Herkku-puhelin
Rippileirillä
ajolähtörata

Vihdoinkin kesäni kohokohta on alkanut, rippileiri. Olen toki omani jo käynyt 4 vuotta sitten, mutta olen päässyt isoseksi siitä alkaen joka vuosi. Nimeni on Sarah, olen 19- vuotias neitonen, minulla on brunetet hiukset puoleenselkään ja olen noin 157/58 mittasuhteiltani. Omaan kauniit, pyöreät ja kiinteät rinnat ja kauniin muotoisen vartalon.

Rippileiri ei ole kesäni kohokohta sen takia, että pääsen kaitsemaan lapsia, vaan lähinnä siksi että paikka jossa leiri pidetään on unelma. Mökit ja sauna kauniin järven rannalla. Saan aina viikon aikana täällä paremman brunan pintaani kuin missään muualla.

Tänä vuonna ohjaajia ja isosia ei tarvittu kovin montaa, sillä ryhmäkin on normaalia pienempi. Tällä kertaa on vain pääohjaaja, nimeltä Hannu. Noin 40- vuotias, hieman pömppömahainen mies, jolla on lyhyt parta ja tuuheat hiukset. Hän toimii myös nuoriso-ohjaajana. Olen tuntenut hänet yli 10- vuotta. Sitten olen tottakai minä, ja eräs Topi. Hän on kanssani samanikäinen. Tutustuin häneen kaksi vuotta sitten, kun hän aloitti tällä leirillä. Topi on 184/75, blondit tuuheat hiukset omaava, hyvä kroppainen nuorukainen. Hassua katsoa kun joka vuosi 15- vuotiaat tytöt kipittää hänen perässään kuola valuen joka paikkaan. Meidän lisäksi leirillä on vielä kolme 16- vuotiasta nuorta isosina, he ovat ryhmien ohjaajat.

Ensimmäinen leiripäivä on aina mielenkiintoinen. Leiriläiset tutustutetaan leirialueeseen, kerrotaan heille sääntöjä, kerrotaan vähän itsestämme, syödään, jaetaan ryhmät, valitaan jokaiselle mökki jossa majoitutaan ja pidetään hauskaa. Illalla lämmitettäisiin sauna ja käytäisiin uimassa.

Topi lähti kolmen muun isosen kanssa ohjastamaan leiriläisiä kohti ruokapaikkaa, kun Hannu pyysi minut hänen kanssaan suunnittelemaan tulevaa iltaa. Hän oli hakenut ruokaa, joten minäkin sain syödäkseni. Täytyy myöntää, että olin ulkoisesti muuttunut viime kesän jälkeen, rintani olivat kasvaneet ja pyöristyneet naisellisimmiksi, lantioni oli saanut hieman lisää muotoja ja minusta tuntui, ettei nämä seikat jääneet Hannulta huomaamatta. Toki törmäämme toisiimme melkein joka päivä, mutta nyt kun minulla oli toppi ja minishortsit, tuntui ettei hän pysty keskittymään mihinkään muuhun. Yskähdin ja Hannu ikäänkuin heräsi transsista. Naurahdin ja rupesimme kirjoittamaan ideoitamme ylös. Ilta olisi valmis tulemaan.

Ulkona oli ainakin +30 astetta auringossa, tytöt kävi kuumana kun Topi heitti paidan pois ja esitteli urheilullista keskivartaloaan. Menimme hänen kanssaan lämmittämään saunan valmiiksi, jotta pääsisimme kohta uimaankin. Jako oli selvä, minä menisin tyttöjen kanssa saunomaan, Topi ja Hannu menisi poikien kanssa saunomaan. Tyttöjen saunavuoro oli ensin, vuorot kestivät 1,5h.

Ihmettelin kuinka avoimia nuoret tytöt olivat vartaloidensa suhteen, jokainen riisuutui alasti ujostelematta ja menivät löylyihin istumaan. Kysyin, olihan jokainen muistanut ottaa uima-asut mukaansa, onneksi olivat. Tällaisena kesäiltana kelpaa saunoa ja uida. 16- vuotias isonen meni leiriläisten seurana järveen, minä jäin vielä hetkeksi saunaan. Ajattelin, etteivät he sieltä ihan heti tulisi takaisin, joten sain aikaa rentoutua. Ajatukseni alkoi harhailemaan ja ennenkuin tajusin käteni oli siirtynyt kummulleni, sormeni oli hieman klitoriksen päällä. Katsoin äkkiä ettei saunassa olisi ketään ja että ovi olisi kiinni. Rupesin miettimään Hannua ja hänen käytöstään tänään. En voinut sille mitään, mutta minua alkoi panettamaan. Pian sormeni leipoivat klitoristani ja sain suunnattoman orgasmin, en ole koskaan tullut näin nopeasti. Ehkä parempi näin. Heitin pilluuni hieman vettä löylykauhalla, menin pukuhuoneeseen ja vedin mustat bikinit päälleni. Kävelin uimarappusille päin kun Hannu tuli laiturille. Punastuin hieman, olin äsken juuri masturboinut itseäni ajattelemalla häntä, sitä kilttiä nuoriso-ohjaaja miestä. Hannu tuli ilmoittamaan että tyttöjen saunavuoro kestää enää puolituntia. Huikkasin tytöille että vielä nopeasti ottamaan viimeiset löylyt ja sitten siirtymään iltapalalle.

Aika kului kuin siivillä. Olimme päivällä sopineet, että käyn tarkastamassa saunan kun pojatkin ovat käyneet löylyissä. Vein bikinit kuivumaan ja laitoin päälleni mustat, seksikkäät alusvaatteet. Päälle vedin taas topin ja minishortsit. Makailin mökkini sängyllä, katsoen kelloa joka toinen minuutti. Kello olisi pian 23:30, jolloin sauna on varmasti tyhjä. Topi veti tänään iltahartauksen nuorille, jotka ovat menneet nukkumaan puolituntia sitten. Alueella kuuluu olla täysi hiljaisuus. Topi nukkui poikien mökissä, jonne hänkin oli jo mennyt. Lähdin kävelemään saunaa kohti, ilta oli mitä ihanin. Avasin oven ja menin saunan pukuhuoneeseen. Joku oli unohtanut uimahousunsa sinne. Nostin ne naulakkoon kuivumaan, siitäpähän löytyisi huomenna. Muuten oli siistiä. Ajattelin tarkastaa vielä saunapuolen. Avasin oven ja silmieni edessä oli erittäin kiihottava näky, Hannu nojaa seinää vasten ylimmällä lauteella, penis kädessään.

Hän ei ilmeisesti kuullut tuloani. Ajattelin, että laitan oven kiinni ja jätän hänet siihen, mutta jostain syystä en voinut. Tunsin kihelmöintiä pillussani, kokeilin klittaani housujen läpi ja päästin automaattisen huokauksen. Hannu ilmeisesti huomasi minut, säpsähti hieman, katsoi minua suoraan silmiin ja laittoi kätensä niin etten nähnyt hänen penistään. Hän pyysi anteeksi ja sanoi että oli unohtanut kokonaan että minun täytyi tarkastaa sauna illalla. Nyökkäsin, enkä saanut katsettani irti hänen kädestään, jonka takana oli se jota halusin. Hannu ilmeisesti huomasi käyttäytymiseni. Hän siirsi kättään ja kääntyi lauteilla istumaan suoraan minua kohti. Nyt näin esteettömästi hänen suuren ja kiihottavan peniksen. Saunassa oli vielä kuuma, joten hiki hänen kehollaan teki näystä vielä paljon paremman. Pilluni oli tulessa, en ollut koskaan ollut näin kiihoittunut. Hannu tuli lauteilta alas, suoraan eteeni. Hän laittoi kätensä poskelleni ja katsoi minua silmiin. Hän rupesi avaamaan suutaan sanoakseen jotain, mutta ennenkuin mietin mitään nousin varpailleni ja aloin suutelemaan häntä. Odotin torjuvaa elettä, mutta Hannu tuli suudelmaani mukaan. Se tuntui taivaalliselta. Painauduin hänen kroppaansa vasten, jotta tuo majesteettisen suuri kyrpä osuisi minuun. Vedimme hetken henkeä, riisuin topin päältäni ja avasin rintsikkani. Jatkoimme kiihkeää suutelua. Pian tunsin Hannun suuret sormet housuillani joita hän alkoi avaamaan. Hän laski pikkuhousuni samalla. Hannun kyrpä osui välillä reiteeni, välillä kumpuuni. Kerran se hipaisi klitoristani, jolloin meinasin taas saada orgasmin, mutta onnistuin pidättelemään. Ennenkuin tajusin mitään, Hannu nosti minut jaloista ilmaan hellästi, jotta reiteni avautuisi. Hän nosti minut keskilauteille, siirsi alalauteen muiden alle ja polvistui maahan. Posliiniksi ajeltu pilluni oli hänelle kuin tarjottimella.

Hän veti häpyhuuliani hieman kauemmas toisistaan ja pian tunsin lämpimän kielen reiässäni. Hannu työnsi kieltään reikääni, niin syvälle kun vain sai, sitten hän painoi sitä rajusti pilluani vasten ja veti kieltä kohti klitorista. Huohotin ja kiljuin mielihyvästä, ainoa pelkoni oli että joku olisi menossa vessaan ja kuulisi kaiken. Hannu antoi minulle kielihoitoa pitkään, sen jälkeen laskeuduin lauteelta, polvistuin ja otin hänen kyrvän suuhuni. Nuolin ja imin sitä, kerran työnsin kurkkuuni. Hannu alkoi huohottaa kun runkkasin häntä juuresta ja imin terskaa. Hän nosti minut takaisin lauteelle, levitti pilluani ja työnsi kyrpänsä sisälle, erittäin syvälle. Kiljuin mielihyvästä, miten ihanalta se tuntuikaan. Hannu nussi minua kuin kani, en ollut koskaan saanut näin hyvää seksiä. Hän nosti minut ilmaan, hänen kyrpänsä oli vielä sisälläni. Menimme pukuhuoneen puolelle, jossa hän painoi minut seinää vasten. Tätä olin aina halunnut kokeilla, olin Hannun ja seinän välissä. Hannu työnsi suurta kyrpäänsä juurta myöten sisälleni. Nussimme puolisen tuntia, kun aloin tulemaan. Kiljahdin. Hannu kysyi nopeasti mihin haluan hänen satsit. En kerennyt vastaamaan mitään, kun aloin laukeamaan. Kiljuin ja huohotin. Hannu laukesi kanssani samaan aikaan, tunsin miten hänen kyrpänsä alkoi supistelemaan ja lämpimät nesteet turskahti sisälleni. Hannu otti minut syliinsä, istui pukuhuoneen tuolille ja minä olin hänen sylissään. Hänen jo hieman löysä kyrpänsä oli edelleen pillussani, en halunnut että hän vetää sitä ikinä ulos. Istuin hänen kyrpänsä päällä, ja katsoin häntä silmiin. Suutelimme taas kiihkeästi. Hannu katsoi kelloa, vielä täytyy raivata luokkahuone huomiseksi. Nousin hänen sylistään, hänen kyrpänsä tuli ulos pillustani. Samalla sieltä tuli suuret määrät spermaa. Kävin pesemässä alapääni, laitoin vaatteet päälleni ja suutelin vielä Hannua. Hänen mökki on ihan minun mökkini vieressä, ehkä vielä tänä yönä saan uudet kyydit. ;)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute