Herkku-puhelin
Anne, Tuija, ja pyllyfetisti
Anis

Tuija häpäisee ja nöyryyttää Annen


Tuija istahti Annen naamalle. Leveähkö päärynäpylly asettui tukevasti Annen siroille kasvoille, niiden hautautuessa syvälle karvaisen pillun uumeniin.
Anne ei voinut sietää isopyllyistä Tuijaa, ei siksi, että tuo pylly olisi se syypää, vaan siksi, että olin pannut Tuijaa parina yönä. Nussin Tuijan perusteellisesti kaikin mahdollisin tavoin ja Anne oli saanut sen jostain tietoonsa.
-Vitun lehmä, - Anne oli sanonut, eikä koskaan sen koommin puhunut tai tervehtinyt Tuijaa.
Tuija pyöritti pyllyään muutaman kerran, saadakseen sen mahdollisimman mieluisaan asentoon. Annen kookas nenä asettui vaaleakarvaisen häpyluun päälle, sinne runsaiden karvojen sekaan.
-Nuole pillua Anne... nuole.

Anne kiemurteli vastentahtoiseti Tuijan alla. Pitkän vastustelun jälkeen Anne antoi periksi, ja saatoin kohta kuulla hentoa litinää kun Anne alkoi latkia Tuijan pillua, kuin kissa maitoa. Tuija asetteli itseään hieman parempaan asentoon ja huokaisi helpottuneena, saadessaan kauniin Annen nuolemaan pinkeää vittuaan.
Tuija lantio nylkytti hidasta, mutta tehokkaan näköistä liikettä. Näin ollen Annen oli keskityttävä huolella tehtäväänsä, pitääkseen kielensä lipovan kärjen kohdistettuna naisen strategisessa kohteessa, klitoriksella.

Anne oli yhdeksäntoista, ja Tuija kaksikymmentä yhdeksän. Tuo ikäero oli ratkaisevaa siinä, että Anne ei mahtanut mitään asemalleen karvaisen pillun alla. Oli nuoltava Tuijan pillua.
Näky oli kiintoisa. Anne makasi sängyllä selällään, polvet koukistettuna ja Tuija istui Annen naamalla. Tuijalla oli yllään vain ihonmyötäinen toppi ja pallomaiset, keskikokoiset rinnat, liikahtelivat nätisti lantion liikkeiden tahdittamana.
Tuija oli lyhythiuksinen, kauniskasvoinen blondi. Isohko, pallomainen takamus ja hyvin kapea vyötärö, korostivat alavartalon riettautta, sen kokoa ja aistikkaita muotoja. Olin pannut Tuijaa ja tiesin miltä tuntui laittaa kulli tämän vittuun, ja suuhun. Tuijan huulet olivat kauniit, juuri kuin imemistä varten tehdyt, pehmoiset ja runsaat, töröttävät suihinottohuulet.

Nuole vittua Anne... nuole vittua Anne, - Tuija hoki kuin transsissa tuota irvokasta mantraa. Näytti kuitenkin siltä, että Tuija ei saanut orgasminsa päästä kiinni. Näin olikin. Tuija kohottautui hiukan ja käänteli itsensä kyykkypissa-asentoon Annen kasvojen ylle. Anne sai hengähtää vain tovin, sillä kohta Tuija laskeutui syvempään kyykkyyn ja vei märän pillunsa takaisin Annen suulle.
-Nuole vittua Anne... nuole vitt...
Anne totteli ja alkoi kiltisti lipsuttaa Tuijan pillua ja sen etureunassa pilkottavaa turvonnutta klitorista. Tuijan hengitys tihentyi ja nyt tämä pääsikin orgasmiportaille ja alkoi kivuta ylemmäs kohti mahdollista huippua. Tuija levitti hieman haara-asentoaan ja vei kätensä reisiensä välistä Annen niskaan.
-Nuole vittua Anne,- Tuija huokasi ja veti kaksin käsin Annen päätä sopivan vaativin ottein haarukkaansa vasten. Hengitys tihentyi läähätykseksi ja tiesin, että kohta tullaan.

Kun Tuijan turpeat mutruhuulet avautuivat hiukan raolleen, enää en voinut jäädä sivuun. Asetuin siihen kasvojen eteen kevyeen haara-asentoon ja vedin alushousut kinttuihin. Jännittynyt siitin ponnahti ulos ja vaappui edestakaisin Tuijan kasvojen edessä. Tämä seurasi katseellaan elintä ja noukki sen nopeasti suuhunsa. Irrottauduin tangoistani ja levitin haara-asentoani, saadakseni kaluni kunnolla Tuulan imettäväksi.
Tuija alkoi lutkuttaa kullia ja siirtyi nenähengitykseen. Kiihkeä tuhina säesti sitä litisevää ääntä joka tuli pillun nuolemisesta ja siittimen imemisestä. Tuija märkä suu ja pehmoiset huulet laittoivat esinahan liikkeeseen rauhallisesti, pään nyökyttämisen tahdittamana. Katsoin suonikasta kyrpää, johon Tuija imeytyi. Ulostulon aikana Annen ja minun katseet kohtasivat. Annen lasittunut katse seurasi alakautta pulleita kiveksiäni ja jämerää syljestä kiiltelevää kyrpää. Annen nenä lepäsi Tuijan pillun karvoituksella ja kieli lipsutti klitorista äänekkäästi. Tuija rakasti kullia ja tiesin, että saatuaan sen suuhunsa, orgasmipolku oli valmis ja huippu vääjäämättömästi edessä. Tuija kyykki Annen päällä ja keinutti alapäätään päämäärätietoisesti.

Äkkiä Tuijan keho jäykistyi ja pään rytmikäs nyökyttävä liike loppui kuin seinään. Kiihtynyt hengitys oli nyt nopeaa ja Tuija veti Annen kasvoja yhä syvemmälle haarukkaansa. Päässäni kohisi ja kullini oli jäykkääkin jäykempi. Otin Tuijan kauniit kasvot käsieni väliin ja aloin pumpata tätä suuhun. Halusin samanaikaisen orgasmin ja kiihdytin tahtia. Nussin lotisevaa suuta ja vetelin nussimisen tahdissa Tuijan päätä kyrpääni vasten. Anne tuijotti huumaantuneena suonikasta kyrpää joka kirnusi Tuijan turpeahuulista suuta. Kullin suonisto oli pullistunut käyrän elimen pinnassa ja kalu vaikutti ikäänkuin verkkomaiselta liharustolta. Irvokasta.

Tuija alkoi täristä kauttaaltaan. Koko keho värisi tempoilevan orgasmin kourissa. Lopetin suuhun nussimisen, sillä halusin nauttia Tuijan luonnollisesta, tutisevasta liikkeestä. Anne oli saanut Tuijan huipulle. Tuija riekkui orgasmeissaan ja pehmeä, liukas suu värisi siittimeni ympärillä. Aistillinen hento liike esinahassa vei kullini lähelle pommitusta .
Katsoin Tuijan kauniita kasvoja siinä käsieni välissä, ja ajattelin, että kohta tuo söpö mutrusuu ottaa sisäänsä annoksen sitkeitä kiisselilimppejä. Vetelin Tuijan suuta vasten tanakkaa kyrpääni ja nussin samalla, nopeilla lantion liikkeillä tyttöä suuhun. Tuija oli alkanut taas pyörittää vittuaan Annen suussa. Tiesin, että Tuija kykeni useisiin sarjaorgasmeihin. Jopa seitsemään yhdessä sarjassa.
Pommi räjähti. Vartaloni jännittyi piukaksi lihaskimpuksi. Pysäytin liikkeen ja tunsin kuinka kullin valtasuoni tykytti kiihkeästi.
Ensimmäinen limppi ampaisi kyrvästä.
Se lähti räjähtävällä voimalla litsahti Tuijan kitaan. Raivoisa sähköshokki ravisti kehoani. Aloin pumpata Tuijaa. Nylkytin lantiotani ja vetelin taas Tuijan päätä kulliini.
Kyrpä ruiskutti jatkuvaa siittiölimaa Tuijaan, jonka vasemmasta suupielestä tursahti ulos herkullinen mäihäpuro. Tuija ei ehtinyt niellä kaikkea ja tuo ylimääräinen harmaa lima valui nyt suupielestä leuan kärkeen ja valui sieltä sitten ties minne. Tuija oli kaunis limainen kyrpä suussaan.

Anne tuijotti sieltä alapuolelta irvokasta kyrpää, joka liukui nyt rauhallisemmin sisään ja ulos, ruiskuttaen spermaa jo harventuvin sykäyksin. En saanut selvää Annen ilmeestä, oliko hän nöyryytetty, häpäisty vaiko innostunut. En saanut selvää koska näin Annelta vain silmät. Suun alue oli yhä Tuijan haaroissa ja nenääkin peittelivät runsaahkot blondin vaaleat pillunkarvat. Tuija oli saanut. Hän vapautti Annen pään käsistään hellästi, ilmeisen väsyneenä.

Hän tarttui kuitenkin kyrpääni ja alkoi lypsää viimeisiä herkkuja suuhunsa, puristellen vasemmalla pikku kätösellään kiveksiä, ikäänkuin pumpaten sieltä loputkin siemenesteet ulos. Suupielet kiiltelivät harmaan liisterin sottaamina. Kalu seisoi yhä, mutta huulet tekivät jo vähän kipeää. Vedin elimen ulos Tuijan suusta ja lysähdin sängylle Annen viereen. Tuija kohottautui vaivalloisesti ylös hankalasta pissausasennosta ja raahautui uupuneena viereiselle sohvatuolille. Hän asettui haarat levällään siihen ja jäi puolimakaavaan asentoon silmät suljettuina.
Ihastelin hetken Tuijan puhkinuoltua, karvaista vittua. Se oli kaunis. Pullea pallomainen pillu kiilteli vitun limasta ja Annen syljestä, liukkaan ja riettaan näköisenä.Kostea mätäs, tuuhea karvapensas, suloinen Tuijan pieni pillu.
Katsoin Annea. Tämä lepäsi siinä silmät suljettuina ja huulillaan karehti pieni hymy.
Nukahdin.


Anne nuolettaa pyllyn ja haluaa kullia

Heräsin Annen oikea käsi oli velton munani päällä ja tämä yritti vaivihkaa kohottaa sitä pystyyn. Pienet sormet asettuivat terskan päältä esinahan reunaan. Anne painoi esinahan alas ja alkoi liikuttaa näppejään lyhyellä liikeradalla esinahan reunassa. Mulkku oli löysä. Anne käännähti ympäri ja asettui siihen kasvot löysän jäseneni eteen, saadakseen paremman näköyhteyden kohteeseen.
Anne makasi siinä kyljellään, ja kun toinen sääri oli kohotettuna tukijalaksi, mustat leggingsit uppoutuivat söpösti pillun vakoon. Annella oli etupillu. Se oli lyhytviivainen, pulleahko pikkupillu, jossa kaikki herkut olivat siististi häpyhuulien sisällä. Tuo vittu oli minulle tuttuakin tutumpi.
-Laita se suuhun Anne, -sanoin, -pidät sen suussa, älä liikuta sitä, äläkä runkkaa.

Anne kumartui ja laittoi mulkun suuhunsa juurtaan myöten. Anne hymyili silmillään. Halusin haistella vittua. Vein nenäni Annen pillulle ja nuuhkaisin housujen päältä. Legginsien päältä haisteltu vitun haju on kiihottava. Kun naisen pillun eritteet suttaavat ensin pikkuhousut, tarttuu tuo suloinen haju myös päällyshousuihin. Jos kangas on lycraa, kuten Annella, reagoi kangas niin, että haju saa aivan omanlaisensa efektin. Jos tuohon sekamelskaan kuului vielä muita eritteitä kuin pillun nesteet, tuo haju on suttuisen huoramainen. Nyt halusin haistella pikkuhuoran vittua, Annen joka äsken oli nuollut Tuijan pillua.
Mulkku oli yhä Annen suussa. Tartuin Annea pyllystä ja vedin vitun kasvojani vasten. Halusin haudata naamani Annen haisevaan haarukseen. Työnsin pääni syvälle Annen jalkoväliin ja tämä sulki reisien lukko-otteella minut pillun huoramaiseen tuoksujen paratiisiin. Kulli liikahti Annen suussa.

Nuuhkin Annea pitkin ja hitain hengenvedoin. Ihanainen kitkerän tunkkainen tuoksu kiihotti aistejani ja tunsin elimeni jäykistyvän. Paisuva kulli työntyi kuin itsestään syvemmälle Annen suuhun ja tämän pää kohosi ylöspäin siittimen saadessa lisää pituutta. Trikoiden haarus upposi Annen pillun vakoon, ja haistelin vittua juuri tuosta söpöstä vakosesta. Siinä tuoksui pillu, pissa ja ehkä parfyymi ja hiukkasen myös tupakka. Kyrpä seisoi Annen suussa.

-Haistele miun vittua... haistele, - Anne kuiskasi ja kohotti lanteitaan, kun riisuin tiukkaakin tiukempia legginsejä tämän yltä. Käännähdin selälleni ja Anne kiipesi päälleni konttaus-asentoon. Hän levitti haarra-asentonsa äärimmäisen leveäksi, saaden näin pillunsa siihen kasvojeni päälle.
Kulli löysi taas tiensä Annen suuhun ja nyt pääsin haistelemaan pikkuhousuja.

Valkoiset tangat olivat syvällä vaossa. Valkoisen lisäksi niissä oli nähtävissä monenlaisia värejä, mutta ei kuitenkaan punaista. Upotin nenäni Annen haarukkaan. Pikkuhousujen haarapala oli kostea, se ei ollut mikään yllätys, ja haisi pillulle ja vähän pissalle. Tangojen kapein osa, joka asettui aina syvälle pyllyn vakoon, sisälsi oman tuoksumaailmansa ja värinsä. Nuuskin sitä. Pyllyn vaon hikinen, homejuuston, ja ehkä jonkun muunkin eritteen ummehtunut tuoksu oli tyrmistyttävän huumaava. En malttanut enää, vaan riisuin Annen tangat. Kaunis pillu ja pikkuruinen pyllynreikä olivat nyt minun, kaikkine hajuineen, tuoksuineen ja makuineen. Halusin nuolla Annen pyllynreikää.

Annella on kaunis pillu. Piukka etupillu on vähäkarvainen. Ruskeahkoa karvaa on ainoastaan häpykummulla ja pillu sinänsä on aivan paljas. Vako alkaa heti häpykukkulalta ja se jatkuu vain muutamia senttejä alaspäin piukkana viivana. Annen pillu on pullea viivapillu, jota on ilo panna edestä. Edestä nussittaessa on helppo saada klitoriskosketus kyrvällä, panemalla hiukan etuviistosta. Siitä Anne saa useimmiten myös orgasminsakin. Väliliha on leveä, ehkä nelisen senttiä ja koko komistuksen kruunaa pinkeä pyllynreikä.
-Nuole miun persettä vitun häränkulli, -Anne söpötti, ottaen taas kohta siittimeni suuhunsa.

Pylly haisi. Kuljetin nenääni pitkin vakoa ja nuuskin varovasti välilihan kohdalta. Ihana tuoksu. Liuútin kieltäni pillun vaolla ja lipaisin tusinan verran pieniä kosketuksia klitoriksella, pitääkseni Annen vireessä. Halusin pyllyä ja keskityin siihen. Nyt siinä haisi aito lukiotytön pylly. Toisin kuin housujen päältä, tästä puuttui kaikki ulkoiset hajut. Oli vain Annen pyllyn aito haju. Kyrpä lotisi Annen suussa. Anne oli aloittanut nyökytyksen.
Nuolaisin välilihaa ja sain suuhuni kitkerän katkeraa, ummehtunutta makua. Se oli sitä itseään mitä halusinkin; koulutytön hikistä, likaista pyllyä. Tartuin Annea pakaroista ja vedin pyllyä alemmas. Työnsin nenäni takapuolen reijälle ja vedin syvään henkeä...
-Nuole sitä... nuole...

Aloin lipoa pyllyn reikää. Tunsin anuksen piukat rypyt kielelläni ja nuolin peppua ahnaasti koko kielen leveydeltä. Annen pyllyn epäpuhtaudet siirtyivät suuhuni ja keskityin vain siihen. En halunnut keskittyä kulliini jota Anne imi, vaan halusin siivota tyttösen haisevan takapuolen huolellisesti.
Anne pinnisti peräsuoltaan ja sain nähdä kuinka anus työntyi ulospäin. Ryppyisen reijän ympärille muodostui nätti ulkoneva rengas. Työnsin kieleni Anneen. Annen pyllynreikään. Hajujen ja makujen sieto oli jo kohta äärirajoilla. Se mitä sain suuhuni Annesta, Annen pyllystä, oli pyllyaktin huipentuma. Olin äärimmäisen kiihottunut ja yritin välttää kaikin keinoin ruiskauttamisen Annen suuhun. Anne pumppasi pyllynreikää jännittämällä lihaksiaan ja näin kieleni työntyi sisään niin syvälle kuin mahdollista.
Ihana makujen ja hajujen, suttuisen likainen yhdistelmä oli ylivertainen kokemus. Pylly maistui ja haisi pahalle... Rakastin Annen pyllyn reikää!
-Nussi miuta... anna miulle sitä sonninkullia,- Anne kuiskasi.
Katsoin syljestä kiiltelevää peräaukkoa. Se oli siisti ja puhtoinen. Seo li nuoltu huolellisesti ja reiän ympärys siivottu laajalta alueelta.

Anne halusi kyrpää ja oli sitä ansainnut. Hän käännähti selin makuulle ja levitti haaransa. Asetuin päälle ja työnsin kullini Anneen. Pillu oli liukas ja siitin työntyi sisään varsin sujuvasti Annen auttaessa lantiotaan puskien. Aloin panna. Nussin voimakkain lantioliikkein ja Anne vastasi, nylkyttäen vittuaan siitintäni vasten. Pumppasin vähän etuviistosta, ja näin sain kullikosketuksen suoraan Annen turvonneeseen klitorikseen.

-Nussi siitä... just siitä, -Anne voihki jo äänekkäästi ja lisäsi tempoa. Tiesin, että Anne kykeni, ja joskus halusikin vain nopean orgasmin, mutta joskus yltyi jopa useaan yhden yhdynnän aikana.
Pillu litisi äänekkäästi, turpean kullin kirnutessa sitä. Anne hihkui yhä voimallisemmin ja kohta tyttö sai. Lopetin nussimisen ja pysyin nyt paikoillani. katsoin haarojeni välistä, kuinka Anne hankasi klittaansa vasten suonikasta kyrpääni. Pillu nylkytti yhä nopeammin ja Anne kirkaisi pitkän ja kimeän huudon, työntyen koko pillullaan kyrpään, sen tyveä myöten. Kalu oli Annessa koko mitaltaan ja tytön vartalo taipui jännittynelle kaarelle, vavisten kauttaaltaan, kuin haavan lehti hirmumyrskyssä. Pian vartalo veltostui ja Anne päästi seisovan kullin sisästään.
-Ihanaa... mie en jaksa enää...


Anne antaa panna pyllynreikään, Tuija nöyryytetään

Vielä oli jaksettava. Seisoin kyrpä pystyssä Annen edessä ja tiesin mitä halusin. Olin putsannut pyllyn ja halusin panna perseeseen.
-Voithan sie yrittää... mut mulla on niin tiukka... ei se onnistu kuiteskaa.

Tiesin miten pyllyyn pantiin, sillä olin tehnyt sen monesti. Olin pannut seitsemää eri tyttöä perseeseen, joten juttu ei ollut minulle vieras. Annen kanssa ei oltu onnistuttu, koska Anne jännitti liikaa, eikä osannut tarjota. Satu oli ollut paras tähänastisista. Satua saattoi panna yhtä normaalisti, kuin olisi vittua nainut. Satu osasi puskea suolta taakse, jotta sisään työntyminen onnistuisi. Kun terska nuljahti sulkijalihaksen sisäpuolelle, oli yhdyntä jo helpompaa ja joillekin tytöille nautinnollistakin. Satu osasi nauttia ja saikin kullia pyllypuolelle aina halutessaan. Hyviä pyllypanoja olivat myös kookas peppuinen Tuire, 18-vuotias Anu ja pikkupylly Mirva.

Asetuin Annen taakse, kun tämä pyllisti peppunsa konttausasennossa. Persereikä kiilteli liukkaana kuten kyrpänikin. Anne pinnisti suoltaan ja näin ollen anus avautui hiukan.
-Nyt Anne... älä jännitä yhtään... pinnistä ulospäin koko ajan, -neuvoin, asettaessani siititintä pyllyn vakoon.
Anne pinnisti ja tuttu rengas muodostui ryppyisen reiän ympärille. Kostutin etusormen Annen pillussa ja työnsin sen hitaan rauhallisesti peppuun. Se upposi lupauksia antavan helposti Annen. Työntelin muutaman kerran.

Asetin muhkuraisen terskan reiälle ja työnsin yhdellä hitaalla työnnöllä kullin pyllyyn. Terska työntyi liukkaasti reiälle ja nuljahti sievästi sulkijalihaksen ohi. Sisässä oltiin. Pysähdyin hetkeksi siihen. Peräreiän pikkuruinen nykerö oli nyt venynyt pinkeäksi renkaaksi suonikkaan siittimen ympärille. Irvokas kiiltelevä kyrpä nuoren lukiotytön pyllynreiässä turvotti elintäni yhä tukevampiin mittoihin.
Aloin panna. Annen suoli oli piukka, mutta yllättävänkin liukas. Työnsin sisään melko hitaasti ja vedin ulospäin samaan tahtiin. Tärkeintä oli pitää kulli sulkijalihaksen paremmalla puolella. Kalua ei saanut enää päästää ulos, kun se oli sinne sisään saatu.

Aloin pumpata. Kyrpä liukui ihanan sujuvasti edestakaisin. Pyllyssä ei tuntunut olevan ilmaa ja paneminen oli täydellisen luistavaa. Painoin siittimen pohjaan asti ja tunsin nivusillani Annen pallopyllyn silkkisen ihon. Vedin hitaasti milli milliltä ulospäin ja pysähdyin, kun puolet kullista oli ulkona. Kyrpä oli saanut vähän väriä.
Tuija ilmaantui siihen vierelle ja tuijotti silmät ymmyrkäisinä limaista rustoa, jonka pinnassa kiilteli riettaan näköistä kiisseliä. Peppureikä oli kaunis.
-Anna lisää... anna...,-Anne pyysi, kun olin unohtunut siihen paikoilleni.

Se oli hyvä viesti. Anne halusi lisää, siispä kyrpä ei satuttanut ainakaan liikaa. Jatkoin panemista. Kirnusin Annea tasatahtiin pakaroista tukea vetäen. Vatsanpohjassani tuntui jo tuttua jännitettä ja siitin turposi entisestään. Aistin pyllypanolle ominaisen tuoksun joka väkevöityi nussimisen edetessä. Hengitin syvään ja työnsin siittimeni Annen peräsuoleen tyveään myöten. Sähköinen jännite jäykisti kehoni purkauksen alkaessa räjähdysmäisesti. Limppi ampaisi kyrvästä koulutytön pyllyyn. Anne pumppasi peppuaan nylkyttävää kyrpääni vasten innokkaasti ähkien. Rajuakin rajumpi orgasmi ravisti kehoani, siementen ruiskutessa pyllyyn. Kun Anne pumppasi liian innoissaan, kulli luiskahti ratkaisevasti taaksepäin ja sulkijalihas ponnautti siittimen ulos Annesta. Katsoin sekunnin murto-osan kullia joka vavahteli yhä purkauksissaan ja pyllyä, joka pulpautti kiisseliä ulos.
Nopea ratkaisu. Tartuin Tuijaa niskasta ja painoin tämän söötin naaman Annen pyllyn vakoon. Tuija yritti vastustella, mutta ei voinut mitään, kun naulitsin tämän leveän pyllyn kyrvälläni takakautta ja aloin pumpata keskenjäännyttä hekumaani Tuijan vittuun. Painoin Tuijan naamaa napakalla otteella Annen perseeseen ja pyöritin tämän päätä pyllyn vaolla.
-Nyt nuolet Annen perseen,- komensin ja pumppasin siementä Tuijan sisään pyllypuolelta.

Suttuinen kyrpä suihkutti limaa Tuijaan, tämän siivotessa Annen haisevaa perseen vakoa kielellään. Näky oli huikea. Edessäni oli tukeva Tuijan pylly jota pumppasin takaa. Tuija puolestaan levitti kaksin käsin Annen pyllyn puoliskoja ja nuoli haisevaa kiisseliä Annen takapuolesta. Annen peräreikä pulpautteli yhä limaa ulos, mutta väheneviä mällejä harvenevaan tahtiin. Päästin otteeni Tuijasta ja työntelin vielä hitaita panoja enää puolikovalla kullillani. Tuijan naama kiilteli Annen pyllyn tuoksuvista eritteistä.Vedin mulkkuni ulos Tuijasta, päästäen samalla spermapuron valumaan ulos. Anne lysähti sängylle uupuneena. Katsoin limaista pyllyä, joka vuodatti hitaasti spermansekaista mäihää, Anne-tytön silkki-ihoiselle reidelle. Lukiotytön neitseellinen peppureikä oli nyt puhkaistu. Nyt Annea oli pantu jokaiseen reikään.
Tuija käännähti ja otti löysän mulkun suuhunsa. Se maistui varmaankin pahalle, mutta mahtui Tuijaan juurtansa myöten.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute