Herkku-puhelin
Pettämisen seuraukset
Onnellinen Vaimo

Kävelin tyhjäksi olettamani talon läpi keittiöön, josta löysin kuvat. Ensimmäinen reaktioni oli suuttumus. Miksi keittiössämme lojui pornokuvia? Olivatko pojat jo siinä iässä? Mutta eihän heidän pitänyt olla edes kotona pariin päivään. Ärtymys vaihtui kuitenkin nopeasti hätäännykseen ja paniikkiin, kun katsoin kuvia tarkemmin ja tajusin esiintyväni niissä itse. Tiesin kyllä heti missä ja milloin kuvat oli otettu, mutta en voinut käsittää, kuinka ne olivat päätyneet pöydällemme.
Olin näet ollut ystävättäreni houkuttelemana ja mieheni tietämättä runsaan viikon seksimatkalla. Toki mieheni tiesi minun olevan etelänmatkalla, mutta ei sitä, että valitsemamme hotelli oli seksuaalisia seikkailuja varten. Hotellilla oli yksityinen muilta kuin vierailta suljettu nudistiranta, jossa kaikki vapaaehtoinen oli sallittua. Yleensä vieraat olivat rannalla alasti, mutta myös uimapuku päällä saattoi olla.

Hätäännykseni vain kasvoi, kun mieheni astui keittiöön ja paiskasi todella vihaisen näköisenä vaatemytyn keskelle lattiaa ja antoi minulle kaksi vaihtoehtoa. Tulisin joko puolen tunnin päästä avaamaan oven lattialla oleviin vaatteisiin pukeutuneena tai häipyisin saman tien pysyvästi. En missään nimessä halunnut eroa enkä mieheni jättävän minua enkä ollut lähtenyt matkalle siksi, että olisin tyytymätön mieheeni.

Matkaani asti olin ollut täysin uskollinen ja vielä ensimmäisenä matkapäivänä pysyttelin bikineissä ja ajattelin, että en sotkeentuisi mihinkään sopimattomaan.
Hetken yritin epätoivoissani keksiä jotakin selitystä. Nopeasti tulin kuitenkin siihen tulokseen, että minun on parasta tehdä niin kuin mieheni käski. Hätäisesti ja itku kurkussa riisuin neulemekkoni ja ryhdyin pukeutumaan kuin peläten mieheni palaavan liian aikaisin. Puin korsetin, jonka puolikupit jättivät rinnat paljaiksi. Vedin valkeat sukat jalkoihini ja kiinnitin ne korsetin sukkanauhoihin. Sitten yritin löytää pikkupöksyt, mutta niitä ei settiin näköjään kuulunut. Musta hame ei yltänyt edes pakaroitteni alaosaan ja valkeassa läpikuultavassa paidassa oli ainoastaan alin nappi. Hameen päälle lisäsin vielä valkean pitsiessun ja jalkaan korkeakorkoiset avokkaat. Hieman rauhoittuneena kävelin peilin eteen ja katsoin itseäni. Olin nyt jonkunlainen riettaasti puettu palvelijatar. Vaaleat hiukseni oli taitettu nutturalle pään päälle. Suuret D-kupin rintani olivat paljaina ja pystyssä korsetin tukemana. Hame oli niin ylhäällä, että sukkien pitsireuna näkyi.

Toisena päivänä unohduin rannalla häpeilemättä katselemaan, kuinka nuori, hieman yli parikymppinen nainen, otti suihin kolmelta eri mieheltä kahden naisen seuratessa vierestä toisiaan välillä suudellen. Kiihotuin näystä niin, että minun oli mentävä huoneeseen sormeilemaan itseäni.
Käänsin selkäni peilille ja vilkaisin olkani yli. Kun kumarruin vähän, kohosi hameeni paljastaen koko pyöreän pyllyni. Itse pidän pyöreää, pystyä pyllyäni liian isona, mutta mieheni kuittaa asian sillä, että ei noin ihanaa herkkupersettä ja mahtavia tissejä voi saada rasvaprosentilla nolla. Mieheni oli ehdottanut näihin vaatteisiin pukeutumista jo aiemmin, mutta olin olevinani liian pidättyväinen, kunnollinen ja siveä moisiin hepeniin. Nyt en voinut pitää itseäni kovinkaan siveänä.
Kolmantena päivänä päätin sitten rohkaistua ja riisua bikinini. Ja ujouteni kerran voitettuani levitin härnäten jalkani näyttäen kaiken. Jos nyt kukaan halusi tällaista nelikymppistä perheenäitiä ylipäänsä katsella, mietin edelleen epävarmana.

”Senkin narttu, lutka”, ajattelin ja pyllistin hieman enemmän peilille ja tunsin samalla lämmön leviävän lanteilleni ja jalkoväliini. Uskomatonta, kaikesta hätäännyksestä ja häpeästä huolimatta minä aloin kiihottua. Havahduin siihen, että ovikello soi. Henkäisten avasin oven ja mieheni astui kiirettä pitämättä sisälle pitäen ovea auki sietämättömän kauan niin, että rietas asuni näkyi kadulle saakka. Sisään astuttuaan mieheni ojensi ensimmäisen kuvan minulle.
Olen siinä polvillani ja katson ylöspäin kameraan. Huulet raollaan ja kieli ulkona puristan käsilläni tissejäni yhteen nännit kovettuneena ja suuret nänninpihani tummentuneena.

Ei ollut epäilystäkään, mitä minä kuvassa kerjäsin suuhuni ja mieheni teki selväksi, että nyt minulta odotettiin samaa. Niinpä polvistuin eteisen matolle ja ryhdyin hitaasti avaamaan mieheni housuja. Otin hänen kalunsa käteeni runkaten varovaisesti pari kertaa liu’uttaen sitten hänen nopeasti jäykistyvän kalunsa syvälle suuhuni. Kalu suussani pysyin hiljaa enkä pystynyt vastustamaan kun mieheni saneli säännöt, joita minun tuli noudattaa. Olisin nyt sisäkkö jonka tulisi vastata myöntyvästi kaikkiin kysymyksiin. Silloin kun minulla olisi oikeus valita, siitä ilmoitettaisiin erikseen. Tulisin saamaan rangaistuksen, jota minun katuvaisena pitäisi itse pyytää. Samoin minun odotettiin itse ilmoittavan, kun vittuni on märkä. Se oli vähintäänkin kostea jo nyt, mutta siitä pysyttelin hiljaa. Nousin ja lähdin kipittämään portaita ylös makuuhuoneeseen noutamaan paria esinettä, kuten minua oli käsketty. Olin hyvin tietoinen mieheni katseesta, kun hame kohosi joka askelmalla paljastaen alapääni. Makuuhuoneesta löysin läppäpiiskan ja lenkein varustetun tangon, jonka tarkoitusta en heti ymmärtänyt. Mieheni oli selvästi tehnyt tietämättäni hankintoja ja kohteluni olikin suunnitellumpi juttu kuin olin ensin ajatellut. Sitten laskeuduin mieheni ohitse takaisin olohuoneeseen, kuten oli käsketty. Samalla huomasin syrjäsilmällä kuinka mieheni oli riisunut housunsa ja kuinka kalu seisoi jäykkänä syljestäni edelleen kiillellen. Tangon tarkoitus selvisi, kun mieheni käski kiinnittää sen polvieni väliin pitämään jalkani erillään. Sitten minulle näytettiin seuraava kuva, jotta osaisin jälleen käyttäytyä.
Olin kuvassa kontallani ja suorastaan tyrkytin pilluani kameralle.

Ojensin piiskan miehelleni ja asetuin pylly pystyssä kontalleni kyynärvarsieni varaan lattialle levitettyjen tyynyjen päälle. Olohuoneen verhoja mieheni ei vaivautunut sulkemaan ja olohuone oli täysin valaistu. Yksi spottivalo oli jopa suunnattu odottavaan pyllyyni, joten tarjosin pyllyäni nähtäväksi myös pihan takana olevalla pyörätiellä kulkeville. Levitystanko polvieni välissä piti huolen siitä, että jalkani pysyivät auki. Kuva asetettiin kasvojeni eteen lattialle.
”Kyllä herra, sisäkkö on ollut tuhma. Voisiko isäntä olla kiltti rangaista sisäkköä”, pyysin, kuten oli käsketty. Huokaisin kivusta, kun mieheni saman tien sivalsi toista pakaraani.
Kuvaa tuijottaen mietin, kuinka rannalla luokseni tuli mukavan tuntuinen pari. Mies seisoi edessäni ja tuijotti peittelemättä jalkoväliäni meidän jutellessamme. Minä puolestani vastasin tuijottamalla yhtä estoitta hänen jäykistyvää kaluaan, jota hänen vaimonsa silloin tällöin ohi mennen hyväili. Tunnin kuluttua olimme heidän huoneessansa, jossa rouva nuoli minua aivan taivaallisesti ja ohjasi sen jälkeen miehensä malttamattomana odottavaan rakooni.

”Kyllä, sisäkkö on tuhma narttu. Voisiko isäntä rangaista sisäkköä. Saisiko sisäkkö piiskaa.” Toinen lyönti osui avattujen pakaroitteni väliin poltellen pyllynreiälläni ja sai minut ulvahtamaan kivusta.
Ihana ensimmäinen kokemukseni parin kanssa sai minut unohtamaan kaikki uskollisuusaikeet ja seuraavan viiden päivän aikana minulla oli partnerina yhteensä neljä miestä, yksi toinen pari ja kaksi naista, joista toinen oli ystävättäreni.

Harhailevat ajatukseni, tuhma asentoni, kihelmöivät piiskan jäljet ja eteeni asetettu rietas kuvani tekivät tehtävänsä. Tunsin kuinka häpyhuuleni avautuvat odottavasti ja olin niin märkä, että se ei voinut enää jäädä mieheltäni huomaamatta. ”Sisäkkö on vittuaan tyrkyttävä lutka. Sisäkön pillu on aivan märkä. Kiltti isäntä, saisinko ansaitsemani rangaistuksen. Ouuhh.”
Toiseksi viimeisenä päivänä tapasin sitten uudelleen parin, jonka kanssa minulla oli ollut ensimmäinen kokemukseni. Vietimme yhdessä ihanan, kiireettömän ja nautinnollisen iltapäivän, jolloin nainen otti minusta nuo kuvat. Lisäksi minut kutsuttiin viimeisen päivän seksijuhliin, joiden isäntinä pari olisi.

”Sisäkön kiimapillu on aivan märkä. Voisiko herra olla kiltti ja rangaista sitä”. Nyt piiska läimähti suoraan avautuneelle hävylleni saaden koko alapääni polttelemaan. Huokaisu vaihtui huudoksi ja pidättelin kyyneleitä. Mieheni käskyä totellen pyysin kuitenkin uudelleen ”Vittuni on aivan märkä. Sisäkkö on ollut tuhma lutka. Voisiko isäntä rangaista narttua.” Ja niin kuritukseni jatkui kunnes sain valita joko piiskaamisen jatkumisen tai panoleluksi tarjoutumisen välillä. Valinta oli helppo, sillä en todellakaan olisi kestänyt enää yhtään piiskaniskua. ”Haluan olla isännän panolelu. Voisiko isäntä panna sisäkköä. Voisiko isäntä antaa sisäkölle kyrpää”, anoin edelleen kontallani, mutta ylöspäin mieheeni katsoen.

Polvet edelleen erillään vaapuin mieheni perässä keittiöön, jossa minut työnnettiin selälleni pöydälle, jolla olin ehtinyt huomata hieromasauvan ja pari muuta esinettä, jotka olivat jälleen uusia hankintoja. Sauvan pinta oli muhkurainen ja muodostui ikään kuin viidestä toisiinsa liitetystä pallosta. Polveni työnnettiin koukkuun ja käteni kiinnitettiin tangon päihin. Nyt olin tiukasti paketissa pyllyni ja pilluni tarjolla pöydän reunalla. Hieromasauvaa ei käynnistetty, vaan se työnnettiin suuhuni, jotta pysyisin hiljaa. Lisäksi mieheni teippasi polveeni kolmannen valokuvan.
Se oli otettu viimeisen päivän juhlissa ja siinä ympärilläni on neljä miestä. Yksi on asettunut jalkoväliini ja hänen iso kalunsa näkyy puolittain sisääni työntyneenä. Toinen puristaa isoja rintojani ja kolmatta hamuan suuhuni. Käteni työskentelee samalla neljännen kalulla. Kuva oli otettu taitavasti pääni puolelta yläviistosta niin, että kasvojeni nautinnollinen ilme näkyi. Taustalla näkyi hahmoina useita ihmisiä katselemassa julkista panoani.

Pöydällä olleet esineet osoittautuivat nänninnipistimiksi, jotka mieheni kiinnitti kumpaankin nänniini ja klitorikseeni. Sauva edelleen suussani jäin uikuttaen odottamaan, kun mieheni levitti hitaasti pillustani kosteutta pyllynreikäni ympärille, jonka jälkeen mieheni liu’utti sauvan liukastetun pyllynreikäni suulle. ”Rietas sisäkkö sai yhden miehen pyllyynsä.”, jouduin myöntämään samalla kun mieheni käynnisti sauvan ja työnsi sen hitaasti periksi antavaan pyllyyni. ”Lutka sai kaksi miestä pilluunsa. Kyllä, sisäkkö oli tuhma huora ja otti kaksi lastia kiimavittuunsa”, tunnustin mieheni käskystä polveen kiinnitettyä kuvaa tuijottaen. Mieheni hengitti raskaasti ja kiimaisena. Hänen kalunsa sykki kuin valmiina tulemaan, sen pää kiilteli sinertävänä eikä terskan kärjessä näkynyt vain tippa kosteutta, vaan kullin vartta pitkin valuva noro. Hän tuijotti avointa vittuani, johon olin juuri myöntänyt saaneeni verasta. Nipistin puristi klitoristani. Sauva surisi pyllyssäni samalla kun mieheni työntyi minuun koko kalunsa mitalla rajusti ja pois vetäytymättä. Välillä hän nykäisi ketjusta, joka oli kiinnitetty nänninnipistimiin ja kivun, häpeän, nautinnon ja antautumisen tunne saivat minut huutamaan täyttä huutoa. ”Anna. Pane huoraasi. Anna lutkalle ihanaa kyrpääsi”, huohotin ja kyyneleet valuivat silmistäni samalla kun selkäni taipui jumalaiseen orgasmiin ja vittuni sykki lypsäen mieheni kalua. Mieheni vetäytyi kuitenkin pois vielä kerran ja, kun erehdyin pyytämään häntä irrottamaan nipistimet, sain piiskan sivalluksen panosta turpealle hävylleni. Sauvan ja nipistimet saisin pois vasta viimeisen tunnustuksen jälkeen. ”Yksi mies tuli lutkan suuhun. Olisiko isäntä kiltti ja antaisi sisäkön imeä kaluaan. Voisiko isäntä antaa sisäkön maistaa siementään” anoin, jolloin mieheni työnsi vitulta maistuvan kalunsa odottavien huulieni väliin. Minun imiessäni niin hyvin kuin osasin mieheni veti hitaasti ja kiusoitellen sauvan pois pyllystäni sekä irrotti nipistimet klitoriksestani ja nänneistäni. Samalla kun tunsin poltteen ja kihelmöinnin vapautetuissa rinnoissani ja klitoriksessani, joka sykki hakkaavan sydämeni tahtiin, mieheni tuli syvälle suuhuni loputtomalta tuntuvin sykäyksin. Yrittäessäni kakoen niellä saamaani jättilastia, josta osa valui pitkin suupieliäni, sain toisen orgasmini.
Niinpä minä sitten pylly poltellen, kivusta ja kahdesta orgasmista vavisten, makasin mieheni sylissä ja itkua tuhertaen tunnustin loputkin. Emmekä suinkaan ole eronneet, vaan olen onnellisemmin naimisissa kuin koskaan.

Kuvien päätyminen miehelleni selvisi myös, mutta se on toinen juttu.
Mitä seksimatkailuun tulee, olin mieheni ja ystävättäreni kanssa pitkän viikonlopun kylpylälomalla. Näin miehelläni oli kaksi halukasta ja tottelevaista naista käytössään neljän päivän ajan.
Mikä ihaninta, olen saanut mieheltäni muutamalla ehdolla luvan olla silloin tällöin vieraissa käyvä lutka. Minun on aina ensin anottava lupa. Minulla täytyy olla jokaisesta kerrasta ainakin yksi kuva, jotta mieheni näkee kuinka tuhma narttu olen ollut ja minun on alistuttava kotona odottavaan rangaistukseen. Mieheni opastuksella minusta onkin tullut oikein hyvä anomaan ja alistumaan. ”Kulta, minä niin haluaisin vierasta. Kiimapilluni on ihan märkä”. Nytkin. Tätä kirjoittaessa.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute