Herkku-puhelin
Kuntosalimies pillullani
Onnellinen tuleva äiti

Olen 25-vuotias hyvässä kunnossa oleva nainen. Käyn salilla ainakin kolmesti viikossa jopa useamminkin. Täällä salilla olen tavannut tämän uuden tuttavanikin Janin. Jani on vähän päälle kolmekymppinen lihaksikas mies joka omistaa tämän kuntosalin jossa käyn treenaamassa.
Eräänä torstai iltapäivällä töideni jälkeen päätin mennä salille kun kotonakaan ei odottanut kukaan sillä olin eronnut vuosi sitten ja sen jälkeen ei mitään vakavaa seurustelua ole ollut. Olin käynyt ostamassa itselleni uudet treeni vaattet. Pinkin topin ja mustat todella lyhyet shortsit ,jotka korostivat pyöreää persettäni täydellisesti.
Jani oli myös päättänyt tulla itse treenaamaan. Katselimme toisiamme kauan samalla kun juoksin juoksumatolla ja huomasin hänen katseensa tujottavan takamustani. Levähdin välillä ja join vettä kun yhtäkkiä säikähdyn kun olkapäätäni koskettaa suuri kämmen ja matala ääni alkaa puhumaan.Käännyn ja huomaan Janin edessäni hän sanoo, että on sulkemassa salia mutta voin jäädä vielä treenaamaan sillä hän itse ei ole vielä lähössä. Mietin hetken ja ajattelin, että mikäs siinä sillä huomenna minulla oli vapaa päivä.
Puhuimme paljon salilla ollessamme. Puheen aiheemme olivat arkisia asioita kunnes jani sanoi " sulla on täydellisen pyöreä perse ja shortsit sopivat loistavasti sinulle, olet kaunein näkemäni nainen". Olin otettu ja sanoin, että minun pitäisi tästä lähteä kotiin päin. Kävin suihkussa ja vaihdoin vaatteet kunnes huomasin kotiavameni jäävän kotiin. Jani sanoi turhaan pyydät talonmiestä avaamaan ovea kun voit kerran tulla luokseni yöksi. Lähdimme hänen BMW kohti ylellistä asuin aluetta.Päästyämme pihaan kysyin, että onko hänellä perhe sillä talo oli valtavan suuri kivitalo merenrannalla. Jani vastasi "ei, vaan olen odottanut sinun kaltaisesi naista jonka voisin tuoda tänne". Kävelimme sisään ja huomasin janin kalun pullottavan housuista. Kysyin heti sisään astuttuani mistä löytyy makuuhuone. Jani ohjasi minut suureen makuuhuoneeseen jossa oli amerikkalais tyylinen sänky. Kun sinulla tuollainen löytyy niin eikö sitä pitäisi testata,ehdotin kiimaisena. Huomasin rintaliivieni avautuvan ja kämmenet rintojeni päällä. Jani kuiskaa korvaani "todellakin täyty testata varsinkin kun olet noin timmi pakkaus".
Avaan hänen vyön ja riisun housut ja paidan pois janin päältä, edessäni seisoo pitkä lihaksikas miehekäs 30 mies. Haluan sua niin paljon sanon ja vedän hänet lähemmäksi minua. Jani vetäisee päältäni mustan paitani ja avatut rintsikat kokonaan pois. Hän alkaa hyväillä rintojani joiden nännit ovat kivi kovat. Suutelemme toisiamme kiihkeästi ja vedän jania kokoajan lähemmäksi minua. Kaadumme sängylle ja jani kuiskii korvaani intohimoisia lauseita ja nuolee kaulaani ja koko ajan siirtyy alemmas ja alemmas. Leikittyään rintojeni kanssa tarpeeksi hän sanoo " mitäs täältä housujen alta mahtaa löytyä". Hän laitaa sormensa pilluuni ja löytää klitorikseni alan vohkia kovaa ja olen ihan märkä. Jani vetäisee housuni pois ja näkee stringieni alta posliinkisi ajellun pilluni joka on todella märkä. Hän lipaisee pari kertaa jonka jälkeen riisuu bokserinsa pois ja sanoo mä en pysty ennää viivyttämään. Jani vetää esiin suuren kalunsa ja alkaa pikkuhiljaa työntää sitä sisääni. Kun huomaa, että olen saamassa orgasmin hän tuo kalun suuhuni ja sanoo " nuole sitä". Alan nuolla kullia lujaa samalla kosketellen hänen rintalihaksiaan. Suuni täyttyy spermalla ja nuolen kullin spermasta puhtaaksi.Jani siirtyy alapäähäni päin ja alkaa nuolla sitä. Nautin hetkestä ja ääntele lujaa. Tunnen kalun alkavan tulla sisääni ja huudan nussi mua kovaa!! Jani alkaa nussia mua ja pilluni täyttyy spermasta. Molemmat saamme monia orgasmeja näin torstai illassa.

Tapahtuneesta on noin pari vuotta ja nyt olemme menossa naimisiin ja odotan esikoistamme nellyä. Asumme samassa talossa vielä. Seurustelumme alkoi viiko tapahtuneen jälkeen

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute