Herkku-puhelin
Ylitöissä
toimistorotta

OLen töissä itä-suomalaisessa toimistossa jossa pitää silloin tällöin elikkä lähes joka päivä jäädä ylitöihin hoitamaan laskutuksia ym.

Iltaisin paikkaa käy siivoamassa jostakin siivousfirmasta Jenni niminen alle kolmekymppinen tiukkapeppuinen punapää jota joskus on tullut tuijoteltua työntouhussa ja väkisinkin on pillu käynyt mielessä kun Jenni on tiukoissa farkuissaan liikkunut toimistolla.

Olin taas jäänyt ylitöihin kun Jenni saapui siivoamaan toimistoa ja juttelimme hetken niitä näitä, kunnes Jenni poistui töihinsä ja minä jatkoin omiani.
Puolen tunnin kuluttua Jenni tuli siivomaan työhunettani ja pääsin taas katselemaan tuota vartaloa jossaei ollut mitään ylimääräistä ja myös Jenni huomasi tuijottelun.

- Mitäs toljotat, Jenni uteli

- Mitäpä minä, tuota tiukkaa peppua kun kumartelet siinä ja ajattelen miltä tuntuisi jos pääsisi esimerkiksi nuolemaan sulle pari orkkua, vastasin ihan pokkana.

Jenni selvästi hivenen punastui asettui nojaamaan pöytään ja levitti hieman reisiään ja antoi housujensa pudota polviin, sanoen

no, katotaan oletko sanojes mukainen.

Kömmin tuolilta Jennin luo, asetuin polvilleni eteen ja liutin pillupöksyt polviin, peukaloilla levitin pillunhuulia ja pai´noin huuleni lähes karvattomalle pillulle joka tuoksui lievästi kuselle, mutta siitä huolimatta etsin kielen kärjellä klitoriksen ja alkaessani nuolla pillua se alkoi kostua hyvin nopeasti ja kusen maku peittyi pillun eritteisiin.

Vajaat 10 minuuttia pillua käsiteltyäni Jennin vartalo alkoi täristä ensimmäisen orkun tullessa ja käänsin Jennin toisinpäin nojaamaan työpöytään perse pystyssä.

Katselin häpyähetken aikaa ja painoin taas huuleni vasten pillua ja aloin käsitellä kielellä pillua ja peppureikää vuorotellen, eikä taaskaan kauaa mennyt kun Jenni voihki orkun tullessa,

Nousin seisomaan Jennin taakse ja annoin housujeni pudota alas ja asettelin kovana seisovan kyrpäni vasten pillureikää ja aloin painaa kyrpää pillun sisuksiin vartta myöten, odotin hetken ja aloitin hitaan nussimisen pikkuhiljaa tahtia kiihdyttäen.

Jennin suusta kuului vaimeita voihkaisuja ain kun kyrpä painui pillun syvyyksiin ja perse alkoi pyöriä otteessani, pillu alkoi supistella työntöjeni tahdissa ja pian Jenni sai taas orkun.

Vartin nussimisen jälkeen tunsin että ei kauan aikaa kestäisi kun laukeaisin tuohon herkkupilluun ja kiihdytin tahdin huippuunsa ja kohta spermat roiskuivat Jennin supistelevvan pilluun, hetken aikaa huilattuani vedin veltostuvan kyrpäni pois spermaa valuvasta pillusta.

Jenni laskeutui eteeni imaisi kyrvän suuhunsa ja imi viimeiset tipat nieluunsa, nousi ylös, putsasi pillunsa ja lattian spermasta, sanoen.

Kiitti sain enemmän kuin lupasit, mutta nyt mennään meille jatkoille ja saat nussia vaikka koko yön jos kunto kestää.

Vakuuttelin kunnon kestämistä ja kohta poituimme Jennin asunnolle jossa otin hänet heti oven sulkeuduttua takana.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute