Herkku-puhelin
Kreikassa
Riitta

Olimme mieheni Saken kanssa lähteneet lauantai illan myöhäiskoneella kahden viikon reissulle Kreetalle. Laskeuduimme kahdelta yöllä kentälle ja meidät vietin tuota pikaa majapaikkaamme, joka oli mukava apartementos kaksio. Ainoa huono asia oli se, ettei ilmastointi tuntunut toimivan, mutta olimme niin väsyneitä, ettei pieni kuumuuskaan haitannut meitä liiemmälti. Aamulla Sakke herätti minut ja kertoi olevansa lähdössä pyöräretkelle muun miesryhmän kanssa. Lähtiessään hän vielä sanoi muistuttavansa henkilökuntaa rikkinäisestä ilmastoinnista, antoi syntisen suudelman ja painoi oven kiinni perässään. Pistin kahvin tippumaan ja aloitin ihoni suojaamisen aurinkorasvalla, kun samassa oveen koputettiin. Mitähän Sakke mahtoi unohtaa, tuumin kun menin avaamaan ovea pelkät stringit jalassa. Ovella olikin nuori tumma poika joka selitti englanniksi: me skruu joor kliima oukei. Siinä hän seisoi ovella ruuvarit kädessään ja tuijotti rintojani, kunnes tajusin että kaveri oli tullut korjaamaan ilmastointilaitetta. Päästin hänet sisään ja hän aloittikin hommat heti tutkimalla sulaketaulua ja todettuaan sen olevan kunnossa hän siirtyi itse laitteen kimppuun, joka oli korkeammalla makuuhuoneen seinällä. Minä jatkoin rasvaamista sängyn laidalla istuen, enkä enää välittänyt laittaa rintsikoita tissieni peitteeksi. Kaveri vilkuili ajoittain alaviistoon työnsä lomassa ja pulisi jotain kreikaksi ja heitti t-paitansa sängylleni ja jatkoi: hot, hot. Kaverilla oli lihaksikas kroppa, ei tippaakaan rasvaa ja ruskea kostea vartalo kiilteli silmää hivellen. Korjausmies hyppäsi alas ja tarttui kaukosäätimeen painellen sen nappeja ja kuinka ollakaan viileää ilmaa alkoi puhaltaa laitteen kidasta. Kaveri keräili ruuvareitaan ja alkoi tehdä lähtöä, mutta minä näytin hänelle rasvapulloa ja selkääni sen merkiksi, että eivät ne hommat siihen loppuneet. Kaveria ei tarvinnut kahdesti pyytää, niin ahnaasti hän tarttui pulloon ja alkoi rasvaamisen. Hän aloitti hartioista hitaan ja nautinnollisen rasvan levityksen jatkaen aina alaselkääni sekä sivummalle selkärangasta aina kylkiin asti. Minä kiemurtelin ja ynisin hänen käsiensä hellää kosketusta, jolloin hän siirsi kätensä hitaasti kainaloiden alta hyväilemään rintojani. Tartuin hänen shortsiensa vyötärönauhaan ja vedin housut nilkkoihin jolloin hänen kalunsa ponnahti vasten persettäni. Käännyin ja kyykistyin jotta sain tuon ylöspäin kaareutuvan kalun huulilleni. Pyörittelin kieltäni terskan alapinnan sopukoissa ja päästin vartta pidemmälle suuhuni jolloin hänen tattinsa liimautui kitalakeeni kuin imukuppi. Jatkoin suullisia töitä vielä jonkun aikaa kaverin pörröttäessä hiuksiani ja sivellessä käsivarsiani. Olin aivan kosteana ja kaverin kalun jäykkyydestä päätellen hänkään ei tarvinnut enempää esileikkiä. Päästin kalun plopsahtaen huulieni puristuksesta ja tartuin kliima miestä kädestä vetäen häntä sängylle. Mikäs sille nyt tuli ihmettelin kun kaveri hangoitteli vastaan ja tarttui puhelimen luurin ja selitti: mii kool bos ja jatkoi vuolasta kreikan kielistä selostustaan pomolleen. Kaveri ilmeisesti selitti että laitteen korjaamiseen menisi enemmän aikaa kuin mitä oli arvioinut, eikä häntä kannattaisi odotella heti takaisin. Heti kun luuri oli paikoillaan tönäisin kaverin sängylle selälleen ja hyppäsin hänen päälleen hajareisin. Hän levitti turvonneet kosteat häpyhuuleni ja painoi terskansa huulilleni, jolloin aloin laskeutumisen alaspäin hitaasti nautintoa maksimoiden. Maistuipas mukavalta tuo ylöspäin sojottava penis joka oli kuin matkamuistopatsaalla joita myytiin joka kojussa. Tuo ylöspäin voimakkaasti kaareutuva sladdi hakeutui aivan uusille ja tuntemattomille teille, paikoihin joita ei oltu rassattu ikiin aikoihin, Mukavia värähtelyitä meni koko kroppani lävitse ja nännini törröttivät kivikovina huoltomiehen hikisiä kämmeniä vasten. Yhtäkkiä kuulin oven aukeavan, jännittyneenä lopetin pumppaamisen ja siirsin katseeni makkarin ovelle. Tulija ei olllutkaan Sakke, jota olin luonnollisesti ensimmäisenä pelännyt naidessani vieraan kreikalaispojan kanssa kämppämme vuoteessa. Jouduin arvioimaan uudestaan alla makaavan korjausmiehen puhelun sisältöä, kun huoneeseen asteli vastaanotossa työskentelevä kaveri ja vanhempi mies joka myöhemmin paljastui puutarhuriksi. Vanhempi mies tuli muitta mutkitta eteeni ja kaivoi sepaluksen kätköistä puolikovan kullin naamani eteen. Kuin huumaantuneena tilanteesta ja isosta pökäleestä mitä tarjottiin minulle, laitoin sen suuhuni ja aloitin elvytystoimenpiteet. Puutarhurin kulli oli todella suonikas, erittäin paksu ja kohtuullisen pitkäkin totesin punnitessani raskaita alhaalla riippuvia palleja kädessäni. Silmät kiinni puutarhuri ynisi käsittelyssäni ja oli tarttunut hellästi kaksin käsin niskastani. Respan kaverikaan ei ollut toimettomana, vaan oli riisuutunut ja voiteli kulliaan aurinkorasvalla; arvasin mitä hänellä oli mielessä sillä yksi paikka oli vielä täyttämättä ja käyttämättä. Silmäkulmasta tein nopean havainnon että respan kaverilla oli samanlainen ylös sojottava kulli kuin korjausmiehelläkin. Hän meni taakseni ja asetteli käyränsä anukselleni, minne se liukuikin hyvin rasvattuna sujuvasti. Poikien yhteistyö perseelläni oli ihailtavaa ja tuntui makean kireältä heidän pumpatessaan tasatahtia tunneleitani vain ohuen seinämän erottaessa nuo sykkivät kalut toisistaan. Päätinkin keskittää voimavarani puutarhuriin joka yhä rajummin ja syvemmälle tukasta repien painoi siitintään. Pieniä vavahteluita oli jo havaittavissa suonikkaassa varressa ja mies urahtikin pojille jotain suupielestään, samalla ulosvetäessään kaluaan suustani. Kaveri takaovelta sai häädön kuten myös pimpsaa rassannut kaveri. Olin nelinkontin vuoteen laidalla ja puutarhuri iski isot kämmenensä lanteilleni ja survaisi esilämmitettyyn vakooni tuon paksun vekottimensa. Se tuntui melkeimpä paksummalta kuin poikien kalut yhdessä tai ainakin täyttävämmältä tarhurin jatkaessa pimpsani täyttämistä. Takana olleista kavereista respan poika oli nopeampana ehtinyt varata paikan edestäni ja tarjosikin perseessäni käynyttä kullia huulilleni. Ajatus ruskealla puolella käyneestä kullista ei tuntunut mukavalta, niinpä estelin kaverin aikomuksia, mutta hän tarttui käteeni ja ohjasi sen pois tieltä survaisten kullin suuhuni. Vähän kitkerältä se maistui, mutta maku kului äkkiä pois ja vaihtui aurinkorasvan kookosmaidoksi. Saatoin melkein tuntea puutarhurin ryhmysauvan suonet häpyhuuliani vasten, paksun elimen työntyessä yhä uudestaan ja uudestaan aivan onkaloni pohjiin. Hänen riippuvat pussinsa läiskivät aina napaani asti ja välillä tuntuikin siltä että kulli tulee vatsasta läpi joten puutarhuri saattoi itsekin tuntea pussiensa läiskeen vatsanahkani läpi. Kaveri kiihdytti tahtia ja yhä tiukemmalla otteella lantiosta hän veti persettäni itseensä porautuen entistäkin syvemmälle joka työnnöllä. Rintani heiluivat suorastaan kivuliaasti tuossa rytkeessä ja niinpä ohjasin respahepun käden stabiloimaan rintojeni liikettä. Puutarhurin suusta kuului matalaa murinaa ja kulli alkoi vavahdella pumppaamisen jatkuessa maltillisempana ja rauhallisempana. Tunsin kuinka onkaloni täyttyi lämpimästä mahlasta ja mies vielä yritti juntata viimeisetkin siemenet mahdollisimman syvälle, mutta sitten hän irroitti otteensa lantiostani ja toi viimeisiä rippeitä suihkuttavan kullin huulilleni. Taas sai nuori heppu väistyä vanhemman tieltä tämän tuodessa elimensä jatkohoitoon suuhuni. Nielin viimeiset pisarat ja imin veltostuvan kullin puhtaaksi siemennesteestä. Tämä riitti miehelle joka poistui kämpästä hymyillen ja pojille jotakin solkaten. Kyyti oli ollut tähän mennessä mukavaa enkä vastustellut kun pojat lantioni alle tyynyn ja huoltomies aloitti perseeni rassaamisen. Se tuntuikin mukavalta ja etenkin kun penis ei ollut turhan paksu, mutta sitäkin sopivamman muotoinen. Respan kaveri istui penkillä ja seurasi kun kaverinsa levitti pakarani äärimmilleen ja otti joka vedolla kullin muutaman sentin ulos ja pisti sen kuin keihään uudestaan anukseeni. Sama tahti jatkui vain noin minuutin kunnes valkoinen öljy alkoi suihkuta lähteestä. Spermaa ruiskui selkääni, jopa hiuksiini asti, koska kaveri toi edelleen pumpatessaan kalunsa kokonaan ulos. Nyt oli kaikki aukot spermassa ja yksi kaveri vielä tyydyttämättä totesin kun korjausmies teki lähtöään ja respan heppu otti minua kädestä kiinni ja veti perässään olohuoneen puolelle. Hän asetteli minut muhkean sohvan käsinojalle vatsalleni makaamaan ja työnsi kalunsa pimpsaani joka oli jokseenkin täynnä jo puutarhurin sinne kylvämiä siemeniä. Kaveri painoi nuoruuden innolla minun haudatessani pääni sohvatyynyihin ja nauttien tästä rietastelusta sydämeni pohjasta. Yllättävän kauan hän jaksoikin työskennellä ennenkuin satsi lähti liikkeelle, jolloin hän veti kalunsa ulos ja tykitti spermaa pitkin selkää aina sohvan vastakkaiselle käsinojalle asti. Olin aikeissa nousta kun hän painoi minut hellästi alas liikahteli takanani ja työnsi kivikovan kullin uudestaan pimpsaani. Ompas melkoinen ori ajattelin ja rupesin pyörittämään persettäni hakien sopivia kulmia. Tämmöinen suoritus lisäsi kiimaani valtavasti ja ihmettelinkin kun kaverilta alkoi jälleen lentää samalla kaavalla ensin sisään ja loput selälle. Olin jo aivan poikki moisesta kyydityksestä kääntäessäni päätäni kohti tätä orhia, ja mitä näinkään? Respan kaverista ei näkynyt jälkeäkään, vaan takanani oli kaksi täysin uutta naamaa joista toinen runkkasi heppiään juhlakuntoon ja toinen olikin viimeisen nainnin suorittaja. Tämä näinollen jo viides kaveri tuli taakseni ryhtyen hommiin sen kummemmin selittelemättä ja minäkin olin turhan väsynyt pannakseni hanttiin. Toisaalta moinen "joukkoraiskaus" oli ajatuksenakin jo kiihottava puhumattakaan näistä erilaisista ja ihanista kulleista mitä sain kokea. Panin kaikki voimani peliin ja keinutin persettäni ylös alas, kullin koostakaan ei ollut enään mitään käsitystä, sillä paikat olivat varmaan suurentuneet matkan kestäessä ja voiteluakin tuntui olevan riittävästi. Tämä kaveri purkautui voimalla sisääni ja oikein runttasi pohjia myöten kullin nytkähdellessä vielä muutaman kerran. Saattelin kaverit ovelle ja pistin varmuusketjun päälle jottei saapuisi enempää kutsumattomia vieraita. Tapahtuiko tällä kahden viikon reissulla muuta, selviää aikanaan.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute