Herkku-puhelin
Uusia kokemuksia
Tuhma pari

Meillä on pitkäaikainen perhetuttu Jukka joka silloin tällöin käy meillä kyläilemässä. Jukka on 55 vuotias eronnut mies ja itse olemme 30 vuotias aviopari. Jukan kanssa tultiin tutuiksi aikasemmilta työpaikoilta ja yhteen meidät ajoi mukavat yhteiset vapaa-ajan harrastukset kuten kalastus ja sen tiimoilta olemmekin viettäneet paljon aikaa yhdessä.

Asumme rauhallisessa paikassa josta usein lähdemme kalareissuille tai sitten istumme meillä viikonloppuiltaa ja parannetaan joskus maailmaakin.

Olemme useasti haaveilleet löytävämme mukavan parin itselle ystäviksi joiden kanssa voisi myös laajentaa erotiikankin puolelle, mutta sellaista sopivaa ei ole tullut vastaan, myös sängynpuolella on puhuttu kolmannesta kaveristakin, mutta siitäkään ei ole tullut mitään. Jukkaa emme ole edes ajatelleet koska hän kuuluu jo melkein perheeseen, paitsi sitten tapahtuikin jotain joka muutti kaikki...

Oli ihan normaaliviikonloppu tulossa ja lupasi vielä mukavan lämpöstä kesäkeliä. Vaimo olikin soitellu Jukalle että tulisi viikonlopuksi meille, ihmettelin sitä koska Jukka soittelee yleensä minulle, mutta en sen sitten antanut enempää vaivata, vaimo vaan virnuili kun puhui että sitten girllataan, otetaan aurinkoa porukalla järvellä ja minun pitää hakea vielä kaupasta oluita ja siidereitä kun lämmintäkin lupailee.

Jukka sitten saapui lauantaina meille, homma oli jo rutiinia, jukka vei kamansa vierashuoneesen ja purki tavarat jääkaappiin, aina sillä oli tuliaisia, kuten nytkin muisti vaimoa ja isäntää.
Siinä sitten pikaiset kuulumiset vaihdettua lähdimme järvelle, vaimo halusikin jäädä kotiin, että menkää pojat työ vaan niin hän laittelee illaksi grillattavat valmiiksi.

No se meille sopi ja pakkasimme kylmälaukkuun hiukan kylmiä juomia ja välipalaa, starttasimme omasta rannasta uistelemaan, keli oli mitä mainioin ja fiilis oli kesäisen hyvä. Siinä muutamia kylmiä siidereitä ja oluita nautittiin ja muutama kiva kuhakin nousi evääksi kylmälaukkuun, elämääkin kerettiin kalastuksen lomasta parantelemaan.
Utelin jukalta naisasioita, mutta siellä oli rauhallista niinkuin aina, ihan vissiin tarkoituksella halusin elellä itsekeseen.

Naista tekisi kovasti kuulemma mieli aina välillä ja välillä kuulemma pitää käsin helpotella oloaan, naureskeltiin kun tämmöinen lämmin keli saa aina joskus tuhmat jutut mieliin.

Olimme uimahoususillaan veneessä ja päivä oli ottanut molempiin vartaloihin, mutta emme koskaan katselleet toisiamme sillä silmällä eikä meillä edes käynyt mielessä sellaiset asiat koskaan.

Kalastustilanteet siinä alkoi rauhottumaan ja mahanpohjassa alkoi kurnimaan, niin tuummasimme lähtevämme saunan lämmitykseen ja grillailemaan mantereelle.

Grillailimme kesäillan auringossa ja nautimme kylmiä juomia, saunakin oli jo mukavasti lämpiämässä, kaikilla oli sellainen mukava kesämieli ja jostain syystä jutut oli kaikilla vähän levottomia.

Vaimo tuumas että pokien ois aika mennä saunaan jos vaan maltatte, hän käy sitten poikien jälkeen jos sinne jää löylyjä.

No juomat mukaan ja saunaan, siinä sitten suihkussa itseäni huuhtelin niin muistin että olin ajellut kaikki karvat pois ja se vähän nolostutti koska Jukka ei ollut koskaan minua aikaisemmin saunoessa nähnyt näin vähä karvaisena, vaimon kanssa pidämme paikat molemmat ajeltuna melkein aina kuitenkin.

Huuhtelin siinä itseäni jukan odottaessa omaa vuoroaan, ja en voinut olla huomaamatta kuinka jukka katseli paljasta jalkoväliä, mutta ei hän sanonut mitään. Kiipesin lauteille hiukan häpeillen ja jäin katsomaan saunan lasioven läpi kuinka jukka huuhteli itsestään päivän hien pois. Joku säpsähti jalkovälissäni kun jukka pesi omaa jalkoväliään hartaasti, koitin kääntää ajatuksen muualle, mutta viisari pikkaisen alkoi osoittamaan elonmerkkejä ja häpesin asiaa vaan enemmän, onneksi saunassa on hämärää.

Siinä löylyistä nauttiessamme, oli itsellä jotenkin vaivautunut olo, naukkailimme kylmää olutta ja juttelimme niitänäitä, kunnes jukka kysyi että olenko koskaan ollut miehen kanssa siten... menin ihan hiljaiseksi ja ajattelin että pieni nousuhumala ja helle tekee tepposia nyt ja tuumasin jukalle että en ole ollut.

Ajatus jäi vaivaamaan päähäni sillä kaluni oli puoliseisokissa ja olimmehan vaimon kanssa monasti haaveileet millaista se olisi kolmestaan. Kiinnostus olisi kyllä kova.

Koetin jaksaa löylyissä jukkaa kauemmin että seisokki laskisi ja en joutuisi jukan edestä menemään, mutta kovat löylyt olivat liikaa ja oli mentävä pesulle, jukka huomasi ponnahtavan kaluni ihan selvästi.

Suihkussa saippuioin itseäni joka puolelta ja saunan ovi aukesi ja jukka tarjouti pesemään selkääni, sitä se ei ole koskaan ennen tehnyt ja se tuntui aluksi aika vaivautuneelta minusta, mutta pehmoinen pesusieni alkoi tuntumaan hyvälle, ja jostain syystä kaluni seisoi kovemmin kuin koskaan ennen, en halunnut näyttää sitä jukalle. Mahanpohjassa oli melkoinen jännitys. Jukka pyysi kääntymään ja sanoi että hän pesee edestäkin samalla, ja oli suu loksahtaa auki kun jukankin kalu oli kovana edessäni ja koskivat toisiaan kääntyessäni, jukka jatkoi mitään sanomatta saippuointiani ja hyväili sienellä rintojani joista tulen hyvin kiimaiseksi, ne ovat todella herkät minulla ja vaimo on aina osannut niitä härnätä ihnasti.

Joku vaan tilanteessa huumannutti minut ja tuntui että jalat pettävät alta, jukka oli saanut minut hellästi semmoiseen kimaan että en meinannut saada henkeä, ja jukka tämän huomasi tarttumalla kaluuni, huokaisin kovasti ja olin kuin toisissa maailmoissa. Olin pesty kertakaikkisen puhtaaksi ja jukka ehdotti jos pesisin hänet samoin.

Oli mahtavaa saippuioida toista miestä, jukalla on mukavasti iän tuomaa vatsaa ja kalu oli juuri käteen sopiva, ei iso eikä pieni, terska oli melkoisen turvoksissa ja kun esnimmäisen kerran koskin toisen kaluun se tuntui melkoisen irstaalle, tuntui että laukean siihen paikkaan.

Jukka oli selvästi hallitsevampi ja tiesi mitä oli tekemässä, hän alkoi pesemään pientä neitimäistä pyllyäni himokkaasti ja liukastaen saippualla reiän todella liukkaaksi, jukan silmissä oli ihmeellinen kiimainen katse ja hän murahteli että nyt otetaan vähän helpotusta molemmille, jukan pussit olivat jo kuroutuneet ihan nippuun ja ajattelin joko häneltäkin on tulossa, itse oli ihan huumautuneena takapuolen hoidosta ja jukka kehui pientä persettäni.
Se sai itseni tuntemaan todella irstaaksi.

Hän ohjasi minut saunan alalauteille ja käski levittämään jalat.
Varovasti hän tunnusteli kalullaan aukkoa ja voiteli kokoajan liukastetta lisää kunnes paikat oli niin liukkaat että se soljahti helposti sisään, olin jossain kolmannessa maailmassa, minua ei enään nolottanut yhtään, enkä estellyt mitään, kaikki tuntui todella hyvälle, suorastaan irstaan hyvälle, kielletylle nautinnolle.

Hetken aikaa jukka piteli kaluaan paikallaan ja aloitti hitaat työnnöt, mikään ei tuntunut pahalle vaan todella hyvälle, levitin vain jalkojani enemmän saadakseen jukan lähemmäksi, jukka huomasi tämän ja sanoi että taidat nauttia tästä ja kiihdytti tahtiaan kunnes alkoi kuulumaan ihana naimisen läiske, oloni oli todella irstas, siinä annoin pientä neitipersettä vanhalle perhetutulle kulli kovana, kaluni jäi oman ja jukan mahan väliin ja oloni oli tulossa ihan loppusuoralle jukan naidessa ihan pohjaan asti.

Näin jukastakin että nyt tyntui hyvälle ja kohta pääsee ne paineet purkautumaan.
Tuijotin jukkaa silmiin ja suutelin häntä kielellä, molemmat leikkivät toisten kielillä kunnes laukesin koskemattaa edes omaan kaluuni, se oli kovin orgasmi mitä olen koskaan kokenut, tuntui että sitä jatkui tajuttoman kauan, kaluni sykki vain ryöpsäyksittäin mahojemme väliin.
Halusin antaa myös jukalle nautinnon ja aloin kiusoittelemaan että taidat tykätä nuorenpojan herkkuperseestä, jukka murahti pari kertaa että on ihanan tiukka pikku huoran perse ja samalla alkoi kulli nytkämään tavaraa pohjaan asti, se tuntui upealle ja näin kuinka se tuntui toisesta myös taivaallisen hyvälle, sitä vain tuntui tulevan ja tulevan.

Huohotus oli molemmilla tajuttoman kovaa ja siinä olin naulittu vanhemman miehen seipääseen avuttomana kunnes saatiin puute hellittämään.

Lopulta jukka veti kalun ulos ja melkoinen lasti lorahti samalla pihalle, on siinä ollut kaverilla puutosta kun tuommoinen määrä.

Olimme vähän ihmeissään pahimman kiiman lauhduttua, otimme oluutta ja naureskelimme että jopa helpotti. Oli oikein kunnon löylyt.

Pesimme lopulta toisemme ja siiryimme ulos saunakaljoille, olo oli jotenkin vapautunut ja todella tyydyttynyt, tilanne oli niin kiihottava että sitä ei kestänyt kumpikaan pitkään.

Vaimo tuli huikkaamaan että oliko hyvät löylyt jotenkin virnuen, taisi kuulla meidän touhut.

Siinä hetken aikaa kuivateltua, vaimo meni saunaan ja huusi perään tulisiko jukka pesemään hänetkin ja jukkahan meni.

Siitä alkoikin sitten ystävyyteen uusi suhde ja se onkin kestänyt pitkään, on tullut vipinää ja mukavia uusia juttuja meidän kolmen välille. Eikä tarvinnu enään jukan olla puutteessa.

Tarina ei ole totta, mutta jospa se joskus olisi...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute