Herkku-puhelin
Historiaa
Liza

Minua on aina kiehtonut keskiajalta kertovat seikkailuromaanit ja tästä johtuen olen käyttänyt monta kertaa seksifantasioissani aikaan liittyviä tarinoita.

Tunnen kuinka minut nostetaan maasta syliin, käsivarret ovat karvaiset ja voimakkaat. Päätäni jyskyttää enkä pysty avaamaan silmiäni kunnolla, jotenkin kuitenkin tajuan, että olen pelastunut öisestä haaksirikosta. Aluksen määränpäänä oli ollut pieni saari Tyynellä valtamerellä, mutta nyt se makasi hylkynä saaren edustalla jonne olin ajelehtinut. Muita eloonjääneitä en ollut havainnut. Menetän uudelleen tajuntani, seuraavaksi hahmotan luolan ja sen eteen rakennetun hökkelin, nahkariekaleisiin pukeutunut parrakas mies häärii selin minun. Olen kuitenkin liian voimaton puhuakseni tai tehdäkseni mitään, suljen silmäni... tunnen kuinka mies tulee luokseni ja kumartuu rahini viereen ja kädet laskeutuvat kaulalleni tapailemaan leninkini etupoimutusta. Havahdun itsekin huomaamaan, että vaatteeni ovat tietysti märät, olinhan ajelehtinut rannalle. Kädet alkavat taitavasti availla nauhoja rivi kerrallaan alaspäin, tiukkuus rintojani vasten antaa periksi sitä mukaa kun nauhat löystyvät.

Asuni on tyypillinen keskiajalla käytetty, rimpsua ja rampsua täynnä oleva leninki, alla puuvillainen paita ja puolireiteen ulottuvat housut. Lisäksi halusin käyttää kureliivejä saadakseni muutenkin kapean uumani näyttämään vieläkin hoikemmalta ja korostamaan peppuni pyöreyttä. Vihdoin mies oli saanut nyöritettyä hameeni yläosan auki vyötärölle saakka jonka jälkeen hän taivutti liepeet sivuille. Kylmästä ja märästä kovettuneet nännini varmaan näkyivät herkullisesti märän paidan lävitse, ainakin mitä miehen huokailusta saattoi päätellä. Viimein hän sai pujotettua käteni leningin hiha-aukoista, tämä ei ollut helppoa koska märkä kangas imi kiinni ihooni. Lopulta hän sai vedettyä hameen ihmeen helposti alakautta pois päältäni. Tunsin kuinka alushousuni olivat liimautuneet haaraväliini ja tumma karvoitukseni varmaan paistoi läpi märän kankaan. Mies tarttui minua olkapäästä tarkoituksena kääntää minut ympäri kureliivien riisumisen helpottamiseksi. Samalla hän kuitenkin joutui ottamaan kiinni kyljestäni ja tunsin sormenpäiden painautuvan rintaani. Hän huomasi itsekin tilanteen, keskeytti kääntämiseni ja antoi kätensä painua kokonaisuudessaan vasten märkää paidan peittämää rintaani.. ooohh.. hän voihkaisi. "Taivas, viisi vuotta täällä saarella villin kanssa ilman naista" hän höpisi hiljaa itsekseen. Käsi puserteli kiihkeästi rintaani ja sai jo rauhoittuneen nännini kovettumaan uudestaan. Lopulta hän kuitenkin käänsi minut ympäri ja arvasin hänen nousseen seisomaan ja katselemaan minua himokkailla silmillään. Viimein hän kuitenkin laskeutui uudestaan viereeni ja laski toisen kätensä pyllyni päälle joka sai saman käsittelyn kuin rintani vähän aikaisemmin. Seuraavaksi käsittelyyn joutui kureliivini jonka aukaisu tuntui tuottavan hänelle suuria vaikeuksia, syynä olivat tärisevät ja levottomat kädet jotka aina välillä eksyivät silittelemään ja puristelemaan pyllyäni.

Makaan selälläni ainoastaan märät paita ja housut verhonani. Mies tarkastelee tilaani ja yrittää varmistua, että olen vielä tajuton. Ohimoani arastaa, tunnen siteen, joka hänen on täytynyt laittaa jossain välissä tuodessaan minut majapaikkaansa. Kädet alkavat rullata paitaani ylöspäin paljastaen vaalean vatsani, ajattelen jo "herätä" ja pelastaa itseni, mutta jostain syystä kuvittelen pääseväni helpommalla leikkimällä tajutonta. Kangas pakenee yhä ylöspäin paljastaen lopulta pyöreät rintani, nännini nipottavat pystyssä häpeilemättömästi, mutta tilanne menee ilmeisesti miehen mielessä märän paitani tiliin. Mies ei malta edes vetää paitaa pääni ylös pois, vaan se jää kaulalleni myttyyn, kädet hakeutuvat ahnaasti rinnoilleni. käsittely saa pimppini kostumaan muustakin kuin merivedestä. Ikuisuudelta tuntuvan hetken jälkeen hän kuitenkin riisuu paitani ja siirtää kätensä housujen vyötärönauhalle Tajuan, että enää en voi tehdä mitään tilanteeni pelastamiseksi, mies käy aivan kuumana, nahkaisen lyhyen lannevaatteen hapsujen välistä pullistelee kiiltävä luumunpunainen terska. Mies hypelöi hermostuneesti kaluaan ja esinahka rullautuu edestakaisin yli kivikovan terskan .housuni alkavat kulkeutua kohti nilkkojani.. häpykarvoitukseni paljastuu ..mies lipoo huuliaan.. käsi sukeltaa salaman nopeasti vitulleni ja yksi sormi työntyy saman tien sisääni. Yllätyshyökkäys päättyy yhtä nopeasti ja mies vie vittuuni tunkeutuneen sormen viiksilleen. Aaahhhh .. kuulen hänen huokaavan.. samalla polviini tartutaan ja jalkani väännetään levälleen. Makaan vittu märkänä ja turvoksissa levälläni... mies alkaa könytä jalkojeni väliin runkaten toisella kädellä turvonnutta kaluaan ... Karvainen irstas peto saa tuttuja piirteitä, olen näkevinäni jotain yhteyttä omaan mieheeni.. Kuuluu pitkä vihellys, mies säikähtää ja nousee nopeasti päältäni, heittää ylleni peitonriekaleen ja yrittää tunkea paisunutta kaluaan vaateriepujensa sekaan. Musta villi hypähtää sisälle kantaen isoa lintua, toisessa kädessään hänellä on jousi. Minut huomatessaan hän alkaa pulista jotain käsittämätöntä, mutta mies tuntuu ymmärtävän häntä ja jonkun ajan kuluttua tilanne rauhoittuu. Miehen ilmeestä päätellen hänen musta kaverinsa tuli pahimpaan mahdolliseen aikaan.

Herään uudelleen, on jo hämärää ja näen miehen, joka minut riisui, makaavan toisella puolella luolassa jalkopäässäni. Havahdun rapinaan joka aiheutuu mustan kaverin noustessa ylös laveriltaan. Odotan hänen lähtevän ulos, mutta hän siirtyykin rahini viereen. Hän nostaa peittoani jalkopäästäni paljastaen vittuni. Kasvot painuvat lähelle omiani ja hän tarttuu minua olkapäästä ravistaen samalla voimakkaasti, olen kauhusta mykkänä enkä liikahdakaan. Luullen minun olevan yhä tajuton hän tilanteeseen tyytyväisenä pudottaa lannevaatteensa. Järkyttävän suuri musta elin osoittaa kohti kattoa. Olen jo huutamassa kun kaveri taivuttaa jalkani sivulle ja nostaa ne hartioilleen, kuulen kuinka hän sylkäisee kämmeneensä ja vie liukasteen patukkaansa. minä kuolen, ajattelen, se ei voi mahtua sisälle... tunnen jotain kuumottavaa reisilläni ja paine levällään olevaa vittuani kohtaan kasvaa. Paksu elin työntää päätään sisääni pakottaen vittuni leviämään...täytyn joka sopukkaa myöten ja tuntuu kuin kalu yrittäisi tunkeutua vatsaani. Lopulta se kuitenkin perääntyy tullakseen entistä vaativampana sisääni ...iso mäntä alkaa pumpata yhä kiihtyvään tahtiin. Tunnen, että se ei voi jatkua enää kauaa, taivutan päätäni ja katson valkoista miestä, hänen silmänsä ovat auki ja katse suunnattuna jalkoväliini jossa mustan miehen elin työntyy sisään ja ulos. Robinson, jolla on mieheni kasvot vatkaa paisunutta kaluaan samalla kun himokkaat silmät ahmivat herkullista näkymää. Olen jo sanomassa: "miltäs tuntuu kun vaimoa pannaan oikein kunnolla", kun tunnen kuinka jättikyrpä sisälläni paisuu entisestään, panijani huomioi saman ja vetäisee kalunsa ulos, hänellä ei ilmeisesti ollut tarkoituksena siittää minua, mutta hän kuitenkin myöhästyy ja ensimmäinen ruiskaus tulee sisälleni.. tämän huomattuaan hän tyhjentää loput itsestään aukinussitulle vitulleni.. samalla näen silmäkulmastani kuinka katselijamme kyrpä alkaa sykähdellen purkaa lastiaan ulos.

Hetkeä myöhemmin kun musta on poistunut ulos siirtyy Robinson luokseni, sama juttu, reidet levälleen ja kyrpää sisään, se menee nyt kuin heittämällä.. olen valmiiksi jo niin täynnä spermaa ja eritteitä.. kalu alkaa sykähdellä ja nyt tulee kunnolla sisälle, annan oman orgasminikin tulla huomaamattomasti...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute