Herkku-puhelin
Tuhma tarina
Jarkko

Tässä alussa lienee paikallaan kertoa hieman vaimostani, joka on hyvännäköinen 40-kymppinen blondi, sexyt hönärit, isot tissit ja sitäkin herkullisemmat törönännit, juuri sellaiset joista yksikään mies ei voisi olla pitämättä. Kaikella tapaa siis erittäin kuuma pakkaus, mutta eritoten silloin, jos vastakkaiselle puolelle sattui astelemaan sellainen fyysisesti vahva ja testosteronia huokuva alfa-uros. Tai sanotaan, että tuollaisen luonteenpiirteen olin hänessä huomanut - tai vaistonut - jo melko aikaisessa vaiheessa suhdettamme ja saanut siitä kipinän kuvitella vaimoni sellaisen miehen kanssa rakastelemassa.

Fantasia oli kuitenkin vain fantasiaa, kunnes sitten vähä kerrassaan uskaltauduin kertomaan siitä vaimolleni, ja joka alun kieltämisen jälkeen tunnusti epäilyni oikeaksi ja saavansa joskus hyviä orgasmeja ajatellessaan lihaksikkaan kaljun miehen naivan häntä isolla kalullaan. Ongelma kuitenkin oli se, että vaikka itse olisin ollut valmis tuollaista oikeasti kokeilemaan, niin vaimoni rohkeus puuttui ja, vaikka miten yritin rohkaista häntä ja vakuutella, että hänen nautintonsa katseleminen olisi varmasti seksielämäämme piristävää, niin arkuus pääsi aina voitolle eikä asia edennyt millään lailla muutoinkin kuin ajatuksissamme, mutta muuttuen kuitenkin leikki leikin jälkeen aina vain tuhmasta entistäkin tuhmemmaksi.

Voisi siis sanoa, että olimme sänkytouhuissa juutuneet kiinni tuohon "huumeeseen" ja jokainen raju orgasmi, jonka vaimoni sai hankkimani iso dildo syvällä sisällään, valmisteli häntä siihen hetkeen, kunnes se sitten tapahtuisi. Edelleen vaimoni vastusti kaikkinaista sellaista ajatusta, että etsisin treffipalstoilta meille leikkikaverin, mutta antoi samalla ymmärtää, että mikäli joskus tuollaiseen tilanteeseen sattumalta ajautuisimme, niin "kyllähän se sittten voisi sitten olla mahdollista". Ja taisipa hän hyvinkin tietää myös sen, että "kielloista" huolimatta kävin palstoilta etsimässä sopivaa seuraa, mutta sen enempää emme siitä jutelleet, kun olin myös itse melko kriittinen sen suhteen, että sieltä mitään hyvää edes löytyisi. Aina silloin tällöin jätin kuitenkin jonkun ilmoituksen ja aikaa kului jopa siinä määrin, että unohtelin jopa katsoa postilaatikkooni, kunnes sitten erän kerran sain vastauksen, josta tiesin vääjämättömän etsintäni tuottaneen vihdoin tulosta.

Vaimolleni en kertonut käymästäni meilivaihdosta mitään edes sinä vaiheessa, kun olimme jo lähdössä pääkaupungin suuntaan ostamaan mukamas tarvitsemaani tietokoneohjelmaa eräältä Markolta, joka oli lähes heti herättänyt luottamukseni ja jolle olin lopulta uskaltautunut kertomaan enemmän kuin riittävästi. Jälkeenpäin ajatteltuna se oli erittäin uhkarohkeaa, mutta koska olin päättänyt luottaa vaistoihini, niin katsoin riskin ottamisen arvoiseksi. Ja ne kuvat, jotka olin Markosta saanut, vain vahvistivat käsitystäni siitä, että Marko olisi juuri sellainen mies, joka ansaitsisi hetkeksi vaimoni koko huomion ja jolle olisi varmasti jatkossa paljon käyttöä.

***

Muista Jaana, et saat sit tinkiä, ku kerran osaat... - sanoin vaimolleni painaessani soittokelloa sen kerrostalon ylimmässä kerroksessa, jossa Marko asui.

Ai moi, tulkaa sisään - Marko sanoi ilmestyessään oviaukkoon ja ohjatessaan meidät sisään. Itse olin jättäytynyt tarkoituksella viimeiseksi, jotta näkisin paremmin vaimoni reaktiot, kun tämä seurasi ilmeisen hämmentyneenä Markoa eteiseen. Ja, vaikka olin mielestäni kuvitellut varautuneeni tilanteeseen melko hyvin, niin olin silti todella tyytyväinen, että Marko kääntyi ensimmäiseksi vaimoni puoleen ja halusi tämän jättävän takkinsa naulakkoon sekä tiedusteli samalla paikkakuntamme kuulumisia.

Ihan hyvää... - vaimoni näytti säpsähtävän, mutta kokosi samassa itsensä niin, ettei näyttänyt juurikaan epäröivän ojentaessaan takkinsa Markolle.

Se ohjelma on tuolla olohuoneen läppärillä, mutta mä laitan teille kahvit, kun tulitte niin kaukaa... - Marko sanoi ja vilkaisi samalla vaimoni tissejä.

Meehän nyt... - sanoin ja taputin vaimoani pepulle, että hän siirtyisi edeltäni Markon perässä keittiöön eikä saisi turhaan ylimääräistä aikaa miettiä.

Älä... - vaimoni aloitti, mutta lähti siitä sitten kuitenkin keittiön suuntaan.

Sullahan on hieno kämppä täällä... - sanoin Markon latoessa kahvia keittimeen ja naksauttaessa sen siitä siitä sitten päälle.

Kyl mä voin sitä teille esitellä, ku toi tossa putoo... - Marko jatkoi lähes sanasta sanaan sopimiamme vuorosanoja ja johdatti meidät ensiksi olohuoneeseen, saunaan ja siitä lopuksi makuuhuoneeseen.

No kyllä huomaa, et ollaan poikamiehen boksissa... - sanoin ja viitaten samalla huoneen perällä olevaan painonostopenkkiin, jonka yläpuolelle Marko oli ripustanut tyttökalenterin näkyvälle paikalle.

...ai...säkin tykkäät blondeista...vai loppuuks sun kalenteri huhtikuuhun?... - jatkoin pirullisesti virnistäen, kun olimmehan kesäkuussa ja kalenterissa esillä aika paljon vaimoni näköinen blondi tissit paljaana ja peppu antaumuksellisesti koholla.

...Ihan mielenkiintoista... saanks katsoa löytyiskö sieltä ...vaiks joku tuhma brunette?... - jatkoin jo aika suoraan ja samalla vaimoni kostonhimoa härnäten.

Katso vaan, mut mä vien sit sun vaimos tonne keittiöön kahveelle siks aikaa?

Vie vaan... se tykkääkin just sunlaisista kaljuista uroksista... - vastasin sen enempää miettimättä sekä kalenterin sivuja hitaasti pläräten, kunnes kuulin kummankin siirtyvän takaisin keittiön puolelle.

...Vai sellaisista...mutta, mitäs sinne Turkuun muuta kuuluu? - kuulin Markon naurahtavan samalla, kun kaatoi kahvia kuppeihin.

...Ei mitään ihmeempää, töitä...

...Mitäs sä siellä teet?..

...Oon hoitajana tyksin osastolla...

...siis ihan oikea hoitsu?... - Marko oli ihmettelevinään, vaikka tiesi tasan tarkkaan vaimostani kaiken.

...joo, sellainen sisar hento valkoinen... - vaimoni aloitti innoissaan, mutta taisi sitten nähdä jotain Markon eleissä.

...ja vielä blondi...toi on kyllä ihan mielenkiintoinen paketti... - kuulin Markon naurahtavan äänellä, josta ei voinut juurikaan enää erehtyä.

...hui kauhea...et mulle tulikin nyt kuuma... - vaimoni yritti sanoa ja meni sitten entistäkin hiljaisemmaksi.

...tarttiskohan meidän käydä katsomassa, et mitä se sun mies tuolla puuhaa ja kiinnostaaks sitä ollenkaan se ohjelma...

...niinpä... - kuulin vaimoni sopertavan helpottuneena ja nousevan sitten suunnatakseen kulkunsa jälleen makuuhuoneen suuntaan.

***

No juu, on täällä tosiaan hyvä tissejä... - vastasin Markon uteluun ja vilkaisin siten vuorostani vaimoani silmiin, jotta näin oliko hän jo arvanut missä nyt mennään. Ja samalla en voinnut olla huomaamatta vaimoni paidan alta aivan kivikovina sojottavia nännejä, jotka sähköistivät tunnelmaa entisestään. Kokonsa puolesta ne olivat nimittäin juuri sellaiset, ettei niitä voinut olla huomaamatta, ei edes Marko, joka tapitti niitä nyt herkeämättä.

...ei hyvä jumala sun kanssa... - vaimoni voihkaisi ja yritti kääntyä paetakseen, mutta joutuikin samassa aivan vastatusten Markon kanssa.

...älä nyt turhaan karkaa... - Markokin sanoi vaimoani rauhoitellen ja samalla, kun siirryin itse niin lähelle, ettei vaimollani ollut juurikaan pakopaikkaa suuntaan tai toiseen.

...mä oon jutellut Markon kanssa ja se tietää kaiken... - jatkoin Markon jälkeen ja otin samalla hellän otteen vaimoni olkapäistä.

...älä...ei...ei me voida... - vaimoni yritti sanoa Markon painuessa lähemmäs ja tuntiessaan hänen kätensä alkavan liukua lanteilta kohden pystyssä sojottavia tissejä. Tilanne oli todella kuuma ja vaimoni miltei kiemurrellessa aloin painaa häntä hartioista alemmas, joka yhdessä Markon röyhkeän kopeloinnin kanssa sai hänet lopulta valitsemaan helpoimman tien pudottautumalla kiusallisesta tilanteesta nännit aivan kivikovina polvilleen Markon eteen.

...voit sä...hoitsu hoitaa... - sanoin tapaillen niitä sanoja joita olimme käyttäneet fantasian aikana ja samalla, kun asetuin entistäkin paremmin vaimoni taakse silleen, ettei tällä tulisi missään vaiheessa ajatustakaan paeta Markon ryhtyessä avaamaan vyönsä solkea. Eikä tämä sitä edes yrittäisi, sen olisi kuka tahansa paikalla ollut voinnut heti vaistota ja siksipä tiesin jo nyt, että pitkä odotukseni oli vihdoin ohi.

...ihan rohkeesti vaan... - Marko jatkoi vaimoni rauhoittelua ja siirsi myös oman kätensä vaimoni pään taakse samalla, kun toinen vapaa käsi teki vimmatusti töitä sen eteen, että paksu kookas kulli pääsisi lopulta ponnahtaamaan esiin ahtaaksi käyneestä vankilastaan.

...nyt....Jaana... - kuulin Markon ähkäisevän, kun tämä iso paksu elin oli vihdoin kunnolla esillä ja osui samantien jonnekin vaimoni kasvojen alueelle.

Sekunnin - kahden ajan aika tuntui pysähtyvän, mutta vain hetkeksi, kunnes vaimoni alkoi ensin täristä ja sitten pinkillä punatut huulet hakeutuivat kuumeisesti siittimen kärkeen. Vaimoni vastarinta oli täysin murtunut, se näkyi kaikessa, tilanne oli itsessään jo niin kiihoittava, ettei tätä pysäytettäisi enää mikään ja millään, vaan kaikki tästä eteenpäin tapahtui kuin olisimme olleet kaikki katselijoita näytelmässä, joka vain eteni tapahtumasta toiseen.

...hyvä Jaana... yritin sanoa, mutta jostain syystä en saanut enää juurikaan muuta sanottua ja katsoin vain miten riettaasti vaimoni imi nyt jo tuota suonikasta kullia Markon nauttiessa siitä aivan ansaitusti. Markon kalu oli nimittäin omaani kunnolla paksumpi ja niin paljon pidempi, etten hetkeäkään epäillyt, etteikö vaimoni pillu olisi ollut jo aivan litimärkä ja hän itse niin kiimainen, jotta pian näkisin sitten hieman muutakin.

...hyvä jumala Jaana...nouse ylös....otetaan sulta housut pois.... - Marko ähisi kulli aivan kivikovana sojottaen. Vasta nyt näin kunnolla miten ISO se oikeasti oli huojuessaan siinä raskaana ja suonet aivan pinnassa, ettei vaimoltani kulunut kehoituksesta kuin hetki ja jo seuraavassa hetkessä tämä oli sängyllä selällään Markon repisessä häneltä vielä pikkuhousutkin jalastaan.

Ei siis mikään ihme, että tuossa kohtaa tunsin selvää mustasukkaisuutta ja mietin jopa hetken tapaa jolla hommat voisi vielä perua, mutta se oli auttamatta myöhäistä jo siksi, kun vaimoni oli aivan liian kiimainen eikä Markoltakaan kulunut juuri aikaa asettua pukille, ohjata siitin kohdilleen ja, josta tämä alkoi samassa työntyä naiseeni määrätietoisemmin kuin olisin toivonut.

...aa...aa...aah... - kuulin vaimoni voihkivan Markon mutistessa samalla jotain sellaista, josta en juuri saanut selvää, mutta jonka aikana vaimoni levitti jalkojaan yhä enemmän ja miltei kiljaisi Markon perseen painuessa nytkähdellen aina vain alemmas.

....aah...Mar...ko.... - kuulin vaimoni uikuttavan hätääntyneenä kiemurrellen, joka kuulosti alkuun hieman tuskaiselta ja muuttui jo seuraavassa hetkessä jälleen hieman toisenlaiseksi Markon vetäessä kaluaan ulommas ja sen sukeltaessa sitten jälleen takaisin entistäkin syvemmälle.

Huohotus ja vaimoni voihkina täytti nyt koko huoneen eikä ollut enää epäilystäkään, etteiko tuo kulli alkaisi olla jo aivan kokonaan hänen sisällään, muttei Markon mielestä ilmeisenkään tarpeeksi, kun jo seuraavassa hetkessä vaimoni yritti selvästi rauhoitella Markoa ja pitää tätä aloillaan kietomalla kantapäänsä hänen perseensä päälle.

Oli todella vaikea katsoa vaimoani tuollaisessa tilassa, vieras mies lukittuna sisälleen ja vieläpä niin kiimaisena, etten edes osannut kuvitella miten syvällä Marko hänessä oikeasti oli ja miten tämä vielä päättyisi. Ja, vaikka vaimoni tuntui edelleenkin protestoivan jokaista Markon aiheuttamaa liikettä, niin en voinut olla huomaamatta miten hän alkoi kuitenkin hiljalleen vastata jokaiseen työntöön ja äännellä aina kiimaisemmin alkavan orgasmin rynniessä läpi koko ruumiin.

...Jaa..na...sulla...on...hyvä...pillu... - Marko huohotti nautinnollisesti perseen noustessa ylös, alas ja välittämättä lainkaan vaimoni niinikään pinkillä lakattujen kynsien pureutuessa aina vain tiukemmin hänen leveään selkäänsä. Tuossa vaiheessa ei voisi enää kulua kovin paljoa aikaa siihen hetkeen, kun vaimoni saisi lastin sisäänsä, joka tuntuikin vain kiihdyttävän vaimoni kiimaa, kun kyllähän hänen täytyi muistaa olevansa ilman ehkäisyä ja fantasiassakin sanoin kuvittelevani antavani vieraan miehen ruiskuttaa spermansa syvälle hänen kohtuunsa.

...anna Marko...mennä vaan...jos haluut... - sain juuri ja juuri sanottua vaimoni takoessa kantapäillään Markoa yhä syvemmälle ja alkaessa voihkia tavalla, josta ei voinut enää erehtyä. Orgasmi oli jo tosiasia ja vaimoni siirtyi nyt sellaista vauhtia rajan toiselle puolelle, ettei kellään samassa kerroksessa asuvilla voinut olla enää vaikeuksia kuulla hänen kiimaista valitustaan.

...ruiskuta...mua...ruiskuta...aa...aaah! - vaimoni alkoi kiljua kuin henkensä hädässä ja sai samalla ilmeisen selvästi niin voimallisia orgasmeja, että minulla kävi myös Markoa sääliksi, kun näin miten hän työnsi hädissään kalunsa aivan vartta myöden vaimooni ja räjähti samassa myös itse hurjaan orgasmiin.

Aah!... nyt...nyt...tulee...jumalauta...tulee...tulee.....tulee... - Marko karjui kuin järkensä menettäneenä ja nytkähdellen tavalla, josta olisi varmasti tullut suosikkikohtaus mihin tahansa pornofilmiin. Spermaa täytyi tulla paljon, siis todella paljon, jos nuo ääntelyt ja vartalon liikkeet näyttivät juuri sellaisilta, että orgasmin täytyi olla todella kivulias ja niin täydellinen, että se näytti jokaiselle sellaisen kokeneelle jopa hieman pelottavalta.

...ruis...ku...ta....aah...ruiskuta...mua... - vaimoni jatkoi kiimaista uikutustaan ja oli jossain vaiheessa iskenyt kyntensä niin rajusti Markon selkään, että mikäli hänellä olisi jossain tyttöystävä, niin hän ei voisi millään välttyä näkemästä noita kirkuvan punaisia viiruja hänen selässään.

...hyvä...jumala...Jaana....aa...aah!... - kuulin myös Markon jatkavan ikuiselta tuntuvan ajan ja nytkähtelevän aina vain uudelleen ja uudelleen vaimoni pillun lypsäessä hänen kaluaan niin mestarillisesti, ettei siitä jäisi pisaraakaan saamatta.

...Marko...hyvänen aika...lopeta...jo... - yritti tajuihin ensimmäisenä tuleva vaimoni sanoa Markon ynistessä edelleen jokaisen työnnön jälkeen ja ilmeisen kykenemättömänä vetäytyä vaimoni orgasmin jälkimainingeissa kouristelevasta vaginasta.

...huh...huh...aah..vähän...vielä...aa..ah...noin... - Marko vastasi niinikään huojentuneena koettelemuksestaan ja teki vielä muutaman työnnön, kunnes jäi voipuneena makaaman vaimoni päälle.

***

...voi hitsi...sun kanssa... - kuulin vaimoni puuskahtavan Markon noustessa vihdoin päältään ja hänen jäädessä edelleen makaamaan sängylle käsivarret silmiensä peittona.

...äläs nyt...hyvinhän se näytti menevän... - sanoin vähät välittämättä vaimoni noloudesta ja nousevasta katumuksesta tapahtunutta kohtaan. Oma kullini oli nimittäin edelleen aivan kivikova ja orgasmi saamatta, joten istuin sen enempää miettimättä sängyn reunalle niin, että saatoin levittää vaimoni jalkoväliä ja katsoa näyttikö siellä juuri niin kiihoittavalta kuin olin kuvitellutkin.

...haluuks nuolla sitä?... - kuulin vaimoni kysyvän hetken kuluttua, kun olin jo nähnyt helmenharmaan spermanoron ilmestyvän esiin ja tiesin, ettei vaimoni ollut suinkaan unohtanut kaikkein hurjinta ja samalla nöyryyttävintä salaisuuttani.

...en mä voi... - yritin sanoa vaimoni levittäessä tarkoituksella jalkoväliään yhä avoimemmaksi ja siirrettyään kätensä samalla takaraivolleni niin, että sai painettua päätäni lähemmäs pilluaan.


...nyt nuolet sen pois musta... - vaimoni jatkoi nyt jo hieman vaativampaan äänensävyyn ja nosti samalla pillunsa niin ylös, että sperman haju täytti tajuntani ja näin vain hänen siemennetyn reikänsä avoimena nuoltavaksi. Tilanne oli niin epätodellinen ja perverssi, että vaikka tiesin Markon katsovan tätä hämmästyneenä sekä ottavan vielä tästä kaiken hyödyn irti, niin painoin kieleni häpyhuulten väliin ja aloin nuolla.

...nuole se kaikki... - vaimoni naurahti tyytyväisenä tuntiessaan miten epätoivoisesti yritin saada kaiken tuon liisterin pois hänen sisältään ja perua Markon siemennyksen. Jo pelkästään sperman haju oli niin voimakas, että olin menettää järkeni ajatellessani miten paljon tätä tavaraa olisi vaimoni sisällä ja, ettei tämä nöyryytys jäisi varmaankaan tähän kertaan. Myös vaimoni kohtalo Markon lutkana oli sinetöity, vaikkei tämä tuskin sitä vielä edes tiesi. Kullia ja nimenomaan isoa kullia vaimoni oli aina ollut vailla eikä nähdyn perusteella ollut mitään syytä epäillä, etteikö Marko saisi tehdä vaimolleni jatkossa ihan mitä ikinä halusi.


...mee siihen selin... saa Markokin samalla vähän katseltavaa... - kuulin vaimoni hetken kuluttua miltei komentavan ja pyörähtävän sitten heti jälkeeni kuusysiin päälleni sekä alkoi avata housujeni vetoketjua kaivaakseen julmetussa seisokissa olevan kaluni esiin.

...nuole nyt... - kuulin vaimoni jatkavan lähes pirullisella äänellä ja samassa litimärkä pillu painui jälleen entistäkin tiukemmin suutani vasten.

...hyvä....kulta...nuole...se..kaikki... - vaimoni jatkoi voitonriemuisella äänellä tarrauduttuani epätoivoisesti kiinni hänen pakaroihinsa ja toivoen samalla, että hän tekisi vihdoin jotain kullilleni. Samassa spermaa alkoi valua emättimen perukoilta suuhuni ja olin suorastaan seota, kun silmiini piirtyi yhä uudelleen kuva orgasmin kourissa olleesta vaimostani ja Markosta karjumassa siemensyöksynsä keskellä. Eikä tilanneta helpottanut ollenkaan se, että samalla, kun vaimoni runkkasi ja imi kulliani kuin mikäkin lutka, niin hän kertoi Markolle olevansa ilman ehkäisyä ja voivansa tulla raskaaksi temppuni takia. Kosto oli ilmeisesti suloinen eikä vaimoltani näyttänyt kuluvan kauaakaan aikaa liittoutua yhteen Markon kanssa.

...siis...eiks teillä ole ehkäisyä? - kuulin Markon ähkäisevän.

...mulla on nyt niin varmat päivät....ei se tärppää... - vaimoni kiiruhti sanomaan ja nousi samassa lähes istumaan suuni päälle, jotta Marko arvaisi hänen valuttavan tarkoituksella spermaa suuhuni.


Tuossa vaiheessa vaimollani ei tuntunut olevan enää mikään kiire ja tuntui kuin hän olisikin esitellyt välillä aina suihinottotaitojaan lähinnä Markolle, joka sai tästä samalla turhankin hyvän mahdollisuuden elpyä seuraavaan koitokseen. Tiesin sen nimittäin siitä, että vaikka yritin tehdä työni mahdollisimman hyvin ja rukoilla vaimoani kiiruhtamaan, niin ajan kuluessa sain osakseni vain kevyttä runkkailua ja tuntui kuin vaimoni suu olisi ollut vastaavasti varattuna yhä enemmän muuhun käyttöön.

...hyvä Jaana...ime kunnolla... - kuulin Markon vahvistavan lopulta epäilyni ja, joka päättyi melko pian siihen, kun tajusin Markon nousseen sängylle ja asettuvan siellä nopeasti vaimoni taakse.

...ei se jumalauta enää haitaa...nyt nussitaan Jaana... - ehdin hädintuskin kuulla, kun jo seuraavassa hetkessä vaimoni sai Markolta kehoituksen nostaa pyllynsä ylemmäs.

...aah...ei..vittu...mikä..pillu... - kuulin Markon ahkäisevän työntäessään kullinsa aivan silmieni edessä vaimoni turpeaan vaginaan ja aloittaessa sitten sellaisen nainnin, joka tuntui samalla olevan rangaistus myös pylly pystyssä kiljahtelevalle vaimolleni.

...Mar...Mar...ko... - vaimoni yritti rauhoitella ja välillä sitten taas jatkoi kullini runkaamista sekä imemistä kuin henkensä hädässä.

En voinut sille mitään, että tilanne oli todella perverssi ja kaikkine vaimoni anelevine ääntelyineen niin kiihoittava, etten voinut juuri voinut muuta kuin pidellä käsiäni vaimoni pakaroilla niin, ettei tämä päässyt juuri karkuun Markon upottaessa vähintään 9-tuumaisen suonikkaan kullinsa yhä uudelleen syvälle kiljuvaan vaimooni.

...anna Jaanalle....kunnolla munaa... - ähisin vähintään yhtä kostonhimoisena kuin vaimoni hetkeä aikaisemmin ja samalla niin kiimasena kuin mahdollista vaimoni onnistuttua virittämään minut ties monennettako kertaa aivan räjähdyspisteeseen.

....ruiskuta sitä... - jatkoin Markon kiihdyttäessä yhä vauhtiaan ja vaimoni ulistessa nyt pylly aivan pystyssä sekä imien jälleen kulliani kuin heikkopäinen.

...saanko...nussia...Jaanaa...aina?...

...sa...saat... - vastasin hädissäni Markon esittämään kysymykseen ja kiristin samalla otetta vaimostani niin, että tämä oli nyt aivan lukittuna paikoilleen Markon survoessa kaluaan vaimooni sen minkä ikinä jaksoi. Huudon ja kiljumisen täytyi jälleen kerran kuulua naapurihuoneistoihin saakka, mutta olimme kaikki kolme siirtymässä rajan toiselle puolelle vaimoni vartalon jännittyessä ensimmäisenä.

...ruiskuttakaa mua...ruiskuttakaa mua... - vaimoni huusi kuin järkensä menettäneenä ja vatkaten sekä imien kulliani kuin sadan metrin pikajuoksussa.

...ime...Jaana...nyt...nyt...tulee...aah...kunnolla...spermaa!.. - sain hädintuskin huudettua kesken oman orgasmini ja nähdessäni Markon survaisevan kalunsa jälleen aivan vartta myöden vaimooni sekä yhtyessä sitten aloittamaani karjuntaan.

****

Jälkeenpäin on mahdoton sanoa miten kauan meiltä meni tointua tästä, mutta jälleen kerran tiesin vaimoni saanneen Markolta sellaisen ruiskutuksen, jota vailla tämä oli ollut ja jonka hän muistaisi vielä pitkään.


...oisko meidän pikkuhiljaa aika lähteä jo kotiin..kulta?... - vaimoni kysyi lopuksi aivan voipuneena, kun Marko vielä hetken aikaa empi veltostuvan kalunsa vetämistä vaimostani ja siirtyi sitten sivuun.

...vai haluuks vielä nuolla?... - kuulin vaimoni jatkavan naurahtaen ja alkavan sitten tehdä lähtöä pesuhuoneen suuntaan.

...ei...apua...mee vaan... - sain nolona sanottua.

...haettehan te jälkiehkäisypillerin kotimatkalla?...

...sil on kyl ihan varmat päivät...ei tuu raskaaksi, ku pesee alapesulla hyvin...mut kyl kait se pitää hakea, ettet nussi sitä heti paksuksi....

....mitä muuten pidit, oliks sellainen ku lupasinkin?... - jatkoin hetken kuluttua.

...oli...siis parempi... - Marko vastasi virnistäen ja vilkaisi sitten kulliaan, joka oli edelleen aivan turvoksissa ja ilmeisen hellänä vaimoni pillun jäljiltä.

...nähdääks sit ensviikonloppuna seksimessujen jälkeen?... - kysyin Markolta viitaten aiempaan mailien vaihtoon, jossa olimme tällä tapaamismahdollisuudella spekuloineet.

...Noh noh, poijat...nyt ei ainakaan enempää...katsotaan sit viikon päästä uudestaan.... - kuulimme pesuhuoneen ovensuuhun ilmestyneen vaimoni toruvan meitä lähes ensitöikseen, mutta kasvoillaan kuitenkin ilme, joka lupasi enemmän kuin hyvää jatkon kannalta.

...no...se..se...sehän kävi helposti... - sain hädintuskin vastatattua vaimoni virnuiluun ja sellaiseen hyvinkin lutkamaiseen kävelytyyliin kävellä makuuhuoneeseen etsimään kadottamiaan pikkuhousujaan.


...kiva...mä tykkään kyl nussia Jaanaa... - Marko virnisti ja siirtyi ensi hetkeksi vaimoni taakse puristelemaan hänen tissejään ja siitä sitten edelleen isännän elkein kulli heiluen pesuhuoneen puolelle.

Jumankauta Jaana, me lähdetään nyt heti kotiin ja saatkin sit selitellä noita sun lutkan elkeitä ja opetella kunnolla kiltin tytön tavoille! - sanoin vihjaillen samalla tulevasta.

...mut enks mä just ollutkin hyvinkin kiltti? - vaimoni kysyi takaisin ja laittoi vielä kujeellisesti yhden sormen huuliensa väliin tehdessään samalla lähtöä ulko-oven suuntaan.

...o..olit...hyvinkin... - vastasin kiiruhtaessani vaimoni perään ovelle ja, jossa taputin tätä pepulle merkiksi oivallisesti hoidetusta työstä.

Mennään sit ennenkuin Marko tulee ja mua alkaa taas panettaa... - vaimo vielä naurahti ja oli juuri avaamassa oven lukkoa, kun tajusimme hieman myöhästyneemme.

...hei...älkää vielä lähtekö... - pesuhuoneesta eteiseen ilmestynyt Marko hihkaisi ja veti samalla sen verran kietomaansa pyyhettä sivuun, että näimme hänen saanneen miltei täydellisen erektion suihkussa ollessaan.

...eiks Jaana vois hoitaa vielä tämän?... - Marko kysyi astellessaan lähemmäs, jolloin käännyin myös itse vaimoni puoleen valmiina ottamaan osaa hänen suostutteluunsa.

...ei hyvä jumala... - kuulin vamoni huokaisevan ja laskeutuvan sitten polvilleen niin, että sai otettua Markon elimen suuhunsa.

....anna mennä Jaana... - sanoin vielä varmuuden vuoksi, jotta vaimoni tiesi, että halusin hänen tekevän niin ja, että hänellä oli oikeasti lupa tehdä tätä Markolle myös jatkossa.

****

...ime Jaana...ime...voi hyvä jumala... - alkoi Marko vihdoin muutaman minuutin kuluttua oireilla ja se jos jokin näytti vain innostavan vaimoani tekemään yhä päättäväisemmin töitä, kunnes Markon jalat alkoivat notkahdella juuri ennenkuin selkä taipui kaarelle.

....Jaana...Jaana....ota se... Jaana...aah! - Marko huudahti orgasmin lähtiessä liikkeelle ja vaimoni runkatessa hänen kaluaan villisti avonaisen suunsa edessä. Seprmaa lensi kaaressa, osa siitä lensi suoraan vaimoni suuhun ja osa roiskui huulille, leukaan ja jopa poskelle ilmestyi kiiltävä vana siemennestettä.

....mmm... - kuulin vaimoni ynisevän asetettuaan lopuksi huulensa tiiviisti terskan kärkeen. Näky oli vähintäänkin juuri niin kiihoittava kuin jossain pornofilmissä, mutta nyt kyseessä oli oma vaimoni, joka imi vieraan miehen kyrpää kuin paraskin pornotähti.

...ime...Jaa...na...ime... - Marko voihki vaimoani edelleen kannustaen ja jottei tämä vaan lopettaisi yhtään liian aikaisin. Jossain välissä hän oli siirtänyt myös kätensä vaimoni takaraivolle ja piteli tätä aloillaan, kunnes kaikki oli varmasti tullut.

...hu...va ju...mala...nyt lo...petat... - vaimoni yritti sanoa puuromaisella äänellä ja yrittäessään samalla niellä suutaan tyhjäksi. Tuon suhteen vaimoni oli aina ollut hyvinkin kuuliainen eikä hän tälläkään kertaa näyttänyt tekevän poikkeusta.

...hyvinhän...sekin...näytti...menevän... - sanoin hieman pirullisesti vaimolleni, joka vilkaisi ensin kasvojaan eteisen peilistä ja kääntyi sitten yllättäen puoleeni.

...anna pusu... - ehdin hädintuskin kuulla, kun vaimoni jo painoi märät huulensa suutani vasten ja alkoi suudella. Sperman maku oli jälleen valtava, mutta sitäkin hätkähdyttävämpää oli tuntea vaimoni nännien sojottavan paidan alla jälleen aivan kivikovina ja tekevän pian tyhjäksi aikeet lähteä kotia kohden.

...nyt lopetat itse... - sanoin vuorostani ja ilmoitin Markolle, että veisin naiseni nyt kotiin hieman rauhoittumaan ennen seuraavaa tapaamista. Ja kertomatta jääköön rappukäytävässä vastaan tullut naapurin nainen, jonka ilme oli näkemisen arvoinen meidän kiiruhtaessa noloina hänen ohitseen kasvoja samalla spermasta pyyhkien. Sen pituinen tarina se.

The End

-Jarkko-

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute