Herkku-puhelin
Panomiehenä naisten saunassa
Jarkko

Usein väitetään, että saunalla ja seksillä ei ole mitään tekemistä keskenään. No, sanotaanhan sitä paljon muutakin mikä ei pidä paikkaansa.

Puolitutun porukan kanssa vanhalla rantahuvilalla iltaa vietettäessä elokuun yö oli jo pimeä. Kello oli yhdentoista maissa. Anne sanoi:
- Sauna on kuulemma vielä lämmin. Olisi tosi kiva mennä saunaan, mutta en viitsisi mennä yksin. Lähtisitkö sinä mukaan?

Yöllä saunaan naisen kanssa, ja vielä tuollaisen naisen! Yritin pitää pokkani ja olla näyttämättä liian innokkaalta. Vastasin:
- No, mikäs siinä. Mennään vaan.
- Menen hakemaan pyyhkeen ja vaihtamaan päälle bikinit.

Itse menin keittiöön. Siellä oli seinässä lääkekaapin tapainen antiikkinen kaappi, jossa luki vanhaan tyylin: ”Warmuus-Gummeja”. Otin kaapista viiden kappaleen pakkauksen ja laitoin sen taskuuni. Jos yhtään kävisi flaksi, niin tällä saunareissulla niitä tarvittaisiin.

Sitten puin päälleni sex-uimahousut. Anne tuli, kuljimme saunapolulla, Anne edellä ja minä perässä. Tunsin, kuinka muiden katseet seurasivat meitä päärakennuksen ikkunoista pihalyhtyjen valossa. Saunalle menostamme oltiin hyvin tietoisia. Naisen pyöreä, kiinteä pylly keinui edessäni minimaalisten seksibikinien verhoamana herättäen nivusissani lämpimän sensuaalisen halun. Saavuimme saunalle ja menimme löylyhuoneeseen. Kiukaassa lämpöä oli vielä mukavasti jäljellä. Löylyhuoneessa ei ollut lamppua, mutta hiukan valoa kantautui terassilta pienen ikkunan kautta, joten oli melko hämärää, mutta ei aivan pimeää.

Istuimme lauteilla uikkareissamme ja heitimme löylyä kohtuullisesti. Oli mukavan lämmintä ja molempien tuli hiki. Anne maisteli mukanaan tuomastaan valkoviinipullosta ja tarjosi minullekin, mutta join vain vähän. Hän kertoi itsestään ja elämästään. Hän oli eronnut, kuten kaikki muutkin naiset täällä, 45-vuotias ja hänellä oli kaksi teini-ikäistä lasta.
- Neljäkymmentäviisi? Ei voi olla totta. Sinä olet paljon nuoremman näköinen!
- Kyllä se niin vain on. Haluatko kuulla selityksen?
- No haluan.
- Paljon liikuntaa, ennen kaikkea jumppaa vartalon kunnossa pitämiseksi. Terveelliset ruokailutottumukset. Hyvät perintötekijät. Ja ennen kaikkea varakas aviomies, siis ex-mies. Hän halusi että vaimo pysyy edustuskelpoisena ja oli myös valmis maksamaan siitä. Minulle on tehty kaikki tarvittavat toimenpiteet: Kasvot, rinnat, vatsa synnytysten jäljiltä ja muutama pienempi juttu.

En tiennyt mitä sanoa, tämä oli kuitenkin Suomessa melko epätavallista, ei oltu Hollywoodissa.
- En voi muuta sanoa, kuin että tosi pätevä kirurgi on ollut asialla. Tulos on upea, paremman näköistä naista on vaikea kuvitella.
- Kiitos.
- Yksi asia vain ihmetyttää. Miksi erosit niin erinomaisesta miehestä? En voi kuvitella, että hän olisi voinut löytää upeamman naisen.
- Ei löytänytkään. Minä otin eron. Oli nimittäin niin, että menimme minne tahansa, hän aina kuvitteli, että joku mies yrittää iskeä minut. Ja aina silloin tällöin yrittikin, mutta ei koskaan onnistunut. Tämä hänen aiheeton mustasukkaisuutensa kävi ajan oloon sietämättömäksi. Ja sitten vielä lisäksi hänen alkoholiongelmansa.

Tämän sanottuaan Anne siemaisi taas viinipullostaan. Sitten hän nousi ylös, meni valaistun ikkunan eteen ja huudahti:
- Ja hitot, me ollaan nyt saunassa! Mitä ihmettä me kainostellaan? Zimmarit pois ja heti!

Sitten hän avasi vetosolmut ja riisui bikinit yhdellä nopealla riuhtaisulla. Minä seurasin esimerkkiä riisuen uimahousut, muuten hän olisi varmaan riisunut ne minulta väkisin.

Jähmetyin katselemaan tuota naista, joka oli edessäni saunassa täysin alastomana silhuettina ikkunan kelmeässä valossa. Hän seisoi lievässä haara-asennossa, kädet lanteilla. Mikä upea nainen, mikä upea vartalo! Hän oli pitkä, lähes 180 senttiä, hoikka, ja koko bodattu vartalo oli valtavan kiinteä. Lantio ja takapuoli olivat pyöreät ja naiselliset, vyötärö hoikka, hänellä oli todellinen tiimalasivartalo. Tissit olivat isot ja kiinteät, eivät roikkuneet tippaakaan. Koko hänen olemuksestaan huokui reippaus, urheilullisuus ja kauneus. Ja seksi, valtava seksuaalinen vetovoima.

Tämän näkemisellä oli seurauksensa. Jalkovälissäni alkoi tapahtua, paisuva ja jäykistyvä phallos nousi kuin halko täyteen mittaansa sojottaen kohti kattoa. Koska oli hämärää, hän ei ehkä huomannut sitä tai ei ollut huomaavinaan. Hän tuli taas istumaan viereeni lauteille, nyt lähemmäs kuin ennen, alaston reisi vasten reittäni. Tunnelma kävi läheisemmäksi. Kysyin hänen tisseistään:
- Ovatko nekin siis… tarkoitan…
- Juuri niin, silikonia ovat. Minulla oli alun perin pienet tissit, halusin itsekin isommat, ja tietenkin mieheni halusi.
- Ne ovat tosi upeat.
- Kiitos. Haluatko kosketella niitä?
- Totta maar!

Hän nojautui taaksepäin nojaten käsiinsä ja työnsi rintakehänsä ja rintansa eteenpäin, nauttien löylyn lämmöstä ja, niin uskon, myös eroottisesta läheisyydestä kanssani. Kosketin hänen törröttäviä tissejään ensin varovasti, sitten yhä rohkeammin, hyväillen niitä. Olimme molemmat läpimärkiä hiestä, ihomme olivat liukkaat ja kiihottavat. Hän jatkoi kertomustaan avioliitostaan minun jatkaessani hänen upeiden liukkaiden rintojensa hyväilemistä. Se teki selvästikin hyvää, välillä hän sulki silmänsä nautinnollinen ilme kasvoillaan. Nännit alkoivat törröttää jäykkinä.
- Minulla oli tapana, kuten on vieläkin, oleskella kotioloissa pelkät pikkuhousut ja rintsikat päälläni. Unohdin mainita, että ex-mieheni on seksihullu. Hän käytti aina tilaisuutta hyväkseen ja naida puksutti minua keittiössä, vessassa, joka paikassa. Ja tietenkin makuuhuoneessa. Monta kertaa päivässä. Jo kuusikymppinen mies, mutta käytti Viagraa. Se kävi ajan mittaan todella rasittavaksi, kun sitä jatkui vuosikausia. Mietin, että olisi ihanaa jos saisi olla edes kuukauden rauhassa.
- Mitens’ sitten nykyään?
- No eron jälkeen tietenkin asiat muuttuivat, Sain olla rauhassa, kun en käynyt missään, sitähän minä olin halunnut.
- Etkö sinä siis pidä seksistä?
- Kummallinen kysymys, totta kai pidän. Mutta kaikki on kiinni henkilöstä, oikean henkilön kanssa. Olen ollut jo aika kauan ilman, ehkä liiankin kauan…

Sen sanoessaan hän vei kätensä reisieni väliin ja se osui hämärässä törröttävään munaani mukamas vahingossa. Hän huokaisi ”Ooh”, mutta toipui nopeasti yllätyksestään (jos se oli yllätys) ja alkoi hyväillä phallokseni vartta sanoen käheällä kiimaisen naisen äänellä:
- Sulla on mahtavan hyvä…

Sitten hän suuteli minua pitkään ja himokkaasti. Vein käteni vuorostani hänen jalkoväliinsä ja löysin sieltä karvaisen, jo kiihotuslimasta valtavan liukkaan pillun, jota aloin hyväillä. Jonkin ajan kuluttua hän kuiskasi:
- Voitaisiin mennä tuonne terassin sohvalle nussimaan…

Menimme sinne. Nyt kun nainen oli saatu kuumaksi, oli vielä hoidettava yksi asia. Kuten mainitsin, olin varannut tälle saunareissulle paketin varmuusgummeja ja nyt niitä tarvittiin. Minulla on se ”ongelma”, että munani on noin 30…40 prosenttia keskimääräistä paksumpi ja myös jonkun verran tavallista pidempi. Esimerkiksi Sultan Conture ei käy, se puristaa ja sitä on vaikea saada vedetyksi päälle, lisäksi se on liian lyhyt. Gondoomit on siksi tilattava Internetistä. Gummi Tam Tam on osoittautunut hyväksi tuotemerkiksi, sitä on eri kokoja mittojen mukaan. Minulle käy parhaiten koko XL tai XXL.

Annoin kumimunani liukua Annen kiimaisena odottavaan pilluun. Se oli valtavan liukas ja limainen, tuntui todella hyvältä. Tuo nainen oli ollut puutteessa, nyt hän todellakin sai ja antoi sen myös kuulua. Sohva natisi äänekkäästi, pelkäsin sen hajoavan. Olin lukenut jostain, että 40…50-vuotiaana nainen on seksuaalisimmillaan. Hänellä on jo kokemusta, hän tietää mitä seksiltä haluaa, tämä nainen ainakin näytti tietävän mitä haluaa: Munaa!

Aloitin ensin hitaasti, sitten pumppauksen tahtia vähitellen kiihdyttäen. Naisen lantion liikehdintä sopeutui tahtiini, liikuimme yhteisessä rytmissä yhdynnässä. Tasainen poljento loi naiselle luottamusta nautintojen jatkumiseen. Ja ne jatkuivat. Minun iässäni (50 vuotta) eivät ennenaikaiset siemensyöksyt ole enää ongelma, pikemminkin päinvastoin. Yhdyntä saattaa kestää kauankin, riippuen tietenkin siitä, koska on edellisen kerran nainut. Ja jokainen sekunti on nautintoa, sekä naiselle että minulle. Voi että nytkin teki hyvää…

Saavan naisen kiihkeä hengitys muuttui huohotukseksi ja voihkeeksi, kun hän laukesi räjähtävään organismiin. Nussin häntä oikein olan takaa. Pillu supisteli phallokseni ympärillä, pelkäsin jääväni nalkkiin. Panopaine oli minullakin valtava, mahtava siemensyöksy oli väistämätön, se täytti gondoomin spermasäiliön ryöppyävällä nesteellä. Sitten me molemmat lopulta rentouduimme raukeina ja saaneina.

Makasimme sohvalla kauan lähekkäin. Se tuntui valtavan hyvältä. Tämä oli rantasauna, lähdimme uimaan. Huuhdoimme hiet pois, naku-uinnin jälkeen menimme takaisin löylyyn nauttimaan lämmöstä. Se ei jäänyt ainoaksi nautinnoksi. Suudelmia, hyväilyjä… kuka jättäisi yhteen kertaan, kun makeista makein yhdyntä taas odottaa?

Terassin sohva natisi taas. Tällä kertaa nain Annea takaapäin. Sitten kuului ääni:
- Täällähän ne nussii. Pitihän se arvata.

Taina ja Merja olivat tulleet saunalle. He olivat ihmetelleet, miten Anne ja minä saamme aikaamme kulumaan saunalla tuntikausia. Ja halusivat itsekin saunoa. Molemmat olivat bikineissä. Anne sai sanotuksi huohotustensa lomassa:
- Menkää vaan saunaan, älkää meistä välittäkö.

Sitten hän lisäsi minulle:
- Älä välitä niistä, jatka vaan. Tuntuu niin makealta…

Toiset menivät saunaan, me jatkoimme yhdyntää. Tuon urheilevan naisen läpikotaisin treenattu perse nousi ja laski työntöjeni tahdissa. Nainen todellakin jumppasi naidessaan! Mielettömän hyvät, kiinteät perät! Valtavan kiihottuneena en kyennyt ajattelemaan selvästi, nautin vain jokaisesta työnnöstä, jonka valtavaksi paisunut munani teki tuohon kuumaan loveen. Tuon naisen märät ja liukkaat reidet ja pylly pyörivät, yhdyntä tuntui suunnattoman lihalliselta.

Noin varttitunnin kuluttua Taina ja Merja tulivat löylyhuoneesta. He olivat riisuneet bikininsä ja olivat alasti hekin, huudahtivat hämmästyneinä:
- Ei voi olla totta, nuo nai edelleen! Monesko varvi teillä on menossa?

”Toinen”, vastasi Anne läähättäen.
- Saadaanko katsella?
”Katselkaa vaan, ei se meitä häiritse”, vastasi Anne meidän molempien puolesta kysymättä, häiritsisikö minua. En ollut tottunut siihen, että sivulliset katselevat kun nain. Toisaalta tilanne tuntui myös kiihottavalta, halusin näyttää parastani, se alkoi tuntua todelliselta urheilusuoritukselta yleisön edessä yleisön koostuessa alastomista naisista. Taina ja Merja istuutuivat penkille katselemaan. Heidän illan kuluessa nauttimansa viinakset vaikuttivat siihen suuntaan, että he alkoivat varsin estottomaan sävyyn kommentoida varsinkin minua ja suorituksiani:
- Tuolla Jarkolla tuo lantiotyöskentely vaikuttaa todella irtonaiselta ja rennolta. Katso mikä vartalo sillä on! Keski-ikäinen mies, ei uskoisi! Kuin mikäkin Tarzan!
- Tosi hyvä kroppa, ei läskiä missään, ja mitkä vatsalihakset! Todellinen sikspäkki.
- Niin, ja mitkä perselihakset! Mahtavan hyvä perse nousee ja laskee…

Merja kumartui lähemmäs nähdäkseen oleellisimman, rytmikkäästi pumppaavan munani tarkemmin.
- Varmuuskumi sillä on, todellinen herrasmies siis. Kyrpä näyttää tosi paksulta ja pitkältä.
- Ne on naineet jo vaikka kuinka kauan, kaverilla on mahtava potenssi!
- Nyt Anne saa.

He huomasivat Annen hengityksen kiihtyvän ja muuttuvan huohotukseksi ja voihkeeksi. Toisten katselu ei ainakaan vaimentanut hänen ääntelyään, pikemminkin hän tuntui haluavan näyttää kaikille, kuinka paljon osaa nauttia seksistä. Organismia kesti ja kesti, joidenkin mielestä yhdyntäyön toinen hekumahuippu tuntuu naisesta jopa nautinnollisemmalta kuin ensimmäinen. Lopulta hän rojahti raukeana sohvalle. Vedin phalloksen ulos kuumasta lovesta suorittamatta sillä kertaa siemensyöksyä, ajattelin antaa Annen huilata.

Taina ja Merja taputtivat käsiään hyväksynnän merkiksi kehuen kumpaakin hyvästä suorituksesta. Toivuttuaan hetken Anne lähti heidän kanssaan saunaan, minä jäin terassin sohvalle makaamaan. Minulla seisoi edelleen, varmuuskumi oli edelleen munassani. Mennessään Taina ja Merja katsastivat kikkelini hyvin tarkasti, hymyilivät ja kuiskivat toisilleen jotain, josta en saanut selvää.

Jonkin ajan kuluttua Anne tuli saunasta sanoen minulle hiukan ujostelevaan sävyyn:
- Merja ja Taina ovat minun hyviä kavereitani. Tunnetaan pitkältä ajalta. Kummallakaan heistä ei eron jälkeen ole mennyt miesasioissa kovin hyvin. Minä haluaisin, että heilläkin menisi paremmin, että hekin saisivat nauttia…
- Niin… ?
- Siis tarkoitan, miten sen nyt sanoisi, he ovat kumpikin melkoisessa puutteessa. Saaminen tekisi hyvää, piristäisi mieltä. Suoraan sanoen: Voisivatko hekin saada sinua?

Kysymys hämmensi minua suorasukaisuudellaan. Toisaalta se tuntui sangen kiihottavalta. Naiset olivat noin nelikymppisiä, hyvännäköisiä ja hyvävartaloisia, tosin eivät aivan Annen luokkaa, mutta harva nainen olisi. Anne näki, että minulla seisoi edelleen, hän taisi päätellä ehdotuksen kiinnostavan minua. Kysyin:
- Mitä naiset itse sanovat?
- Hehän sitä juuri ehdottivat, tuolla saunassa. Halusivat kysyä ensin minulta.

Oli todella imartelevaa olla tuolla tavoin naisten suosiossa. Minun oli kuitenkin kysyttävä Annelta:
- Mitä mieltä sinä sitten olet, sopisiko se sinulle?
- Kuten sanoin, haluaisin ystävilleni hyvää, että he saisivat nauttia. Eikä minulla ole yksinoikeutta sinuun. Nai heitä!

Ensimmäisenä heistä tuli sohvalle Merja. Taina ja Anne jäivät katselemaan. Merja oli jo valmiiksi kiihottunut katseltuaan Annen ja minun yhtymistä ja tietoisena siitä, että nyt hänkin saa. Hänellä oli paljaaksi ajeltu pillu, kun taas Annella oli tuuhea musta karvakolmio. Karvainen pillu on minusta pornahtava ja siksi kiihottava, mutta ei paljaassakaan vikaa ole.

Minulla seisoi hyvin, koska en ollut purkautunut edellisessä yhdynnässä Annen kanssa. Alkoi mahtava panopoljento, Merja todella nautti seksistä, hän kiemurteli ja voihki. Toiset naiset iloitsivat ystävänsä naimaonnesta, Anne jo perusteellisesti saaneena, Taina odottaen omaa vuoroaan.

Yhdynnän Merjan kansa kestettyä puolisen tuntia purkauduin siemensyöksyyn. Silloin puolestani minun oli hiukan huilattava. Menimme kaikki saunan puolelle ja otimme kunnon löylyt. Saunassa kolmen alastoman naisen kanssa, se kiihotti minua vaikka olin saanut naista jo useaan kertaan tuona yönä. Lauteilla Taina huudahti: ”Mulle kans’” ja alkoi suudella minua ja kopeloida haarojani, hän tiesi että hänen vuoronsa olisi seuraavana. En tietenkään vastustellut, vaan lähdin nautintoihin mukaan, muiden luvalla kuten oli sovittu. Mahtava seisokki alkoi taas Tainan käsittelyssä. Siirryin hänen kanssaan yhtymään terassin sohvalle, jonka kestävyyttä ihmettelin. Luulisi tuntikausien jyskytyksen ja nussimisen hajottavan vahvemmankin huonekalun.

Kello oli kolmen ja neljän välillä aamuyöllä, kun lähdimme kaikki takaisin päärakennukselle. Merja ja Taina kulkivat edellä. Kuulin heidän kuiskivaan toisilleen:
- …tyydyttää läpikotaisin kolme naista yhden saunavuoron aikana! Mikä mahtava panomies!

Tuon kuuleminen täytti mieleni valtavalla ylpeydellä.
Mutta paras kaikista oli Anne, ja se että olin saanut tutustua häneen. Muiden mentyä sisään jäin hänen kanssaan hetkeksi pihamaalle juttelemaan ja suutelemaan. Hän sanoi:
- Sängyssäni on tilaa kahdelle. Tulethan kanssani nauttimaan… tänä yönä ja toivoakseni monena yönä tämän jälkeenkin…

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute