Herkku-puhelin
Opetus
janita

Oma saunavuoroni oli perjantai-illan viimeinen. Kiusallisen siitä oli tehnyt pari kertaa se, että edellisen vuoron omaavan perheen poika oli pari kertaa todennäköisesti tahallaan jäänyt viivyttelemään saunan toisella puolella sijaitsevaan pukkariin. Molemmilla kerroilla poikaraukka raotteli ovea nähdäkseen vilauksen alastomasta naisesta, minusta. Vielä kiusallisempaa siitä teki se, että poika seurusteli varsin sporttisen näköisen pimun kanssa. Siitä oliko pari vielä aloittanut seksihommat, minulla ei ollut aavistustakaan.

Tänä perjantaina olin maistellut reilusti viiniä rentoutuakseni. Suihkutellessani kuulin taas viereisestä pukkarista kolinaa ja tajusin pojan olevan kyttäyskeikallaan. Avasin saunan oven ja kolautin sen kiinni jääden kuitenkin suihkuhuoneen puolelle aivan heidän pukkarinsa oven viereen. Ovi avautui ihan hieman, sitten lisää. Virnuilin mielessäni mutta sitten huomasin pojan seisovan ovenraossa housut kintuissaan. Kädessään hänellä oli varsin komeana ja ylöspäin kaarevana jököttävä kullinsa.

Häkellyin hetkeksi kun tajusin pojan runkkaavan kaunista ja karvoista kokonaan ajeltua kyrpäänsä. Se näytti kookkaalta verrattuna pojan hoikanjäntevään olemukseen. Viinin viemänä mieleeni juolahti antaa pieni opetus pojalle. Avasin pukkarin oven kokonaan ja seisoin hänen edessään ilkialastomana pulleiden rintojeni nännit kohollaan. Poika pelästyi niin ettei tiennyt mitä tehdä.-Tätähän sä tulit katsomaan, keimailin pojan edessä avaten hieman jalkoväliäni.-Tule nyt sitten oikein läheltä katsomaan!
Sanaakaan sanomatta pyllistin poikaan päin ja aloin sormeilla pilluani aivan hänen edessään. -Runkkaa poika runkkaa, kun kerrankin näet livenä pillun näin läheltä. Poika teki työtä käskettyä. Hän runkkasi naama punaisena ja aloin itsekin jo kiihottua tilanteesta vaikka tarkoitukseni oli vain kiusoitella poikaa. -Miksi sä täällä hiiviskelet, sullahan on kaunis tyttökaveri. Mikset sä sen pillun perään katsele, kysyin röyhkeästi? -No, kyllähän mä, poika vastasi nyt jo vapautuneemmin. Sitäpaitsi mä oon kyl menossa leffaan sen kans tänään. Mua vaan houkutti katsoa sua alasti. Röyhkeäkin vielä, ajattelin. Käänsin pyllyni taas hänen suuntaansa ja aloin työntyä aivan häneen kiinni. Pojan jatkaessa runkkaamistaan hänen terskansa osui kerta kerran jälkeen aivan pilluni juureen. Kiehnäsin pimppiäni häntä vasten ja välillä miltei nappasin hänen kullinsa pään läpimärkään pilluuni.

Sitten oikein tarkoituksella pyydystin hänen terskansa ulompien häpyhuulien väliin, niin että hän oli osittain jo sisälläni. Nyt tajusin että hänen käyrä kullinsa oli niin kookas, että hän mahtui silti runkkaamaan jotenkin itseään vaikka koko terska litisytteli pimppini sisällä. Nyt nojasin häneen jo tosi painokkaasti ja kulli luiskahti kokonaan sisääni. Himoitsin jo itsekin tuota nuorta poikaa ja hänen ihanan käyristynyttä, suonikasta kyrpäänsä. Mutta nuoren pojan innokkuus oli liikaa. Hetken keinuteltuani hänen ihanalla kullillaan hän parkaisi:-Ei vittu, mä tuun saman tien! Virnistin mutta jatkoin pompotteluani ja pian tunsinkin lämpimät sykäykset sisälläni. Poika veti kullinsa pois ja spermaa valui vuolaasti niin pimpistäni kuin hänen yhä kivikovana huojuvasta kullistaan.

-Ninni venaa mua jo varmaan tossa rapussa poika sopersi. -No haetaan tyttöraukka odottamasta, sanoin ja marssin kohti pukkarin ulko-ovea ja tartuin ovenkahvaan. -Ei helvetti, älä, poika valitti. Mä teen mitä vaan jos et kerro sille. Se ei antais mulle ikinä anteeksi. -Jotain sä sen eteen kyllä saat tehdä, sanoin hymyillen ja kurkistin ovenraosta. Siellähän tyttönen jo tosiaan odotteli prinssiään joka olikin oven takana kulli kovana naapurin tädin hoidossa. Ohjasin pojan selälleen ja kävin kuusysiin hänen ylleen. -Mun pimppi kaipaa vielä käsittelyä ja sä aloitat sen just nyt. Istuin ronskisti hänen naamalleen ja ohjailin klitorikseni vuoroin hänen kielensä ja nenänsä päälle. Samassa tartuin hänen kulliinsa ja aloin imeä sitä. Aikani keinuteltuani sain ihanan orgasmin ja samassa poikakin alkoi kiemurrella allani. Imin kaiken lastin suuhuni ja kiusoittelin vielä herkistynyttä terskaa ronskeillakin imuliikkeillä. Poika ynisi allani mutta samalla nautti kokeneen naisen komennosta. Nousin ylös ja hain kamppeeni omasta pukkaristani ja kävelin pokkana rappukäytävään todennäköisesti hieman liukasta spermaa vielä huulillani. Moikkasin rempseästi odottavalle tytölle ja astuin hissiin.

Mitenköhän leffatreffit menivät? Sitä en päässyt koskaan kysymään, koska siitä lähtien sain olla saunavuoroillani rauhassa:)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute