, koska klittani oli aivan tanassa. Onneksi mekko oli väljä, mutta seisokki näkyi silti selvästi. Namumikko vinkkasi vielä kerran. Syytäkin oli. Mekossa oli onneksi senverran pituutta, että se klittani ei sentään sojottanut näkyvissä.

Miehet seurasivat perässäni tiukasti. Pääsin hissin luokse, painoin nappia. Muutaman piinallisen hetken odottelun jälkeen hissi avasi ovensa. Menimme siisään, painoin kerrokseni ja lähes välittömästi Tero otti minut tiukkaan halaukseen. Samaan aikaan Eero alkoi hyväilemään mekon verhoamaa peppuani. Hitaasti hän alkoi vetämään mekkoa ylöspäin ja Tero suuteli minua häpeilemättömästi suulle. Hän puristi minua itseänsä vasten ja Eero hyväili peppuani. Eeron käsi nosti mekkoa ja ajatui peppuvakooni. Hän alkoi hyväilemään peppukannikoitani ja .. sitten hissi kilahti kerroksen merkiksi.

Ryntäsin sen suuremmin ajattelematta ulos ja miehet ryntäsivät perässä. Aloin olla aivan kiimassa ja harkintakykyni alkoi jo sumeta.

Pääsin oveni luokse ja kaivoin hätääntyneenä avainkorttini laukustani. Ovi auki ja pimeään huoneeseen. Miehet hölkkäävät perässä ja saavat minut kiinni. Tero ottaa minua hartioista kiinni, Eero suutelee jälleen suulle. Sumeassa mielessäni minulla ei ole kuin yksi asia. Haluan saada kyrpää ja heti. Pudottadun alas ja nykäisen Eeron salihousut alas. Siellä on tiukat alushousut jotka nykäisen samaa vauhtia alas. Mahtava kyrpä ponnahtaa housuista esiin. Se osoittaa minua kasvoihin ja näyttää omituiselta yksisilmäiseltä käärmeeltä. Tartun kädelläni siihen ja vedän esinahkan taakse. Esiin tulee ihana terska. Aiva ihana. Iso, sinipunainen, mehevä terska. Juuri sellainen jonka haluan ottaa suuhuni. Avaan huuleni ja suutelen hellästi, niin hellästi kuin pysty kiimassani terskaa.. Suutelen sitä ja hellästi runkkaan kyrpää. Tero tarttuu hiuksiini ja hyväilee niitä. Hän kähisee ’nuole mua huora, nuole...’. Samaan aikaan huomaan myös Eeron riipivän vaatteet päältänsä ja tarjoavan kyrpäänsä nuoltavaksi. Otan kyrvän kumpaankin käteeni ja alan runkkaamaan niitä kovemmin. Suutelen kumpaakin ja otan kummatkin suuhuni samaan aikaan. Se sattuu hiukan, koska kyrvät olivat aika paksuja. Paksumpia kuin Timon, aloin ajatella, että kohta minua naidaan näillä kyrvillä ja .. saan maistaa kyrpää kunnolla... olin jo kiimasta aivan sekaisin. Aikani imettyäni kuulen Teron komentavan äänen, ’Huora, mä haluan kairata sun peppuusi!’. Tunnen sekunnin murto-osan syyllisyyttä, olenhan pettämässä Timoa sekä vaimoani. Mutta kiima ja sykkivä kyrpä suussani hälventää syyllisyyteni ja nousen ylös. Suutelen kiimatippojen tahrimalla suullani Teroa ja kähisen hiljaa ’kumi päälle’. Tero rapistelee jotain nöyrästi ja siirryn itse sängylle kontilleni. Tero tulee taakseni ja tarttuu lantiooni. Mekkoni lennähtää ylös paljastaen alastoman peppuni. Hän hieroo itseääni peppuani vasten ja sanoo kuuluvasti ’sulla on ihana perse, narttu’.. En vastaa moiseen karkeuteen mitenkään, mutta tunnen pelonsekaista kiimaa kun hänen kyrpänsä liikkuu reisieni välissä.

Samaan aikaan huomaan Eeron siirtyvän eteeni. Hän tarjoaa limaisen tahmeaa kyrpää suuhuni jonka sinne otan. Tunnen terskan liikkuvan peppuvaossani. Mieleni läpi kulkee ajatus siitä, että onneksi liukastin peppuni hyvin koska kohta saan kovaa kyytiä. Terska liikkuu peppuvaossani ja hieroo reikääni. Se tökkii hellästi minua ja kiimasssani painan sitä vasten. Terska alkaa painamaan minua ... se alkaa työntymään peppuuni.. Aluksi se menee hiukan sisään.. tunnen kuinka se on iso. Ihanan iso. Se on mahtavan iso meisseli. Se painuu pimppiini.. tunnen seuraavan vasteen ja paineen kovenevan.. Sitten..
Sitten se työntyy minuun.. Ilman mitään vastusta. Syvälle... ihanan syvälle. Tunnen Teron pallikarvat pepussani.. Sykkivän kyrvän sisälläni... syvällä sisälläni.. En pysty samaan aikaan imemään Eeroa joten yritän runkata häntä hellästi. Mutta Teron ihana kyrpä on sisälläni. Se alkaa liikkumaan... syvällä.. liikkumaan edestakaisin ihanasti... syvällä... hitaasti ulos. Tero kähisee ’saatana sä olet ihana huora’. Hän alkaa naimaan minua kovemmin, väkivaltaisemmin... tunnen hänen kyrpänsä juomut, terskan, pallikarvat, hän rynkyttää minua ja jalkani alkavat pettää kiimassani.

Lopulta vauhti kiihtyy ja ... ja kiihtyy ja hän alkaa nussimaan minua niin etten enää pysty pitämään päätäni ilmassa. Painan sen Eeron jalkoväliin ja pidän vielä hänen kyrvästänsä kiinni. Tero nai minua niin että sänky tuntuu heiluvan... Ja sitten voimakkaalla karjaisulla hän tulee minuun. Tunnen kuinka hänen spermansa siementää minut. Se syöksyy sisääni, se täyttää minut.

Hän lysähtää selkääni ja minä lysähdän sänkyyn hänen painostansa. Olemme päällekäin huohottaen kiimaisesti. Pidän vieläkin Eeron kyrvästä kiinni ja kuulen jostain kaukaa hänen sanovan ’narttu, mun vuoro’.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute