Aliisa

- Voi helvetin helvetti!
Löysäsin nopeasti kaasua ja tajusin sen sitten olevan jo myöhäistä. Peltipoliisin salama oli välähtänyt 80:n alueella. Ensimmäinen ajatukseni oli, että Hannu ei saa tietää tästä. Edellisen sakon olin saanut pari kuukautta aiemmin, ja silloin Hannu ei päästänyt minua auton rattiin pariin päivään. Päiväsakkoja tuli silloin tuntuvasti, eikä kortin lähtökään ollut kaukana.

Ajoa jatkaessani aloin miettiä, oliko nopeutta tällä kertaa ollutkaan loppujen lopuksi niin paljon, että siitä seuraisi mitään. Enhän nyt kuitenkaan ollut ajanut talla pohjassa, joten mittarivirhekorjauksen jälkeen se voisi jäädä jopa alle rikesakkorajan. Huomautushan ei haittaisi mitään, sellaisenkin olin tosin saanut joitakin kuukausia sitten. Mielialani koheni nopeasti ja kotiin tullessani olin jo melkein unohtanut koko tapahtuman.

Muutama päivä myöhemmin töistä tullessani Hannu selaili eteisessä päivän posteja. Vielä ulkovaatteet päälläni kävin moiskauttamassa pusun Hannun poskelle, mutta irtautuessani hänestä Hannu pysäytti minut ottaen kevyesti kiinni käsivarrestani.
- Odota Sanna vähän, Hannu sanoi rauhallisella äänellä ja pyöritteli edessään olevaa kirjettä. - Satutko tietämään, miksi sain poliisilta kirjeen, jossa kerrotaan peltipoliisin tallentamasta ylinopeudesta sekä tiedustellaan minulta valvontalaitteiden kuvaaman ajoneuvon kuljettajaa? Kuvaa tässä ei ole mukana, mutta tietääkseni auto on ollut sinun käytössäsi koko ajan.

Olin unohtanut koko jutun. Eihän siitä olisi pitänyt kaiken järjen mukaan mitään tulla. Eniten minua harmitti se, että kirje oli tullut Hannulle, jonka nimissä auto on.
- Ei helvetti. Nekö paskiaiset ovat tosissaan noin pikkumaisia, heti ruikuttamassa, jos mittari vähänkin värähtää, minä manailin.
- Ai pikkumaisia? Onko sinun mielestäsi 16 km/h:n ylinopeus pikkumaista? Etkä sitten tullut edes maininneeksi asiasta minulle, vaikka selvästi olet kuitenkin huomannut kameran laukeamisen.
- No eipä tullut mieleenkään. Jos itse maksan kuitenkin sakkoni, niin miksi vitussa minun pitäisi niistä sinulle raportoida? vastasin ärsyyntyneenä.
- No esimerkiksi siksi, että auto on minun, enkä halua saada tällaisia kirjeitä yllätyksenä. Ja varsinkin siksi, etten halua sinun tappavan ajollasi itseäsi tai muita ihmisiä.
- Ne vitun rajoituksethan on tehty joillekin saatanan teinipojille ja vanhuksille!
- Voisitko edes puhua kuin aikuinen nainen? Pakko tästä on nyt puhua, koska joka tapauksessa tähän kirjeeseen täytyy jotenkin reagoida.
- No vittu jää sinä keskustelemaan itsesi kanssa, minä en jaksa jankata. Tehty mikä tehty.
Tempaisin irti Hannun otteesta ja painuin ulos ovesta. Hannu osaa olla niin raivostuttava. Asioita pitäisi aina vatvoa, vaikkei niihin voi enää vaikuttaa.

Palasin parin tunnin päästä kotiin, kun olin saanut purettua naapurissa asuvalle ystävälleni turhautumiseni poliisin ja Hannun pikkumaisuuteen. Hannu istui television äärellä.
- Puhutaan huomenna lisää, hän totesi lyhyesti.
Yli kymmenen vuoden yhteiselo oli opettanut minut tunnistamaan milloin Hannu on mielentilassa, jolloin minun ei kannata edes yrittää puhua hänen kanssaan. En nyt ehkä ollut ylpeä aiemmasta käytöksestäni, mutta Hannu oli saanut tottua siihen vuosien varrella. Päivä tai pari, ja sen jälkeen kaikki olisi taas kuin ennen.

Seuraavana päivänä töistä tuloni jälkeen Hannu kutsui minua kotitoimistostaan. Hän nousi tietokoneen edestä ja pyysi minua istumaan koneen ääreen. Ruudulla oli avattuna poliisin sähköinen asiointipalvelu, jossa voi vastata liikennerikkomuskirjeeseen. Olin jo sen verran pehmentynyt edellisestä päivästä, että aloin vastustelematta täyttää vastauslomaketta ja myönsin siinä syyllisyyteni, vaikkakin minua ärsytti se, ettei Hannu ollut voinut tehdä sitä itse kun kirjekin tuli kuitenkin hänelle eikä minulle. Lomakkeen "oma lausuma"-kohdan täytettyäni Hannu kehotti lisäämään siihen myös, että olin salannut ylinopeuden aviomieheltäni. Lisäys tuntui minusta naurettavalta, mutta lisäsin sen koska se tuntui jostain syystä tärkeältä Hannun mielestä. Hannu otti asiat joskus niin henkilökohtaisesti. "Lähetä"-napin painamisen jälkeen aioin nousta tuolilta, mutta Hannu laski kätensä olkapäilleni pitäen minut paikallaan tuolilla. Itse hän asettui istumaan pöydän reunalle minua vastatusten.

- No niin, sakko tulee sieltä aikanaan, mutta nyt meidän pitää varmistaa, ettet ota enää yhtä ainuttakaan sakkoa.
- Joo joo. Lupaan yrittää olla varovaisempi.
- Pelkkä yrittäminen ei riitä. Sen on loputtava nyt. Tajuathan, että seuraavalla kerralla sinulta voi lähteä jo kortti, ellet sitten aja onnettomuutta ennen sitä. On viisainta, että otan sinulta avaimet pois nyt vähän pidemmäksi aikaa.
- Et voi olla tosissasi! Enhän minä voi olla ilman autoa! Miten luulet, että ajan pidemmät asiakaskäynnit? Miten käyn ruokakaupassa? Polkupyörälläkö? Vai aiotko sinä toimia autokuskinani aamusta iltaan?
Hannu irrotti kätensä olkapäiltäni, huokaisi syvään ja katsoi harmistuneena silmiini.
- No periaatteessa voisi olla toinenkin vaihtoehto, mutta...
- Ihan mitä vaan, kunhan et vie auton avaimia!
- Vaikka se tarkoittaisi, että saisit vähän tuntuvamman rangaistuksen?
- Häh, siis mitä tarkoitat?
- Olen miettinyt tätä jo pitkään, muutenkin kuin kaahailusi suhteen. Yli kolmikymppiseltä naiselta saa mielestäni odottaa jo vastuullista käytöstä, ymmärrät kai itsekin sen, koska olemme siitä ennenkin puhuneet kiukunpuuskiesi jälkeen...

Hannu mietti tovin seuraavia sanojaan.
- Vaikka sieltä se sakkolappu tuleekin kohta, niin me molemmat tiedämme tasan tarkkaan, ettei se tule muuttamaan sinun käytöksessäsi mitään. Sinä tarvitset tuntuvamman muistutuksen ja siksi minä haluaisin varmistaa, että seuraavan kerran kun lähdet ajamaan, edes pakarasi muistuttavat sinua nopeusrajoituksista.
Tuijotin Hannua hölmistyneenä.
- Pakarat? Siis mitä helvettiä?
Hannu laski kätensä harteilleni ja lausui hitaasti:. - Piiskaus. Minä uskon, että piiskauksesta voisi olla sinulle oikeasti hyötyä. Ja se on ehtoni sille, että saat jatkaa ajamista.

Hannun sanat kuulostivat naurettavilta. Mietin kuitenki alahuultani purren, että tässä oli nyt kyse auton avaimien kohtalosta. Hannu seisoo aina jykevästi päätöstensä takana, joten vaihtoehtoja ei olisi luvassa tämän enempää. Sitä paitsi Hannu oli toisinaan piiskannut minua esileikkinä ja minusta se oli ollut ihanan kiihottavaa, joten tästähän voisikin tulla mielenkiintoista, kun piiskan käytölle olisi ihan oikea syykin. Sehän voisi olla vähän kuin roolileikki, jossa Hannu olisi poliisi, jolle maksaisin tuhmuuksistani.

Hetken puntaroinnin jälkeen vastasin Hannulle jo hieman flirttaillen: - Jos haluat tehdä sen, niin kyllä se minulle sopii.
Hannu katsoi minua ilmeettömänä hetken suutaan mutristellen ja vastasi: - Mutta sinun täytyy sitten luottaa täysin minuun. Sinun täytyy ymmärtää, että teen sen vain sinun parhaaksesi.
- Joo, uskon sen, vastasin hieman hymyillen. Minua melkein nauratti Hannun holhoava asenne.
- Kun aloitamme, niin sen jälkeen et voi perua enää päätöstäsi, vaan homma hoidetaan sitten loppuun asti riippumatta siitä, mitä mieltä sinä olet. Joten oletko nyt aivan varma?
- No olen, olen.

Hannu käänsi mietteliään näköisenä katseensa toisaalle. Hetken kuluttua hän nousi rivakasti ylös.
- Selvä.Tätä on turha pitkittää pidemmälle. Aloitetaan heti, niin saadaan asia pois päiväjärjestyksestä, Hannu ilmoitti jämerästi. Hän nosti paperipinot ja kansiot pois pöydältä ja taputteli pöydän päätyä viittoen minua samalla sen äärelle. - Tehdään niin, että odottelet tässä hetken.
Nousin tuoliltani hämmentyneenä Hannun määrätietoisesta ja nopeasta toiminnasta. Varmaankin hän oli miettinyt tätä jo pidempään.
Hannu otti kevyesti kiinni olkapäistäni ja ohjasi minut seisomaan pöydän päätyä kohden.
- Voisit odottaessasi riisua farkkusi. Asetu sitten nojaamaan pöytää vasten ja pidä katse pöydän pinnassa.

Olin olettanut, että tekisimme tämän makuuhuoneessa vähän myöhemmin, mutta oikeastaan tässä tilanteessa oli nyt jotain hyvin kiihottavaa. Hannun olemuksessa oli nyt sellaista jämäkkyyttä, jota hän ei yleensä näyttänyt kotioloissa. Jollakin lailla Hannu onnistui vaikuttamaan myös hieman pelottavalta, vaikka kiltti mies onkin. Riisuin farkkuni tuolille. Asetuin seisomaan pöydän päätyyn ja nojasin kevyesti pöytään siten, että sain työnnettyä takapuoltani mahdollisimman herkullisesti tarjolle. Mielikuvitukseni alkoi laukata, kun kuvittelin miten piiskauksen päätteeksi tai ehkä sen aikanakin Hannu työntyisi minuun ja rakastelisimme pöydän päällä.

Hannu tuli parin minuutin kuluttua selkäni taakse. En nähnyt mitä hän toi mukanaan, mutta arvelin hänen hakeneen hapsupiiskan, joka on leikeissä tuonut ihanan kihelmöinnin pepulleni. Muita piiskojahan meillä ei ollutkaan, paitsi tietysti Hannun kämmen, joka oli pitkään ainoa läpsyttelyvälineemme. Hapsupiiskan olin itse asiassa ostanut Hannulle yllätyksenä vain pari kuukautta sitten. Hetken hiljaisuuden jälkeen kuulin syvän huokauksen.
- No niin. Aloitetaan... Mutta muistathan, että teen tämän vain sen vuoksi, että rakastan sinua... Oletko valmis?
Hannun varmistelu tuntui hassulta. Mutta Hannu on sellainen, haluaa aina varmistaa, että minulla on kaikki kunnossa.
- Kyllä, olen valmis, vastasin vienosti hymyillen.
- Hyvä. Kumarru nyt pöydän päälle, kämmenet ja vasen poski pöytää vasten... Ja pysyt siinä aivan paikallasi. Puhut vain, jos kysyn sinulta jotain, onko selvä?
- Yer sir, vastasin leikittelevällä äänensävyllä.

Kumarruin pöydälle ohjeiden mukaan, ja Hannu vielä ohjasi raajojani oikeaan asentoon kai varmistaen, että peppuni on hyvin esillä. Hannun toimissa oli nyt aivan erilainen vire kuin aiemmissa piiskaleikeissämme. Aina ennen olimme leikkineet vain sängyssä ja Hannu oli käyttänyt piiskaa usein valmistautuessaan panemaan minua takaapäin. Hän oli usein kehunut, kuinka kiihottavalta piiskattu pyöreä peppuni näytti. Eikä siinä leikissä tarvinnut montaa piiskan läiskähdystä, kun kiemurtelin nelinkontin kiimaisena kerjäten jo Hannua survomaan sauvansa sisääni. Nytkin maltoin tuskin odottaa piiskan kihelmöivää käsittelyä.

Pettymyksekseni Hannu ei aloittanutkaan piiskausta heti, vaan alkoi saarnata ylinopeuden vaaroista ja siitä kuinka minun täytyisi muuttaa asennettani liikenteessä ja monissa muissakin asioissa. Tokihan tuollainen läksytys loi tilanteeseen tietynlaista oikeaa tunnelmaa, ja varmaankin pönkitti Hannun roolia tässä leikissä. Saarnan jatkuessa aloin pitkästyä odotukseen ja kova pöytäkin tuntui epämukavalta poskeani vastaan. Nostin päätäni asentoa muuttaakseni, mutta sitä seurasi välitön napakka kämmenlyönti pepulleni. Hämmästyin, kuinka jämäkästi Hannu reagoi ja palasin asentooni. Pelisäännöt taisivatkin olla nyt hieman aiempia leikkejämme jännittävämmät.

Saarnan päätyttyä Hannu alkoi viimein rummuttaa pikkuhousujen peittämää peppuani kämmenellään tahtia ja voimaa vaihdellen. Hän käsitteli kämmenellään molemmet pakarani kauttaaltaan ja lisäksi myös takareiteni yläosat, joihin läpsäytykset tuntuivat vaikuttavan hieman terävämmin. Tunsin kuinka kiihotuin tästä käsittelystä, tällaisia rangaistuksia voisin kärsiä milloin tahansa. Tuntuvammat läimäytykset saivat minut heilauttamaan refleksinomaisesti kättäni pepun suojaksi, mutta Hannu palautti käden takaisin paikalleen. Mieleni teki kerjätä Hannu-poliisilta jo pamppua sisääni, mutta olin lupautunut leikkimään hänen sääntöjensä mukaan, joten päätin pitää suuni kiinni ja vain vikistä käsittelyn vaikutuksesta.

Piiskaus taukosi parin minuutin lämmittelyn jälkeen.
- Ole hyvä ja riisu pikkuhoususi, Hannu komensi.
Hannun roolissa oli nyt sellaista jännittävää asiallisuutta, ettei flirttailu tuntunut sopivan leikin henkeen, vaan luontevampaa oli totella Hannun komentoja rivakasti. Pujotin pikkarit nopeasti pois ja heitin ne tuolille farkkujen päälle.
- Selvä. Kumarru nyt uudestaan pöytää vasten ja ojenna kätesi pöydän toista päätä kohden. Kiinnitän kätesi, jotta ne eivät eksyisi enää piiskan tielle.

Sitomisleikkejä emme olleet harrastaneet aiemmin ollenkaan, joten tämä oli yllättävä veto Hannulta. Hän sitoi käteni napakasti kiinni köysillä pöydän toisen päädyn jalkoihin. Olin nyt ihanan avuton hänen edessään ja tunsin kosteuden valuvan sisältäni. Olisin jo enemmän kuin valmis siirtymään esileikeistä panoon, mutta Hannu aikoi selvästikin nauttia pidemmästä kiusoittelemisestani. Juuri tällaista määrätietoisempaa otetta olin kaivannutkin Hannulta.

Kiinnitettyään käteni Hannu jäi seisomaan taakseni. Kuvittelin mielessäni, kuinka hän ihaili herkullisesti punoittavaa peppuani. Näkiköhän hän haarojeni kosteuden? Hetken päästä kuulin hänen avaavan vyötään. Aloin aavistella saavani kohta sisääni hänen kovan elimensä. Kuinka ihanalta se tuntuisikaan, jos hän survoisi sen voimalla sisääni ja rankaisisi minua panemalla armotta takaapäin... Hän siveli hetken kädellään punottavia pakaroitani ja oli taas hiljaa silmieni kantamattomissa. Avasin haarojani paremmin tarjolle...

Hiljaisuus rikkoontui nahkavyön läimähdyksellä pakaroilleni ja parahduksellani. Ennen kuin ehdin toipua ensimmäisen lyönnin aiheuttamasta shokista, seuraava lyönti seurasi heti perässä. Ja sitten vielä kolmas edellisiäkin pahempi.
- Ei, ei! Älä Hannu! Vittu tuo sattuu oikeasti!, huusin sätkien jalkojani.
Hannu keskeytti piiskauksen. Tyrmistyksekseni Hannun äänensävy oli nyt tiukka:
- Sanna-rakas. Tämä on rangaistus ja sen kuuluukin sattua. Me olemme nyt vasta alussa ja voin luvata, että tämä tulee sattumaan vielä paljon enemmän.

Vyö iskeytyi jälleen ihooni. Kiljaisin, sätkin ja yritin tempoa käsiäni irti, mutta turhaan.
- En minä tällaista halunnut, lopeta!
Hannu antoi taas uuden lyönnin ja jatkoi:
- Kuten sovimme, minä lopetan vasta sitten, kun olet rangaistuksesi saanut. Helpoimmalla pääset, jos pysyt nyt aivan paikallasi. Ja jos vielä yrität keskeyttää minut puhumalla tai huutamalla, saat lisärangaistuksen.

Vyön iskut alkoivat seurata toisiaan tasaisena virtana. Olin kauhuissani, eihän Hannu voi tehdä tällaista. Jalkani tanssivat lyöntien välissä. Kipu muutti muotoaan lyöntien edetessä ja rytmin vaihtuessa. Väline vaihtui välillä hiusharjaan ja kipu sai taas uutta pontta. Ja sitten taas vyö, jonka sivallukset tuntuivat vain voimistuvan.
Jossain välissä en voinut enää pidätellä huutoani:
- Ei enää, ei enää!
Hannu ei reagoinut huutooni millään tavalla, vaan jatkoi säälimättä pakaroideni värjäämistä vuorotellen vyöllä ja harjalla.

Viimein piiskaus taukosi.
- Lupasin sinulle lisärangaistuksen, jos yrität saada minut lopettamaan kurituksesi. Siksi vietät nyt 10 minuuttia siinä hiljaa maaten ja miettien käytöstäsi. Sen jälkeen tulet saamaan vielä 16 lyöntiä, yhden lyönnin jokaista ylinopeuskilometriä kohden ja ne lyönnit sinä tulet laskemaan ääneen.

Hannu jätti minut yksin huoneeseen, mutta irrotti armeliaasti käteni ennen poistumistaan. Vedin tärisevät käteni pääni ympärille. Nyyhkytin hiljaa. Vielä kuusitoista. Piiskauksen jatkuessa olin jo alkanut turtua kivulle, mutta nyt pakaroideni kuumotus alkoi taas vahvistua. Tällaista nöyryyttävää kipua en ollut kokenut koskaan. Vaikka mikään ei estänyt minua nyt nousemasta ylös, pysyin alistuneena paikallani. Viimeiset kuusitoista piiskanlyöntiä pelottivat minua, mutta toisaalta ymmärsin, etten voisi antaa itselleni anteeksi, jos en kestäisi tätä loppuun asti.

Hannu palasi.
- No niin. Varmasti me molemmat haluamme saada tämän nopeasti päätökseen, joten jatketaan heti. En sido nyt käsiäsi, mutta sinun täytyy muistaa pitää ne pois tieltä, jotta vyö ei osu vahingossa niihin. Ja nyt siis lasket jokaisen lyönnin ääneen, kuuteentoista saakka.

Vyö iskeytyi armottomalla voimalla pakaroilleni. Hannu ei todellakaan säästellyt voimiaan. Kiljaisuni jälkeen kokosin itseni saadakseni lausuttua ensimmäisen numeron:
- Yksi...
Seuraavaa ei ollut sen helpompi, vyön isku säteili jälleen tehokkaasti syvälle kudoksiini. Hannu ei kai halunnut antaa pienintäkään helpotusta viimeisissä lyönneissään vaan pikemmin lyönnit tuntuivat tulevan aiempiakin ankarammin.
- kaksi...
- kolme...
Piiskauksen jatkuessa Hannu odotti jokaisen lyönnin jälkeen kärsivällisesti, että saan lausuttua numeron ääneen itkuni keskeltä.
- ... viisitoista... kuusitoista...
Kuulin Hannun laskevan harjan pois kädestään ja hän lausui pitkään odottamani sanat:
- Se oli siinä, kultaseni. Hyvin tehty.

Piiskauksen loputtua tunsin oloni alastomammaksi kuin koskaan ennen. Fyysinen kipu ja kuumotus oli edelleen läsnä, mutta vielä voimakkaampi myllerrys kävi pääni sisällä. Tämä mitä olin juuri kokenut oli kamalinta koko avioliittomme aikana, ja silti tunsin, että Hannu oli tarjonnut minulle suunnattoman arvokkaan kokemuksen. Oli kuin raikas tuuli olisi puhaltanut sisälläni ja vienyt mennessään kaiken stressin ja kapinan. Makasin pöytää vasten Hannun sivellessä hehkuvia pakaroitani. Jännittynyt vartaloni antoi periksi ja rentoutui. Kiihkeä hengitykseni rauhoittui ja joka ulospuhalluksella tunsin itseni keveämmäksi. Hannu nosti minut halaukseensa.

- Anteeksi Hannu, sopersin hiljaa.
- Saat anteeksi, kultaseni. Tiedän, että se oli rankkaa. Ja muistathan, etten olisi halunnut tehdä tätä sinulle, mutta en voinut enää muutakaan... Et uskokaan kuinka paljon rakastan sinua ja kuinka ylpeä olen sinusta juuri nyt.
Hannu pyyhki kyyneleitä kasvoiltani ja katsoessani häneen näin kyyneleen kimmeltävän myös hänen silmäkulmassaan.

Minuuttien hiljaisen halauksen jälkeen laskeuduin polvilleni Hannun eteen ja painoin otsani hänen farkkujensa etumukselle. Koskaan ennen en ollut ollut niin häpeissäni ja samalla niin kiitollinen. Tunsin oloni äärettömän nöyräksi Hannun edessä ja halusin myös osoittaa sen hänelle. Suutelin Hannun etumusta kevyesti ja nostin katseeni ylös hänen kasvojaan kohti. En halunnut rikkoa mitään tässä hetkessä ja kysyin melkein ääneti: - Saanko?
Hannun suupieleen ilmestyi lempeä hymyn kare ja hän nyökkäsi lähes huomaamattomasti. Hannu oli toisinaan sanonut minulle, että hän haluaisi minun antavan hänelle enemmän suuseksiä. Koska en ollut tuntenut sitä itselleni tärkeäksi, en vaivautunut sitä juurikaan tekemään muuten kuin Hannun pyynnöstä.

Kädet vielä vapisten avasin hänen housunsa. Suutelin ja nuolin Hannun elintä ensin varovasti, suorastaan arasti. Riisuin paitani ja otin rinnat esiin kupeistaan toivoen, että näky lisäisi Hannun tyytyväisyyttä minuun. Minusta tuntui, että olin nyt ensimmäistä kertaa Hannun edessä vailla mitään suojakuorta. Aistini ja tunteeni olivat herkistyneet. Ihailin lumoutuneena Hannun elimen jäykistymistä täyteen uljaaseen kokoonsa. Tiesin, että tänään en ansaitse saada siltä tyydytystä itselleni, mutta halusin enemmän kuin koskaan antaa Hannulle sen mitä hän tarvitsee. Imin ja nuolin Hannun elintä niin intohimoisesti kuin osasin, mutta samalla pelkäsin tuottavani Hannulle pettymyksen.

Halusin Hannun saavan ja ottavan sen mitä ansaitseekin. Sanoin kuiskaten: "Opeta minua.". Otin peniksen terskaa myöten suuhuni ja tartuin Hannun käsiin ohjaten ne hiuksiini. Omat käteni vein alas selkäni taakse ja katsoin Hannua syvälle silmiin niin alistuneena kuin ikinä osasin. Hannu katsoi nöyrtynyttä olemustani, tarttui hiuksistani tiukemmin kiinni ja alkoi sitten varovasti vedellä päätäni syvemmalle kohti hänen elimensä tyveä. Kakoen otin vastaan kaiken sen opin, jonka hän hän halusi minulle antaa. Tänään tämä on paikkani, polvillani mieheni edessä. Tässä minun kuuluu olla.