Herkku-puhelin
Kerrankin tarpeeksi
Naikkonen.

Oli toukokuun loppu kun tänä tapahtui.

Mieheni oli työmatkalla ,ja palasi vasta seuraavana päivänä kotiin.

Lapset olivat kavereillaan ja mummolassa,ja minulla liian paljon aikaa ajatuksille.

Selailin netistä kivoja videoita,ja satuin sellaiseen videoon missä useampi nuori mies pani naista.

Katselin posket punaisena ja naukkailin viiniä.

Ja niinhän siinä kävi että olin niin kiimassa että otin laatikosta korvikkeen ja aloin kiusaamaan itseäni.

Videolla nainen valitti yhtenäisesti ,kun miehet vaihtoivat uuden siittimen selällään makaavan naisen sisään.

Ei wittu,minun on saatava oikeaa,oikeaa sonnia.

Laitoin pikkuisen tuhmaa vaatetta päälle ja suuntasin matkani ravintolaan.

Tilasin itselleni juotavaa,ja hetkessä oli ensimmäiset miehet jututtamassa ja hakemassa tanssimaan.

Seura vaan sattui olemaan hieman vanhaa ajatuksiini syöpyneiden kuvien takia,ja muutenkin.

Päätin että lähden toiseen paikkaan minkä tiesin olevan nuorempien suosiossa.Kippasin juomani kurkkuun ja suuntasin kohti respaa ja otin takkini.

Kävelin pari kadunkulmaa ja näin kuinka pitkä jono ihmisiä oli juuri samoissa ajatuksissa,menossa samaan kapakkaan.

Meinasin et lähen kotiin ,mutta päätin sittenkin mennä jonoon.

Hilpeällä juttutuulella olevat nuoret miehet alkoivat juttelemaan kaiken näköistä.Ilma oli aika viileää ,ja siitähän puhe sitten alkoikin.

Pian huomasin että olin yhden nuoren miehen kainalossa "lämmittelemässä.Sanoin että riittääköhän yhden miehen lämmittäminen minua näin kylmällä.

Niin seisoin kahden aika komean nuoren miehen kainalossa.

Hartioitani hierottiin ,ja pian tunsin käden peppua puristelemassa.

Se teki aika ihanan tunteen pyllyssä.

Eka kertaa manasin jonon nopeaa purkaantumista sisään,sillä käsi oli tullut aika tuttavalliseksi pyllylläni ja hieroi jo häpykumpua.

Vilkaisin käden omistavaa nuorta miestä ja sain valloittavan hymyn palkaksi.

olin päässyt sisälle ja respa sai takkini säilytykseen.

Tilasin juoman itselleni ja katselin ympärilleni.

Pari juopunutta miestä pyrki puheelleni ,vaan kiitin kohteliaasti ja kerroin että olen täällä ystävieni seurassa.Sai ryöpyn sadatuksia ja muutaman painokelvottoman sanan saatteeksi.

Mieleni teki sanoakkin vahvistus asialle että munaahan minä vonkasin.

Juomani oli melkein lopussa ,ja mietin että olisiko parasta lähteä vaan kotiin ja odottaa armasta miestäni armahtamaan minut näistä naisena olemisen kiroista.

Pyörin ja katselin josko olisin nähnyt joitain niistä nuorista ritareista jotka olivat pitäneet minut lämpimänä jonossa.

En vaan löytänyt..olkapäälleni laskettiin käsi.Pyörähdin pikkuisen nopeesti ja kiukkuisesti ympäri ,sillä oletin että joku känniläinen lähestyi liian tuttavallisesti.

Katsoin suoraan silmiin sitä nuortamiestä joka oli kourinut minun pyllyä.

Meinasin sulaa siihen paikkaan ,ja naamani oli punainen.Saanko liittyä seuraasi?

Totta kai sain änkytettyä..minulla hävetti,sillä tajusin että olin paljastanut kaikki korttini tuolle nuorelle miehelle.

Saanko tarjota sinulle jotain?

Katselin melkein tyhjää lasiani ..mietin hetken ,,että menköön.Antaudun tuolle söpölle jos se vaan haluaa minut.Sain juomani,,ja pyynnön lähteä tanssimaan.

Katselin lasiani,,johon se söpö sanoi että viedään tuonne kavereiden pöytään.

Niin lähdimme käsikkäin toiselle puolelle salia..ihan perälle.Eiollut ihmekkään etten ollut nähnyt ritareitani.

Musiikki soi ja kappale muuttui hitaiksi.

Söpö veti minut ihan kiinni itseensä ja painoi pääni omansa kiinni.

Aistin että hän nautti tuoksustani.

Tunsin huulet kaulallani ja jalat melkein pettivät,valuin hunajaa.

Sinä olet kiimassa ja etsit nussijaa itsellesi..kuulin korvassani.

Vedin pääni kauemmas ja katselin ihaniin sinisiin silmiin..ja painoin pääni takaisiin lähelle hänen korvaansa.Niin olenkin,haittaako?

Ei yhtää,minullaon kassit täynnä ,ihan pakissa.

Voisitko tedä sille jotakin?

Ehkä voinkin,onko sinulla minkä kokoinen?

Ei iso,mutta parilla kaverillani on aika kookkaat .

Hmm.nyt onkin aika kylmää,tarvitsenkin ehkä enemmän.

Ei jumatsukka ,ei tämä näin voi mennä.

Kysyn kavereilta että haluavatko ne lähteä.

Kappale oli loppumaisillaan ja minut painettiin enemmän syliin.Tunsin kuinka söpöllä seisoi ihan kivikovana.

Huokaisin ääneen.Ja sain vaan hymyilevän vastauksen.

Menimme takaisin seurueen luokse ja sain juoma lasini takaisin.

Lähdetäänkö kaverit pikkuisille jatkoille?kuulin kysymyksen.Siis naimaanko?

Katselin naama punaisena kun pojat mittailivat vartaloani.Niin niin,nyt olis tarjolla hyvää.

Jäimme keskustelemaan ,ja juomani oli lopussa.

Otatko lisää juotavaa?

En ,aiotko juottaa mut humalaan?

Pikkuisen sitä suunnittelin että varmasti annat.

Katselin nauravia silmiä ja ihanaa hymyä.

Saatat yllättyä.Lähdetäänkö heti?

Minne me menemme?

Mielummin muualle kun meille.

Kysyn pojilta.

Ei meeillä ole mitää järkevää paikkaa,söpö sanoi.

Mietin että ei hittto ,joudun menee kotiin naimaan.

Otin puhelimen ja kirjoitin viestin miehelleni.

olen kiimassa ja olis nuori mies valmiina naimaan..painoin lähetä.

Hetken kuluttua puhelin piippas..onko millainen onko hyvä?

En tiedä mutta haluan kokeilla,saanko viedä meidän makkariin.

Puhelin piippas vastauksesta..eikö muuta paikkaa ole?et sitte käytä kondoomia haluun nähdä kun sulta valuu.

Menin poikien luokse..mennään sitten meille.

Katselimme mielenkiinnolla ilmeitäsi kun leikit puhelimella ,yksi pojista sanoi.Saitko luvan?

Sain ,,sanoin naama punaisena.

Hyvä..mahdumme yhteen taksiin.

Katsoin hämmästyneenä söpöä.

Mahdumme?miten niin?

Neljä poikaa ja yksi tyttö.

Ei juma ,en minä voi.

Et nyt ala mamoilemaan,me pidämme sinua hyvänä.

Haimme vaatteemmme respasta ja olimme ulkona.

Ilma oli muuttunut sateisemmaksi mutta onneksi taxin saaminen oli aika nopeaa.

Istuin taksin takapenkillä vakavana ja näin kuinka taxia ajava nainen hymyili ja katseli minua ja katseemme tavoitivat toisensa.

Ei helvetti ..tuokin arvaa mitä kohta tapahtuu.

Olimme talomme pihalla aika nopeasti ja porukka purkaantui autosta,ja yksi pojista maksoi taksimme.

Menimme takapihalle ja sieltä sisään,jotenkin se tuntui tuossa tilanteessa fiksulta ja järkevältä.

Avasin oven ja menimme sisään.

Yksi pojista meni vessaan ja kuulin kuinka kusi valui pönttöön.toinen kysyi että onko toista pönttöä että pääsee kuselle,rakko halkeaa.

Sanoin että on saunan puolella se on toi ovi tuolla.

Nuori mies tuli voitonriemuisena takaisin ,tyttäreni pikkuhousuja näytellen.

Katsokaa mitä löysin ,ihan kiimasta sotketut pikkarit ..täällä on ollut kiimaa .

Ei helvetti,ne on mun tyttären pikkarit ..keskittykää minuun.

Söpö tuli ihan kiinni minuun ja suuteli ihanasti.

Sitte pojat fiksusti,meidän pitää olla herrasmiehiä.

Toinen poika tuli taakseni ja huuleni oli sinetöity sen söpön huuliin.

Hame oli hetkessä pois ja seisoin stringisillään neljän pojan silmien edessä.

Tunsin kuinka miljoona virhettä vartalossani tuli hetkessä esiin ja minua hävetti.

Jumala..vita mikä perse.

Eikä minullaollut kohta mitään vaatteita päällä.

Kuulin puhelinen viestiäänen..tiesin että se on mieheltäni.

Yksi pojista otti kännykkäni laukusta ja luki text ääneen.

Pidä hauskaa ja nauti kunnolla,anna poika tyydyttää kunnolla itsensä.tulen ennen kahta kotiin.Eikä tarvi pitää kiirettä ,olisihana kuulla kun tuun kotiin.Jääkaapissa on muutama lonkku janojuomaksi.

Sullahan on kiva mies,ja vieran varainen.Minut kannettiin sänkyyn ja siinä makasin jalat tiukasti kiinni toisissaan,kädet rintojen päällä.

Pliis levitä jalkoja.

Hitaasti vedin kädet tissien päältä ja levitin jalkojani.

Sehän ihan valuu hunajaa.

Tunsin kielen pillullani ja se lipoi himokkaana jalkojeni väliä.

Pää vaihtui moneen otteeseen ,ja pakostakin se oli tulossa ,,huohotin ja vikisin.

Tehkää se.

Mikä se ?

Naikaa minut.

Vaattet lähtivät aika näppärästi miesten päältä.

Katseelin mielenkiinnolla kuinka kivoja vartaloita ,hoikkia ja jänteviä..

Ei helvetti .

Mitä?Toi on ihan valtava.Katselin lasittunein ilmein kuinka yhden nuorenmiehen jalkojen välissä seisoi ihan hillittömän iso kalu.

Ai tätäkö haluut?_Nain sua perseeseen.

Et muuten nai,saat tyytyä pilluun.

Enimmäinen sovitteli kulliaan pillun huulille.

Leiki hetki siinnä.

Kulli tökki pillua ja löysi tiensä sisään,,

Alkoi kuulua pillun litinää kun poika astu aika kiivaalla tahdilla.

Malta hieman,sulta tulee muuten.

En pysty pidätteleen,en ole saanut pillua kolmeen kuukauteen,,mulla tuli bänksit sillo.

Kuulin kuinka söpö astui minua,ja tuntemukset pillussa kertoi että saisin kohta siemenet sisään.

Ei vittu ,,multa tulee ja söpö alkoi korahtelemaan ja lantio teki tahdottomia nytkäyksiä kun kulli sylki ihan hirvittävän lastin siemeniä pilluuni.

Söpö nousi päältäni ja seuraava oli päälläni.

Tää pillu on niin sotkunen että ei tunnu missään .

Pyyhkikää vaikka mun pikkareihin ,sanoin toisille pojille.

Tunsin kuinka pikkarit veivät liikaa liukastetta pois.

Seuraava oli jo pikkuisen kestävämpi,mutta siemenet oli liian nopeaan sisälläni.

Pikkarit olivat taas jalkojenvliäni putsaamassa,ja kolmas hieman kookkaampi oli sisälläni,mutta kymmenen työntöä ja siemenet oli taas sisässäni.

Oli neljännen vuoro.

Odotin jännittyneenä..sormi työntyi pilluuni ja toinen pepunreijjälle.

Ei eii ei sinne.

Ei vielä,siemennän sun pillun ensin.

Sormi tiesi tarkalleen mitä teki..löysi ulkoiset herkät kohtani ja sisällä..löytyi sekin kohta.

Minun oli pakko nostaa pyllyäni kohti miestä joka kiusasi minua.

Huohotin ja vikisin,vispasin persettäni ettei namikohtani olisi noin helposti löydettävissä.

Ottakaa nuo tyynyt ja laittakaa tohon perseen alle niin saan kunnolla perseen naitavaksi.

Ja tuolla kaapissa on pyyhkeitä laittakaa se tyynyn päälle sillä epäilen että mulla saattaa kohta tulla vahinko.

Olin huolestuneena huomannut että vuoteellamme on aika isoja lammikoita naintimme jäljiltä.

Isoa aseteltiin reijjälleni ja ähkäisin että ei mene.

Jaloistani otettiin kummankin puolen kiinni ja ne levitettiin äärimmilleen.

Siitin alkoi tunkeutumaan sisääni ja kiitin luojaani että pillu oli siemeniä täynnä joten se oli liukas.

Sentti sentiltä siitin tuli sisääni ja tunsin melkoisen paineen pillussani.

Voihkin ja huohotin,,yllätyksekseni sanoin vaan että tuu sisääni ,,nai nai ,,nai minut.

Minua vedettiin säälimättömästi miestä vasten enkä saanut mitään mahdollisuutta suojata pilluani.

Tunsin kuinka kulli oli kohdunsuulla ja tunki itseään syvemmälle.

Sielä se oli,tunsin poltetta pillussani ,,kipua josta yllättäen nautin.

Nainti alkoi..en kuullut en nähnyt mitään.

jossain vaiheessa huomasin kun mieheni silitti meikkien sekamelskaista poskeani ja toinen käsi hieroi häpyä naintien tahdissa.

Kuulin hänen hokevan samaa,,nai nai siemennä.

Alon tärisemään ja silmät kiinni kuuntelin kuinka pillu litisi irstaasti kun kyrpä työntyi minun pilluun niin syvälle kun pystyi.Huusin ääneen ja vaikeroin,sain orkkuja sarjassa ja pylly vatkasi.

Ei vittu ,,se kusee..tunsin kuinka lihakset pillussani ei enää totelleet minua ja jotain tahmaista aiunetta ruiskahteli pillusta jääden suurelta osalta vatsalle ja pyllyposkiin tehden sellaisen tahmean ällön olon vatsalle ja yhtymäkohtiin.

Mies kiihdytti vauhtiaan ja pillua poltteli enemmän.

Viimeinen survaisu pilluun sai aikaan sn että pillu täyttyi taas siemenistä ja siitin aiheutti sellaisen jälki järistyksen että oli hyvä että minua pidettiin paikallaan.

Perseemme nytkyi vastakkain vielä hetken.

Älä ota sitä pois.

?Tunsin huulet huulillani ja mies painautui alastonta vartaloa vasten kun suojellakseen suurinta aarrettaan.

minut oliu siemennetty..olin tyydytetty..minuun oli tehty tarpeet..oliko tämä nyt sitä alffa uroksen naintia.Oliko alfa uros nyt saanut naaraansa:

Pikku hiljaa tajuntani palasi.

Anteeksi ..sanoin miehelleni.Toivottavasti et ole vihainen minulle.

Mistä ?kuulin mieheni sanovan.

Olen tuonut miehiä vuoteeseemme ja minut on siemennetty.

Tuo mitä näin äsken oli aivan uskomatonta.

Mieheni haki puotavaa ,ja katkaisi hiljaisuuden.

Ilmeisesti pojat olivat huomanneet mitä olivat tehneet.

Naineet rouvan hänen omassa vuoteessa.

Eiköhän tauko ole pidetty mieheni ilmoitti..alkakaahan töihin .Rouva pitää tänä yönä tyydyttää.

Ja sitä herkkua riitti koko yön.

Sai tuplaa ja jai nonstoppia,,minua nuoltii ja pidettiin hyvänä..

Ja aamulla ,,,oli aikamoinen tunne pillussa.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute