Herkku-puhelin
Teinitytön selfiet
Karri

Palaveri oli peruttu ja tulin kotiin ennen aikojaan. Luulin ettei ketään ollut kotona, mutta kylppäristä kuului jotain epämääräistä ääntä. Kun pysähdyin ovelle ja kurkistin sisään, silmäni levisivät. Viivi, 18-vuotias tyttö jonka vaimo oli palkannut siivoamaan meillä silloin tällöin, keikisteli peilin edessä ja otti itsestään selfieitä. Eikä mitä tahansa selfieitä, sillä mustatukkainen likka oli vetänyt toppinsa ylös niin että pystyt teinitissit törröttivät esillä ilman rintaliivejä, ja pikkupöksyt oli heitetty lattialle niin että minulla oli suora näkymä kiinteään, pyöreään tytönpyllyyn.

Viivi antoi kameran laulaa ja otti lutkamaisia asentoja lantio kenossa ja tissit työnnettynä eteenpäin. Veri oli tietenkin jo pakkautunut kaluuni saaden sen pullistelemaan kipeästi housuja vasten. Röyhkeästi poseeraava nuori neito oli jumalattoman himottavan näköinen. Karautin kurkkuani, yllätetty tyttö kirkaisi ja pyörähti ympäri yrittäen peitellä terhakoita tissejään ja haaroväliään. "Tällaistako sinä täällä puuhaat kun pitäisi siivota", ärähdin vaikka olin enemmän kuin onnessani yllätettyäni typykän. "Öh... mä vaan... anteeks", änkytti punaiseksi karahtanut Viivi. "Mihin sinä näitä kuvia oikein otat", kysyin ja sieppasin tytön kännykän. Selasin meheviä otoksia, joissa likka poseerasi kuin pornotähti. Viivi oli vetänyt topin alas ja käytti nyt molempia käsiään pitääkseen tussunsa piilossa minulta. "Ne on vaan omaks huviks ja silleen... anna se kännykkä takas." Kurtistin kulmiani. "Ymmärrät kai ettei se sovi, että kuvailet tällaisia minun kotonani ja postaat niitä sitten ties minne." Ojensin kännykän supernololle tytölle, jonka oli pakko ottaa toinen käsi pimpiltään ottaakseen sen vastaan. "Voisitsä nyt pliis häipyy että mä saan vaatteet päälle", Viivi parahti, mutta minä ahmin nuorta vartaloa katseellani päästä varpaisiin.

"Tiedätkö, sä olet tosi kiihottavan näköinen, sait mut tosi kovaksi", sanoin nuolaisten huuliani. "Mitäs jos me sovittais tämä juttu... tiedät varmaan millä tavalla..." "Ööö mitä", Viivi ähkäisi. "Sähän oot jotain nelkyt... ja sä oot naimisissa..." "Entä sitten? Sinä varmaan haluat pitää tämän työsi. Ja minä voin antaa vaikka satasen ylimääräistä, että ollaan sujut." Viivi kiemurteli katseeni alla ja puri huultaan. Ilman housuja pelkässä topissa nuori neiti ei näyttänyt ihan siveyden sipulilta. Juuri äsken hän oli napsinut itsestään kuvia kiimahormonit hyrräten ja nyt hän voisikin käyttää tilanteen edukseen. Kullini sykähteli vaativasti housuissa. Ja sainhan houkuteltua huoran tytöstä, sillä Viivi asetti kädet lanteilleen ja paljasti minulle teini-ikäisen pimpsalooransa, joka nöpötti pienenä ja sievänä sileiden reisien välissä. Tietysti neiti oli sheivannut vittunsa, jonka yllä oli kiva tuppo mustaa karvaa. Tunsin miten touhutippoja valui kyrpäni kärjestä solkenaan.

"No mitäs herra sit haluu", Viivi kysyi astetta nenäkkäämmin, kun olikin paljastunut, että hänen horoilunsa oli saanut likaisen "ukkelin" hyväksynnän. "Käypä ensin polvillesi ja sano päivää mun hepilleni", sanoin avaten vetoketjuani. Housut putosivat nilkkoihin ja seuraavaksi repäisin alkkarit alas. Viivi oli tuskin ehtinyt kyykistyä eteeni, kun vapautunut mulkkuni pongahti hänen naamalleen. "No voi lol", Viivi sanoi tuijottaen sojottavaa munaani ja sitten minua. Teini virnisti epäuskoisesti. "Mä taidan tosiaan kiihottaa sua..." Ohjasin Viivin suun kyrvälleni ja pyyhin sillä tytön huulia, jotka kostuivat kiiltävistä kiimatipoistani. Sitten uusi nuori ystäväni otti kikkelin suuhunsa ja alkoi imeä. Tytön kostean suun ote sai minut huohottamaan, mutta onnistuin pyytämään, että Viivi nostaisi taas toppinsa ylös. Likka suostui tähänkin, ja alas katsellessani sain ihailla paitsi hänen sievää naamaansa mulkkuni kimpussa, myös sen alla törröttäviä tissejä söpöine pinkkeine nänneineen. Niin hyvältä kuin Viivin imuttelu tuntuikin, en voinut vastustaa noita nuoren naisen pehmikkeitä ja vedin hänet pystyyn. Aloin puolestani imeskellä typyn rintoja niin ahnaasti että maiske vain kuului. Teini-ikäiset tissit olivat suuni ja kourivien käsieni kosketuksessa uskomattoman kimmoisat mikä kasvatti vain himoani. Aloin saada reaktiota myös Viivin puolelta, sillä tyttösen hengitys kävi huohottavaksi ja nännit nöpöttivät kovina suussani. Lisäsin pökköä pesään siirtämällä käteni tytön perseelle. Sileät teinipakarat tuntuivat ihanilta puristella. "Uuuh... sähän käyt kuumana", Viivi huohotti. Lutkahan alkoi selvästi nauttia tilanteesta.

Mutta nyt olin odotellut ihanaa teinipillua jo liian kauan. Olisihan sitä ollut kiva nuolaista, mutta minun oli saatava kyrpäni tuohon rakoon ja heti. Milloin muka saisin seuraavan tilaisuuden upottaa keski-ikäinen mulkkuni nuoren tytön reikään. Asetin Viivin selälleen kylppärin lattialle ja tartuin häntä pohkeista nostaen norjat sääret pystyyn levälleen. 18-vuotias vittu oli nyt vapaana edessäni ja hyvä kun en lauennut heti, kun huomasin että pilluhuulet olivat punehtuneet ja vako kiilteli kosteana. Neitonen oli siis kiimainen ja valmis pantavaksi. Ähisin tunkiessani munaa Viiviin. Viivikin päästeli tyttömäisiä älähdyksiä ottaessaan kovaa kalua sisäänsä. Sitten mulkku lopsahti sisään ja teini-ikäinen vittu puristi sitä joka puolelta. "Voi jumalauta", puuskutin. "Uskomaton pimppi sulla..." "Ai onks mun pillu tiukempi kun sun vaimolla", Viivi tirskui röyhkeästi, se pikku huora! Aloin vastaukseksi panna teinilutkaani ja Viivi tuntui unohtaneen epäilyksensä ikäeromme suhteen, sillä likka huohotti ja inisi saadessaan munaa. Tytön paljas perse vain vingahteli kylppärin lattiaa vasten kun naitiin menemään. "Aaah, aaah, nussi mua", Viivi läähätti. Eihän sitä ääntelyä ja tiukkaa reikää kauan kestänyt, vaan tunsin lastin lähtevän liikkeelle. Kaipa teini söi pillereitä, mutta varmuuden vuoksi vetäisin mulkun ulos juuri ajoissa ja ruiskutin spermani Viivin vatsalle ja tisseille. Kierähdin huohottaen minäkin lattialle toivoen, että vaimo ei ainakaan tulisi saman tien kotiin. "Mä tulin", Viivi huohotti. "Ainaki te vanhat äijät ootte ihan intona..."

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute