Herkku-puhelin
Minalle kullia
Vanhempi mies

Minna asuu miesystävänsä kanssa samassa taloyhtiössä kuin minä ja olemme salasuhteessa, hän on minua 10-vuotta nuorempi mutta jo aikuinen nainen.

Tarinamme alkoi kun otin hänet autoni kyytiin kerran kun hän oli juoksulenkillä kaatosateen yllättäessä, ja vein kotiinsa miesystävänsä poissa ollessa.

Minna riisui itsensä nähteni kuivatteli tuli eteeni, laskien college ja alushousuni runkkasi velttonakin suurta kulliani kädellään kunnes se oli kovana ja imi suullaan minulle orgasmin, spermaa ruiskusi hänen suuhunsa ja Minna nieli kaiken.

Minä asetin hänet sohvalleen selälleen ja nuolin märkää pillua ja klitorista hivelin rintoja kunnes Minnakin tuli huipulle ja hieroi ihanaa karvatonta pilluaan kieltäni vasten ulvoi ja tärisi, lähes menetti tajuntansa.

Minna hätääntyi ja sanoi että miesystävä voi tulla melko pian kotiin ja parasta että lähdet nyt, mutta jatketaan heti kun voimme tästä mihin jäimme, hän sanoi olevansa ihan hulluna kiimasta kun odottaa että otan hänet jätti kullillani mikä on puolet paksumpi ja paljon pitempi kuin se mihin on tottunut.

Siitä lähtien tapailimme aina silloin tällöin ja nussimme useimmiten muualla kuin kotikulmilla ettei olisi ollut kiinni jäämisen vaaraa.

Soitin kuitenkin kerran Minnalle ja sanoin, "tule pian luokseni, haluan sinua nyt heti", Minna tuli kymmenen minuutin kuluttua, käytti antamaani avainta astui ovestani sisään ja näki, miten odotin häntä kulli pystyssä makuuhuoneen sängyllä.

Minnakin riisui nopeasti ja tuli päälleni pillu kasvojani vasten. Nuolin, nuolin, nautin ja nuolin, lisää ihanaa, märkää pillua. Minna läähätti ja runkkasi kulliani, kunnes siirtyi kyykkyyn päälleni ja seivästi itsensä suureen kulliini, laskeutui hitaan nautinnollisesti ja puristeli pilluaan kovaa kulliani kiusaten.

Tartuin hänen pieniin pyöreisiin pakaroihinsa ja työnnyin niin syvään kuin voin, Minna ulvahteli kun kulli tavoitti pillun pohjan, pyöritti pientä persettään ja sai minut laukeamaan rajusti jo noin viidessä minuutissa herkkupilluunsa, spermaa purkautui kullini nytkyessä, ja huusin nautinnosta.

Minna vatkasi pilluaan pitkin liikkein ja kullini pysyi kovana tarpeeksi pitkään, kunnes hän retkahti päälleni, tärisi ja imi kaulaani. Tunsin jo osin löystyneessä kullissani, miten hänen pillunsa sykki orgasmin jatkuessa pitkään.

Olimme sisäkkäin nauttien raukeasta olosta, katsoimme toisiamme silmiin ja suutelimme, Minna nousi päältäni, ja spermaa valui päälleni norona pillusta, Minna pullautti pillunsa tyhjäksi spermastani vatsalleni, laskeutui kasvot vatsaani vasten ja alkoi nuolemaan spermaa ja näytti kieltään ja nieli kaiken.

Minna kääntyi päälleni makaamaan pillu kasvojani vasten ja nuoli kulliani. Minä kiusoittelin pientä pillua kielelläni nuollen pitkin pakaravakoa perseestä klitorikselle ja takaisin. Minna huokaili, miten hyvää tekee ja runkkasi kulliani kädellään. Se olikin jo kovettunut, kun Minna otti sen taas hellään imutukseensa, hän nuoli terskan alapuolta ja silmissäni säkenöi.

Imin klitorista ja runkkasin pillua ja persettä sormillani, Minna oli tulossa perse täristen, ulvoi ja sai mahtavan orgasmin hieroen pilluaan vasten huuliani, kullini jäi joksikin aikaa ilman hyväilyä, mutta annoin hänen nauttia orgasmistaan jatkamalla koko ajan pillun nuolemista, Minna pysyi huipulla ja vaikeroi.

Nostin hänet päältäni, kaappasin syliini ja painoin edestäpäin seisaaltani kullini pilluun, Minna puristi jalkojaan lanteisiini, kun hypitin kiimapillua sylissäni, hän ei missään vaiheessa rauhoittunut, vaan pysyi huipullaan, kun otin hänet rajummin kuin koskaan, Minnan terhakat rinnat hieroivat minua vasten, kun raju pano jatkui.

Kullini paisui, jos mahdollista, lisää ja laukesin hypittäen Minnaa sylissäni, painoin hänen selkänsä seinää vasten ja rynkytin niin kovaa kuin pystyin,Minna vikisi ja puri kaulaani pillunsa sykkiessä orgasmin jatkuessa todella pitkään.

Kannoin Minnan sänkyyn, ja pillu maiskahti kun kulli tuli pois, makasimme toisiimme kietoutuneina, ihan märkinä hiestä ja kiimalimastamme, Hengitys tasaantui ja Minna katsoi raukeana sanoen:

"Rakas, miten ihanaa kun otat minut rajun vaativasti kovaa kulliasi tunkien pieneen pilluuni". Vastasin, etten ole ollut koskaan kiimaisempi kuin tänään.

Meinasin jo ennen soittoani runkata itseni orgasmiin, mutta sain itsestäni sen verran irti, että soitin sinut apuun.
Oli kyllä täysi työ estää itseäni runkkaamasta, kun odotin sinua. Suutelimme ja kietouduimme toisiimme,Minna on sen verran minua pienempi, että hän oli käpertyneenä syliini ja minä ympäröin hänet lähes kokonaan.

Olimme nukkuneet jo melkein tunnin, kun kännykkäni sointi herätti meidät. Katsoin vain, kuka soittaa, mutta en vastannut. Oli niin raukeaa ja onnellista loikoilla nuoren kiimapilluni kanssa. Kuiskimme rakkauden sanoja toisillemme silittäessäni Minnan pystyjä rintoja.

Ihanaa rakastella kiimaisen nuoren pimun kanssa, Minna on aina valmis rakastelemaan, kastuu nopeasti ja saa herkästi sarjan orgasmeja, pysyy huipulla tosi pitkään, kun vaan saa tarpeeksi kosketusta herkkiin paikkoihinsa.

Minna halusi vielä kunnon pilluimutuksen ja minuahan ei tarvinnut yllyttää, vedin hänet päälleni makaamaan pillu kasvojani vasten ja aloin kielellä ja sormin hyväillä kiimaista naistani, ihanan makuinen pillunlima tulvi suuhuni kun Minna tuli villiin kiimaan, nuolin ja nielin sitä maailman parasta nektaria.

Imaisin klitoriksen huulieni väliin ja hieroin sitä imemällä ja pullautin välillä pois huuliltani, Minna ulvoi rajun orgasmin tullessa hyväilin kahdella sormella g-pistettä kunnes Minna ruiskautti nestettä pillustaan kasvoilleni ja vaati tunkemaan kullini pian pilluunsa.

Käänsin hänet kontalleen eteeni ja tartuin kovaan kaluuni upottaen sen Minnan sykkivään kireään pilluun, olin itsekin niin kiimainen että pidin lanteilta kiinni ja tikkasin kuin kani pannessani ihanaa naistani, vielä loppukiri ja spermaa ruikkiva kullini nytkähteli kun pidin sen Minnan pillun pohjassa.

Minna lysähti vatsalleen huohotti haarat levällään, katsoin kuinka spermani valui tipoittain pillusta, levättyämme kannoin Minnan pesuhuoneeseeni, ja pesimme lemmennesteet toisistamme.

Söimme alastomina iltapalan ja Minnan oli aika mennä kotiinsa leikkimään kilttiä "tyttöä", pukeuduimme suutelimme eteisessäni pitkään Minnan imiessä kaulaani pari mojovaa fritsua.

Vaikka itse olenkin siinä iässä ettei enää ole niin kovasti himoa noihin fritsu juttuihin, en halunnut vastustaa kun Minna halusi merkitä minut ihana kiimainen tiukkapillu, oikea unelmien naiseni vaikka toisen oma onkin.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute