Herkku-puhelin
Huora
Make

Oli kulunut kaksi viikkoa siitä kun Lilli oli lunastanut takuitaan ensimmäisen kerran. Silloin tämä kuvankaunis naapurin tyttö otti minulta siemenet käteensä. Olin ollut salaa todistamassa kun Lilli oli pettänyt poikakaveriaan antamalla pillua jollekin vieraalle kerrostalomme kellaritiloissa. Nyt olin julmalla kiristykselläni saanut tämän mukaan uuteen petokseen, petokseen minun kanssani. Lilli oli sulkenut suuni runkkaamalla minua ja lypsämällä siemenet rinnoilleen.

Tapasimme taas hississä, ja katsellessani tuota urheilullista ja upeaa tyttöä, tuntui todella kaukaiselta ajatukselta saada kiristettyä sama hoito uudelleen. - Moi Timppa, ootsä iltapäivällä kotona. Mulla ois vähän asiaa, Lilli tokaisi. - Olenhan mä, vastasin vähän pelokkaana sillä arvelin että Lilli tekisi nyt selvää leikistäni.

Lilli tuli meille koulun jälkeen kuten edelliselläkin kerralla. - No mistä sä haluisit puhua? - Kuule Timo. Musta tuntuu että mä oon sulle palveluksen velkaa, kun oot pitänyt noin kiltisti sanasi. - Ehh. niin kai. Lilli istahti sängyn laidalle, vei kätensä hetkeksi vyötäisilleni ja hymyili tuon ihanan valloittavan hymynsä. - Mä saan nyt päättää, Lilli kuiskasi hentoisesti.

Hän ujutti pehmoiset kätösensä paitani sisään ja hyväili litteää vatsaani, laskeutuen hitaasti alaspäin farkkujeni ylänapille. Elimeni alkoi elää, kun Lilli vei kätösensä housujen etumukselle, alkaen hieroa kohoumaa farmareiden päältä. Seisoin hoopona Lillin edessä ja tunsin pakahtuvani tiukkoihin farkkuihini.

Sydämeni lyönnit kiihtyivät kun tuo söötti Lilli avasi vyön ja napsautti ylänapin auki. Tottunein ottein hän riisui farkut nilkkoihini, ja alkoi nuuskia kookkaalla nenällään napani neitseellistä tuoksua. Siittimeni pää pyrki jo ulos alushousujeni vyötärönauhan alta. Minulle ei koskaan oltu tehty mitään tällaista ja odotin jännityksestä jäykkänä mitä tulisi tapahtumaan. Ottaisiko Lilli sen suuhunsa vai tekisikö samanlaisen runkkauksen jonka teki aiemmin.

Lillin punaiset töröhuulet olivat nyt laskeutuneet napani alapuolelle, kun tyttö samanaikaisesti riisui puristavat alushousuni kinttuihin. Potkin housut jaloista ja asetuin kevyeen haara asentoon Lillin kasvojen eteen. Tämä tarttui minua vyötäisiltä kaksin käsin ja katsoi silmiini valloittava hymy kasvoillaan. - Sulla on Timo söötti . ei se haittaa vaikka se onkin noin pieni, Lilli kuiskasi hellästi.

En hämmentynyt tuosta lauseesta, vaikka olinkin hyvin kateellinen sille miehelle joka oli nussinut Lilliä järeällä, pamppumaisella kyrvällään kellarissamme. Silloin minua säälitti Lillin pikkuruinen vittu, kun tuo hirviökyrpä kirnusi sisään ulos naapurin Lillissä.

Katsoin alas Lillin suloisiin kasvoihin vain todetakseni kuinka kaunis tuo tyttö olikaan. Kun pitkät ruskeat hiukset oli nyt suittu korvien taakse niin kasvojen täydelliset piirteet tulivat parhaiten esille. Raskaat silmäluomet ja sirkeät silmät olivat Lillille tunnusomaista. Kookkaan oloinen nenä loi ylpeähkön vaikutelman ja törröttävä ylähuuli täydensi kasvojen seksikkään yleisilmeen. Valkoinen hammasrivistö ei ollut aivan täydellinen, mutta kaksi eturivin leveää raksihammasta lisäsivät vain persoonallista ilmettä. Miltähän nuo hampaat tuntuisivatkaan kullissani, miten olinkaan päässyt täysin neitseellisenä ja kokemattomana poikana kulli pystyssä Lillin kaltaisen tytön kasvojen eteen, ajattelin.

Lillin kädet lepäsivät nyt pyllylläni, kun elämäni suurin ihme tapahtui. Lilli otti kyrpäni suuhunsa. Hän noukki rustomaisen kullini suuhunsa, siihen käsin koskematta. Päässäni kohisi kun katsoin Lilliä, tämän ottaessa siitintä suuhunsa huulet tötteröllä. Onnekseni olin runkannut aamulla kouluun lähtiessäni, sillä en olisi nyt tahtonut suihkuttaa liian nopeasti. En osaa kuvailla sitä tunnetta minkä sain kokea, kun liukkaat huulet sulautuivat kyrpäni ympärille ensimmäisen kerran elämässäni. Tunsin suurta ylpeyttä kun tuo ensimmäinen oli Lilli, kaupunkimme halutuin tyttö.

Lillin kätöset hakeutuivat takapuoleni vakoon ja kulli upposi syvemmälle suuhun. Kun nenä kosketti häpyluutani ja hentoista karvoitusta, oli siitin juurtaan myöten Lillin suussa. Kyrpäni oli vain reilut kymmenen senttiä pitkä, joten kokonaan suuhun ottaminen ei tuottanut Lillille mitään vaikeuksia.

- No Timppa, miltä tuntuu, Lilli mumisi kulli puolittain suussa, -käypä tuohon sängylle kontallesi. - Ihmeelliseltä, totesin ja siirryin sängylle haluttuun asentoon, kyrpä pystyssä jököttäen. Tunsin itseni idiootiksi nököttäessäni pylly pystyssä ilkialastomana, Lillin asettuessa takapuoleni taakse, mutta halusin kokea nyt kaiken mitä oli tarjolla.

Lilli puristeli pakaroitani lämpöisillä käsillään ja levitteli niitä erilleen toisistaan. En osannut aavistaakaan mitä oli tulossa, kunnes pieni nyrkki kiertyi kyrpäni ympärille ja saatoin tuntea Lillin nenänpään pyllyni vaolla.

Kohta tunsin liukkaan kielen lipomassa pyllyni reikää. En voinut uskoa sitä todeksi. Lilli nuolee persettäni ja runkkaa vielä samanaikaisesti! Yritin miettiä ihan jotain muuta, etten olisi ruiskuttanut Lillin käteen. Lämmin hengitys, lipova kieli ja tuhina pyllyni seutuvilla vaati itsehillintää. Miettiessäni jääkarhuja, Lilli ujuttautui nyt alleni ja juuri oikeaan asentoon., saadakseen siittimeni uudestaan kuumaan suuhunsa. Se asento ei kuitenkaan miellyttänyt.

- Selälleen Timo, käänny selälleen, Lilli pyysi. Käännähdin ympäri eikä tuo töröhuuli päästänyt elintäni suustaan. Nojasin puolittain sängyn päätyyn kun Lilli aloitti viimeistelyn.

Molemmat kädet siirtyivät haaroihini ja tavoittivat pulleat kivekseni. Kyrpä upposi taas juurtaan myöten tytön suuhun, kun kohta Lilli alkoi huulineen hitaasti liukua vartta pitkin ylöspäin. Kädet pumppasivat nyt puolivoimakkaasti kellejäni ja Lilli nyökytti jo tehokkaammin imuttaen. Tiesin että Lilli aikoi ottaa suihin!

Olisin halunnut riisua Lillin alastomaksi, nuolla pillua ja kokeilla nussimista, mutta en halunnut keskeyttää suihinottoa tilanteen menettämisen pelossa. Lilli liu'utti suutaan siittimessäni verkkaisesti. Turpeat huulet lypsivät esinahkaa edestakaisin, Lillin tehdessä työtään ilmeisen tottuneesti. Huulet asettuivat nyt esinahan reunaan ja Lilli alkoi nykyttää päätään lyhyin liikkein. Kun kädet pumppasivat samanaikaisesti pallejani, tiesin että liika on liikaa.

- Lilli. Lillih Tunsin pingottuvani jäykäksi jouseksi koko vartaloltani kun hetki koitti. Lillin jatkaessa jo äänekästä lutkutustaan, siittimeni kasvoi äärimittoihinsa ja järisyttävä purkautuminen alkoi. Ensimmäinen limppi singahti kuin tykin suusta Lillin suuhun ja hetkessä tytön suupielistä tursahti ulos kappale harmaata siemennestettä. Kaksi kättä pumppasi yhä pallejani, kun loputtomat mäihäpanokset ampaisivat kiivaina sarjoina naapurin Lillin suuhun. Katsoin huumaantuneena tyttöä joka imi kyrpää ja nieli spermaani sitä mukaa kuin suinkin ehti.

Spermaa valui valtoimenaan Lillin suusta kullin varteen ja sieltä vatsalleni. Uskomattoman voimakkaat kouristukset riuhtoivat vartaloani Lillin yrittäessä pitää kulliani suussaan loppuun asti. Lilli otti suihinsa kaiken mitä otettavissa oli. Lilli ottaa suihin. Lilli ottaa suihin, hoin mielessäni, tykittäessäni mäihää Lilliin. Somat huulet olivat jo harmaana, mäihän mitä Lilli ei ehtinyt nielemään, pulpahdellessa ulos suupielistä. Harventuneet sykäykset pullauttivat yhä limaa jo liisteriseen suuhun, Lillin hoitaessa huolella tyydyttämäänsä elintä.

Kun ekstaasi alkoi vihdoin hellittää, kulli alkoi löystyä ja Lilli katsoi silmiini kyrpä suussaan. Hieman häpeissäni katsoin Lillin suloisia suttaantuneita kasvoja, kun elimeni oli jo sulanut miltei alkumittoihinsa. Lilli päästi sen suustaan ja nielaisi yskähtäen vielä suuhunsa valuneen siemennesteen. Suupieliään pyyhkien Lilli nousi sängyltä ja minä jäin siihen makaamaan aivan tyrmistyneenä.

- Njam. mä luulen että tätä sulle ei oo tehny vielä kukaan. Ens kerralla on Timo sun vuoro. Voit saada sitten vähän enemmänkin, Lill sanoi hellästi, antoi suukon poskelleni ja lähti samantien yskähdellen kotiinsa.

Mitähän vielä voisinkaan saada, jäin pohtimaan.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute