Herkku-puhelin
Jos
JayJay

”Voi luoja tätä kuumuutta” ajattelin paahtaessani punaisella pienellä Hondallani pitkin perheen mökille vievää asfalttia. Olin päässyt vihdoin ja viimein kesälomalle nykyisestä työstäni ja lähtenyt lomalle mökille toiselle paikkakunnalle, pois kaupungista tarkoituksena erakoitua täysin arjesta. Ulkona oli lähes kolmekymmentä astetta ja autossa varmaan lähemmäs viisikymmentä, kiitos ei-niin-nykyaikaisen-autoni. Selkäni tuntui olevan aivan liimaantunut penkkiin Popedan huutaessa taustalla ”Pitkää kuumaa kesää” (toki itse karjuin mukana, suorastaan on vääryys olla hoilaamatta hyvää oloaan ulos ajaessa pitkin vihreiden puiden ja puskien reunustamaa tietä!), mutta mikäs tässä ajaessa helteessä kun ei tarvitse miettiä töitä muutamaan viikkoon ja pääasialliset kaverit ovat kitara ja olut! Olihan sinne mökille toki tulossa isoveljeni myös, ainakin tulee vietettyä laadukasta brother-laatuaikaa pitkästä aikaa. Mökkimme on isän synnyinkoti jota ympäröi laajahko piha jossa ympärillä oli vanha navetta, aitta, leikkimökki ja muutamia puuleiitereitä. Päärakennuksen takana oli perunapeltoa ja savusauna ja puusauna sulassa sovussa rannalle vievän polun vastakkaisilla puolilla. Eli itselleni täydellinen rauhoittumispaikka (tosin onko se kovin rauhoittumista jos laittaa kitaravahvistimesta volyymit lujalle ja häätää lähieläimet kovempaan juoksuun kuin kovimmissa kiimoissaan ikinä, mutta nooh...)

Ajaessani mökin pihalle huomasin ensimmäisenä veljen ja jonkun toisen tuntemattoman auton pihassa, miettiessäni kenen auto kyseessä lie, ulos talosta astui veli ja joku samanikäinen tuntematon nainen ja heitä seurasi joku minun ikäinen nainen. ”ketäs vittuja nuo mahtaa olla”, mietin samalla kun astuin ulos autosta ja morjestin koko sakkia katsoen tuntemattomia naisia uteliaasti. ”Mää jo meinasin soittaa Sepelle että hakee sut sieltä koivikosta!” veljeni heitti tuttuun keljuilu tyyliin. ”Eiku oli ruuhkaa niin perkeleesti niin saihan tuota ajella tiiviisti jonossa” vastasin. ”Tässä on muuten Laila ja sen pikkusisko Leina” veljeni sanoi lähestyessäni heitä tavarakassieni kera. ”Aiku niin se oli se uus heila josta se on puhunu” ajattelin samalla tervehtiessäni näitä naisia. Laila oli jo pikkusievässä veljeni kanssa, olivat tissutelleet jo aamupäivästä asti, ilmeisesti Leina oli pysynyt perässä, hänen silmien yrittäessä pysyä minuun kohdistettuna.

Lailasta nyt sen kummemmin tekemättä syväanalyysiä voin sanoa että ilmeisesti veljeni oli melko hiprakassa iskiessään häntä pari kuukautta sitten jollain baarireissullaan, oli nimittäin aika hirveä näky: oljen väriset hiukset söhöttivät minne sattuu, johtuen lyhyehköstä hiusmallista, yllään hänellä oli hirveä ohut mekko (jossa näkyi edellisillan ateriaa, ilmeisesti nainen ei ollut huomannut siistiä mekkonsa helmoja jossa oli kiinni pari makkarakikkaretta. Oli vissiin tullut makkarat ulos lisukkeineen) nainen oli lisäksi yhteensopiva leikkimökin seinien kanssa, sitä samaa lautatavaraa.
Tosin mekon värit kirkuivat sen verran keskenään ettei ne täsmänneet tasaisen punaiseen seinään. Miettiessäni pitäisikkö silti ottaa eukko kainaaloon ja kiikuttaa se takaisin leikkimökin seinälle puuttuvan laudan paikalle (tottakai sieltä joku lauta puuttui jos se seisoi huojuvana edessäni!) Leina otti huikaa oluestaan ja seisoi ryhdikkäästi edessäni sääri sirosti taivutettuna taaksepäin, pitkät ruskeat hiukset laskeutuen pehmeästi olkapäille joissa niitä vastaan otti ihan nätti vihreä-valkoinen kesämekko. Leina oli noin minun mittainen pitkät sääret omaava nainen, periaatteessa hänkin on sellainen ”klassisen kaunis” eli nätti tyttö, mutta liian pehmeäreunainen ulkonäöllisesti. Ei sisällä sitä särmää, joka tekee pienistäkin ihonvirheistä kauniita. Tässä naisessa tosin ei niitä virheitä ollut, mutta jos ei ole sellaista tiettyä särmää niin voi sanoa että on yhtä mielenkiintoisa kuin kuollu lahna. Veljeni ehdoitti pikaiset tervehdykset vaihdettuamme naisten kanssa että lämmittäisimme saunan, olihan jo iltapäivä ja sitä kaipasin kyllä itsekkin!

Lähdimme veljen kanssa lämmittämään saunaa, minä sytyttäen kiukaan ja veli vesipadan. Puhuimme niitä näitä ja veli kertoi miten mahtavaa hänellä on ollut nämä muutamat viikot Lailan kanssa, ilmeisesti on hyvää vauhtia rakastumassa tähän kirkuvamekkoiseen kiekujaan. Pidin tottakai itselläni nämä pohdinnat. ”Eikos vaan ollu nätti tyttö tuo Leina?” veljeni kysyi velmuilevaan sävyyn. ”No ihan nätti tyttöhän tuo on” vastasin. Onnekseni vaihdoimme aihetta kevyeeseen aiheeseen nimeltä ”Kuinka mahtavaa kesä on” ja siirryimme istuskelemaan saunan terassille, nauttien oluesta.

Saunan lämmettyä lähtivät naiset ensimmäisenä istumaan, sopivasti horjuen jo siinä vaiheessa. Jäimme lähellä olevan savusaunan terassille istuskelemaan veljen kanssa siksi aikaa turinoimaan veljenkin jo ollessa melko hyvässä hapessa. Itse seurasin mukana, tosin hyvän matkaa jäljessä. Tyttöjen saunottua siirryimme itse saunomaan ja mikäs siinä saunoessa, naiset kuuluivat olevan saunan ulkopuolella terassilla, kikatellen keskenään.

Ilta jatkui rattoisasti kun olimme saaneet saunottua tarpeeksi (siis veljen mittapuun mukaan tarpeeksi, sillä perhanalla oli kiire jo oman mussukan lähelle), eli loppuilta menikin ihan rattoisasti fiilistellessä. Olimme siis siirtyneet sisälle nautiskelemaan olutta ja jossain vaiheessa veljeni eukko sammui jo, joten hän siirtyi ”nuorikkonsa” kanssa makuuhuoneeseen nukkumaan. Jäin siis kahdestaan tämän ”klassisen kauniin” naisen kanssa pirttiin istuskelemaan ja joimme olutta ja jauhoimme paskaa vähän maan ja taivaan väliltä. Tosin tämä rento fiilis oli siis alussa, vähän myöhemmin tästä hänellä tuntui lisäääntyvät yleensä miehillä ilmentyvä ”känniuhoaminen”. Hän alkoi kertoa ylpeänä työpaikastaan kansainvälisessä IT-alan yrityksessä ja miten noususuhdanteista se ala oli. Aikansa lätistyään tästä upeasta aiheesta hän tajusi kysyä mitä itse tein, ilmeisesti oletti minun olevan veljeni tavoin hyväpalkkaisessa putkihommissa. Vastasin ylpeänä:” Ihan kaupan alan hommia mä teen”. Tämä melkein joka pojan unelmakutri vähän häkeltyi ja kysyi:”Ai ootko esimies hommissa?”.”No sä kutut tettiläisten komentelua esimies-työksi niin vaikka niin” vastasin nauraen. ”Aha, just joo” tämä materian uhri vastasi loukkaantuvaa esittäen.

Enpäs välittänyt omassa humalan noususuhdanteessa ollessani tästä vaan ajattelin lopettaa tämän länkytyksen lyhyeen ja sanoin olevani sen verran väsynyt että taidan painua pehkuihin tästä ja lähdin paikalta kaapaten pirtissä olevasta kassistani hammasharjani ja lähdin pesemään hampaita raittiiseen ulkoilmaan. Perään jäi vain tämä ilmeisesti elämässä kaiken hymyä näyttämällä saanut nuori nainen sopertaen hyviä öitä. Huikkasin takaisin ja ollessani ulkona harjaamassa hampaita ulko-ovi kävi ja tämä nainen astui ulos jo vähän pimenevään kesäiltaan katsoen vähän turhankin kiinteästi minua ja pestyäni hampaat ja astuessani nurmelta takaisin sisälle Leina astui eteeni, kietoi kätensä harteilleni ja kuiskasi:”Etkö näyttäisi vähän mihin se rengin mitta riittää?”, livuttaen hitaasti käsiään harteiltani alaspäin. Olin jo sen verran vittuuntunut tästä länkyttävästä korkeakoulutetusta jokapojan unelmapillusta (huomaa rakas lukijani viiltävä sarkasmini) joten otin hänen somista pikkukätösistä kiinni, siirsin rivakasti ne hänen haarojen väliin mekon päälle ja sanoin: ”Jos mä käyn hakemassa makkaran tuolta jääkaapista ja saat sovitella sitä omaan rasiaas, tätä jamppaa ei hirveästi kiinnosta”. Tämä suloinen pakkaus paljasti silloin luonteensa ja huusi lujaan ääneen:”Vitun myyjä-homo tämä on sun menetys!” ja lähti kalppien paikalta, minä jääden yksin (luojan kiitos) hammasharjan kanssa. Odotin hetken aikaa jotta tämä sulotar saa koluttua itsensä omaan huoneeseensa ja siirryin sisälle ja sieltä omaan huoneeseeni, ottaen pedin vastaan onnellisena yksin.


The End


























(just kidding!)
Aamu valkeni pienen jysärin muodossa, kesällä tenutellessa on vittumaista kyllä aamuauringon aikainen nousu, jää ne huonot yöunet vieläkin vähemmälle tästä syystä kun se perhanan aurinko paistaa ohuiden verhojen läpi suoraan naamaan. Noh, päätin nousta kun kuulin veljeni kolistelevan keittiössä ja siirryin vaatteiden päälle laittamisen jälkeen takaisin tälle eilisiltaisen näytöksen areenalle. Sanoessani huomenet veljelleni huomasin naamasta että tämä suloinen harpyija oli käynyt lavertelemassa ilmeisesti heti yöllä siskolleen julmasta kohtelustaan. ”No mikä se sulla oli eilen ollu oikein?” veljeni tivasi ärtyneenä. Vastasin vain lyhyesti:”Ei ainakaan niin vakavaa kun sulla kun tuollaisen kotkan oot löytäny Ranuan eläintarhasta”. Veljeni ei jostain syystä arvostanut hänen mielittynsä vertaamista lentokykyiseen lajitoveriin vaan vihaisena asteli pihalle pirtistä. Päätin ruveta nopeasti hampaiden pesulle ja siirtyä takaisin Jaffan kera takaisin huoneeseen makoilemaan, ei vaan jaksa kahta kärttyisää kurttunaamaa ja... no sanotaankin kolmea.

Pari lisätuntia hankittuani unta kalloon, päätin nousta ylös (huomattavasti paremmassa hapessa) ja huomasin pirtin ikkunasta ulos katsoessani muiden olevan rannalla istuskelemassa, ilmeisesti meinasivat jatkaa tenutteluaan, olivat loipparia ottamassa siis. Luonnollisesti en harkinnut heidän seuraan siirtymistä vaan ajattelin että perhana, nyt raittiiseen ulkoilmaan selviytymään. Laitoin mukaan ottamani juoksulenkkarit ja verkkarit ylle ja eikun menoksi! Luulin jo olevani selvillä vesillä ulos astuessani, kun eilisillan lemmenkipeä mimmi asteli nokka pystyssä ohitseni lisää olutta hakemaan. Päätin venytellä mökkialueen ulkopuolella joten pistin reippaaseen hölkkään ja kirmasin mökkitietä pitkin ulos tästä kireästä ilmapiiristä.

Hoidin venyttelyt pois alta ja jatkoin hölkkäämistäni raittiissa kesäsäässä ja tunsin kuinka ärsyttävästi housuissani vehkeeni pomppi edestakaisin. ”Pitikin sattua just nyt jalkaan nämä sortsit”, mietin kun vehkeeni otti ärsykettä vastaan hangatessaan ympäriinsä hölkätessäni. Tiukoilla boksereilla tätä ongelmaa ei olisi kun kaikki pysyisi napakasti paikoillaan, mutta eipä sitä nyt kaikkea voi muistaa varsinkaan kun mökillä ollessa ilmapiiri oli kuin Puolan juutalaisella Auschwitzissä. Eikä auttanut yhtään hirveä krapulapanetuskaan. Hengästyttyäni (krapula ei ollut oikein omiaan pikku hölkkäilyyn) vaihdoin kävelyyn ja jatkoin matkaani eroottisten kuvien vilistessä edessäni. Mökkitiet ovat yleensä melko hiljaisia eikä täälläkään liikkunut usein ketään, joten siirryin kävelemään metsään mahdollinen helpotus mielessäni...

Aikani käveltyäni metsään (olin siis meidän perheen omistamissa metsissä, joten ainakaan puiden kaatajia ei pitäisi tulla vastaan) päätin etsiä isoimman ja tiheimmän ryteikön jonka löytäisin ja ei kauaakaan, kun löysin tarpeeksi tiheän ja sopivan yksityisyyden tarjoavan matalan montun jota ympäröi tiheät puskat. Siirryin polvilleni sammaleeseen montun pohjalle ja pikaisesti vilkaistuani ympärille laskin housuni alas. Jännityksestä ja odotuksesta kova kullini vaati selvästi asian paikkaamista joten rupesin hyödyntämään mielessäni olevia pieniä eroottisia ajatuksia ja rupesin tyydyttämään itseäni. Aikani hanskattuani olin jo tulemassa kun kuulin pientä rapinaa! Siirsin nopeasti käteni pois tykyttävältä elimeltäni ja vedin housut ylös, samalla maastoutuen alemmaksi. Kauhuissani kuuntelin jalanaskeleita jotka tömistelivät sammaleen päälle, mutta huomasin nopeasti että ne loittonivat minusta. Hitaasti nousin ylös matalasta kuopasta jonne olin mennyt onanoimaan, huomaten kauempana olevan naisen joka käveli vähän kauempana sijaitsevaa jo ränsistynyttä puuliiteriä. Ihmettelin kulli puolikovana, että mitä tuo sinisessä haalareissa liikkuva runsas nainen oikein haki meidän maiden liiteristä (jota ei ole käytetty vuosiin, johtuen meidän pihaan rakennetusta liitereiden armadasta).

Olin oikeassa, se perhana tallusteli suoraan sisälle sinne puuliiteriin, vilkaisten ympärilleen epävarmana. Onneksi olin kuopassa jota ympäröi runsaat pensaat joten pysyin pois hänen silmien näkökentästä. Nainen siis asteli sisälle ja pisti perässään kaksi suurta ovea kiinni, jättäen minut hämmännykseen. ”No perhana, kai mulla on oikeus mennä kahtomaan että mitä se siellä tekee” ajattelin samalla todeten kuitenkin, että ei se ainakaan varkaissa tuskin ole kun vaja oli täynnä vanhoja omatekoisia puupenkkejä jotka nekin lahoamispisteessä ja niitäkin vanhempia ruostuneita peltoauroja ynnä muuta arvotonta irtaimistoa. Lähdin hiippailemaan hitaasti astuen kohti liiteriä ja päästyäni sen viereen jäin kuuntelemaan mitä se tyttö haalareissaan puuhasi. Sisältä kuului vaimeaa lätinää! ”Mitä vittua” hoin mielessäni, oliko se saatana samoilla asioilla mitä minä aiemmin puskassa. Siirryin toisen ulko-oven lähelle ja paikallistin tyttöni olevan juuri toisella puolella, mitä minä oven vieressä. Hitaasti raotin ovea ja huomasin tämän naisen tehneen olonsa kotoisaksi ja riisuneen haalarinsa kinttuihin asti, istuen penkillä nojaten selkä vasten penkin selkänojaa, minun silmät suurina katsoen tätä showta. Silmät kiinni hän tyydytti itseään, oikean käden sormettaessa jo ilmeisen hyvin kostunutta pillua, toisen käden rutistellen jo kiihottunutta toista nänniä.

Tunsin kuinka jokin keskeenjäänyt hommani vaati uudelleen huomiota, kun kulli kovana katsoin tätä masturbointi esitystä joka minulle aukeni. Yhtäkkiä hän raotti silmiään kesken touhujeen ja huomasin minut oven raosta, rääkäisten kiinnijäämisestään ja vaistomaisesti hän nousi ylös, yrittäen mennä liiterin perälle. Tosin se loppui lyhyeen johtuen housuissa olevista haalareista, hän kaatui suoraan mahalleen, ottaen käsillään vastaan, tosin valkea perse oli suoraan minuun päin. Astuin sisälle ja tässä vaiheessa tämä runsas nainen sai jo haalarin ylös ja nousi seisomaan, valkoisen t-paidan ollessa kauempana lattialla. Hän yritti peittää rintojaan jotka raskaina meinasivat tulla haalarin sivuista esille, ja kysyi:”Mitä vittua sä pervo teet siinä?!”. ”Ja mitähän sinä mahdat tehdä meidän perheen liiterissä?” kysyin erektioni selvästi vielä näkyessä verkkahousujeni lahkeessa. ”Tuota, sori, mä lähen tästä ja sovitaanko ettei tästä puhuta, tota en tienny että tämä oli kenenkään käytössä tämä liiteri”. Jumalauta se yritti noin vain päästä lähtemään, ajattelin ja sanoin:”Hei, mä pidin mitä mä just näin ja mä lupaan pysyä hiljaa aiheesta:”kuinka naapuritalon kiimainen nainen oli just sormettamassa meidän liiterissä”, jos sä lupaat tehdä yhden asian...”.

Hämmästyneenä hän katsoi minua, ilmeisesti ei arvannut että tunnistin hänet hänen istuessaan penkillä. Sehän oli neljän kilometrin päässä sijaitsevan lestadiolaisperheen yksi lapsi, tai no lapsi ja lapsi, mutta yksi heistä kumminkin. Siellä lestiperheen maatilalla asui Isäntä, Emäntä ja heidän 10 lastaan, tämä taisi olla vanhin heistä. ”Sähän oot Katri?” heitin muistini kolkista nimen ja kato perkele, oikeaan osui ilmeestä päätellen. Vaivaantuneena tämä tyttö sanoi hiljaa:”Joo...”. Jatkoin kysymistä astuessani hänen eteen, hänen katsellessaan häpeissään maahan:”Teidän perheessä ei vissiin omaa rauhaa ole hirveästi?”.”Juu, ei... jaetaan huoneet tyttöjen kesken...”.”Ja tulit tänne vähän viettämään omaa aikaa?”, jatkoin. ”Sori, hei jos mä nyt kuitenkin lähen tästä”, ja tämän sanoessaan hän yritti mennä ohitseni, minun tarraten hänen kosteaan oikeaan käteen. Hän pysähtyi kuin seinään ja siirsin hänen kätensä haaroväliini sanoen:”Sä varmaankin tiedät mikä tämä on?” ääni käheänä kysyin johon hän vain ynähti siinä vaiheessa, ilmeisesti tiedostaen jo mitä hain takaa. Päätin päästää tämän kiimaisen nartun kuulustelusta ja siirsin vapaana olevan käteni hänen olkapäilleen, laskien vähän toista haalarin olkainta. Ennenkuin mahdollisia vastaväitteitä kerkesi tulla, laskin hänen olkaimen sivulle ja otin kiinni hellästi, mutta määrätietoisesti hänen kaulastaan kiinni ja ryhdyin suutelemaan tätä pehmeää naista. Yllättäen hän vastasi samanlaisessa kiihkolla, ilmeisesti lataus oli vielä päällä aiemmasta hetkestä. Suutelimme käsiemme vaeltaessa ympäriinsä, samalla siirtäen toisen hänen vielä paikoillaan olevista olkaimista alas ja annoin sen tipahtaa sivulle. Hitaasti laskin hänen haalarinsa alas vyötärölle josta hän itse nykäisi ne alas takaisin nilkkoihin. Samalla itse olin jo riisuutunut täysin alasti, t-paita vaan heilahti lentoon sivulle ja otin verkkareistani ja nykäisin nekin alas.

Täysin alastomina suudellessamme (hän oli jo potkinut haalarit pois ja saappaatkin taisivat sukkineen lennellä siinä rytäkässä maahan) lähdin kuljettamaan häntä kohti takana olevaa vanhaa pöytää, kullini hieroessa tämän toisen kiimaisen runsasta pillukarvoitusta vasten. Sinne päästyämme hän yhtäkkiä erkani minusta, siirsi minut vasten isoa pöytää ja komensi kuin nuorempia sisaruksiaan:”Mee pöydälle”. Siirryin makaamaan pöydälle odottavana tulevaa, mutta yksin en ollut kauaa kun hän välittömästi siirtyi päälleni pöydälle ja rintakehäni päällä ollessaan hän hivuttautui ilman sanomatta mitään kohti kasvojani, pullean häpykummun tullessa minua kohti. Hänen perseensä makasi rintakehäni päällä ja hän otti molemmin käsin päästäni kiinni, työntäen minun päätäni hänen pilluunsa! Himosta sekaisin nuolin hänen märkää pilluaan, sieltä täältä, ronskisti kourien hänen muhkeaa persettään. Rupesin nuolemaan hänen paisunutta klitoristaan, kieli jäykkänä nuollen tätä nappulaa. Jos olisin nähnyt jotain näky olisi ollut vallan rietas, minun maatessa isolla vanhalla pöydällä, hänen istuessa naamani päällä samalla työntäen päätäni väkivalloin ah niin runsaiden jalkojen väliin. Silmät raollaan, kumartuneena eteenpäin hän työnsi minua syvemmälle ja kieleni teki armotonta työskentelyä klitoriksella. Tunsin kuinka hän upotti kynsiään syvemmälle hiusteni sekaan ja alkoi voihkia kovaan ääneen:”Vittu nuole saatana, mhhmm...”. Nuoltuani häntä jo tovin ja hänen tullessaan laukeamispisteeseensä hän työnsi sen mitä pääni enää pystyi liikkumaan pilluunsa vasten ja laukesi kovaa huutaen eläimellisesti. Nuolin häntä nesteiden valuessa naamalleni, tosin märkähän olin jo täysin ennestään naamasttani. Raukeana hän siirtyi taaksepäin, vapauttaen minut pillustaan ja haukoin henkeä, hapensaanti oli vähäistä hänen loppusuoralla ollessaan, kun hän eväsi sen viimeisenkin hapentulon minulta. Siirsin käteni kasvoille ja pyyhin niitä puhtaaksi, samalla kun hän nousi pois pöydältä. Siirryin itsekkin pois ja aloin vatkata käsilläni hänen muhkeita maatalon tyttären rintojaan, samalla suudellessamme kiihkeästi. Siirsin hetken kuluttua toisen käteni hänen pyöreälle häpykummulle josta hetken ajan leikittyäni siirsin sormeni hänen pillun luokse, sormettaen tätä kiimasta sokeaa naista. Seistessämme siinä hän alkoi vaativasti samaan aikaan runkata molemmilla käsillään minua, jumalauta miten hyvältä se tuntui kun vihdoin ja viimein hän siihen koski. Ollessani kyrpä kovana siinä hänen käsittelyssään, johdattelin hänet puulattialle johon päästyämme hän siirtyi selkä minuun päin ja pyllisti suoraan minulle sanoen:”Nyt anna sitä kovaa mulkkua saatana”.

Sen kummasempia enää hätkähtämättä tästä hänen asenteen täydellisestä muuttumisesta, otin kullistani kiinni ja hieroin sitä hänen pilluaan vasten. Malttamattomana hän otti kiinni kyrvästäni ja asetteli sen märälle pillulleen ja työntyi minua vasten hitaasti. Silmät kiinni hän selkäkumarassa rummutti itseään aluksi hitaasti minua vasten samalla sormettaen itseään, minun pitäen käsissäni tätä mahtavaa persettä jota kourin kiimoissani. Onneksi tällä maatalon tytöllä oli sen verran persettä, että pystyin vetämään täysin tätä muhkeaa persettä itseäni vasten. Ei tarvinnut näköjään varoa että sattuisi liian syvälle naidessaa. Aikamme naituamme siinä hänen ollessa kontillaan hän siirtyi mahalleen vasten puulattiaa ja silloin päätin päästä kourimaan paremmin hänen suuria hinkkejään jotka jäivät hänen alleen joten siirsin käteni hänen sivuilleen ja hän nosti rintakehäänsä ylemmäs ja laskien sen välittömästi alas minun kätteni jäädessä hänen alleen. Hetken kuluttua hän alkoi hokea:”Nussi kovempaa, mä tuun nyt. nussi saatana”. Hänen ronski kielenkäyttönsä kiihotti itseni välittömästi lähelle tulemista ja rynkytin tätä naista kaikilla voimillani. Hän alkoi voihkia ja ulista yhtäkkiä ja tunsin kuinka hänen kätensä runkkasivat pilluaan hulluna orgasmissa. Hän värisi huumassa ja itsekkin lauetessani lykin häntä aggressiivisesti, samalla puristaen lujaa hänen rintojaan ja syösten sisään mällini ryppäinä.

Lopulta viimeistenkin tippojen tultua erkanin hänestä varovaisesti, ei niin yllättäen kun tulin kokonaan ulos hänestä hän ulahti varovaisesti:”Auauau...”. Vilkaistessani alas jumalauta että kullini tykitti punaisena, siirryin samalla hänen vierelleen lattialle josta hän hetken maattuaan nousi ylös sen kummempia puhumatta, otti haalarinsa ja muut vaatteet, puki itsensä ja huikkasi ovelle mennessään:”Mun pitää nyt kyl mennä, isällä oli tänään ohjelmistossa perunapellon kylvö, moido.” ja lähti minun jäädessä makaamaan lattialle ihmeissään. ”Vittu mikä seko muija”, ajattelin pukiessani vaatteita, melkein nauraen ääneen äskeistä sessiota ja hänen muuttumista takaisin hiljaiseksi lestitytöksi. Lähdin itsekkin liiteristä, kullini tykyttäen vieläkin ja täysin eufforisessa tilassa kohti kotimökkiämme. Eipä enää harmittanut edes siellä odottava omituisten otusten kerho.

The (true) End!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute