Herkku-puhelin
Baari-ilta
Eräs

Olin jo pitkään halunnut kokeilla vanhempaa miestä ja eräänä kesäiltana siihen tarjoutui oiva tilaisuus. Olen 21 vuotias nuori nainen ja mielestäni olen aika kuuma pakkaus. Olin koko kesän valmistautunut tähän palvomalla aurinkoa, sillä olin suunnitellut kaikkea jo pitkään. Nyt täytyisi vain löytää oikea ori homman toteutukseen. Minulla oli ylläni erittäin avonainen, ohut kesämekko ja olin jättänyt rintaliivit kotiin. Mekko paljasti uhkeat muotoni ja upet rusketusrajat. Mekon alla oli vain ohuet pitsi stringit.

Illalla lähdin baarin parin ystäväni kanssa ja join siinä tuopin jos toisenkin. Monet miehet kävivät meitä siinä vonkaamassa ja pääsin minä pari kertaa parketillekki pyörähtelemään. Sitten seuraamme liittyi mukava mies ja hänen kaverinsa. Arvioin heidät noin 45-vuotiaisiksi. Ilta sujui rattoisasti ja lopulta ystäväni päättivät lähteä kotiin. He pyysivät seuralaisiamme jatkoille ja toinen heistä lähtikin. Mutta aikasemmin mieheksi esitelty jäi vielä seuraani. Hörppäsin kaljat loppuun ja siirryin lähemmäs häntä. Olin jo niin lähellä, että miehen oli jo pakko huomata liivittömyyteni. Niimpä kuin vahingossa hipaisin miehen etumusta ja tunsin ison pullistuman. Mies hätkähti. Siirryimme nurkkapöytään sohvalle ja mies levitti haarani. Hän tunnusteli märkiä stringejäni. Minäkin aloin jo kosketella miehen housuja. Suutelimme pitkään ja hartaasti. Katsoin miestä merkitsevästi ja lähdin kävelemään.

Mies seurasi perässäni käsi pakarallani. Oli sen verran myöhä, että kukaan ei kiinnittänyt meihin huomiota kun hiippailimme huomaamattomasti yhteen miesten vessan kopeista. Suutelin miestä ahnaasti samalla kun hän ujutti sormensa kolooni. Se tuntui helkutin hyvältä. Sitten istuin pytylle ja avasin miehen vetoketjun. Huomasin boksereissa kovaa vauhtia kasvavan pullistuman. Otin bokseritkin pois ja tuijotin hillittömän kokoista kalua. Sitten otin sen suuhuni ja annoin miehelle kunnon imut. Myt minua panetti jo niin paljon, että aloin nojaamaan vessan lavuaariin. Mies kosketteli minua ja lopulta hän tökkäsi kullin sisälleni. Alkoi hillitön paneminen. Voihkin hiljaa kopissa. Mies vain tikkasi ja kyllä vasta viidesti naitu teinipilluni siitä nautti. Asento oli kuitenkin hieman epämukava kun näin pienessä kopissa puuhailimme. Ohjasin miehen istumaan ja sitten asetuin hänen päälleen villiin ratsastukseen. Samalla mies hyväili ja imeskeli rintojani riisuttuuan ensin kesämekon yltäni. Naintia tuntui jatkuvan ikuisuuden kunnes mies lopulta laukesi karjahtaen syvälle pilluuni. Nousimme ylös, siistimme itseämme ja pukeuduimme.

Suutelimme hartaasti ja lähdimme hymyillen baaritiskiä kohti. Tilasimme vielä jotain väkevää ja ne juotuamme lähdimme baarista hymyillen kumpikin omaan suuntaamme.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute