Herkku-puhelin
Iltapäivä mökillä
PateQ

Jatkoa “tehkää mulle mitä haluatte”. Nyt ympäristönä on mökki.



Kartta ja ajo-ohjeet olivat mukana, kassiin oli laitettu pyyhe ja vaatteita. Leila starttasi autonsa ja lähti. Miehelleen hän ei tällä kertaa ollut valehdellut vaan kertonut totuuden. Osittain. Hän oli todellakin menossa tuttavan mökille, mutta sitä hän ei kertonut, keitä ne tuttavat ovat ja missä mökki sijaitsee. Sen hän kertoi, että voi mennä myöhään, tosin hänen miehensä ei siitä välittänyt, sillä naapuri oli jo ennalta pyydellyt luokseen juomaan. Leila tiesi, ettei häntä odotettaisi aikoihin, jos mieskin on juomassa muualla.

Ajomatka sujui joutuisasti ja ohjeiden mukaan kohta pitäisi olla tienhaara pienemälle tielle.
- tuossa se on, tuumi Leila nähtyään risteyksen, – tätä puoli kilometriä ja taas oikealle, mietti hän mielessään.
Hiekka ropisi auton alustaan, kun hän pysähtyi pienemmän tien risteykseen ja kertasi vielä ohjeita. Hän ei haluaisi missään tapauksessa päätyä väärälle mökille.
Hän sammutti auton ja alkoi etsiä kassistaan parempaa päälle laitettavaa vaatekertaa. Hetkessä farkut hävisivät jaloista ja tilalle pujottautui pienen pieni hame ja t-paita vaihtui ruudulliseen kauluspaitaan, josta sopivasti jäi neljä ylintä nappia laittamatta kiinni. Pikkuhousujakaan ei kai tarvita, hän tuumi ja rintsikat on jo kassissa…

Kookas keltainen mökki ilmestyi hänen silmiensä eteen hänen laskettuaan pieni mäentöyry alas. Ketään ei näkynyt, mutta silti hän ajatteli olevansa oikeassa paikassa. Päästyään autosta hän käveli mökin takaa sen edustalle ja siellä hän näkikin jo tutut hahmot, Mikon ja Jukan, jotka olivat kumpikin lonkerotölkit kädessä istuen terassilla.
- moi, miehet sanoivat melkein yhteen ääneen.
- moi.
- sähän oletkin siististi puettuna, Jukka huomautti ja jatkoi: – kesällä ei tarvitakaan paljoa vaatetta.
- ei niitä näy teillä juuri olevan, Leila huomautti heille, jotka istuivat pelkät uimahousut jaloissaan.

Miehet nousivat penkeistä ja Leila nousi portaat terassille ja laski kassinsa pöydälle ja alkoi ottamaan sandaalejaan jaloistaan. Tarkoituksella hän taivutti itseään alas oikein reilusti, että miehet varmasti näkisivät, ettei hänellä ole lainkaan housuja. Hän sai ottaa sandaalinsa rauhassa pois jaloistaan, mutta kun hän kääntyi takaisin miehiä kohti, hän huomasi heidät heti edessään miltei kiinni hänessä. He katsoivat häntä kiihkon leiskutessa heidän silmistään. Varovasti toinen miehistä tarttui hänen rinnoistaan kiinni ja hieroi niitä kankaan läpi ja pian sormet alkoivat avata loppujakin nappeja paidasta samalla kun toisen miehen sormet olivat jo päätyneet hänen hameensa alle hyväilemään juuri tänään hänen karvattomaksi ajamaansa pillua.
- tänään saatte tehdä mulle mitä haluatte, oikeesti, Leila sai sanottua miesten puristuksessa. Hän nojasi pöytää vasten ja hän nostettiin istumaan pöydän reunalle.
Jukka oli jo kuoriutunut housuistaan ja oli valmiina kalunsa kanssa työntymään tuohon naiseen, joka jo odotti malttamattomana saavansa olla pantavana ja miesten käytössä. Kalu päätyi pilluhuulille ja porautui saman tien sisään. Leila nytkähti ja hänen päänsä taipui taakse päin. Mikko oli hänen rintojensa kimpussa kourien niitä voimakkaasti.
Siinä hän istui pöydällä levällään ja kalu pillussa. Hän oli ehtinyt olla paikalla vasta muutaman minuutin, kun häntä jo naitiin. Hän tiesi, että tästä iltapäivästä ja illasta tulisi varmasti hyvin antoisa.
Mikko jätti rinnat rauhaan ja siirtyi takaisin penkille odottamaan vuoroaan, sen sijaan Jukan kalu kirnusi pillussa ja Leila alkoi tuntea jo ensimmäisen laukeamisensa olevan vain ajan kysymys.
- ooohhh…hän huokaili,…vielä vielä…anna mulle sitääähh….
Jukka takoi lihaa kuin viimeistä päivää ja hän alkoi tuntea pakottavaa tunnetta kropassaan spermojen lähtiessä liikkeelle. Hän ei hiljentänyt tahtiaan vaan painoi koko ajan täysillä munaansa tuohon naaraaseen, joka voihki orkkunsa kourissa.
- nyt kyllä saat lastit sisääs, Jukka takoi hien helmeillessä hänen otsallaan.
- anna mennä, Leila melkein huusi. Samalla Jukka työntyi syvälle häen sisäänsä ja laukesi pillun perukoille. He huohottivat pitkään painautuneina kiinni toisinsa, kunnes Jukka vetäytyi ja ilmoitti lähtevänsä uimaan.
Mikko nousi penkistä ja meni Leilan eteen ja yhdellä survaisulla työnsi kivikovana seisovan kalunsa syvälle spermaiseen pilluun ja aloitti hurjan nainnin. Hänen kalunsa oli yltä päältä spermassa, jota tipahteli joka työnnöllä ulos pillusta, mutta se ei häntä haitannut lainkaan. Leilan jalat oli nostettu korkeuksia kohti ja hän nojasi käsillään pöytään miehen pannessa häntä kuin viimeistä päivää. Leila katseli haaroihinsa kalun liikkeitä pillussaan ja kysyi; – annatko säkin sisään?
Mikko vain murahti; – taatusti saat.
Ei mennyt kauaankaan, kun Mikon vartalo alkoi jännittyä ja hänen työntöjensä tahti tasaantui. Hän työnsi kalunsa niin syvälle kuin vai pystyi ja alkoi ruiskia spermaansa pillun sisään. Leila voihki, Mikko voihki, molemmat olivat yltä päältä hiessä, kun Mikko alkoi vetäytyä ulos. Pillusta pulpahti spermaa ulos terassin lattialle. Mikko otti Leilaa käsivarresta kiinni ja veti hänet alas pöydältä ja saman tien työnsi yhä alemmas kohti kaluaan. Leila jäi kyykkyyn hänen eteensä, jolloin Mikko työnsi spermasta limaisen kalunsa hänen suuhunsa tarraten hänen hiuksiinsa ja alkaen työntää nielua kohti. – nuole sitä puhtaaksi, hän käski.
Leila upotti kalun suuhunsa ja totteli. Hän imi ja nuoli spermat kalun varresta samalla katsellen miestä yläviistoon. – nyt mennään uimaan, mies sanoi ja vetäisi kalunsa pois hänen suustaan.
Mikko lähti kävelemään kohti laituria ja Leila seurasi spermaa valuen perässä. Hameensa hän heitti pois rappusille. Jukka tuli heitä vastaan, jolle Mikko kuiskasi jotain, kun he pysähtyivät hetkeksi. Leila huomasi Jukan kalun värähtävän hieman, mutta ei kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota vaan seurasi Mikkoa ja pulahti hänen jälkeensä järveen. He uivat hetken erillään kumpikin suuntaansa, mutta jossain vaiheessa heidän uimareittinsä kohtasi ja samalla Leila tunsi käden osuvan rintoihinsa. He päätyivät yhtä aikaa laiturin tikkaille, johon Leila pysähtyi ja Mikko jäi hänen eteensä. Leila käännähti ja katsoi häntä silmiin.
- mitä sä sanoit Jukalle?
- en mitään erityistä, kyllä sä saat tietää sitten.
Leila tyytyi siihen ja alkoi vielä hieroa kevyesti vartaloaan. Hänen kääntyessään noustakseen tikkaille hän tunsi käden pepullaan. Hän pysähtyi ja antoi käden kulkea vartalollaaan. Käsi hieroi hänen jalkojaan veden alla ja hieroi takapuolta. Hän tunsi, kuinka käsi kulki hänen peppuvakoaan ylhäältä alas ja takaisin ylös. Yksi sormi erottui muista ja alkoi kuljeskella omia teitään. Se liikkui pillulle, työntyi sisään ja alkoi hitaasti liikkumaan hänen sisällään. Leila nautti siitä sormesta, hän työnsi peppuaan taaksepäin antaakseen vapaamman kulun pillunsa perukoille. Mutta sinne sormi ei päätynytkään enää uudestaan vaan alkoi tunkeutua hänen kireään peppureikäänsä. Leila ei hätkähtänyt vaan antoi sormen työntyä takapuoleensa. – sinnekö sä haluat, hän kysyi. Mies ei heti vastannut vaan työnteli kiivaammin sormeaan reiässä.
- saako sinne mennä, mies kysyi kohta.
- saa, Leila vastasi.

Pari nousi vedestä ja käveli kohti terassia, jossa Jukka istui keinussa ja runkkaili kaluaan, joka oli jo kovana pystyssä. Leila nousi porrtaat viimeisenä ja huomasi tämän. Mikko meni sisään mökkiin ja Leila jäi ulos katsomaan miestä.
- haluaisitko taas? hän kysyi.
- kohta, mies vastasi.
Mikko tuli takaisin ulos kädessään kaksi vyötä rullalle käärittyinä.
- mennääs tänne, hän katsoi Leilaa ja lähti alas portaita ja kääntyi vasemmalle talon taakse vievälle polulle. Jukka nousi ja lähti perässä ja käännähti Leilaa kohti; – sinä myös.
Leila arvasi, mistä olisi kyse, hänet ruoskittaisi siellä.

Miehet kulkivat muutaman askeleen hänen edellään ja tuntuivat jälleen kuiskivan jotain keskenään.
Kolmikko meni talon päätyyn. Siellä oli iso kivi alaspäin viettävällä rinteellä. – käytkö kivelle vai oletko mieluumimin tikkaita vasten, Jukka kysyi.
Leila valitsi kiven ja nojautui käsiensä varaan sitä vasten. Lintujen laulu kuului pitkin luontoa, kun Leila odotti ensimmäistä vyöniskua paljaalle takamukselleen.
Vain muutaman sekunnin verran ehti kulua, kun jo ensimmäisen kerran vyö halkoi ilmaa ja läiskähti naisen paljaalle takamukselle, pian toisen kerran ja kolmannen ja neljännen ja…. iskuja sateli vuorotahtiin hänen takapuolelleen. Hän värähti joka lyönnistä, muttei päästänyt ääntäkään, vaikka mieli olisi tehnyt huutaa. Hänen mielessään pyöri vain ajatus; “saatte tehdä mitä haluatte”.
Tätä he halusivat.
Takapuoli alkoi punottaa lyöntien voimasta yhä enemmän ja enemmän. Miehet katsahtivat toisiinsa. Vöiden liike lakkasi. Molempien kalut seisoivat suonikkaina ja terhakkaasti pystyssä.
Mikko tarttui Leilan lantioon ja alkoi asetella kaluaan hänen pillulleen survaisten sen kerralla pohjaan asti. Jälleen Leila värähti kalun voimasta. Hän nojasi kiveä vasten vaikkei olisi tarvinutkaan, sen verran voimakkaat kädet pitivät häntä kiinni, ettei siitä olisi voinut kaatuakaan. Kalu aloitti uuden kierroksen hänen sisällään. Hänen takapuoltaan kihelmöi, mutta kalu hänen sisällään sai hänet unohtamaan sen.
Samalla, kun hän tunsi kalun liikkeet sisällään, hän tunsi, kuinka hänen peppureiälleen tipahti jotain märkää ja sormi alkoi levittää sitä ympäriinsä. Sylkeä, hän ajatteli. Sitä he siis kuiskivat….tahtovat peppuun.
Uudestaan tuntui märkää hänen reiällään ja samalla kalu vetäytyi pillusta ja nyt hän tunsi, kuinka se oli siirtynyt astetta ylemmäs osuen hänen reiälleen.
- varovasti sitten, hän pyysi.
- varmasti, älä pelkää, kuului ääni hänen takaa ja samalla aloitti kalu porautua hänen peppunsa sisään. Hitaasti ja hyvin varovasti se kulki ensimmäiset millit poraten aina hiukan enemmän reikää auki ja niin se eteni aina sulkijalihakselle asti, johon kalu pysähtyi toviksi ikään kuin odottamaan lupaa edetä.
- koita vaan, Leila rohkaisi samalla itseään kuin miestäkin ja sama ajatus nousi hänen päähänsä; “saatte tehdä mitä haluatte”.
Kalu eteni vääjäämättömästi kohti suolta, sulkijalihas alkoi antaa periksi ja yht’äkkiä kalu työntyi hänen suoleensa.
- sattuuko, mies kysyi.
- ei satu, jatka vaan.
Kalu alkoi liikkua suolessa vahvemmin, syvemmälle ja nopeammin. Kädet lantioilla tuntuivat takertuvan kovemmin ihoon kiinni. Leila käänsi päätään sivulle ja katsoi taakseen. Siellä mies pani häntä perseeseen, hän ajatteli ja katsoi myös toista miestä, joka seisoi ja jolla seisoi täysillä. Mahtaakohan tuo mahtua, Leila ajatteli pelonsekaisin tuntein, mutta unohti ajatuksensa pian, kun kalu vetäytyi pois hänen suolestaan ja työntyi takaisin pilluun ja aloitti vuorostaan siellä hänen lihansa käsittelyn. Mikko pani häntä pitkin vaativin vedoin hetken ja siirtyi jälleen avonaisen peppureiän aukolle ja työntyi kerralla sisään painaen siellä taas oman aikansa ja taas reikä vaihtui. Hänen molemmat aukkonsa olivat tehokäytössä ja hän alkoi tuntea oman laukeamisensa lähestyvän ja pian hän jo tärisi orgasminsa kourissa miehen vahvojen käsien pysyessä tiukasti kiinni lantiossa ja tahdin pysyessä samana ja reiän vaihtuessa tiuhaan tahtiin. Hän tärisi enemmän kuin aiemmin, orgasmi oli tällä kertaa tavallista voimakkaampi, hän äänteli ja voihki ja huohotti. Näin upeaa orkkua hän ei muista aikoihin saaneensakaan. Hän tunsi, kuinka miehen sormet painautuivat yhä tiukemmin hänen ihoonsa ja tahti sen kuin kiihtyi. Kalu oli kierrostaan tehnyt ja oli tällä kertaa pillussa ja yht’äkkiä miehen liike pysähtyi ja kalu työntyi kokonaan häneen ja aloitti uuden spermalastin sylkemisen. Mies murahteli ja äännähteli jotain sekavaa lauetessan.
Kohta Mikko vetäytyi hänestä ja samalla sormet alkoivat kerätä valuvaa spermaa nostaen sitä hänen yläreiälleen hieroen sitä liukkaaksi. Leila käänsi uudelleen päätään ja näki ison kivikovan kalun odottavan vuoroaan työntyä häneen ja tekevän samat kierrokset kuin aiempikin kalu. Leila tunsi olevansa alapäästään pelkän sperman peitossa, kun uusi kalu alkoi työntyä suoraan hänen peppuunsa. Se sujahti helposti avonaisesta reiästä sisään aloittaen vaativat työnnöt ilman mitään ennakkovaroituksia. Äkkiä se vetäytyi hänestä. – mitä nyt, Leila kysyi.
Hän ei saanut vastausta, mutta hän tunsi käden läimäytyksen pakarallaan, sitten toisen ja kolmanen ja sitten olikin vyön vuoro, joka läimähti hänen pakaralleen, uudestaan ja jälleen uudestaan. Miehet olivat aloittaneet vuorotellen läiskiä häntä vöillä. Se oli kuin seppien taontaa, vuorotellen vyöt viuhuivat ilmassa osuen pienen takapuolen ihoon saaden sen uudestaan punoittamaan helakan punaisena. Leila tärisi, kipu alkoi vallata tilaa nautinnolta. – lopettakaa jo, hän pyysi.
Iskut loppuivat siihen paikkaan. Sen sijaan hän tunsi jälleen kalun työntyvän hänen sisuksiinsa. Se kirnusi vuorotellen pillussa ja pepussa, kunnes mies alkoi huohottaa voimakkaasti; – nyt tuleeeee….
- anna sisään, Leila melkein huusi.
Kalu oli juuri pillussa ja sinne se upposi ääriään myöten ja alkoi ruiskuttaa naiseen liemiään. Jukka örisi ja äännähteli sekavasti, hänen sormensa tuntuivat menevän läpi naisen lantoista, niin kovin hän puristi. Kun kaikki oli annettu, hän vetäyätyi ja jäi katsomaan kiveen nojaavaa naista, jonka molemmat reiät olivat auki ja josta valui valtoimenaan spermaa jaloille ja nilkoille asti.
- eiköhän mennä kaikki uimaan, kuului iloinen ääni kauempaa.
- eiköhän me olla se ansaittu.
- mä tulen kohta, jalat ei oikein vielä kanna, sanoi Leila.
Miehet menivät edellä järveen ja Leila hieman myöhemmin. Hänen alapäätään kivisti ja joka askeleella sattui. Rantaan päästyään hän astui varovasti tikkaita alas selin järveen päin.
- vaan jo on upea nainen, kuului kauempaa miehen ääni. Leila katsahti taakseen, Mikko oli uinut kauemmas rannasta ja ihaili tämän vartaloa.
Leila jäi rantaan uimaan ja kiersi vain pienen kierroksen.
- on meinaan paikat nyt niin kipeät kun olla voi, että nyt sillee kaivoitte, hän tokaisi Jukalle, joka oli lähistöllä.
- mennäänkö kohta grillaamaan, saisi sun paikatkin levätä, mies naurahti.
- joo, kyllä nyt ruokakin maistuis.

Kolmikko suuntasi pian ylös mökille ja miehet laittoivat grillin lämpenemään. Pöydälle, jossa oli aiemmin naitu Leila tervetulleeksi, kannettiin kaikenlaista herkkua.
Sillä aikaa Leila meni sisälle mökkiin ja kierteli siellä. Hän huomasi yhdessä huoneessa valtavan parisängyn, joka oli sen näköinen, että siellä oli tehty muutakin kuin vain nukuttu ja sängyn päätyyn oli viritetty käsiraudat.

- ruokaa olis tarjolla, kuului ääni ulkoa. Leila meni muiden kanssa syömään. Ruuan kanssa vierähti tunti tai kaksi, Leilalla ei ollut sillä hetkellä ajatustakaan ajankulusta, vaan ei sillä ollut niin väliäkään, kukaan ei häntä kotona odottaisi. He juttelivat kaikenlaista syödessään, mutta yht’äkkiä aihe muuttui toiseksi Mikon kysyessä;
- olisko sulla ketään sellaista kaveria, jonka voisit joskus tuoda mukanas?
Leila hämmästyi. – enkö mä riitä, hän kysyi.
- en mä sitä tarkoita, ajattelin, jos joku sun ystävistäs tahtois kans olla joukossa mukana… Mikko jatkoi.
- en mä tiedä….vois miettiä, olisko joku sellainen, Leila jäi tuumimaan ksymystä. – tuolla sisällä oli muuten mahdottaman kokoinen sänky, hän jatkoi, ja käsiraudat…
Laskeutui hiljaisuus. Miehet katsoivat alta kulmien toisiaan. – sanotaanko, Jukka kysyi Mikolta.
- pakko kai se on. – joo, iso sänky siellä on ja makoisa makoilla, yritti Jukka keventää tilanetta. Leila katsoi häntä suoraan silmin tiukasti. – joo, on siellä naitu, jos sitä meinaat.
- kuka siellä on raudoissa ollut, Leila kysyi.
- no ne on niitä Jukan hoitoja, Mikko vastasi. Jukka pysyi vaiti.
- jos mä toisin jonkun mukanani, laittaisitteks te sen kiinni niihin rautoihin, Leila kysyi, mä haluisin katsoa sitä, kun te vuorotellen…
Hänen lauseensa katkesi Jukan tokaisuun; – no ihan varmasti saisit nähdä kaiken.
- olis mulla sitten yks kaveri, joka vois tulla…
Miesten silmiin syttyi kiihkeä katse. – milloin tulisitte? Ens viikolla? tai viikonloppuna? Millane se on? Kysymyksistä ei meinannut tulla loppua.
- mun tarvii ekaks kysyä siltä haluisko se tulla ja kertoo, mitä täällä sit on, Leila toppuutteli.
Tilanne keveni. Miehet olivat varmoja, että joku päivä heillä olisi siellä kaksi naista tyydytettävinä.
- Haluaisitko saunaan, Jukka kysyi Leilalta. Leila pudisti päätään; – ei tarvi, järvi riittää. Mut pitäisköhän mun jo lähteä, hän kysyi.
- ei ny vielä, Mikko tokaisi pelästyneenä. – ollaa nyt vielä tässä, onhan tässä päivää jäljellä.
- me mennään sänkyyn nyt! Jukka sanoi voimakkaalla äänellä ja otti Leilaa käsivarresta kiinni. Hän huomasi, että häntä kuljettaneen miehen kalu oli jälleen kasvanut täyteen mittaansa. Mikko tuli heidän perässään. Molemmat miehet heittääntyivät makuulle sänkyyn.
- sä tulet tänne, Jukka määräsi ja näytti kaluaan, – tiedät mitä tehdä.
Leila kävi polvilleen miehen ylle ja alkoi upottaa kalua suuhunsa, samalla Mikko käännähti hänen taakseen ja alkoi asetella jälleen kaluaan hänen pillun huulten väliin.
- vieläkin märkä, hän tokaisi ja työnsi kalunsa pohjia myöten naisen sisään.
Taas Leila oli siinä tilanteessa, josta hän nautti ja jota hän himoitsi; miehen kalun armoilla, antamassa itseään ja hän tiesi, että nautinto olisi taattu, ties monesko orgasmi odottaa tuloaan.
Kalu kirnusi hänen pillussaan ja toista kalua hän nai suullaan. Mikko vetäytyi hänestä ja työnsi häntä hiljalleen eteenpäin niin, että hän päästi kalun suustaan ja eteni ylemmäs miehen päälle. – astuhan ratsaille, Jukka määräsi ja Leila totteli. Pieni käsi otti isosta kalusta kiinni ja kohdisti sen haarojensa väliin antaen sen upota sisäänsä. Jukka veti häntä itseensä, että hänen takapuolensa oli oikein tarjolla ja siinä Leila tajusi, mitä tulee tapahtumaan; he aikovat seivästää hänet yhtä aikaa.
Hän olikin oikeassa, juuri sillä hetkellä hän tunsi kuinka toinen kalu alkoi etsiä tietään hänen toiselle reiälleen ja työntyä väkisin hänen sisäänsä. Yht’äkkiä hänen peppunsa antoi periksi ja kalu upposi kokonaan hänen sisäänsä. Mieletön tilanne, hän ajatteli, koskaan aiemmin hän ei ole ollut vastaavassa, että kaksi miestä on hänen sisässään yhtä aikaa.
Miehet keinuivat vuorotellen hänen sisässään. Toinen työntyi syvälle pilluun kun toinen veti kaluaan pepussa ulospäin ja toisinpäin. Leila inisi ja huohotti, miehet huohottivat, naimisen äänet kuuluivat selvästi ulos asti avonaisesta ovesta, ähinää ja miesten murahteluja. Leilan reiät olivat jo arkoina, peppu kihelmöi, sen piiskaamisessa rikkoutunut iho kirveli hien kosteudesta, mutta nautinto oli pääasia ja sitä nuo kalut hänen sisässään todellakin tuottivat.
- nyt kun saatais vielä samaan aikaan, vois roiskia pitkin kroppaa, Mikko tokaisi alimpana olevalle Jukalle.
- onks sulla lähellä, Jukka kysyi.
- ei kaukanakaan, Mikko vastasi.
- runkataan loput, Jukka ehdotti.
Sama nainnin tahti kuitenkin jatkui, kumpikaan ei heti tehnyt elettäkään lopettaakseen. Leila huusi orgasminsa kourissa ja vääntelehti ja tärisi heidän välissään.
Hänen päästyään jälleen yli orgasmistaan, Mikko vetäytyi pois takaa ja Jukka nosti hänet pois päältään ja komensi; – tules terassille!
Leila lähti miesten perässä ja asettui jalkojensa päälle istumaan terassille. Miehet olivat rinnakkain hänen edessään ja alkoivat runkkailla kalujaan. Leila katseli molempia vuorotellen ja odotti, kumpi antaisi lastinsa hänelle ensin.
Jukka runkkasi kiivaammin ja kohta hän alkoi huohottaa siihen malliin, että siitä pystyi päättelemään hänen kohta purkautuvan. Hän siirtyi lähemmäs Leilan kasvoja ja jatkoi kalun revitystä.
- ooooohhhh….hän voihki ja alkoi ruiskia spermaansa Leilan kasvoille ja rinnoille, sitä lensi hiuksiin, silmille, otsalle. Lopulta sperman tulo loppui ja hän alkoi hieroa kaluaan naisen kasvoille levitelleen spermaa. Leila antoi kalun kulkea kasvoillaan ja käänteli päätään sen mukaan kun kalu kulki poskia pitkin ja lopuksi hän hotkaisi sen suuhunsa imien vielä viimeisetkin tipat nieluunsa. Hetken kuluttua Jukka siirtyi vapisevin jaloin penkille katselemaan, kuinka Mikko jatkoi vielä hetken runkkaamistaan ja kohta hänkin päästi suustaan melkoisen huudon lennättäessään spermansa Leilan kasvoille. Hän ruiski uutta lientä huulille, poskille ja kaulalle, otsallekin lennähti vana valkoista tahmaa.
- tota mä en ota suuhun, Leila sai sanottua spermaisten huulten keskeltä. Mikko siirtyi toiselle penkille istumaan ja yhdessä miehet katselivat, kuinka Leila veteli kasvoiltaan sormillaan spermaa suuhunsa. Hänen sormensa viipyilivät härnäävän pitkään suussa aina kun niihin oli kertynyt jotain suuhun laitettavaa.
Vihdoin hän nousi ylös ja sanoi lähtevänsä pesulle. Hän käveli rantaan ja pulahti virkistävään veteen peseytymään.
Palattuaan hän sanoi miehille; – mä aion nyt kyllä lähteä, saatte jatkaa iltaanne keskenänne. Ja hän alkoi pukeutua. Nyt löytyivät kassista normaalit vaatteetkin ja tilalle kassiin päätyivät paita ja hame, jossa oli siinäkin spermatahroja.
- mut kysy sitä kaverias, jos sitäkin kiinnostais tulla, Mikko muistutti ja Jukka nyökkäili vieressä.
Leila katsoi miehiä; – tekisitteks te sit meille mitä tahotte?
- juu, Jukka vastasi ja nyt oli Mikon vuoro nyökkäillä; – taatusti tehtäis.
Leila hymyili; – ootte te mielettömiä miehiä, mutta niin ihania. Mulla on kyllä nyt paikat siinä kunnossa, että hyvä, jos autoa pystyn jotenkin ajamaan. Moikka, hän huudahti ja häipyi kulman taa autolleen…

Kotiin päästyään hän ensimmäiseksi lähetti tekstiviestin yhdelle ystävälleen…

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute