Herkku-puhelin
Stephanien tarina
Stephanie

Nimeni on Stephanie, ja kerron tässä tarinani. Vaikka olenkin jo vanha nainen, muistan tuon päivän kuin eilisen.

Vuosi oli 711, myöhäiskesä, kun se tapahtui. He yllättivät meidät länsigootit yöllä, kun suurin osa puolustuskykyisistä miehistämme lepäsi. Miehet saivat lähes kaikki surmansa ylläkössä. Meitä naisia ei tapettu vaan meitä alettiin lastata rannalla olevaan suureen laivaan. Laiva sitten veisi meidät Välimeren yli palatseihin palvelijoiksi, rakastajattariksi, huoriksi ja vaimoiksi. Kylämme ja myöhemmin myös koko kansamme tuhoajia alettiin myöhemmin kutsua maureiksi ja kotikylämme aluetta Gibraltariksi heidän johtajansa Tarik ibn Zijadin mukaan (gibraltar = Dsebel al Tarik, Tarikin vuori).

Jostain syystä minua ei vietykään laivaan vaan suureen telttaan, jonka he olivat pystyttäneet kylämme läheisyyteen. Vartijani katkaisivat käsiäni kahlehtivat köydet. Pian huomasin seisovani yksin hämärässä teltassa, jonka ainoina kalusteina olivat pehmeäkankaiset tyynyt ja sohvantapaiset leposijat. Samassa tarkasteluni keskeytyi: teltan liepeet lennähtivät auki ja sisään astui tumma mies, jonka tunnistin heidän johtajakseen. Ruskeat pistävät silmät tarkastelivat minua, ja inhottava hymy nousi noille julmille kasvoille. Minä käännyin poispäin, koska tiesin mihin osaan minut oli valittu. Hätkähdin, kun mies puhutteli minua omalla äidinkielelläni, tosin voimakkaasti korostaen. Hän kyseli nimeäni ja tiesinkö lähistöllä olevan muita kyliä. En vastannut (minä olin ylpeä ja rohkea nainen tuohon aikaan).

Mies tuli seisomaan selkäni taa, ja tunsin hänen hengityksensä niskassani. Hänen kätensä alkoivat sivellä minua alkaen olkapäiltä päätyen kyynärpäihin. Ihoni nousi kananlihalle, ja tämän huomatessaan mies naurahti. Hän käänsi minut rajusti ympäri ja viskasi tyynyjen peittämälle teltan pohjalle. Hän riisui itsensä nopeasti ja käski minun tehdä samoin. En totellut, joten hän repi vaatteet päältäni ja iski huulensa rintoihini. Lämmin suu imi rintojani aivan liian kovaa, ja minä yritin irtautua rajusta syleilystä, mutta turhaan. Suustani alkoi purkautua kauhunhuuto, mutta hänen hamuava suunsa tukahdutti sen. Lamaannuin täysin ja päätin alistua hänen hurjana raivoavalle halulleen. Hänen vartalonsa peitti minut alleen, ja valmistauduin rajuun tunkeutumiseen.

Raiskauksen sijasta arabipäällikkö hyppäsikin pystyyn päältäni toistellen vihaisia sähähdyksiä, jotka käsitin kirouksiksi. Huomasin syynkin tähän yllättävään käänteeseen: hänen tumma, ympärileikattu kalunsa roikkui alaspäin kuin pienen elefantin kärsä. Miehen kirotessa minulta pääsi nauru. Suuri sotapäällikkö olikin impotentti! Meidän kulttuurissamme tämä oli suuri häpeä miehelle ja ikuinen vitsailun aihe naisten keskuudessa.

Arabi katsoi minua vihaisena, sitten hän huusi jotain arabiaksi. Kaksi kookasta miestä tuli sisään. Toinen heistä oli komea arabi ja toinen kai nuubialainen, koska hän oli hyvin tumma. Molemmat olivat noin 25-vuotiaita, urhean näköisiä sotureita. Heidän päällikkönsä selitti heille jotain osoitellen minua, joka en välittänyt alastomuudestani tilanteen koomisuuden vuoksi. Tuntui kuin olisin voittanut Tarik ibn Zijakin taistelussa!

Vartijat riisuivat vaatteensa paljastaen miehekkäät, lihaksikkaat vartalonsa. He pakottivat minut kontalleni kuin aasintamman. Kohta tunsin, kuinka arabivartijan kivikova kalu kosketteli pakaroitani ohjautuen varovasti sisääni. Hän alkoi tehdä yhdyntäliikettä, ja minä yritin ajatella jotain muuta, olla välittämättä tuosta piinaavasta tunteesta – mutta turhaan. En voinut olla huokaisematta nautinnosta, jonka hän tuotti minulle kalunsa käsittelyllä. Tunsin nesteitteni alkavan valua emättimestäni pitkin reittäni, ja mies vain jatkoi pitäen yllä tasaista tahtia. Tunsin hänen kätensä puristavan lujaa lanteitani ja kiveksien hakkaavan klitoristani.

Ensimmäinen kuuma aalto oli jo lähteä kouristamaan vartaloani, kun arabipäällikkö käski vartijan lopettaa. Olin pettynyt miehen vetäytyessä minusta ja jäin takamus pystyssä värisemään. Päällikkö selitti jotain vartijoille, jotka alkoivat toteuttaa valtiaansa määräystä. Tumma vartija asettui nyt taakseni. Hänen työntyessään minuun ulvahdin tuskasta, vaikka olinkin litimärkänä kiimasta. Kalu tuntui halkaisevan minut kahtia! Kaiken lisäksi tunsin, että elin ei ollut suora kuten yleensä miehillä, joiden kanssa olin yhtynyt; se kaartui selvästi vasemmalle, ja isoon kokoon yhdistettynä mutkainen elin tuntui varsin epämukavalta alussa, mutta vain alussa! Parin työnnön jälkeen laukesin valtavaan orgasmiin. Se tuli niin rajuna, että huusin lujaa selkä kaarella rajun väristyksen vallassa. Emättimeni sykähteli suuren elimen ympärillä, mutta mies ei antanut armoa. Hän jatkoi työskentelyään, ja jossain vaiheessa minuun aikaisemmin yhtynyt arabinuorukainen asettui eteeni tarjoten kovettuneen, suonien peittämän lihanuijansa suuhuni. Ahmaisin sen oitis huulieni väliin, ja mies huokaisi mielihyvästä silmät kiinni painettuina.

En ollut koskaan aikaisemmin rakastellut kahta miestä yhtä aikaa, joten tunne oli aivan uskomaton. Mustan miehen runnoessa vakoani rajusti takaapäin minä lutkutin toista vartijaa syvän kiihkon vallassa. Tahti koveni niin, että minulla oli suuria vaikeuksia keskittyä edessä polvillaan olevan miehen tyydyttämiseen. Kuumana sykkivä kalu tahtoi luiskahdella pois suustani. Tunsin uuden huipun lähestyvän, ja muutaman työnnön jälkeen tumma mies vetäisi elimensä ulos minusta rajusti karjahdellen. Minä laukesin samalla ja tunsin kuuman sperman roiskuvan emättimelleni, pakaroilleni ja pitkin selkääni. Tuntui kuin tuo kuuma sade ei ollenkaan loppuisi. Olin raukean kylläinen, mutta jatkoin silti edessäni olevan miehen imemistä. Liu'utin terskaa suussani ja kädelläni runkkasin kalun vartta, ja pian myös hän laukesi suuhuni ja poskilleni.

Olin kuin unessa, ja nyt heräsin. Minua hävetti, sillä olin nauttinut yhtymisestä vihollisieni kanssa. Ehkä tunsin myös myötätuntoa vartijoita kohtaan, jotka joutuivat tottelemaan herransa mielivaltaa.

Tarik ja vartijat poistuivat teltasta jättäen minut yksin. Nukahdin, mutta heräsin pian ulkoa kantautuviin taistelun ääniin. Naapurikylän miehet olivat hyökänneet valloittajien kimppuun. Ryntäsin ulos teltasta mutta vartijat ottivat minut kiinni. Luulin heidän surmaavan minut ja jäin odottamaan kuoliniskua, jota ei kuitenkaan tullut. Arabi sanoi jotain tummalle vartijalle, ja he alkoivat käsimerkein viittoa minua pakenemaan. Niin myös tein. Juoksin naapurikylään, josta jatkoimme pakoa sukulaisteni kanssa. Olen sittemmin vaiennut tästä minulle tapahtuneesta intohimoisesta kohtauksesta, mutta mielestä se ei häviä koskaan.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute