Herkku-puhelin
Pullonpyöritys
Ozzy

Vietimme lukiolaisten iltaa vuokratulla mökillä. Yhdeksän kieppeillä ehdotin Jaanalle ja Sarille että lähdettäisiin perheeni mökille, joka sijaitsi reilun kilometrin päässä vuokramökistä. Tunnelma oli hieman kuiva, eikä juomatkaan olleet vielä saapuneet. Näin ollen tytöt hyväksyivät tarjoukseni. Saavuimme mökille ja löysin jääkaapista sopivasti kolme bissee. Jääkaapista löytyi myös makkaraa jota aloimme paistamaan samalla kun juttelimme kaikenlaista. Miraa alkoi väsyttämään ja pyysi että soittaisin tytöille taksin. Paikka oli kaukana keskustassa joten Sari ehdotti, että eikö tehtäisi jotain jännää taksia odotellessa. Hän ehdotti, että otetaan pieni pullonpyöritysleikki. Se jonka kohdalle pullo pysähtyy joutuu tehtävän kohteeksi ja sitten pyöräytetään uudestaan ja se jonka kohdalle pullo pysähtyy saa keksiä tehtävän. Sovimme, että se todella tehdään mitä käsketään. Aloitimme ja pyöräytin pulloa. Pullo pysähtyi Jaanan kohteelle. Hän siis oli tehtävän kohde. Pyöräytin uudelleen ja nyt pullo pysähtyi Sarin kohteelle. Hän sai siis keksiä tehtävän. Hän mietti hetken ja sanoi sitten Jaanalle että "Anna minulle alusvaatteesi." Leukani loksahti hämmästyksestä. Niin taisi käydä myös Jaanalle. Sari tuijotti Jaanaa anelevan julmasti. Jaana on vain hieman tukevahko ja hänellä oli pitkät vaaleat hiukset. Rinnat oli mukavan suuret ja ne riippuivat hieman. Jaana alkoi varovasti riisuuntumaan. Hän otti pois ohuen villapaidan, jonka alta paljastui haalean violetit rintaliivit, jotka tuntuivat olevan hieman rintoja pienemmät. Taskuttomien farkkujen alta paljastui samaa sarjaa olevat stringit. En tiennyt kehtaisinko katsoa. Sitten päivänvalon näkivät Jaanan suuret nännit ja pian myös lähes karvaton jalkoväli. Minulla alkoi tottakai olemaan ahdasta etumuksessa kun kahden metrin päässä edessäni istui puisella penkillä täysin alaston nainen. Nyt Jaanan alusvaatteet olivat Sarilla ja hän otti ketsuppi ja sinappipullot. Täytti toisen rintsikan kupin sinapilla ja toisen ketsupilla. Tämän jälkeen Sari siirtyi eteeni ja polvistui Jaanan stringit kädessään. Hän avasi farkkuni ja kaivoi esiin puolijäykän munani. Sitten alkoi armoton runkkaaminen. Jaana katsoi tilannetta kiihottuneena. Nojasin taaksepäin ja pian tunsin orgasmini lähenevän. Sari tiesi sen ja pian suuri lastini koristi Jaanan stringien sisäpintaa. Tämän jälkeen Sari käski Jaanaa pukemaan kaikki vaatteet takaisin ylleen. Sinappi ja ketsuppi pursusivat rintsikoiden välistä kuten myös spermani stringien välistä. Jaana puki päällysvaatteet vielä päälle. Silloin taksi kaartoi mökin pihaan. Mitä lie olisikaan vielä tapahtunut....?? Katsellaan jos vaikka saisin tytöt uudestaan mökilleni...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute