Herkku-puhelin
Auto, kaksi naista, kaksi päivää
Jaka

Olin chattäillyt eräänä kesäkuun keskiviikkona Riitan kanssa. Riitta oli samasta kaupungista kuin minäkin ja vaikka oli naimisissa hänellä oli sama pulma kuin minullakin... Puolison kanssa seksi on hyvää, muttei rittävän usein. Annoin numeroni ja odotin että hän soittaa. Odotin soittoa pari päivää ja sitten sain tekstarin. Soittelimme, sovimme tapaamisen, mutta kuinka ollakaan eka tapaaminen piti peruuttaa ja ajattelin jo että se siitä. Onneksi Riitalle sopi siirtäminen kesälomalla kun kerran oli.

Päätimme tavata kauppakeskuksen kahvilassa. Odotin kuumeisena minkä näköinen nainen saapuu paikalle. Itse tykkään huolitelluista naisista. Jos nainen on sinut itsensä kanssa painolla ei ole väliä, tällä kertaa vastassani oli 170 cm ja upean urheillullinen nainen. Joimme kahvit ja juttelimme. Molempia panetti, yllättäen. Olin pysäköinyt autoni kauppakeskuksen parkkihalliin. Suuntasimme siis autolle. Riitan korkkarit kopisivat ihanasti parkkihallissa. Olin peittänyt takapenkin huovalla jo ennen tapaamista, varmuuden vuoksi. Ja ei kun takapenkille. Riitta heitti housunsa pois ja hänen ihana pieni karvoituksensa väikkyi silmissäni. En voinut itselleni mitään käskin hänet kontalleen takapenkille ja aloin nuolla tuota ihanaa lemmenpesää.

Riitan pillu kastui hetkessä ja runkkasin häntä samalla, nuolin naama hänen nesteissään varmaan välillä anustakin ja pian Riitan suusta alkoi kuulua vikinää. Yritin välillä kurkata nuolemiseltani, että näkyikö hallissa ihmisiä. Ei näkynyt sillä olin yrittänyt valita hiljaisen kulman. Tyydytettynä Riitta halusi alkaa nuolla kulliani. Hän riisui housuni ja otti kaluni esiin, olin varoittanut häntä, että kokoa saattaa olla. Kullini pomppasi esiin ja hän kävi ahnaasti kimppuun. Nuoli terskaani ja hyväili palleja.

Koska kullini alkoi olla jo täydessä mitassa sanoin Riitalle, että nyt naidaan. Kaivoin kondomin auton ovesta, johon olin sen aiemmin laittanut. Riitta pujotti sen kaluni päälle ja asettui hajareisin päälleni. Nyt hän aloitti hurjan ratsastuksen. Koska auto on aina auto ja tilaa ei ole paljon päätimme ratsastaa loppuun asti. Riitta rupesi vikisemään. Tämä oli minulle liikaa ja tunsi alavatsassani tuon tutun kouristuksen lastin lähtiessä liikkeelle. Ja sehän lähti. Minulta kun tulee kohtalaisen paljon siementä Riitta täyttyi nesteistäni.

Suutelimme, pälyilimme parkkihallia, nauroimme tyydytettyinä. Hallissa ei näkynyt ketään. Siivoilimme paikat. Onneksi olin laittanut huovan penkille sillä Riitan pillu valui nyt nesteitä juurikin huovalle. Ajoin Riitan kotiin ja päätimme soitella.

Seikkailu Riitan kanssa tapahtui torstaina. Viikonloppuna lähdimme vaimoni Jaanan kanssa sukuloimaan Helsinkiin ja paluu matkalla vihjasin hänelle, että nyt on suihinoton aika. Ensin vaimo oli ynseänä, mutta viiden minuutin kuluttua hän sanoi, että etsi metsätie niin nussitaan. Vaihdoin vanhalle Hämeenlinnan tielle. Sieltähän löytyikin pian sopiva tienpätkä jolle ajoimme. Hiekkatie ratisi renkaitten alla kun ajoin vielä siellä yhdelle metsätielle. Jaanan kädet kopeleivat jo ihanasti haarojani ja olikin vaikea keskittyä ajamiseen.

Koska ulkona satoi emme voineet naida konepellillä. Niinpä siirsimme etupenkit ihan eteen ja syöksyimme himoissamme minulle niin tutulle takapenkille. Jaana heitti housunsa pois ja repi minun housuni pois, nuoli kulliani hetken ja hyökkäsi ratsastamaan. Hän ratsasti niin kuin ei olisi ikinä ennen saanut kulliani vaikka olemme olleet naimisissa jo 24 vuotta. Jaana laukesi nopeasti. Lauettuaan hän on hyvin arka. Vikinä siis vain yltyi kun kiihtyvällä tahdilla painin häntä saadakseni oman orkkuni. Ja sieltähän se taas alkoi mahanpohjasta. Nytkin tavaraa tuli melkoinen määrä.

Kun hengityksemme oli tasaantunut erkamimme ja mälliä tietysti valui takapenkille, tällä kertaa kun sitä ei ollut suojattu huovalla. Sitä siivotessani ajattelin, että kyllä autoilu on mukavaa!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute