Herkku-puhelin
Tanssien taikaa
Riitta

Olimme mieheni, Saken kanssa lähdössä ravintolaan tanssimaan. Valmistauduin huolella illan koitoksiin käymällä suihkussa, laittamalla hiukseni sekä meikkaamalla itseni todella näyttävän näköiseksi. Sitten vaatekaapille, mistä ensimmäisenä tarttui käsiini sukkanauhaliivit jotka olisivat myös Saken mieleen. Ojensin nilkkani ja pujotin yksi kerrallaan mustat syntiset sukat jalkaani, sekä mustat stringit jotka olivat seitin ohuet ja käytännössä läpinäkyvät. Niiden läpi erotti selkeästi kokonaan trimmatun alapääni missä ei ollut karvan karvaa ja ulommat häpyhuulet jotka olivat levinneet sivuille muodostaen tuon kuuluisan karjalanpiirakka kuvion. Seuraavaksi etsimään sopivaa hametta, tempasin muutaman kaapista henkareineen sängylle ja mietin sopivaa lyhyyttä. Valitsin hyvän maun harmaalla alueella oleva mustan kireän minihameen, joka juuri ja juuri ulottui 4 senttiä alemmas kuin sukkien yläreuna. Rintsikan löytyivät samasta sarjasta kuin stringitkin, eli läpikuultavat mustat. Seuraavaksi mietin olisiko toppi mukava, mutta päädyinkin mustaan joustavaan puseroon leveällä U-muotoisella kaula-aukolla. Tutkiskelin itseäni peilistä ja päätin kuitenkin ottaa puseron pois, saadakseni kokeilla vaihtoehtoisesti puseroa ilman rintsikoita. Vaikka rinnat vähän laskeutuivatkin alemmaksi, puseron tiukka materiaali piti ne kuitenkin aisoissa ja ainahan kaula-aukkoa voisi vetää vähän alemmas jos olo tuntuisi liian siveältä. Sitten piikkarit jalkaan ja olohuoneeseen näyttämään Sakelle aikaansaannostani. Sakke istui sohvalla fudista katsellen, edessään jo puoliksi tyhjennetty viinipullo. Vau, rouvahan on niin upea, kehui mieheni ja ojensi minullekin lasillisen viiniä. Istuin alas sohvalle ja Sakke pisti kätensä punnitsevasti rinnalleni, -nämähän taitavat olla ihan irrallaan täällä puseron alla, samassa käsi sujahti reittä pitkin ylös ja lisää kommenttia oli tulossa, -näitä et sitten kuitenkaan malttanut jättää pois. Hän kumartui suutelemaan minua käsien hapuillessa sinne ja tänne, työnsin hänet kauemmaksi ja kehoitin hillitsemään itsensä; olihan ilta vasta alussa. Matsi loppui aikanaan, kuten myös osuuteni viinistä joka oli jo nostattanut hilpeää mieltä pintaan. Meillä ei ollut mitään kiirettä, joten päätimme lähteä bussilla ravintolaan. Pysäkille ei ollut pitkääkään matkaa matkaa, mutta siinä sipsutellessani huomasin että hame liukui pikku hiljaa ylöspäin ja paljasta reittä vilahti aika ajoin. Suoristin ja nyin hametta alaspäin, vaikka Saken mielestä hame olisi ollutkin sopivalla korkeudella. Bussin tullessa Sakke hyppäsi sisään, maksoi molemmista, ja marssi linjurin takapenkille meikäläinen vanavedessään. Takapenkki oli jo kansoitettu kahta paikkaa lukuunottamatta, joista toiselle istahti Sakke jättäen minulle keskipenkin vapaaksi. Vasemmalla puolellani istui kaksi lyhythiuksista asiallisen näköistä nuorta miestä, joista vieressä istuva näytti vaivihkaa vilkuilevan reisiäni ja yrittäen nähdä aina niiden yhtymäkohtaan asti, mikä luonnollisesti oli mahdotonta tuosta kulmasta. Kaveri piti oikeaa kättään reidellään ja liu’utti sen "vahingossa" reisiemme väliin, mikä sai sähköisen värähdyksen käymään lävitseni. Vieras kädenselkämys aiheutti niin mukavat väristykset että nojasin vasenta reittäni kohti vieruskaveriani ja tästä innostuneena hän aloitti kätensä vaivihkaisen liikuttamisen reisiemme välissä. Olimme pysäkillä ja lisää porukkaa lappasi bussin, kärjessä riehakas miesporukka, jonka ensimmäinen jäsen näytti tuijottavan jalkoväliini, joka olikin reisileikkimme vuoksi jäänyt levälleen. Tuo kiinteä tuijotus ja pehmeä kosketus reiden syrjällä saivat minut aivan kosteaksi ja hengityksenikin oli kiihtynyt pinnalliseksi. Miesporukakka majoittui pari penkkiriviä edemmäs ja kukin vuorollaan ja yhtäaikaa vilkuili minun suuntaani, joka en välittänyt korjata reisien asentoani vaan pidin ne mielihyvän maksimoimiseksi edelleenkin erillään. Takarivihän oli muita penkkejä korkeammalla, joten arvatenkin kavereilla oli jokseenkin esteetön näkyvyys kostuviin pikkuhousuihini ja mahdollisesti niiden läpikin. Melkein säpsähdin unelmissani, kun Sakke sanoi että tässä on meidän pysäkki. Kävellessämme kohti ravintolaa, Sakke keksikin että hampurilainen tekisi terää. Hampurilaisbaarissa ruuat saatuamme menimme ikkunan edessä olevalle tiskille ja istuimme korkeille jakkaroille. Tässä tulee ihan mustasukkaiseksi tokaisi Sakke ja osoitti kadun vastakkaisella puolella seisoskelevia heppuja jotka tuijottelivat meidän suuntaan. Mulla on niin komeat sääret sanoin hänelle, kertomatta että kundit taisivat tähyillä minun auki olevien reisien yhtymäkohtaan. Olin ihan hulluna miesten katseisiin, jotka suorastaan kuumottivat ihollani ja saivat väristykset käymään selkärangassani. Kapakkaan päästyämme tilasimme välittömästi tuplapaukut; eihän jano lähde Cokista juomalla. Pääsimme pikkuhiljaa vauhtiin ja kävimme Saken kanssa pyörähtelemässä lattialla pari kertaa. Istuimme pöydässämme puolipyöreällä sohvalla ja mieheni alkoi olla jo aika riehakkaalla tuulella, sillä tuntui että hänellä olisi ollut enemmänkin käsiä kuin kaksi. Tilasimme lisää juomaa pöytään ja lähdimme tanssahtelemaan lattialle. Ravintola oli täyttynyt kuin yllättäin ja palatessamme paikoillemme oli pöytäämme jo pyrkimässä kaksi muutakin pariskuntaa, jotka toivotimmekin tervetulleiksi seuraamme. Nuo kaksi pariskuntaa viihtyivät paljon tanssilattialla ja Sakke viihtyi minun ihollani antaen märän suudelman, jonka jälkeen hän ehdotti että ottaisin alushousut pois jalasta. Olin jo niin seksuaalisesti virittynyt että pidin ehdotusta ihan järkevänä, saisinhan vähän tuulettaa kosteita paikkoja. Kävin naistenhuoneessa siirtämässä stringit käsilaukkuun ja ehostamassa meikkiäni. Pienestä on homma kiinni, koska palatessani pöytään olo tuntui alastomalta, vaikkakin samaan aikaan kiihottavalta. Sakke halusi heti tarkistaa aikaansaannokseni ja työnsi kätensä jalkoväliini, samaan aikaan vieressä istuvalle kaverille jutellen. Minusta tuntui että koko sohva tulisi kärsimään kosteusvaurioita, koska niin hyvältä hänen sormiensa hyväily tuntui sisälläni. Aloin olla jokseenkin valmis kotiin lähtöön ja niin oli Sakkekin päätellen vasemman lahkeen pullistumasta, jonka varmistin vielä käsikopelolla. Kiittelimme pöytäseurueemme ja poistuimme ulos taksijonoon, jossa oli muutama hassu ihminen ennen meitä. Meidän vuorolla tolpalle kurvasi taksimersu, jonka kuljettaja heitti oikean puoleisen oven auki ja minun istahdettua sisään mieheni gentlemannina sulki oven ulkoa. Kuski oli kääntyneenä kohti takapenkkiä kun istahdin sisään. Hän toivotti hyvät illat ja jäi tuijottamaan alaviistoon. Hän havahtui vasta kun Sakke tuli sisään omalta puoleltaan toivottaen myös hyvät illat omastakin puolestaan. Sakke kertoi kaupungin osan mihinkä lähdettiin ajelemaan. Minä olin kuskin polttavasta tuijotuksesta niin kiimainen, että kuiskasin Sakelle suunnitelmani ja hän nyökkäsi hyväksyvästi. Öinen liikenne oli melkoisen joutuisaa ja Sakke ilmoitti kuskille että hän jäisi edessä oikealla olevalla bussipysäkillä pois. Hän antoi minulle kymmenen euroa ja kysyi oliko se riittävästi ja minä lupasin pitää huolen lopusta. Annoin kuskille osoitteeni, jonne ei enää ollut kuin kilometrin matka ja niinpä olimmekin pian perillä. Kuski löi puntarin kiinni, kääntyi taakse ja ilmoitti että kyyti maksaisi 19 euroa. Istuin jalat edelleen pikkaisen raollaan ja kaivelin käsilaukkuani mutta jouduin tunnustamaan kuskille ettei minulla ollut muuta rahaa kuin äsken saamani kymppi. Meidän on mentävä hakemaan rahat kotoani sanoin kuskille joka vain nyökkäili, saamatta kuivuneesta suustaan sanaa. Avasin rapun oven ja painoin hissin kutsunappia, jolloin avaimeni putosivat lattialle. Poimiessani niitä lattialta suorin jaloin kuski sai varmasti mukavat näkymät takaapäin, sillä hameeni oli kokoajan noussut ylemmäs ja ylemmäs. Astuimme hissiin ja kun se lähti nytkähtäen liikkeelle, horjahdin kaveria päin niin että rintani olivat litistyä. Tämä oli liikaa kuskille, joka otti rintani esiin kaula-aukon kautta ja kävi imeskelemään ja näykkimään nännejäni. Pikavauhtia kämpän ovi auki, ja kuskia housunvyötäröstä kiinni. Hän potki kenkänsä eteiseen ja minä vedin hänet perässäni makkariin ja tuuppasin sängylle selälleen makaamaan. Kaveri sai vyön ja vetskarin auki ja minä revin lahkeista pitäen housut pois. Samalla kun kuoriuduin omista vähistä vaatteitani niin kuski sai heivattua paitansa pois. Hyppäsin hajareisin istumaan kaverin kasvoille, samalla kun hän tarttui lempeällä otteella molemmista rinnoistani. Laskin toisen käteni varovasti hänen telttakepilleen joka oli suhteellisen kapea ja pitkä sekä ylöspäin kaartuvaa mallia. Samaan aikaan hän nuoli ulompia huuliani ahnaasti ja kuin kiusatakseen lipaisi klitoristani vain silloin tällöin. Minä hellitin otettani hänen kapeasta kullistaan ja puristelin supistuneita palleja sekä silittelin hänen karvoitustaan joka jatkui aina mahan yli rintakehälle asti. Käännyin 69:n kaverin päällä ja ryhdyin imemään kaverin tikkaria pitkin ja nautinnollisin vedoin aina välillä upottaen sen kivikovan nupin nieluuni. Kaveri jatkoi nuolemistaan käsiensä puristellessa pakaroitani, ja välillä happea haukatessaan hän henkäisi, että on rouvalla vähän saatanan hyvin muodostunut perse. Samassa Sakke ilmestyi makuuhuoneen ovelle jo valmiiksi kuoriutuneena ja otti rintojeni alapuolelta punnitsevan otteen. Taksarimme keskeytti nuolemisen merkkinä siitä, että hänkin oli vihdoin huomannut mieheni saapumisen, mutta sanaakaan sanomatta kullin muuttuessa entistäkin kovemmaksi hän jatkoi antaumuksella urakkaansa. Sakke tarjosi oman kalunsa minun suuhuni ja montaa lipaisua ei tarvittu kun sekin oli jo juhlakunnossa. Käskin mieheni käydä selälleen makaamaan ja kuskilta kysyin maistuisiko ryppyreikä hänelle? Pillu suorastaan imi Saken kyrvän sisäänsä; se oli märkä ja kuuma sekä turvonneet huulet suorastaan kietoutuivat varren ympärille. Tein joitakin pumppausliikkeitä ja pyysin kuskia siirtymään omalle paikalleen, hänen betonin kova kullinsa oli melkein kattoa kohti ja hän joutui painamaan sitä kovalla kädellä alaspäin saadakseen sen oikealle väylälle. Tuollainen suippo kapea kulli oli omiaan peräreiän rassaukseen. Molemmat lykkivät hitaasti tasatahtia ja välillä toinen ulostullen ja toinen sisään mennen, tämä oli sitä kyytiä mistä olin koko illan haaveillutkin. Koko alapääni oli kuin tulessa kahden kyrvän pumpatessa onkaloitani ja Saken näykkiessäni nännin nipukoitani. Sitten kuski kiihdytti tahtiaan, arvasin hänen kohta tulevan suoleeni. Kalu värähteli, sykki ja pumppasi herkeämättä puoli minuuttia ja spermaa alkoi valua vakoa pitkin aina Saken kullille asti. Kaveri ryhtyi jo vetämään kaluaan ulos, kun Sakke pyysi häntä pitämää sitä sisällä vielä hetken, jolloin hänenkin puolensa säilyisi tiukempana. Rakas ukkoni pani myös toimeksi, sillä eihän kuskin veltostuva kalu kauaa limaisessa anuksessani pysyisi. Sakke suorastaan tärisi ja värähteli allani kullin raastaessa sopukoitani kasvavalla voimalla. Kuski hyppäsi takaani pois ja tunsin kuinka pussit läiskähtelivät takapuoltani vasten, lisää spermaa ruiskusi sisuksiini ja tuntui että olin mennyt jo laskuissani sekaisin mitä tuli omien orgasmieni määrään. Kellahdin mieheni viereen sängylle ja ja kysyin kuskilta, joka oli jo saanut housut jalkaansa, että kattoiko tämä puuttuvan kyytimaksun? Kyllä aivan varmasti kuski sanoi ja ojensi korttinsa paidan rintataskusta minulle, jos vielä joskus tarvitsette kyytiä....

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute