Herkku-puhelin
Lemmen hedelmä
Lady Nickoi

Katselin kaipaavasti läntiseen horisonttiin linnani ikkunasta. Kuningas Richard oli ollut poissa jo kolme päivää ja ikävä sisälläni kasvoi.
Laskeuduin alakerran saliin ja katselin, kuinka pöydällä palavat vahakynttilät lyhenivät hiljalleen.
Hänen lähtönsä jälkeiset päivät olivat olleet kuin vuosia ja jokainen ohitse kiitävä minuutti tuntui yhtä pitkältä kuin tähdetön yö.

Aurinko oli jo laskemassa, kun viimein kuulin hevosen saapuvan linnan portille, kohentauduin tuolissani ja tuijotin valppaana ovelle, odottaen rakastajani viimein saapuvan.
Suljetun pääoven sivulla oleva pienempi ovi aukeni ja laskevan auringon kullan vanavedessä saliin
astui kuningas Richard.

Maantien pöly oli tarttunut hänen pukunsa mustaan samettiin ja tuuli oli leikkinyt rajusti hänen tummilla hiuksillaan.
Hypähdin pois tuolistani ja juoksin suoraan hänen avonaiseen syliinsä, vihdoin hän oli minun.
Suutelin häntä ja tunsin kaipauksen kylmyyden sulavan pois sielustani.
En välittänyt hänen likaisista vaatteistaan, vaan kaivauduin syvemmälle mustaan samettiin, käsieni
etsiskellessä hänen muotojaan kangaskerrosten alta.

”Yritä nyt hillitä itsesi”, kuulin hänen sanovan, suudelmien lomasta.
”Minun linnani, minun säännöt”, protestoin ja halasin häntä kiihkeämmin.
”Eikö sinua kiinnosta tietää mitä toin?”
”Toit itsesi, se riittää mainiosti.”
Richard kuitenkin työnsi minut hellästi irti itsestään ja käveli salin pöydän ääreen.
”Missä sinä viivyit”, kysyin lopulta ja pujottauduin hänen käsivartensa ympärille.
”Kävin Eroksen saarella ja toin sinulle hieman tuliaisia”, hän vastasi pilke silmäkulmassaan ja
hapuili vapaalla kädellään pienen pussin olkalaukustaan.

Katselin uteliaana pussia, Richardin levittäessä sen sisällön pöydälle.
Pöydälle kierähti muutama erikoisen näköinen hedelmä, ne muistuttivat ulkonäöltään persikoita,
mutta ne olivat väriltään hehkuvan vaaleanpunaisia.
Erikoisen värinsä lisäksi niistä lähti erittäin voimakas makea tuoksu, sellainen joka leijuu rakastavaisten ympärillä.
”Mitä nuo ovat”, tiedustelin.
”Hedelmiä suoraan lemmen nuolia ampuvan jumalan puutarhasta”, Richard vastasi ja kiepautti minut jälleen syleilyynsä.
”Miltä ne maistuvat”, kysyin uneliaasti.
”En tiedä, en uskaltanut maistaa ilman sinua”, hän vastasi, keinuttaen minua syleilyssään.
”Mennäänkö yläkertaan?”

Hetkeä myöhemmin olimme suuressa yläkerran makuuhuoneeni sängyssä.
Richard oli riisunut likaiset vaatteensa ja istuimme alastomina illan hämyssä.
”Kuulin matkallani, että Eros kastaa nuolensa näistä hedelmistä tehtyyn mehuun, joka sytyttää
liekin ihmisen sydämessä toista kohtaan”, Richard virkkoi ja halkaisi tikarillaan yhden hedelmistä.
Ojensin käteni kohti omaa puolikastani ja maistoimme makeata hedelmälihaa yhdessä.

Suuhuni tulvahtava maku oli kaataa minut selälleni.
Hedelmän makeus ylitti piparkakut, sokerin ja hunajan moninkertaisesti, ilman että se olisi ollut
epämiellyttävän makea.
Huone tuntui lämpenevän ympärilläni, vaikka ilta oli jo pitkällä.

Tunsin aistieni herkistyvän ja mieleni kirkkauden sumenevan. Aijalla sekä paikalla ei ollut minulle
enää mitään merkitystä, minulle oli vain tämä hetki.
Suoniini virtaava hedelmäsokeri sai ihoni kuumottamaan ja halusin mieheni makaamaan päälleni.
Katselin hänen hahmoaan ja uskoin hänen tuntevan juuri samoin.
Laskeuduin kyynärpäideni varaan ja katselin puoliavoimin silmin miten hän alkoi runkata itselleen erektiota.
Levitin hieman reisiäni, näyttäen hänelle naiseuteni.
Veri pakkautui hänen elimeensä nopeasti ja hän konttasi ylleni, silmät halusta lasittuneina.

Laskeuduin pehmeiden peitteiden päälle, tuntiessani hänen painonsa kehollani.
Hänen tuttu tuoksunsa ympäröi minut kuin näkymätön pilvi, sulkien minut sisälleen.
Suutelimme halusta huumaantuneina, hyväillen toisiamme kielillämme.
Rakastin kosketella hänen kehoaan käsilläni sekä kielelläni ja halusin niin kovasti sanoa sen hänelle.

Sitten tunsin miten hänen kätensä löysivät rintani ja tuttu hellä ote sai minut huokaisemaan mielihyvästä. Hän ei kuitenkaan kauaa viipynyt rinnoillani vaan raivasi tiensä sinne, missä häntä kaivattiin enemmän.
Tunsin hänen siirtävän itseään mukavampaan asentoon, kun hän ohjasi halusta kovan elimensä sisääni.
Juuri tätä hänessä olin kaivannut, hänen miehuuttaan.
Richard täytti minut ääriäni myöten ja antauduin hänelle täysin.

Suljin silmäni, sillä halusin kuunnella rakastelumme ääniä, ilman että huoneeni synkät varjot
häiritsivät tunnelmaa.
Kuulin hänen raskaan hengityksensä oikean korvani läheisyydessä, joka kertoi minulle sen, että hän
nautti siitä mitä sai tehdä minulle.
Silitin hänen selkäänsä ja siirsin hänen pitkät hiuksensa syrjään, hänen niskansa päältä.
Hän liukui vaivattomasti edestakaisin sisälläni, vetäytyen ja taas palaten.
Painoin huuleni hänen kaulaansa vasten ja kutittelin kielelläni hänen ihoaan.
Puristin reisilläni hänen hoikkaa lantiotaan, ettei hän vain karkaisi liian kauaksi luotani.

Samassa hän nopeutti työntöjään ja arvasin hänen olevan vain sekuntien päässä siemensyöksystä.
Kuulin miten hän voihki ja vaikersin ylläni. Lisätäkseni hänen nautintoaan kuiskailin hänen korvaansa miten hyvältä hän sai minut tuntemaan. Tunnustin rakkauteni hänelle ja rukoilin häntä olemaan lopettamatta rakasteluani.

Sitten tunsin hänen vartalonsa jäykistyvän ja hän laukesi sisälleni.
Hiki helmeili Richardin otsalla ja hän veti spermaa valuvan siittimensä pois sisältäni.
Katselin häntä hellästi ja hän kierähti sivulleni, nyt olisi minun vuoroni saada täyttymys.
Nojauduin hänen rintakehäänsä vasten ja tunsin miten hänen toinen kätensä vaelsi vielä kostealle
hävylleni.
”Sinä olet niin ihanan märkä”, hän kuiskasi hiuksiini, kun hänen pitkät sormensa alkoivat hyväillä
klitoristani.
Huokaisin nautinnosta, hänen löytäessään oikean paikan.
Hänen tapansa helliä minua oli kerrassaan ihanaa ja uskalsin rentoutua hänen syleilyssään.

Hänen hieroessaan minua kohti orgasmia, hän upotti välillä sormensa syvyyteeni ja hipaisi turvonneita häpyhuuliani.

Hänen kiusantekonsa oli mitä ihaninta, hän tiesi mistä nautin, eikä jättänyt mitään paikkaa kehossani tutkimatta.
Sitten hän lopetti kiusaamiseni ja alkoi määrätietoisemmin ohjata minua kohti laukeamista.
Voihkin kuin kuumeessa hänen otteessaan, nauttien jokaisesta hetkestä.
Mielihyvän aallot löivät ylitseni kuin myrskyävä meri ja tunsin huipentuman olevan lähellä.

Kipunoiva nautinto sykki jalkojeni välissä pyörittäen minua holtittomasti omassa kehossani,
matkalla kohti orgasmia.
Sitten en enää kestänyt vaan laukesin ihanan täyttymyksen ottaessa minut valtaansa.
Richard upotti jälleen sormensa sisälleni tunnustellen miten kehoni supisteli orgasmin kourissa.
Lopulta ihanuus oli ohitse ja käännyin katsomaan vieressäni makaavaa kuningasta.
En pystynyt näkemään kunnolla hänen kasvojaan mutta aavistin hänen hymyilevän.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute