Herkku-puhelin
Vaimo kimppakivana
ukm47v

Oltiin pitkästä aikaan viettämässä hotelliviikonloppua Hotelli Vantaassa ja voisi sanoa että jopa ansaittua rankan työputken jälkeen.

Saavuttiin huoneeseemme ja heittäydyttiin parisänkyymme hengähtämään pitkän ajomatkan jälkeen. Sivelin hiljaa vaimoni vartaloa ja katsoin kuin onnellinen olen kun minulla on tuollainen vaimo: ikä jo 43, mutta vartalo kesti hyvin vertailun ja erityisesti rinnat D-kupilla eikä riipu yhtään. Seksikäs pakkaus, minkä olen vaimollenikin useasti maininnut.

Ilta meni mukavasti syöden ja jutellen sekä valmistautuessa tanssiravintolaan. Vaimo laittoi päälleen tiukan, rinnat hyvin esille tuovan napillisen paidan, josta juuri näkyi seksikkäät mustat rintaliivit. Farkkuhame ulottui vähän polvien yläpuolelle, mutta sen alla ei ollutkaan muuta kuin siistitty pillu.

Vaimo oli nauttinut jo alle muutaman kuoharin mikä rentouttaa tunnetusti vaimoni melkoisen vapaamieliseksi.

Tultuamme ravintolaan huomasimme että varsinkin lähellä tanssilattiaa olevat pöydät olivat jo täynnä, mutta kysyimme eräästä pöydästä missä iskui 3, noin 30 v miestä, josko mahtuisimme istumaan pöytää.

Nuorten miesten katsoessa vaimoani kiinnostuneensa vastasivat he kilpaa että kyllä tähän mahtuu ja että "tuollaisen naisen vien heti lattialle". No, kyllähän se minulle sopi ja lähdin hakemaan parit kuoharit tiskiltä.

Ilta eteni mukavasti vaimon käydessä vähän väliä tanssimassa jonkun miehistä kanssa ja huomasin että vaimoni nautti nuorten miesten huomiosta.

Illan aikana huomasin että ettemme enää istuneet vaimon kanssa vierekkäin vaan vaimo oli miesten keskellä ja hämmästyksekseni huomasin että yksi miehistä piti kättään vaimoni vasemman reiden sisäpuolella ja siirsi sitä hitaasti hameen alla hyväillen kohti vaimoni herkkua. Odotin vaimoni vetävän miehen käden pois, mutta ihmetyksekseni huomasin vaimoni hieman levittävän sääriään jotta miehen käsi sai esteettömän reitin edetä ylöspäin.

Vaimoni katsoi minuun kysyvä ilme kasvoillaan ja huomasin hymyileväni hänelle antaen hänelle luvan nauttia tilanteesta.

Miehen käsi jatkoi hitaasti kohti vaimoni varmasti märkää nuppua, vaimoni silmien mennessä kiinni ja punan noustessa poskille. Mies selvästi hämmästyi iloisesti kun sormet saavuttivat vaimoni märän pillun.

Vaimoni ilmeestä päätellen sormet hieroivat paraikaa klitorista ja vaimollani oli suuria vaikeuksia olla laukeamatta koska paikka seksiin ei ollut mikään paras mahdollinen.

Päätin pelastaa vaimoni tilanteesta ja ehdotin josko lähtisimme huoneeseemme, johon yksi miehistä (Ari) vastasi että hän asuu siinä lähellä omakotitalossa ja voisimme tulla heidän mukaan vähän saunomaan...

Itse olin vähän vaiheilla lähteäkö sillä arvasin ettei saunominen ole varmaan yön pääasia, mutta vaimoni ehdottomasti halusi lähteä miesten mukaan joten en voinut muuta kuin suostua.

Matkalla Arin talolle vaimoni kuiskasi minulle että sopisiko jos hän saisi kokeilla fantasiaansa useammasta miehestä? Onhan meillä ollut siitä aiemminkin puhetta mutta en osannut arvata että vaimo haluaa kokea sen käytönnössä. Vastasin kuitenkin että "saat kulta nauttia tämän yön vapaasti".

Saavuttuamme Arin talolle Ari meni laittamaan drinkin koko porukalle ja siirryttiin olohuoneeseen jossa Pasi ja Arttu hyväilivät vaimoani rinnoista, selästä, takapuolesta ja kaulasta. Ari kysyi minulta onko tämä ok minulle? Vastasin että vaimoni on teidän vapaassa käytössä tämän yön.

Miehet ilahtuivat ja kehuivat monella suulla vaimoni seksikkyyttä ryhtyen kiihkoisin käsin vähentämään vaimoni vaatetusta, vaimoni väristessä nautinnosta ja odotuksesta.

Saatuaan työnsä tehtyä miehet katsoivat ihaillen vaimoni alastonta vartaloa, sen jokaista naisellista sopukkaa. Sen jälkeen miehet ohjasivat vaimoni makuuhuoneeseen, jossa oli varmaan isoin sänky mitä olen missään nähnyt ja laittoivat vaimoni selälleen sänkyyn.

Vaimoni hieroi sormin klitoristaan ja katseli kiiluvin silmin kun miehet riisuivat vaatteensa. Huomasin että pilusta valui jo norona kiimanesteitä sängyn lakanalle.

Vaimoni henkäisi tyytyväisenä kun kolme jäykkää kyrpää ponnahti esiin miesten saatuaan itsensä alastomiksi.

Vaimoni kääntyi minuun ja sanoi "saanhan kulta nauttia näistä nuorten miesten ihanista kyrvistä?" Eipä siihen voinut muuta kuin hymyillä ja katsoa kun siveästä vaimosta on kuoriutunut kiihkosta värisevä narttu.

Miehet siirtyivät vaimoni viereen niin että Pasi ja Arttu ryhtyivät suutelemaan vaimoani suulle, kaulaan, rintoihin ja Ari isännän oikeudella ryhtyi hyväilemaan kielellään vaimoni märkää pillua. Ari teki kielensä päällä kiihkeää kahdeksikkoa vaimoni klitoriksen päällä ja työnsi samalla ensin yhden ja sitten pian kaksi sormea vaikeroivan vaimoni litisevään pilluun.

Vaimoni oli menettänyt täysin kontrollinsa näiden uroiden nauttiessa vapaasti hänen vartalonsa antimista. Vaimoni kädet löysivät Artun ja Pasin ylväänä seisovat kyrvät ja hän tarttuikin mielihyvin niihin lypsäen niitä kuin hengen hädässä.

Katselin haltioituneena edessäni olevaa näytelmää kuin se olisi paras seksielokuva mitä olen nähnyt...pääosassa vain ennen niin siveä vaimoni.

Arin taitavassa käsittelyssä vaimoni vaikersi jo ainakin toista orgasmiaan vaimoni säärien ja alavatsan kiiltäessä pillunmehuista. Arttu ja Pasi olivat jo hampaillaan merkanneet vaimoni kaulan ja rinnat niin kuin ne olisivat heidän omaisuuttaan ja toisaalta vaimoni oli kyllä sitä tämän yön.

Vaimoni otti ohjat käsiinsä ja kaatoi Arin selälleen sängylle mennen 69 asentoon hänen päälleen ottaen Arin valtavaksi paisuneen kyrvän käsiinsä ryhtyen lypsämään sen vartta. Samaan aikaan Arttu laittoi kyrpänsä vaimoni suun eteen, josta hän otti sen halukkaaseen suuhunsa Artun nauttiessa vaimoni suusta silminnähden. Pasi siirtyi vaimoni taakse ja työnsi elimensä sisään vaimoni edellisistä orgasmeista värisevään pilluun samalla kun Ari nuoli klitorista.

Vaimoni huusi suoraan huutoa "ihania kyrpiä...aah...naikaa narttuanne...ooh...naikaa mua isoilla kyrvillänne".

Olin kiihkoissani riisunut housuni ja vetelin esinahkaa samalla kun nautin näkemästäni.

Pasi työntyi vaimooni kiihtyvällä vauhdilla kyrvän varren kiiltäessä vaimoni mehuista. Ari suorastaan joi vaimoni valuvaa hunajaa Artun sylkiessä kyrpänsä päästä kuumaa laavaa vaimoni suuhun, mitä hän halukkaasti koetti niellä osan valuessa kuitenkin poskia pitkin. Pian sen jälkeen Arin kyrpä pääsi finaaliinsa ja syöksi vaimoni kasvoille valtavan annoksen siemennestettä eikä Pasikaan kestänyt enempää vaan yhtäaikaa vaimoni kanssa sai sellaisen orgasmin että varmasti tuntui. Pasin nesteet täyttivät tärisevän vaimoni pillun, pillun yrittäessä vielä supistelullaan lypsää Pasin loputkin nesteet syvällä sen perukoille.

Kaikki neljä makasivat voipuneena sängyn päällä ja huomasin että vaimoni supistelevasta pillusta valui kirkasta vaaleaa nestettä. Vaimoni otti kasvoilleen lentänyttä siemennestettä käsillään ja hieroi sitä pilluunsa nautinnollinen ilme kasvoillaan yrittäen työntää sitä yhä syvemmälle pillun uumeniin.

Vaimoni kääntyi polvilleen ja hamusi suullaan vuorollaan jokaisen miehen kyrpiä suuhunsa samalla kun sormetti klitoristaan.

Pasi toi varmaan meidän muidenkin mielipiteen esille sanoen kyrpä vaimoni suussa "vittu mikä panonaaras narttu". Sehän niin siveästä vaimostani on näköjään tullut, mietin ja huomasin että nautin kun vaimoni jakaa pilluaan näille miehille.

Vaimoni taitava kyrvän käsittely sai miesten kyrvät pian pystyyn ja siitä ilahtuneena vaimoni kävi ensin Arin eteen polvillaan ja sanoi "naikaa pikku pilluani teidän ihanilla isoilla kyrvillänne". Ari ei muuta tarvinnut kun työnsi turpean kyrpänsä murahtaen vaimoni halukkaaseen pilluun. Arttu ja Pasi hieroivat samalla vaimoni rintoja ja suutelivat häntä kielten tehdessä seikkailuja toistensa suihin.

Vaimoni aloitti pian tutuksi käyneen uikutuksen Arin kyrvän jauhaessa pillua täydellä teholla. "Mikä ihana narttu....haluaako narttu kunnolla kyrpää?" Ari huusi johon vaimoni uikutti "haluaa...nussi omaa narttuasi...ooh"....."MITÄ NARTTU HALUAA?" huusi Ari uudestaan johon vaimoni huusi täysillä "NUSSI PILLUANI, NUSSI NARTTUSI PILLU TÄYTEEN SIEMENTÄ...AAH....NARTTU HALUAA KYRPÄÄ". Ari pumppasi vaimoni pillua vaimoni täristessä ties monettako orgasmiaan. Sitten Ari jäykistyi kyrvän pumpatessa vaimoni pillun täyteen kuumaa siemennestettään.

Arin saatua orgasminsa tuli Arttu suoraan jatkamaan siihen mihin Ari oli jäänyt työntäen oman kyrpänsä vaimoni kovia kokeneeseen pilluun. Vaimoni uikutti kiihkoissaan nauttien Artun kyrvästä tiukasti pillun huulien syleilyssä.

Huomasin vaimoni alla ison, märän läntin siemennestettä mitä tuli ulos pillusta Artun kyrvän takoessa vaimoni pillua. Vaimoni oli jo menettänyt kontrollinsa ja huusi nautinnostaan jotain sekavaa isosta kyrvästä ja märästä vitustaan. Olin jo mennyt laskuissa sekaisin kuinka monta orgasmia miehet olivat tuottaneet vaimolleni, mutta ei epäilystäkään etteikö vaimoni ollut tyytyväinen...ja miehet.

Arttu ryhtyi murahdellen täyttämään vaimoni pillua omalla nesteellään mitä tulikin niin että vaimoni siistityt häpykarvat olivat vaaleassa tahmassa kun kaikki siemenneste ei enää pysynyt pillussa vaimoni yrittäessä taas työntää sitä sisään kiimaiseen pilluunsa.

Artun väistyessä voipuneena vaimoni takaa tuli Pasi jatkamaan vaimoni pillun tyydyttämistä ja vaikka pillu oli litimärkä siemennesteistä ja vaimoni omista kiimanesteistä niin se otti Pasin kyrvän mielihaluin vastaan häpyhuulten liimautessa Pasin kyrvän ympärille Pasin huokaillessa ääneen "mikä ihana pillu, nartun pillu...aah...mä aah haluan nussia ihanaa narttuamme".

Vaimoni sätki nautinnostaan ja yritti vieläkin levittää sääriään niin että Pasi pystyi nauttimaan nartun vaimoni antimista, nussimaan vaimoni narttu pillu täyteen miehistä lemmennestettä mitä vaimoni himoitsi sisäänsä selän kaartuen nautinnosta kaarelle..."aah...mikä kyrpä...ooh...nussi vittuni...aaa....nussi narttupilluni täyteen...aah". Kauaa ei Pasi kyennyt enää pitämään lastiaan sisällään vaan karjahtaen hänen kyrpänsä siemensi jälleen läähättävän vaimoni kiimaisen pillun täyteen siemennestettä.

Vaimoni työnsi toisen kätensä pilluunsa yrittäen pitää miesten nesteet sisällään pillussa ja toisella kädellä otti Pasin kyrvän käteensä ja imi posket lommolla viimeisetkin nesteet talteen.

Pasi ja Arttu olivat täysin uupuneet ja siirtyivät olohuoneeseen lepäämään mutta Arin kyrpä seisoi jälleen tanassa minkä vaimoni tyytyväisenä havaitsi työntäen Arin selälleen litisevän märän sängyn päälle vaimoni noustessa Arin päälle ja ohjatessa tärisevin sormin Arin aisan sisäänsä kyrpää vieläkin himoitsevaan pilluunsa. Vaimoni ylävartalo kaartui Arin suuntaan niin että Ari sai käsillään leivottua himosta paisuneita rintoja ja nänninpäitä samalla kun vaimoni alapää liikkui edestakaisin pillun hieroessa Arin kyrpää innolla.

Oma orgasmini oli jo lentänyt aikaa sitten mutta seurasin kuin transsissa Arin ja vaimoni kiimaista panoa. Vaimoni nännit olivat Arin lypsettävinä ja vaimoni pillu hankasi Arin kyrpää Arin ja vaimoni huutaessa kiimaansa ulos. Märän pillun litinä ja tuoksu täyttivät makuuhuoneen kun nämä kaksi nussivat kiimaisesti toisiaan yrittäen saada viimeisetkin lemmenmehut toisistaan.

Ari jaksoi pidempään kuin viimeksi vaimoni saadessa ensin orgasmin Arin ison kyrvän hamutessa vaimoni halukasta litisevää pillua ja pian sen jälkeen Ari purkautui vielä viimeisen kerran vaimoni pillun perukoille, vaimoni maatessa Arin päällä nautinnollinen ilme kasvoillaan.

Vaimoni kääntyi selälleen sängyn päälle ja otti sormillaan pillusta pursuavaa siemennestettä ja laittoi sitä silmät kiinni suuhunsa nauttien nuorten urosten lemmennesteen mausta.

Talutin vaimoni olohuoneen puolelle ja puin hänen päälleen vaatteet. Jouduimme ottamaan taksin näin lyhyelle matkalle koska vaimoni kävely oli melkoisen vaikeaa. Kysyin vaimoltani oliko fantasia nyt täytetty johon hän vastasi hymyillen"kyllä on kultaseni...toistaiseksi".

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute